Myökin siellä käytiin, kun sopivasti satuttiin suunnalla olemaan. Enpä muista, ollaanko aikaisemmin Tampereen seudun miiteissä käytyä, mutta nyt tuli sekin koettua. Vaikka muunmerkkisten harrastajista ym väestä johtuen kokoontuminen oli hieman epämääräistä, niin heti pääsi jutulle paikallisten harrastajien kanssa ja juttua riitti. Kahvia ja munkkiakin saatiin kerhon piikkiin. Sellainen yllätys oli kyllä muiden alueiden miitteihin, että kaikki eivät näkyneet ihan hitaita hämäläisiä olevan, kun meidänkin XM:n lähelle joku pysäköi hienon D-mallin ja häipyi melkein heti, ennen kuin kerkesin edes kävellä sitä ihailemaan. Muualla on tullut totuttua siihen, että väki malttaa pidempäänkin olla.
Seuraavana päivänä siirryimme kuokkimaan pääkaupunkiseudulle, mutta se ei sopine vertailukohteeksi, kun siellä oli jonkin verran tuttua väkeä ja se on selkeästi omassa paikassaan. Sellainen merkittävä positiivinen ero Etelä-Karjalan miitteihin siellä kyllä oli, että kaikki eivät häipyneet heti, kun ensimmäinen totesi kahvia juodun riittävästi - ja juttua riittikin sen verran, että kokoontumisen jatkopaikastakin kehotettiin jo poistumaan sulkemisajan vuoksi.
Liitteet:
Jatkomiitti.jpg [ 70.88 KiB | Katsottu 5289 kertaa ]
Alkoihan se iltakin jo hieman hämärtyä pääkaupunkiseudun kokoontumisen lopulla...