XM:ni on tehty kulkemaan. Pitkästi ja paljon. Lady-mäinen olemus on jo kauan sitten karissut, nykyisin luonne on enemmän kuin lentojätkän, tai kulkukoiran. Uskollinen ja luotettava , hommansa hoitava, väsymätön kulkija. En hetkeäkään epäröisi lähteä sillä vaikka ulkomaille asti.

Vaan kuinka on viime aikona elo ja olo ollut? Pelkkää nurkissa pyörimistä, olematonta nysväämistä, kauppakassina... ei pääse kehumaan, ei näyttämään, mihin pystyy, mitä osaa. No Ikaalisissa toki käytiin, siitä mielikin vähän kohentui. Vaan onko ihme, että käytöksessä on jotain outoa? Näin kotitarve-psykologina aloin aavistella, että tuuletusta taas tarvitaan.

Siispä otin vähän evästä reppuun, hyppäsin autoon, ja täytin tankin. Nyt saat mennä ihan minne haluat. Käyttelin polkimia ja vaihteita, mutta kädet pidin tiukasti kamerassa, auto sai päättää, mihin mennään. Heti huomasi kuinka auto ilostui. Keskityin opettelemaan kameran käyttöä niin, etten edes huomannut, mihin suuntaan lähdettiin.

Missä lie tällainen silta, tämän vain ehdin napata...
Yksi Ami tuli vastaan jonkun verran myöhemmin, juuri ja juuri ehdin räpylää heilauttaa. Oikeita, (siis jo varttuneemman ikäisiä) sitikoita näkyi hämmästyttävän vähän. Punainen Beksi loisti risteyksessä jo kaukaa, molemmin puolin iloinen heilautus kädellä. Mutta missä oltiin, ei mitään aavistusta... XM vain jatkoi määrätietoista menoaan...

Hyvä! Tuo onkin oikeata lomaa autolle. Ei määräyksiä, reittejä saati sitten aikatauluja joihin me isännät niin usein sorrumme Se on lomansa ansainnut!

Mikäli vaellus osuu Keski-Suomeen, ja sattuu sekä sijainti että aikataulu kohtaamaan, ni kahveet kyllä tarjoan kohdatessa. Ja mikäli verstasympäristöön osuu, ni siellä kyllä on sitten sitä vanhempaa kalustoa nähtävillä, vähemmistönä tämän vuosituhannen vermeet...

Numeroahan taitaa jo sinulla olla, mistä tavoitella voi..


Ja tuosta kuvan kohteesta matkaa tänne on alta 150km, niin verstaalle kuin kotiokin...

V niinkuin Varkaus.

Ja matka jatkui.


Väliin mahtui joku ideaparkki, ja taas mentiin...



eikä vastarantaa näy...
Ja lukiko XM ajatukseni? Oltiinko menossa ihan ulkomaanmatkalle? Kyllä, sinne se nokka osoitti kohti Ruottin Kuningaskuntaa. Hei, mitä mä nyt teen? En mä osaa puhua ruotsia... Vaan auto kääntyikin elegantisti, vähän kuin hiljaa hiipien, Haaprannan ikean parkkipaikalle. Mitähän me täällä, ihmettelin, ja katselin ihmeissäni ympärilleni. Ja sitten näin sen, mikä tietämättäni meidät tänne houkutteli: Häikäisevän kaunis, kermanvalkoinen XM. Todellinen kaunotar! En edes kuvaa muistanut ottaa, katselin vain. Ei mitään raflaavaa meikkiä, vain huolellisesti vahattuna, puhtaana. Olisin halunnut ajaa lähemmäksi, mutta jokin harasi vastaan... Ehkä oli parempi vain katsella matkan päästä. Ettei vaan XM:ni ollut ihastumassa.. Kysyin autoltani, mitä tehdään? Ei se ääneen vastannut, mutta lähdimme taas liikkeelle, tällä kertaa suunta tuntui ihan päämäärättömältä, varmaankin pohjoiseen. Matkalla varrella oli joku kokkolan kuski...

Ylitornion kohdalta tultiin takaisin kotimaahan.



Takajousitus taas sekosi hetkeksi, useammankin kerran. Mietin sitä, missä XM:n tunteet konkretisoituvat? TD Ate koneessahan ei ole varsinaista ECU:a. Jospa järki ja tunteet ovatkin H2 yksikössä ???
Hmmm. XM.n rippikouluikä on jo kaukana takana, ja armeija-ikä on käsillä. Onko nyt siis ihastuminen siihen kermanväriseen sekoittanut tunteet. Vai onko jousituksen temppuilut sittenkin tahallista temppuilua luotettavuuden hämärtämiseksi? Autoni poikkeuksellinen luotettavuus on epäilemättä huomattu myös maamme sotilastiedustelussa ...puolustusvoimathan on ennenkin ostanut käytettyä kalustoa. Jospa se pelkääkin armeijaan joutumista Vaikka oko se nyt ihme, syntynyt Ranskassa, elänyt 12v Saksassa, ja nyt 10 v Suomessa, minkä se kokee oikeaksi kotimaakseen?

Eipä ole tälläkään ihan suunnat selvillä:



Pitäisikö kasvaa eteen, taakse, oikealle, vasemmalle, ylös vai alaspäin. Jospa männylläkin on tunne-elämän kriisi.

Ja sitten levin huipulle, tunteet kuumina... pallo hukassa...


Aurinkokin oli jo aika matalalla. Taas satakunta kilometria jonnekin, olikohan Ivalojoen kohdalla tauon paikka, kellokin oli lähellä kahta, aamuyöllä.
Autoni oli tunteistaan niin sekaisin, että meinasi kone kiehahtaa (mutta se on jo toinen juttu). Onneksi Ivalossa vettä riitti, kiitos sateisen alkukesän. Aamulla jatkoimme tyynynein mielin, ja kurvasimme jonkun Ahkun Tuvan parkkiin. XM antoi ymmärtää, että 1240 km yhdessä vuorokaudessa oli juuri sopiva matka, ja nyt on levon hetki. Piste. Vai niin. Mitähän nyt??
"Onko vielä lähtijöitä?" kuului laiturilta. Kun en muuta keksinyt, niin hyppäsin kyytiin. 40:nen honda hurahti käyntiin, ja 10-metrinen jokivene lähti liitoon.



Ravadaksella pysähdyttiin hetkeksi, sitten johonkin kultahaminaan. Perillä ollaan. No perukoilla ainakin. Koska vene ei aikonut jatkaa edemmäksi, piti kai siirtyä jalkapatikkaan. Sitä vain ihmettelin, miksi reppuni painoi 16 kiloa, käsikantamusten lisäksi.... ja miksi se ylämäki oli niin hemmetin piiiii-iiiitkä...

Ylämäki loppui aikanaan, alkoi alamäki, joka jatkui ja jatkui , kunnes uusi ylämäki korjasi tilanteen. Yllättäen löytyi merkkejä tilapäisestä ihmisasutuksesta, keskellä ei mitään.

Kysyin paikalta löytyneeltä nuorehkolta mieheltä, mikähän paikka tämä mahtaa olla? Kuulemma LKL:n valtaus, nimeltään Nurkanvaltaus.
Hmm... Jotain tutun kuuloista... No mutta minähän taidan olla Lapin Kullankaivajain Liiton jäsen

Minä luulin tuntevani autoni hyvin, mutta tunteeko AUTONI minut vielä paremmin??? Oliko se lukenut kaikki ajatukseni? Reaaliajassa, vai jo ennemmin? Ei se XM ihan tyhmä taida ollakkaan. Nyt se toi minut siis kultaa kaivamaan. Melkoista lojaalisuutta!

Kaivelin hetken reppuani, sieltähän löytyi eväiden lisäksi teltta, makuupussi, vaatetta, keittovarustus, ja vaskooli Kaiken se XM osaa ottaa huomioon.
Valtauksella tarvitaan myös puro:


Ja jotain, missä erottelee kullat pois hiekasta



Tuolla sitten tuli muutama päivä vietettyä, välillä myös vähän ympäristöä havainnoiden. Tässä Pellisenlaelta makromaisemaa, oma leiri oli samalla kohdalla , kunhan tallusti 400 m rinnettä alas



Tirppa vai kurppa:



Vai riekko vai pyy?
Vaiko kesäkurpitsa? Ei, täytyy varmaan keksiä itse nimi tuolle... olkoon vaikka KERÄKURMITSA...

Mutta tämä on kyllä minuunkin verrattuna ihan untuvikko...



jatkuu... (ellei pisteet ... lopu koneelta)

Upeita luontokuvia!

Mikromaisemaa myös:


Kulttuuria ei tietenkään sopinut unohtaa erämaassakaan: Jäkäläpään Kulttuurikeskus! Tunnetaan myös nimellä "Korhosen Kirjasto".



Aina ei kartoistakaan nähnyt, kumpaan suuntaan vesi virtaa. Paikanpäällä se selvisi



Alakulman lampi laskee taaksepäin Morgam-ojaan, kun taas kuvan keskellä olevasta lammesta lähtee puro Ravadaksen suuntaan. Selvä kuin pläkki.

Katajallakin on vielä virtaa, aivan kuten minullakin:




Kullankaivajien perisynti on ahneus. Siihen minäkin sorruin jälleen kerran. Tulee kaivettua enemmän kuin jaksaa pois kantaa . Siispä jouduin heittelemään liiat pois...




ja mukaan otin vain kaikkein pienimmät ...painon säästämiseksi, tietenkin...

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niinpä XM:kin jo odotteli malttamattomana. mutta nöyränä isantää kotimatkalle. Viimeisen yön nukuin "Morgamin Kultala" nimisessä autiotuvassa, toivoinkohan näkeväni unessa itse Petronellan, joka kesällä -50 jätti lähtemättömän muistikuvan kymmenien, ellei satojen kullankaivajien mieleen. Tai sitten olin vain kylmyyttä paossa tuossa legendaarisessa tuvassa. Kotimatka sujui joutuisasti, vain 24h. Ensin teltalle, leirin purku ja pakkaus, patikointi, venekyyti, ja Inarin kautta kotiin.



Joku pysähdys tietysti



Thats it! Kiitos mielenkiinnosta!

Kollegio odottelee malttamattomana lähikuvia isomuksista

Kuten tuossa ylempänä kerroin, ja näytin, jouduin painon säästämiseksi heittämään isomukset syrjään, kun vain hitusia jaksoin kantaa...

Tällä tarinankerronnan tasolla voisi kyllä lähteä vaikka Sitikka-lehden toimituskuntaan

Hienoja kuvia. Upeasti se XM vaeltelee.

uppia, että tutut löytää...

"Viimeisen yön nukuin "Morgamin Kultala" nimisessä autiotuvassa, toivoinkohan näkeväni unessa itse Petronellan, joka kesällä -50 jätti lähtemättömän muistikuvan kymmenien, ellei satojen kullankaivajien mieleen."

Tarkistetun tiedon mukaan Petronella olikin Lemmenjoella vuotta aikaisemmin, eli vuonna 1949. Pahoittelen virhettäni, ei noita aina niin tarkasti muista...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sylvia_van_der_Moer

Niin, se koneen kiehahtaminen, eräässä toisessa keskustelussa kerroin seuraavasti:
Minulla tuolla Lapinreissulla kone kiehahti, omaa huolimattomuutta . Taustaa: Koneenvaihdosta lähtien keulan johtosarjaan jäi joku häikkä, ja jäähdytyspuhaltimet pyöricät aina, kun on virrat päällä. Akkukin on jo vanha, ja ennen matkaa oli paljon TOSI lyhyitä ajoja, ja akku tyhjeni. Siksi otin puhaltimien ohjausreleen irti, normaalikäytössä ei diesel kuumene muulloin, kuin pitkässä paikallaan käynnissä. Lappiin ajoimme 1200 km päivässä, useita pysähdyksiä, kuvaustaukoja ym. Klo 02 yöllä pysähdyimme Kittilä-Inari tien levähdysalueelle hiukan torkahtamaan. Parin tunnin päästä alkoi tulla vilu, ja käynnistin koneen "hetkeksi". Säädin lämmön 26 asteeseen, auto lämpeni mukavasti... ...ja nukahdin. Klo 6 heräsin johonkin, valtaisa höyrypilvi nousi konepellin alta. Syyläri oli alkanut vuotaa vanhasta liimakorjauksesta huolimatta yläkulmastaan. No, vettä Ivalo-joesta, ja rele paikalleen, taas oli auto ajokunnossa

Minua ennestään tuntemattomille kerrottakoon vielä, että autoni, Citroen XM, on vasta 22 v vanha, ja tuon reissun alussa n. 950 000 km ajettu. Olen siis varmaankin ainoa ihminen tässä armaassa Suomen maassa, joka pitää sitä luotettavana. Mutta minä tiedän luotettavuuden, muut vain luulevat ... ,(ettäkö siinä muka voisi jotain vikoja olla...)

Mutta useimmat Sitruunapatonkia lukevat tuon jo tiesivätkin.

Tuollapa lisää huuhaata, faktaa tai fiktiota , luonnossa kulkemista, minun todellisuuttani...

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14729364 ... lokuu-2000

Silloin kylläkin auto oli BX TRD Break, vaikkei se nyt oikeastaan asiaan liitykään.

Ja taas se iski. Turhautuminen, toimettomuus, voimattomuus, oikein alkoi taas kiehuttaa . Katsastusmieskin keväällä pottuili, Hannu ajoi jo mersullakin, hankki Xantun-rääpäleen... eikö mikään ole enää pyhää, eikö veteraaneja arvosteta? Mihin tämä maailma on oikein menossa?

Näitä varmaan Xm:ni pohti, vihastumisen kuumentaessa ensin H2:sen, vähitellen koko koneen ja lopulta vieläpä koko autokin oli ihan tuskanpunainen.

Ai vitsit, kuinka häpesin , kun huomasin laiminlyöntini seuraukset. Pyrin tietysti välittömästi korjaamaan tilanteen, tiesinhän jo entuudestaan, mikä tähän auttaa. Lähdetään, lähdetään... mutta tuo väri on... on ... on oikeastaan aiiiika hyyvä. Pystytkö pitämään sen jonkun aikaa?
”Minähän pystyn mihin vaan, pitäisihän sinun se jo tietää!” oli vastaus.

Siispä auto punaisena menoksi. Tällä kertaa ohjailin autoa, noin niinkuin muodon vuoksi, ja ettei virkavalta suotta hermostuisi, ainakin puolet matkasta. Suuntana pohjoinen, Jyväskylän suurajoihin osallistujien välistä puikkelehtien. Olihan se 15,5 tunnin matka vähän minulle pitkä. XM sen sijaan hyrisi tyytyväisyyttään, ja käytös oli taas esimerkillisen vakaata. Olihan nyt palattu tositoimiin.

Vähän pelästytti Iin – Kuivaniemen paikkeilla jonkun toisen ajama hirvikolari alkuyön hämärinä tunteina. Sen jälkeen olimme molemmat erityisen skarppeina, Xm ja minä.

Ahkun tuvan parkissa vakioruutu, kolmas oikealla, oli odotellut meitä jo hyvän aikaa, olihan se ollut jo heinäkuun puolesta välistä varattu kunniavieraalle. Tyytyväisenä XM jäi ruutuun odottamaan isännän taas häipyessä erämaahan.



Nykyajan tikitaalit tunkevat jo erämaahankin. Vaikka kartta ja kompassi on jo kauan sitten keksitty...

Ravadaksen autiotuvan kohdalta maihin linjurista,siis linjaveneestä, ja siitä poluille. Nousu oli taas jyrkähkö, ja kantamukset – sopivat – varmaan. Tihkusade vilvoitti mukavasti, ja hyttyset pitivät joukolla minulle seuraa, etenkin vesistöjen lähellä. Hyttyspopulaation säilyminen on taas turvattu ensi vuoteen saakka.

Epämääräisestä suunnasta löytyi joku maja 12 km:n jälkeen.
Majalla oli erinomainen varustus kynsisaksista kirveeseen, kamiinasta kaasulieteen, keittoastioista soijarouheeseen, saunasta nuotiokotaan. Vain kaasu ja polttopuut puuttuivat...
Sekä kaiken kruununa: hyyskä!



Jotenkin vaan tämän rakennustaiteen helmen hienovireistä arkkitehtuuria ei osannut paikan päällä arvostaa. Sen silmiä hivelevä harmonia, sekä myötäsyntyinen humoristisuus tulevat näin valokuvassa, sekä muistoissa hienommin esille.

mökki sen sijaan edustaa perinteisempää, karumpaa arkkitehtuuria.



Entäpä sitten sauna, suorastaan funkkista:



Karuojaa on kaivettu leveästi



ja alhaalta:



Periteinen päivävaelluskin tuli tehdyksi. Jäkäläpään lentokenttä, Korhosen Kirjasto, sieltä Jäkäläpään huipulle, jos nyt tunturissa huippua onkaan. Edelleen Miessin latvojen kautta Morgam-ojan latvoille, ojan vartta alas sinne Petronellan kesän -49 majapaikalle, Kota-ojaa ylös, ja Pellisenlaen kautta takaisin lentokentälle, ja sieltä loputtoman pitkä alamäki Karuojalle.



Lintuja tapasin kuukkelin, urpiaisen, tilhen, kapustarinnan, riekon, järripeipon, lapinharakan, lapinsirkun. Enhän minä niitä kaikkia tuntenut, kun ei meitä oltu esitelty, mutta ilmeisesti nuo linnut tunsivat minut, kun kerran tulivat moikkaamaan. Myös mullisaukon tapasin. Jotkut samaan asiaan vihkiytyneet, kuin minäkin, tuntevat tuon lajinsa tyylikkään edustajan.. Kirjastolla kohtasin pari tsekkiläistä vaeltajaa. Eiväthän he toki eksyksissä olleet, muuten vain pallo hukassa, vieraassa maassa, erämaassa, vaellusreitin ulkopuolella ja ilman karttaa. Lahjoitin heille oman karttani, enhän minä tutussa maastossa sitä tarvinut. Kieltämättä tuon lenkin jälkeen jalkapohjat olivat ”käytetyn oloiset”.

Kuvassa kuukkeli, mutta naama vai p...e, eikun nokka vai pyrstö?



Joskus kultamaillakin joutuu konnan kanssa tekemisiin:



Liekö tässä sus männy...



Näistä saa sinisiä ajatuksia...



Kultaakin tuli kaivettua ylenmäärin. Valtaosa piti taas haudata takaisin penkkaan. Sitten keksin tilanteeseen oivan ratkaisun. Aloin kaivaa tyhjää ojanpenkkaa. Paikkaa, joka jo -50 luvulla oli kullasta tyhjennetty. Se olikin kevyttä puuhaa, sillä ominaispainoltaan raskaat osaset puuttuivat tyystin. Eikä vaskooliinkaan jäänyt mitään painavaa...

Kotimatkalle suuntasin, kun vuoden kaivuutarve tuli täyteen. Ei kun ravadaksen vartta alas.



ja joki senkuin suurenee



ja lopulta putoaa alas lemmenjokeen:



Tässä vielä maisemakuvia matkan varresta. Ukonjärvi:



ja Polojärvi



Tankavaara:



sekä Kiantajärvi:



Jos joku tietää tyylikkäämmän farkun, huutakoon HEP.



2500 km:n matkalla sitikoita tuli vastaan 1 C6, 2 Xm ruotsin kilvissä, 1 Xantia, 1 Ax, n.40 C5, ja muutama muukin. Mutta ei ainuttakaan BX:ää, tai suomikilpistä Xm:ää. Olenkohan sittenkin kapinallinen, kun näin poikkean harmaiden autojen valtavirrasta?


Jos vielä palataan faktan ja fiktion väliselle, aina yhtä kaltevalle, rajapinnalle, niin Joukolle pitää kyllä antaa kiitokset erinomaisesta seurasta, ja aivan gourmet-tasoisesta muonituksesta koko retken ajan. Sekä jostain rekvisiitasta valokuvissa...

Kiitos Hannulle mahdollisuudesta lähteä hippuja hakemaan ja matkaseurasta. Seuraavalla kerralla täytyy jättää rinkkaan tilaa ja ottaa ne isomukset sen tietyn kiven alta mukaan. Ehkäpä bakteerit saostavat ajan kuluksi niiden kylkeen lisää tavaraa.

Niin, tai jos otettaisiin ensi vuonna kottikärri mukaan. Mutta ethän vaan paljasta muille jemmojamme

Kaikille tiedoksi: se 7,3 kiloinen isomus, jota ei jaksettu kantaa, se EI ole jemmassa sen ison kiven alla. Sieltä ei kannata etsiä Eikä ne pienemmätkään...

Niinhän siinä kävi. xm ei vaellellut. minä vain... ei siis mitään kerrottavaa...