Oltiin katselemassa uutta autoa äitille niin koeajettii molemmat C3 Picasso. Sitten näin netissä kuvan GS Birotorin ohjaamosta ja kauhistuin halvasta ruskeasta 70-luvun muovista. Kuvahaun vieressä oli CX:n ohjaamo ja siitä ihastuin. Sitten pelissä nimeltä DRIV3R oli kaunis linjakas coupé, joka oli ilmiselvästi CX maskeerattuna lisensoimattomuuden vuoksi. Yhdistin pisteet ja edelleen CX on unelma-autoni.

Lisäksi muistan kaksivuotiaana kun Mikkelissä oli autotallissa jollain taloyhtiössä BX-pakettiauto, jossa luki "van" siinä katonkorotuksessa, niin siitä jäi muistijälki Beksistä. Sekin on kiehtova kasarilaatikko, juuri sopiva yhdistelmä kulmikuutta ja linjakkuutta.

Asuntoni edustalle ilmaantui pysäköity auto, ikkunassa lappu "myytävänä" ja puhelinnumero. Ihmettelin kuka kumma haluaisi ostaa moisen noin kymmenen vuotta vanhan rohjon. Siinä se oli aina vaan ja jossain vaiheessa piti alkaa ikkunasta tarkistaa että vieläkö se on siellä. Jokusen viikon jälkeen soitin myyjälle ja päädyin koeajoon. Sen jälkeen olin varma että tämä oli tässä, koska ruutukaavan kadunkulmien kanttarit saivat ajettaessa kyytiä auton aivan tajuttoman ohjauksen takia. Kului pari viikkoa, toinen koeajo myös maantiellä, Autotohtorin tarkastus, ja sen jälkeen tein elämäni ensimmäisen autokaupan juuri niin kuin on neuvottu: ostin käytetyn auton katuvarressa tuntemattomalta mieheltä. Auto oli peltipuskurinen CX25 Gti vuosimallia -84 tai -85. Ajoin autolla 15 vuoden aikana kotimaan lisäksi yli 20 maassa (ml. USA ja Kanada ICCCR 2002:n yhteydessä). Suomessa oli joskus ongelmia sähköjen ja hydrauliikkavuotojen kanssa, mutta ulkomailla ei (eli mentiin ns. hullun tuurilla) paitsi että viimeisellä reissulla laturi antautui Hampurin iltapäiväruuhkassa. Travemündeen päästiin sähköjä säästellen ja satamassa saadun latausavun voimalla edelleen laivaan ja kotiin.
Nyt on alla kymmenettä vuotta Ranskasta paikalliselta Citroen-piirimyyjältä lähes uutena hankittu bensa-C6 ja matka jatkuu, toivottavasti vielä pitkään.

Kirjoitan kokemukseni, vaikken otsikon mukainen Citroen-harrastaja olekaan. Tai ainakin harrastuneisuus on latentissa tilassa, kun taloudesta ei yhtään Citroenia juuri nyt löydy.

Ensikosketus sitikoihin oli se, kun autoa etsiessäni kävin Mikkelissä koeajamassa diesel-CX:n. Sen verran rähjäinen peli oli kyseessä, ettei kauppoja tullut. Sekin vaikutti, että aika nihkeästi suhtauduin erikoiseen tekniikkaan. Ostin bemarin. Elettiin vuotta 2002.

2004 oli taas auton vaihto edessä ja lueskelin vanhoja TM:iä. Vuoden 1997 numerossa oli koeajossa Peugeot 406 2.1 td. Autoa kehuttiin kovasti, erityisesti jousitusmukavuutta ja moottoria. Fiilistelin tuon jutun kimpussa monet kerrat, vaikka haaveilin Passatista, päätyen ostamaan 406 2.1 td:n. Se olikin todella radikaali hyppy parempaan autoon. Meni pitkään ihmetellessä, että miten mikään auto voi olla näin hyvä ajaa. Pösöillä ajettiinkin sitten pitkään. Kun aiemmin oli ollut lähes pelkästään saksalaisia autoja, niin pösö oli aika radikaali merkki. Aika ei ollut vielä kypsä sitikalle.

Kun perhe kasvoi ja tarvittiin tila-autoa, niin kuolasin pitkään Evasionin perään – tai pösömiehenä P806:n. Auton muotoilu teki vaikutuksen. Menin hätäilemään ja ostin Ford Galaxyn. Sillä ajeltiin vajaa vuosi ja koko ajan haaveilin eurovanista. Meillä oli vielä Ford, kun näin ilmoituksen Kotkassa myynnissä olevasta Evasionista. Joulun alla soittelin ja kerroin tulevani tapaninpäivänä katsomaan. Elettiin vuotta 2014. Myyjä sanoi, ettei ole yhtään kyselyä tullut, joten eiköhän tuo tapaniin säily. Vietettiin joulu Mikkelissä ja appiukon kanssa lähdettiin tapanina kaupoille. Ensivaikutelma autosta oli se, että hivenen heppoisamman tuntuinen on kuin Ford. Vähitellen luottamus Evasioniin kasvoi ja lopulta sillä ajettiinkin päivälleen neljä vuotta. Myynnin haikeutta lievitti se, että se meni pariskunnalle, joka oli jo jonkin aikaa haaveillut juuri tuollaisesta autosta. Myyntivaiheessa muuten muutama soitteli puoliksi uteliaisuuttaan ja heillä oli samanlainen auto, jota pitivät hienossa kunnossa. Ylpeänä kehuivat auton luotettavuutta ja muotoilua.

Evasionin omistusaikana, kun aloin enemmän tykkäämään sitikoista, iski uteliaisuus tutustua hydejousitukseen. Siinä vaiheessa minulle oli jo iskenyt huikismi, eli ostin ja myin autoja suht lyhyellä syklillä vain tyydyttääkseni uteliaisuutta, mitä erilaiset autot voivat antaa. Sitten nettiautossa eteeni annettiin ilmoitus Oulussa myynnissä olevasta Xantiasta. 2-litran bensafarkku, ajettu 240tkm. Eikun katsomaan - eikun ostamaan. Oulusta Jyväskylään ajaessa iski vähän sama tunne kuin muutama rivi ylempänä pösön ratissa. Miten mikään auto voi olla näin hyvä ajaa. Vaikka oli ilta ja oli jo aiemmin ajettu Ouluun reilu 300 km, niin takaisin ajaessa ei ajaminen missään vaiheessa puuduttanut mitenkään. Ihan ensimmäiseksi tietysti viehätti pehmeä kyyti, mutta vasta matkan päätyttyä huomasin mikä vaikutus jousituksella on ajon kuormittavuuteen. Olin ällistynyt. Omistin Xantian noin vuoden ja sinä aikana remppasin ovien johtosarjat ja vaihdatutin ohjausventtiilin. Myin sen, koska halusin taas kokeilla jotain erilaista. Ja kieltämättä jousitus ei päässyt ollenkaan oikeuksiinsa ajon oltua lähes täysin lyhyttä ajoa taajamassa. Ostin Punton ja kertomus päättyy tähän.

Ajokortin sain -85, ja -86 keväällä ostin ensimmäiseksi autokseni Datsun 100A:n, jolla sitten kurvailin paremmasta tietämättä. Toki ihailin salaa kauempaa sukulaismiehen GS:ää, jonka hän kunnosti aikamoisesta raadosta, en kuitenkaan uskaltautunut pyytämään edes koeajoa. Seuraavana keväänä eräs tuttava pyysi mukaansa kanoottiretkelle jokea ja koskia laskemaan, reissusta selvittiin hengissä ja kohtalaisissa väleissä. Sama jätkä sitten tuli kerran kaupungilla vastaan rättärillänsä. Hetki jutusteltiin kioskin kulmalla, ja ihmettelin tätä kulkupeliä kovasti. Hän siinä sitten nohevana miesnä tarjoutui esittelemään kuljintaan pienen ajolenkin muodossa, ja parin km jälkeen kysäisi, onko minulla ajokorttia. Myöntävän vastauksen soperrettuani hän totesi, että sitten vaihdetaan paikkoja. Järkyttävä sateenvarjokahva, jonka liikkeistä ei ottanut alkuun mitään selkoa, jarrut mitäsattuu, ikkunakaan ei auennut kuin puolestavälistä, tuulilasin alta paistaa päivä läpi ym. ihmetystä. Mutta kun sain sitten neuvojen avulla sätkän liikkeelle, ekan mutkan jälkeen olin myyty mies. Voiko tällaista ajokokemusta ollakaan.

Parin kk kuluttua sitten ostin toiselta tutulta ensimmäisen 2CV-pohjaisen kulkimeni, nelkkusätkän, jolla sitten keinutelin ainoana autona, pikkuveli osti sata-amppeerisen poies. Vuoden päästä ostin Dyane -68:n. Eli tauti oli pahasti jo päällä siinä vaiheessa. Eikä ole hellittänyt.

Alle kouluikäisenä selasin lattialla lehteä ja näytin isälle automainosta. Siitä leikettiin kulma pois ja tilattiin cx esite, jota seuraavaksi lueskelin hiirenkorville lattialla. Se oli todennäköisesti ekan vuosimallin esite, vahva mielikuva kullanruskeasta cx:tä jonkinmoisella poppeli tms. viherkujalla elää. En vain ole mieilikuvaan sopivaa esitettä toistaiseksi löytänyt.

No sitten ajokortti-ikä lähestyi. Veljelläni oli d-super ja minäkin halusin jotain muuta kuin taunuksen.

Lempäälästä, Roy Lahtisen pajalta löytyi "ruosteeton" 1975 cx 2000 ilman diravia. No semmoinen sitten opintolainalla pihaan. Kaikki osat paitsi lämppärin kenno kävi irti, kun kunnostettiin sitä Kiven Joken kanssa. Tai siis jokke kunnosti ja minä peesasin. Auto vedettiin väriin, tietenkin mustaan ja onnistuin ennen sitä saamaan ovet ja sisustan 1988 mallista, melkein uudesta autosta, joka oli kolaroituna tuotu ulkomailta.

Ajoin auton muutaman tunnin maalauksen jälkeen puhelintolpan ympärille ja siihen piti vaihtaa keula ja. jotain muuta pientä. Matka jatkui pari vuotta, mutta sähköjen ja hydrauliikan kanssa oli monia murheita. Lopulta myin auton sitroselle ja poltin korjaamokäsikirjan. Joku ryhmä kävi autoa katsomassa turusta saakka, mutta emme pääseet tuolloin kauppoihin (tunnistaako kukaan itseään?, vuosi oli noin 1990..1991)

Citikan jälkeen matka taittui Chevyllä, Bemarilla, Audilla, Volvolla ja jopa Nissanilla ja Toyotalla. Kunnes totesin Chevy fleetside duallyn hankalahkoksi kaupunkiautoksi. Ostin Xantian, oikein farkun. Metallivihreä ja 1,8 koneella. Yhteiselomme kesti 250 000 km. Xantina jälkeen ostin tynnyrisuanan, jolla huristin 230 000 km ja sen jälkeen hommasin X7, olemme menneet yhdessä vasta reilun 60 tkm, joten elo jatkuu vielä.

Tynnyrisaunan aikoihin näin nettiautossa Citroen Cx 25 Gti Tbon. Siis sen esikuvan, jota vasten olin omaa autoani hinkannut 20 vuotta aiemmin. Ja mopon hinnalla. Sehän oli pakko saada, etenkin kun tuoreempi sisusta tuli mukana. No lopulta en raaskinnut storkata autoa ja samoihin aikoihin Juuso luopui Turbo varastostaan, jolloin minulla oli yllättäen puolentusinaa turboa. Kuvittelin ryhtyväni entisöimään autoja urakalla ja hommasin vielä pari famia jonon jatkeeksi. Olipa joku tamperelainenkin tontilla. No hiukan rauhoituin ja myin osan pois ja loput laitoin hyllyyn.

Jekkeriltä ostin XM v6-24 keväällä, se on hienoin sitikka jota olen ajanut ikinä ja vielä haluaisin pari citikkaa, ainakin hetkeksi. Toinen joka polttelee on C6 V6. Minulla oli semmoinen viikon lainassa uutena, kun ostin tynnyrisaunan ja se oli tuoreesti veholla pajoitettavana. Siitä jäi hieno muisto. Ja sitten haluaisin deesun. 23 IE tietysti kiinnostaisi, mutta siinä on ne ladan kahvat. Hinnatkin on taivaissa. Mutta ehkä joku päivä.

Hienoa, kiinnostavia tarinoita! Täytyypi lukea näitä papalleni, kun ensi viikolla suuntaan kohti Kymenlaaksoa

Aloitin autoilun Fiat 127 Stellalla, se tuli siskolta. Kauaa en sillä kuitenkaan ehtinyt ajella kun se jätti miut Haminan torille. Siitä alkoi uuden kulkineen etsintä tietyllä budjetilla ja semmoinenhan löytyi autoliikeestä. Kyseessä oli punainen ZX mikä oli ollut pitkään myynnissä, arvata vain saattaa, että miksi. Autohan sai olla minkä värinen tahansa, mutta ei punainen... Noh, auto kun auto, kulkeamaan oli päästävä.

Ihan ongelmitta ei senkään kanssa elo sujunut, lainasin välillä porukkoiden hieman uudempaa farkku ZX:ää (tykkäsivät kovasti citikan ajettavuudesta, mutta tarpeet oli toisenlaiseen autoon joten se jäi heidän ainoakseen toistaiseksi). Opiskelin tuolloin Virolahdella ja sinne/sieltä ei pahemmin bussilla kuljettu. Luokkakaveri jutteli chatissa tulevan aviomieheni kanssa ja kertana eräänä päädyimme hänen tykö iltaa viettämään. Tiedä sitten kuka ihastui ja mihin, mutta hänellä oli tuolloin sininen kattoluukullinen BX. Hieno ja varsin mukava kulkupeli.

Viimeinen pisara taisi olla Kotka-Hamina moottoritiellä BX:llä ajellessa kun ohitimme vihreän farkku Xantian ja silloin tuleva mieheni kehoitti seuraamaan miten Xantia kulkee ja kertoi miksi se niin kulkee. Tuo hetki on piirtynyt vahvasti muistilokeroihin.

Sittemmin hankimme yhdessä berline Xantian, BX ja ZX myytiin. Ja koska työt ja opiskelut meni miten meni, piti hankkia jokusen vuoden kuluttua toinenkin citikka taloon. Se oli miehelle ja Xantia jäi miulle. Koiran hankinnan myötä piti etsiä itselle farkku, se oli Xantia tietysti, muita vaihtoehtoja ei ollut. Yksin sitä kävin pikkuliikkeestä ostattelemassa ja myyjä totesi pian, että tiedän Xantioista paljon enemmän kuin hän. Jotekin sekaannuin myös ACry:n toimintaan ja tuli liityttyä jäseneksi. Vertaistuki, vai miksikä sitä sanotaan, on vain vahvistanut merkkiuskollisuutta. Erittäin mukavaa porukkaa ja hyviä kavereita on tullut useita.

BX:n mukavuus jäi siinä määrin vaivaamaan, että sellaisen hankinta on kummitellut aika ajoin mielessä, saa nyt nähdä tuleeko sellaista enää ikinä hankittua. Muutama vuosi sitten melkein ostin, mutta ihan sopivaa ei ollut, joten XM tuli taloon vaikkei niistä kokemusta tuolloin ollut yhtään.

Nyt käyttöajokkina on ollut reilun vuoden verran C5 X7 tourer dieselillä. Ihan käypä peli, tosin käyttöauto mikä käyttöauto. Tylsä ja uusi. Tulevaisuus ei näytä kummoiselta siinä mielessä, että ainakaan käyttöautona olisi jatkossakin citikka. Tosin koiralla on sen verran kokoa, että se rajoittaa merkittävästi sopivien mallien määrää, paksit ovat kovin luiskaperäisiä monessa farkussa, että vaihtoehdot käy vähiin.