Jouko kirjoitti:
Eki kirjoitti:
yason kirjoitti:
Peltipoliisihan ottaa käsittääkseni kaahareista kuvan vasemmalta kaistaltakin, joten menossa ollut ohitustilanne ei olisi auttanut mitään.
Tuskinpa. Ainakaan niitä lankoja ei ole vedetty kuin tolpan puoleisen kaistan alle...
Jaa juuri sen takia moni kaahari koukkaakin kameran kohdalla vastaantulevien kaistan kautta jos vain mahdollista. Ja kyllähän se noille yleensä on mahdollista.

Jos ei tekniikka tai anturien pituus ole tänään muuttunut, niin vastaantulijan kaistalta ei kuvata, mikäli renkaat ovat reilusti keskiviivan yli. Muutama metri ennen kameraa näkyy päällysteessä yleensä kolme peräkkäistä bitumilla täytettyä ja valkoiseksi maalattua railoa (siellä ne anturit ovat).
Poliisi on joskus jossain telkkariohjelmassa väittänyt, että kuvataan myös vastaantulijan kaistaa ajavat, mutta ainakin minun tietämieni tolppien kohdalla kyseessä on valheellinen puhe. Tyhmäähän porsaanreiän kertominen kansalle olisi.