Mitä tapahtuu, kun kelvollisen softatiimin huonoin koodari ylennetään middle-managementtiin?

Palataanpas ensin ajassa hieman taaksepäin, tuosta tilanteesta. Yksi tiimin koodareista, kuinka ollakaan yksi huonoimmista, on myös yksi sosiaalisesti taitavimmista. Löytyy klubijäsenyyttä, ollaan nuorissa rotareissa, ja golf-kortti polttelee taskussa.

Ollaan hyvää pataa johdon kanssa, ja osataan keskustella oman alan, jopa oman senhetkisen projektin, ongelmista ("haasteista") sulavasti ja vierassanoja viljellen. Jos jotain pitäisi todella tehdä, siis ihan koodia kirjoittamalla, menee vaikeaksi tai tulee sylttyä... mutta ei se mitään, onhan siellä muita jotka ne "lapiotyöt" tekevät!

Tottakai tämä kaveri on se joka ylennetään.

Sitten tilanne onkin se, että 8 lahjakasta softamiestä toimii yhden idiootin alaisuudessa, joka sattui olemaan sutki suustaan, eli "suksuttelija". Jatkossa tuo idiootti pääsee viime kädessä päättämään, millä tekniikalla tiimin hankkeet toteutetaan, ja millä arkkitehtuurilla.

Nyt tuo "mestari" on päässyt uraputkeen, ja ylöspäin siellä uidessaan (sosiaalisten taitojensa avulla) hän myös vuorostaan ylentää kaltaisiaan suksuttelijoita, puhujia. Niinpä firman alempi- ja keskijohto täyttyy pikkuhiljaa näistä tyhjänpuhujista.

"Hands on"? Mitä se tarkoittaa, sitä eivät tiedä nämä löysänpuhujat.

No, miten firmalle sitten käy, ajan kanssa?

Menetetään kosketus todellisuuteen, tuotteet ja koodin taso huononevat radikaalisti, ja tosi lahjakkaat koodarit joko menevät pilalle tai lähtevät pois.

Esimerkkejäkö tällaisista firmoista? Nokia, Tekla, Tietoenaattori, ja sata muuta.

Onneksi olkoon Suomi! Puhumalla, suksuttelemalla Suomi nousuun! Ainoa osaaja on se joka puhuu kuin ruuneberi!


--------------------------------------------

Jotta syntyy ajallinen perspektiivi, liitän tähän alle viime vuosikymmenellä kirjoittamani pätkän:



Käytännössä jokaisella alalla, oli kysymyksessä sitten
matkapuhelinteollisuus tai vaikkapa puunjalostus, on lähdetty aikoinaan
järkevästä asiantuntijaorganisaatiosta ja päädytty nyttemmin sosiaaliseen
verkosto-organisaatioon.



Seurustelutaidot ja yleinen opportunismi ovat määräävässä asemassa kun
suuryrityksen keski- ja alempi johto uudistuu. Team Leaderit eli
ryhmänjohtajat, SW Managerit eli ohjelmistopäälliköt, Sourcing Directorit
eli hankintajohtajat, kaikki ovat päässeet asemaansa lähes poikkeuksetta
niinsanottujen "sosiaalisten taitojen" siivittämänä, vaikka viralliset
perusteet eivät sitä mainitsekaan. Suuntaus on itseään vahvistava - kun
keskijohdon avoimen työnpaikan valloittaa tällainen seurustelu-upseeri,
tottakai hän suosii ja puolestaan ylentää alaisiaan jotka ovat
samankaltaisia kuin hän itse. Tällainen rupattelija-pikkujohtaja osaa myös
keskustella oman alansa tekniikasta sulavasti, vierasperäisiä termejä
holvaten viljellen. Mutta keskustelu ei ole tekemistä!



"Suksuttelu" on sopiva uudissana kuvaamaan nykyistä keskijohdon toimintaa.
Suhdeverkoston virittely ja sosiaalisten toimintojen korostaminen
työelämässä - sitä on suksuttelu. Tätä samaa teemaahan korostavat kaikki
nykyiset länsimaiset "menesty työssäsi, edisty urallasi" -tyyliset oppaat
aivan pikkuseikkoihin asti. Opettele hymyilemään. Ole oikeassa paikassa
oikeaan aikaan. Kättele jämäkästi mutta ei kovasti. Pidä aina
kädenpyyhintärättiä taskussa ja varmista että kätesi on kuiva ennen
kättelyä. Kuuntele nauhalta omaa nauruasi ja opettele nauramaan luontevasti.
Voi tuhannen turkasta, jos puoliakaan noista kirjojen opeista edes yrittäisi
noudattaa, siihen se työpäivä vaivatta kuluukin, eikä aivoja tarvi vaivata
turhalla työnteolla. Kaikki eivät edes osaa ottaa tällaisia kirjoja
vitsinä - johtajan uralla pääsee yhä useammin näkemään kun asialleen
omistautunut suksuttelija tulee kertoilemaan löyhiä juttujaan imelä hymy
huulilla kareillen. Silloin ei tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai potkaista
tuo seurustelija-keskijohtaja-pelle pihalle ja odottaa ammattiliiton
haastetta sekä muiden suksuttelijoiden pistelakkoa.



Valitettavasti sosiaalinen "lahjakkuus" (mitä ikinä sillä tarkoitetaankaan)
ja tekninen kyvykkyys yhdistyvät harvoin samaan henkilöön. Yleensä
teknisesti asiallaan omistautunut, sinnikäs ja pitkäjänteinen kaveri ei
perusta tyhjän puhumisesta työaikana. Hän keskittyy tekemiseen.



Nämä epäsosiaaliset työn sankarit! He ovat ritareita, korvaamattomia
mestareita, maestroja, joita pitäisi vaalia kuin kivikkokukkaa myrskyssä.
Nämä tarujen feeniks-lintuakin uljaammat jekkerit ratkaisevat kerta toisensa
jälkeen giganttiset tekniset haasteet kaikessa hiljaisuudessa keskijohdon
märehtiessä omissa loputtomissa "palavereissaan" eli
seurustelutapaamisissaan, että mitä tässä oikein pitäisi tehdä, ja mitähän
ehkä on jo tehty.



Teknisesti lahjakkaiden, hiljaisten kaverien tulevaisuus on nykyisen
tietämyksen valossa sinetöity. He tulevat suomalaisessa yrityskulttuurissa
jäämään huonosti palkatuiksi ruohonjuuritason työmyyriksi. Keskijohtoon ja
sitä kautta ylemmäskin pääsevät suksuttelijat, jatka osaavat vetää oikeista
suhdelangoista oikeaan aikaan. Näiden suksuttelijoiden hymy on kunnossa,
supliikki on hyvä, green card on taskussa, ja nauru kuulostaa luontevalta.



Joskus pääsee todistamaan varsinaista muodonmuutosta. Tekninen sankari on
vaimon, työkavereiden, yhteiskunnan, median tai kieroutuneen maailmankuvan
vaikutuksesta muuttumassa suksuttelijaksi. Ensimmäisenä eron huomaa
kahvitaukokäytöksessä. Ennen hiljaisena puurtajana pidetty kaveri
osallistuukin keskusteluun, uskaltaa väliin jopa hymyilläkin tai kysyä
pikkupomolta haluaako tämä lisää kahvia "kun olen menossa itsellekin
hakemaan". Kaveri siinä kokeilee siipiään suksuttelijana! Jos muodonmuutos
onnistuu, lopputuloksena on yksi tarpeeton "värikoordinoidut sukat -
housut - kengät - vyö - kellon hihna" suksuttelija lisää. Ja yksi tekninen
mestari vähemmän. Tekninen toteutuskyky rupeaa kärsimään välittömästi kun
henkilö ottaa suksuttelun sydämenasiakseen. Muutaman vuoden suksutteluputken
jälkeen muutos on sikäli täydellinen, että kyseinen henkilö ei enää
kykenekään todella syvälliseen tekniseen suunnittelutyöhön, koska osa
tarvittavista taidoista ja asenteista on jo painunut unholaan.



Teknisen työn tuottavuus ei ole Suomessa ainakaan nousussa uusista
loistavista työkaluista, hiotusta hankkeidenhallinnasta ja entistä
laajemmasta koulutuksesta huolimatta. Syy selviää osittain yllä kerrotusta.



Johtajan huoneentaulussa kuuluisikin tänä päivänä lukea:



1) Älä suosi suksuttelijaa!

2) Älä kannusta turhaan pulinaan ja "palavereihin"!

3) Puhumalla asiat eivät parane!

4) Muista hiljaista teknisen työn sankaria!

Ja tuo juttu pitäisi laittaa yhä laajempien piirien luettaviksi. Jotta se menisi "sylttytehtaille" asti.

Unohtui mainita, että keskijohdossa etenevä on useimmiten patologinen narsisti.

Asun pienessä kunnassa jossa on muutama yritys paisunut vuosien saatossa isoiksi työllistäjiksi, mutta lähtökohta on ollut yrittäjä persoonat jotka ovat selkäseinäävasten asenteella olleet ikäänkuin pakotettuja kasvattamaan tai sitten konkurssin kautta lopettamaan, niin tämä menttaaliteettia jos ei ole yrityksessä se pikkuhiljaa kuivuu kokoon ja poistuu markkinoilta, sillä työntekijät jotka eivät uhraa itseään työpaikkansa eteen ovat sitten missä portaassa ei tule menestymään. On näkemykseni.

DS-Jekkeri; mitä hyvää itse näet yhtikäs missään työyhteisössä? "Yksi mätämuna pilaa koko porukan. Jos ei kiinnosta, niin ovi on tuolla." Hjallis Harkimo, (todennäköisesti kuullut joltakulta, kaveri osaa ruotsia ja ehkä englantia, muttei näköjään yhtään venäjää.... )

Olet oikeassa väärästä evoluutiosta; Pitäisi olla; aina on joku, joka tekee muita...fiksummin, luovemmin, paremmin. Mutta; muita huokeammin, petollisemmin, röyhkeämmin, epäreilummin toimii patavarmasti siellä, missä yritysjohdolta on pallo hukassa.

Nämä taas ovat luonnonlakeja: ihmisen persoonallisuuteen on koodattu nämä, ne saadaan syntymässä ja pientä muuntumista tapahtuu elämän aikana;
"Tekninen toteutuskyky rupeaa kärsimään välittömästi kun henkilö ottaa suksuttelun sydämenasiakseen." Suksuttelu on taipumus, osa persoonallisuusprofiilia, se on dominoiva piirre "tekniseen suorituskykyyn" nähden.

Kirjoitat ihan naulan kantaan, sinulle voisi olla tyrmäävää lukea jokin yleiskirja työpsykologiasta, siellä tämä havaitsemasi analyyttinen ja introvertti "insinöörityyppi" on kuvattu täsmälleen samoin, näin se on - kooditehtaalle otetaan näitä tekemään koodia kuin ompelutehtaille ompelijoita, ei heitä kaivata pomoiksi eikä kukaan edes toivo orastavaa pomoutta, vaan koodia, lisää koodia;

"Yleensä teknisesti asiallaan omistautunut, sinnikäs ja pitkäjänteinen kaveri ei perusta tyhjän puhumisesta työaikana. Hän keskittyy tekemiseen. Nämä epäsosiaaliset työn sankarit! Teknisesti lahjakkaiden, hiljaisten kaverien tulevaisuus on nykyisentietämyksen valossa sinetöity. He tulevat suomalaisessa yrityskulttuurissa jäämään huonosti palkatuiksi ruohonjuuritason työmyyriksi."

Sama ilmiö valitettavasti on vallalla politiikan piirissä. Ns. pintaliitäjät ( Urpilainen,
Katainen, Stubb, Kaikkonen) vain muutaman mainitakseni. Kaikki saman koulu-
kunnan tuotteita, suuria johtajia, vaikka heidän kuuluisi olla kansan palvelijoita.
Kriisitilanteessa, esimerkiksi nyt Krimin ja Ukrainan tapauksessa, heitä ei saisi
päästää avaamaan suutaan minkään median läsnäollessa. Muussa tapauksessa
seuraukset ovat tuhoisampia Suomelle kuin desantti Johan Bäckmanin toiminta.
Onneksi on kaksi kokenutta valtiomiestä selvittämään kiusallinen tilanne, Tuomioja
ja Niinistö (pres.).

Tuosta "suksuttelusta" vielä. Siihen kuuluu olennaisena osana selän takana pahaa
puhuminen. 60-luvulla olin kesätöissä paikallisessa tehtaassa. Osastolla pomo vaihtui,
edellinen jäi eläkkeelle. Tulokas oli nuori ja kokematon. Heti ensimmäisenä päivänä
tuli eräs kantelija puhumaan asiaansa. Uusi pomo istutti hänet toimiston tuolille,
kävi hakemassa kantelun kohteen paikalle, ja käski kantelijan kertoa samat asiat
kohteen kuullen. Eipä ollut mitään sanottavaa, eikä kantelu enää jatkunut.
Kyseinen pomo siirtyi myöhemmin politiikkaan, päätyen erittäin vaativiin tehtäviin,
toimien mm. Eduskunnan Puhemiehenä.

On aiheesta oletettu, että paras ja reiluin johtaja on se, joka ei koskaan halunnut johtajaksi. Tätä teemaa on Scifi-kirjallisuudessa kokeiltu, esimerkiksi arpomalla kulloinenkin johtaja (Alaston Aurinko).

Toisaalta demokratian tyrannia on tunnettu asia. Jos uusista asioista päätetään, valtaosa ihmisiä on useimmiten väärässä, ennakkoluulojensa varassa keikkuvia pelkotynnyreitä. Niinpä johtajan tulee osata olla tyranni, ja jättää ratkaisun hetkillä enemmistön pulinat omaan arvoonsa. Kirjallisuudessa kokeillut "ääridemokraattiset" järjestelmät joissa jokaisesta päätöksestä äänestetään reaaliajassa, ovat hieman naiiveja, joskin monesti kiinnostavia (esimerkiksi Prefekti, Alastair Reynolds).

Tämän päivän johtajilla ovat lähes aina henkilökohtaiset motivaatiot (bonukset) ja ahneus etualalla. Ja mitä muuta voisi olettaakaan maailmassa, jossa presidenteistä on tullut suurimpia varkaita.

Minun rajallisen kokemukseni perusteella parhaiten toimii pienehkö, omasta asiastaan motivoitunut työyhteisö jossa päällekkäisiä osaamisalueita on vähän. Esimerkiksi kuuden hengen suunnittelutiimi, jossa yksi vastaa mekaniikasta, toinen softasta, kolmas raudasta, neljäs tuotannosta, viides sourcingista, ja kuudes myynnistä.

Kärjistettynä vastaava "suunnittelutiimi" tänä päivänä olisi kai näiden suksuttelijoiden mielestä tällainen:
yksi vastaa koko käytännön suunnittelusta, kaksi on tuon yhden pomoja (matriisiorganisaatio), ja kolme on myyntimiehiä.

Hyi.

Näin on. Suosittelenkin linkittämään tuon kirjoitukseni laajasti tuttavapiirienne vaikuttajille. Minä en tule sitä minnekään muualle kuin sitruunapatonkiin kirjoittamaan, koska uskon että Citroen-harrastajat muodostavat maamme teknisesti valistuneimman joukon.

Jos näin on, mitä johtopäätöksiä siitä tulisi tehdä. Tämän voi käsittää positiivisena tai varsin huolestuttavana asiana, riippuen näkökulman avaruudesta.

Hukkaanhan sen teknisen asiantuntijan osaaminen menisi johtotehtävissä. Ne ovat pitkälti palavereja, markkinointia, suhdetoimintaa jne. sellaista jossa sosiaalinen lahjakkuus on tarpeen. Ei käy kateeksi. Itsellä on onneksi se onni että esimies ymmärtää myös tekniset jutut, niin että voi aina kysyä neuvoa.

Narsismiin on kyllä tullut törmättyä työpaikoilla. Se on hämmästyttävän yleistä.
Kun meillä oli se suuri kännykkäfirma ja siellä oli jopa Ring tone Manager niin se oli varmuudella suksuttelija ja toimistokuukkeli

Mistäs se mekaniikka on tehty, muovista ilmeisesti? Meillä päin raudasta vastaavat juurikin mekaniikkasuunnittelijat

Juuri näin. Parhaalle kooderille jos kippaa kaiken tuo palaveripaskan vielä kaiken edellisten lisäksi, niin sulla on hyvin nopeasti entinen skodari = skode-tiimin tasokin laskee. Eli tämäkään ratkaisu ei ole se paras

Minun mielestäni se paras ehdokas pomoksi on jannu jolla on edes jotain teknistäkin taustaa, mutta ennen kaikkea aimo annos nöyryyttä tietää mitä ei tiedä ja selvittää sillon ne niiltä jotka tietävät. Eli jos ei alustarakaisut ole ihan handussa, niin kysytään arkkitehdilta kuis se parhaiten menis ja runnotaan se sitten tuosta päätöksen byrokratiapaskasta läpi = tämä runnominen on se pomon tehtävä. Pomon pitää myös olla hollilla tiiminsä fiiliksistä ja tarpeista ja ohjata sitten sitä omaa toimintaansa sen mukaan. Jos tiimi vaikka tarttee jutun X jotta hommat sujuisi paremmin, niin se on jälleen tuon pomon duuni hommata se juttu X sille tiimilleen

Nimim: "Jokusen" vuoden itsekin keskijohdon pomona toiminut

Onneksi aina voi etsiä itselleen sopivan firman jossa hommat toimii. Hyvä johtoporras on nöyrä,tuntee alansa,kuuntelee myös tuotantopuolta joka sen tuloksen tekee eli osa-alueiden on kohdattava. Minulta meni 10v löytäessä sellaisen paikan jossa palikat on kunnossa. Nyt olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen ja teen kaikkeni jotta firma menestyy,jos yrityksellä menee hyvin niin minullakin on asiat mallillaan.

"Huono esimies kuvittelee koko organisaation pyörivän hänen ympärillään. Ylin johto ei aina havaitse huonoa johtamista, tai sitä kiinnostaa vain lukujen pysyminen hyvinä."

http://www.hs.fi/tyoelama/Huono+pomo+v% ... ad3&sivu=1

Huono johtaminen ja lukujen pysyminen hyvinä ei yleensä mahdu samaan yritykseen joten tuo lause/väite on tavallaan tyhjäntekevä. Mutta hyväänkin yritykseen mahtuu tietty määrä huonoa johtamista ja osalle henkilöstöä se voi olla kokopäiväinen piina. Siinä missä autoakin huolletaan pitäisi myös yrityksen rattaat pitää rasvattuina ja toimivina. Silloin pitää olla prosessit sellaiset että laakeriviat paljastuvat

Jaa-a kenen kannalta huono johtaminen? Omistajan vai työntekijöiden? Mahtaakohan tuommoisen suuren kansainvälisen hyvät luvut omaavan yrityksen aasialainen työntekijä olla sitä mieltä, että häntä johdetaan hyvin? Vai onko nyt vain niin, ettei hän ymmärrä omaa parastaan?

Olen kyllä tätä suksuttelun tuomaa uralla etenemistä havainnut. Ja kyllä välillä pistää ihmettelemään sitä arvostusta, mitä saa sillä, että on koko ajan äänessä ja jakaa muille sanallista osaamistaan. Vaikka ne jutut usein onkin tasoa: "Ootteko muuten koskaan käyneet vaikkapa sivustolla www.google.fi. Sinne kun näppäilee jonkun hakusanan ja painaa Enter niin löytää hirveesti mielenkiintoista ja hyödyllistä...". Ja tuollaisellakin jo saa joissakin duuneissa arvostusta osakseen ja uraa etenemään Tärkeintä tuntuu olevan se vanha hyvä pastorin ominaisuus, että vaikka ajatus katkeaa niin puhe jatkuu. Ja tätä minä en vaan ole oppinut - valitettavastiko?

Niin, mitä on hyvä johtaminen. Yrityksen ainoa ja lakisääteinenkin tehtävä on tehdä voittoa omistajilleen. Tämä voi kuullostaa yksipuoliselta ja epäreilultakin mutta on oikeasti ainoa keino pitää yritys hengissä. Ja vain toimiva yritys voi palkata ihmisiä ja tarjota työpaikkoja. Markkinataloudessa ja aidossa kilpailutilanteessa ainoastaan asiansa hyvin hoitava yritys selviää voittajana. Jos yritys johtaa ihmisiään huonosti (ts laiminlyö tuotantokoneistonsa huollon) niin tie nousee nopeasti pystyyn.

Sitten on aina ihmisiä jotka kokevat työpaikan olevan jumalan lahja, työnantajien olevan inhottavia riistokapitalisteja ja olevansa aina huonosti kohdeltu. Suomessa on oikeasti kaikilla mahdollisuus tehdä (työ)elämästään juuri sellainen kuin itse haluaa. Tai mihin omat rahkeet riittävät.

Oiva tiivistys.

Pomon pitää myös omata visio siitä mihin ja miten homma viedään eteenpäin. Pomo puolustaa ja edustaa yritystään ja sen työntekijöitä eri foorumeissa. Pomo on palomies joka tulee apuun silloin kun organisaatiossa on hätä.

Ja jotta tuo visio toteutuisi, hänen tulee osata myös jalkauttaa se alaspäin, saada ne työntekijät mukaan siihen ja toteuttamaan sitä ihan käytännössäkin. Pakollahan tämä ei onnistu kuin armeijassa, tuo sa-int -johtamistyyli ei siviilimarkkinoilla yleensä kovin kauas kanna

Mutta vaikka sitä ei olisi pomo-asemassa organisaation puolesta, sitä voi olla pomo tehtäviensä puolesta, esim. projektipäällikkönä. Nuo em. lainalaisuudet ei siitä silti mihinkään muutu, nyt vain katsanta on hieman lyhyempi ko. projektin läpi viemiseksi, ei firman tulevaisuuden strategiat. Yksikään projari ei sitä projektiaan yksin läpi runno ilman sitä toteuttavaa tiimiään ja jos se tiimin johtamisessa mättää, on tuo projekti jo tuhoon tuomittu ennen kuin sitä on edes käynnistetty