Niinpä niin. Ihminen on vertailevainen eläin, joka on sopeutunut elämään laumassa. Eläinkunnassa laumakäytöstä voi tarkastella - siihen kuuluu olennaisena osana urosten kesken vertailu säännöllisin väliajoin, kuka on "kovin". Milloin milläkin parameterilla - puhvelit pökkäävät päänsä yhteen, leijonaurokset raatelevat toisensa verille tai kuolemaan asti, lintu-urokset kilpailevat naaraiden suosiosta sillä kuka rakentaa näyttävimmän pesän tai kenellä on upein höyhenistö.

Ihminen ei ole poikkeus, vaikka vertailut ovat paljon mutkikkaampia, monesti monien "tekosyiden" takana piilossa.

Mitä vaan mies tekee, hänellä on luontainen pyrkimys olla siinä vertaisryhmän paras - ainakin jollakin osa-alueella.

Kun nuorena Citroen-harrastajana näki (joskus harvoin) näyttelyissä "mestareiden" rahalla rakentamia autoja:

- avo-DS:ssiä, Salt Lake-SM:ää, viimeisen päälle nuoltuja GS Wankeleita, BX 4TC:tä... niissä oli alustatkin täysin ruosteettomia tukivarsia myöten, alustamaalin viimeistely oli monesti samaa tasoa kuin pintamaali.

- Sisustat olivat parasta connelly-nahkaa, yhtään ruuvinreikää ei verhoiluissa näkynyt... kaikki toimi, kaikki oli niin helvetin hienoa ja kalliisti tehtyä.

- Vanteetkin custom-billettiä, just oikealla ET:llä ja pultitkin kiilsivät kuin hepin pää...

...niin tuli tunne, että mitä minä tässä harrastan ja laittelen näitä vanhoja CX-ruostekasoja suomesta. Ei paska kiillottamalla parane, kuten jenkkilässä pruukataan sanoa.

Lyhyesti sanottuna oli selvää, että minun harrastukseni taso oli paljon mestareiden alapuolella. Käsitin myös että minun silloisilla rahavaroillani ei mitenkään olisi voinut harrastaa tuolla korkeammalla tasolla. En häpeä tunnustaa että tämä masensi minua ja laittoi kyseenalaistamaan koko harrasteen mielekkyyttä.

Vertasin itseäni Alpha-harrastajiin ja jäin kakkoseksi, sekä tunsin tappiomielialaa!

Eihän tämmöisiä nuorena kehdannut ääneen myöntää, sitä perusteli itselleen ja muille että "minä harrastan tavallani, nautin tästä varmasti yhtä paljon kuin nuo rahamies-alustannuolija-harrastajat"... Valehan se oli, itsesuggestiivinen vale. Halusin harrastaa huipulla, halusin olla Alfa-harrastaja! Mutta rahkeet eivät riittäneet.

Niin, rakkaat ystävät. Miltä teistä tuntuu jos näette oman harrastekohteenne rinnalla ilmiselvästi paljon paremmin tehdyn ja harrastetun yksilön? Koetteko tappiomielialaa, vai perusteletteko itsellenne että "jokainen harrastaa tavallaan"?

"Harrastamisen tason" voi määrätä mielestäni aika hyvin sillä minkä verran siihen laittaa rahaa. Kuka vaan voi olla alfaromeo laittamalla alfaromeon verran rahaa. Raha on hankittavissa halun ollessa tarpeeksi kova. Jos näen tosi hienon auton ja arvioin sellaiseen vaadittavan ainakin 40t€, totean vaan että ei kiinnosta 40t€ edestä. Minä ainakin olen sellainen että kiinnostaa lähinnä sellaiset vehkeet jotka on realistisesti mahdollista hommata.

Jutun ytimessä olevaan kysymykseen että vituttaako kun toisilla on enemmän rahaa, eipä juuri. Se raha siis olis (ollut) hommattavissa. Lääkikseen, niska limassa hommia, kieli turtana perseennuolentaa, puolisonhankinnassa varallisuus ykköskriteeriksi jne... Ei aikanaan kiinnostanut enkä kadu, vaikka nyt rahaa onkin vain kohtuuden verran.

Ei todellakaan ollut. Raha on vain yksi elementti jota siinä tarvitaan. Tarvitaan myös ääretöntä viitseliäisyyttä, kykyä löytää oikeat tekijät, solmia suhteen vanhoihin korimestareihin, kykyä valvoa projektin etenemistä...

Se "haavekuva" että kaatamalla rajattomasti rahaa triangle motorille saa juuri sellaisen harrasteauton kuin haluaa on illuusio. Pitää olla omaa taitoa, viitseliäisyyttä, komponenttitietoutta. Pitää tietää mitä haluaa, ja monesti jopa pitää tietää miten se pitää tehdä, vaikka rahaa olisikin "rajattomasti".

oot kyllä oikeessa tuossa filosofiassasi. yleensähhän on niin,että aivotoiminnan pettäessä tai ollessa riittämätön , turvaudutaan fysiikkaan ,
myös tuon egon vajavaisuus ja korostamisen tarve tulee esiin erityisesti eräissä valinnoissa ja harrasteissa . ehkä tuosta lienee paras esimerkki ,erään tunnetun länsimaisen ns.moottoripyörän tärveleminen " choppaamalla " ja erityisesti sen aiheuttaman melutason korostamisella. toinen itsetunnon kohottamisen tarve tullee esiin valitessa vaikkapa nelipyöräistä . tutkimuksiakin on tehty ja niitten tulokset puhuvat eräitten tuotteitten erityisyydesta joittenkin ryhmien suosiossa. merkkejä kummastakaan tuotteesta tuskin tarvitsee kirjoittaa.
sitten on tämä mukavuudenhaluinen masokistiporukka ,joka hyväksyy monet valmistajan mokat ja kärsii ,mutta ajoittain saa jopa katettakin kärsimyksilleen.
mitä noihin kaksipyöräisiin tulee , niin älykkäimmillä ei ole tarvetta korostaa yhtään mitään ja valinnat ovat sen mukaisia , silti tinkimättä omista vaatimuksistaan.
mallina vaikka yksi , merkin tyyppi , Gold Wing. etsiköön jokainen valmistajan.
ei melua ,kuten ei pitäisi myöskään meluta sen läntisen egon korostajankaan , koska valmistajalta lähtiessään ,vehje ei melua yhtään enempää ,kuin tuo toinenkaan merkki.

Isolla rahalla viimeisen päälle hienoja autoja teettävät henkilöt ovat eri sakkia kuin itse autonsa rakentavat. Jos minulla olisi huomattavasti enemmän rahaa kuin aikaa niin luistelisin luultavasti ensin mainittuun sakkiin mutta arvostan kyllä jälkimmäisiä aika paljon enemmän. Kyse ei oikeastaan ole edes samasta asiasta, toiset ovat mesenaatteja ja keräilijöitä, toiset taas käsityöläisiä ja taiteilijoita

En sanoisi ihan noinkaan. Jay Lenolla pysyy itselläkin räikkälenkki kourassa ja TIG kädessä. Ei se että itse osaa, tarkoita että kaikki pitäisi tehdä itse.

Paras tilanne lienee se että kaveri joka nuoruudessa harrasti rahapulassa, saa myöhemmin tukuittain rahaa ja pääsee käyttämään aikaisempaa "todellista" mekaniikkatietouttaan ohjeistaessaan ja valvoessaan nyt rahamiehenä harrasteautojensa tekemistä eri pajoilla.

Ikävintä ei ole se mitä muilla on, vaan se että omat resurssit eivät ajallisesti kohtaa toisiaan. Normaali tilannehan on, että kun on rahaa, ei ole aikaa ja kun on aikaa, ei ole rahaa. Jälkeenpäin ajateltuna nuoruuden into ja kyky tehdä pitkää päivää työn tuloksien kuitenkaan liikaa kärsimättä olisi voinut paremmin fokusoituna johtaa toisenlaiseenkin lopputulokseen.

Öö... Omasta tallista löytyy 600cc SilverWing ja olen ihan pirun tyytyväinen siihen

Mutta niinhän se on pienestä pitäen aina ollut, toiset tekee mikä on sillä hetkellä toisten silmissä "cool" ja minä teen mitä haluan. Eivät siis ole noissa kulkineissakaan koskaan ne omat valintani olleet mitään suuren yleisön suosikkeja saati jotain egoa pönkittäviä. Se oma egoni mahtuu niin Mersuun kuin Fiattiin, big deal. Se valitaan mikä sillä hetkellä tarjoaa parhaan ratkaisun tarpeisiini ja resuihini nähden. Paskat sillä ole mitään väliä mitä naapuri asiasta ajattelee, se hälle kuulu pätkän vertaa, kuten ei ne hänenkään valintansa minulle

Erittäin hyvänä esimerkkinä vaikkapa 1,5v sitten hommaamani muutaman tonnin as.auto vm 1990. Juu, täyttä shaisseahan se nykymittapuun mukaan jo on, mutta tarjosi tuolloin just sen sopivan lääkkeen lomamatkailijan tarpeisiin ja hyvin tuli viimekesän lomareissut sillä heitettyä. No tänä kesänä tuli kuvioihin ylläri puun takaa ja reissut jäi tekemättä, ehkä jopa ensikesänkin reissut ovat myös kaput => tuo as.auto myytiin pois, turhaan pihassa seisoksimasta, noissa tunteita kiinni silleen ole. Seuraava retkule hommataan sitten taas kun tulee retkuiluun mahikset, that's life

Tai pomppasinhan minä tänä keväänä C5:eenkin, yli 250tkm ajettuun yksilöön Ja ihan pirun tyytyväinen olen tuohonkin päätökseeni ollut

Eräs entinen naapurini harrastaa golfia intohimoisesti. Hän käy usein ulkomailla pelaamassa, muistaa toki
mainita asiasta aina kun tavataan. Itselläni ei ole varaa eikä kiinnostusta golfin pelaamiseen. Pystynkö
nauttimaan? Kyllä pystyn. Pelimatkojen aikana hänen vaimonsa sensuellista seurasta.

Voisi tuntua omat räpeltelyt aika mitättömiltä jos koko harrastuksen kenttä olisi vain se mitä harrasteautolehdistä saa lukea ja näyttelyissä ja automuseoissa katsella. Mutta esimerkiksi reissu Forssan Pick-niciin asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Kun päivän aikana näkee huippuyksilöiden seassa vituralleen menneitä maalipintoja, keittämisen tai muun syyn takia pystyyn nostettuja konepeltejä yms. niin tuntee olonsa jo kotoisaksi.

Miksi en pystyisi? Ei se ole minulta pois, jos joku panostaa harrasteeseensa reilusti aikaa ja rahaa. Nautin hänen puolestaan, kun saan nähdä hienoksi laitettuja laitteita.

Uskoisin, että HALUTESSANI oppisin tekemään autoille monia asioita ja löytäisin siihen tarvittavat varatkin jostain. Mutta olisinko valmis asumaan esim vaatimattomammin, jättämään perheen kanssa reissut tekemättä, panostamatta lasten harrastuksiin, viettämättä aikaa perheen kanssa autoharrasteen sijaan jne? En, mutta joku toinen voi arvottaa elämänsä eri tavalla ja arvostan hänen valintojaan siitä huolimatta ns kympillä.

Joskus olen miettinyt, että miten h*lvetissä ihmisillä riittää energiaa olla kateellisia toisilleen tai jaksamista voivotella ja päivitellä kaikkea mahdollista... Jos jollakin menee mua paremmin jollain mittapuulla (jolla mulle ei ole edes mitään merkitystä) niin sitten menee, hyvä niin. Mun onni siitä kiinni ole, riittää kun on tuo papin edessä kanssani pyörähtänyt nainen vierellä sekä kaksi rakkauden hedelmäämme matkassa mukana, muu on plussaa.

Jos harrastuksesta ei voi nauttia ja se aiheuttaa vain kateutta ja mielipahaa, kannattaa ehkä miettiä joku toinen harrastus josta voi (ainakin välillä ) myös nauttia. Kaipa nämä yhteisötkin vaikka patonki on kanssaharrastajien keskustelua, auttamista ja sparraamista varten, eikä vain tiukkaa kilpailua , salailua ja kateutta. Kilpailulajeja harrastavienkin parissakin yleensä vain yksi on paras, mutta vaikkei häviäminen kivaa olekaan, niin silti niistäkin voi nauttia vaikkei silti tappioitakaan tarvitse rakastaa. Omat harrasteet on valittu tai valikoituneet siten, että niistä ainakin välillä ja jollain tasolla nauttii ja rentoutuu, vaikka esim. kilpalajeissa en olekaan joka kerta ykkönen tai aina edes kakkonen.

Pystyn.

Harrastamista tai ei, vanha XM:ni toi, yli 8 kk:den seisomisesta huolimatta, jälleen meidät Saariselälle. Luotettavasti kuten ennenkin.

Suomalaisessa harrastamisessa on monesti se että kaiken pitää olla viimeisen päälle muuten et ole mitään, tai ainakin niin kuvitellaan, sit kun näkee ulkolaisen huomattavasti ostokykyisemmän kaverin joka panostaa siihen harrastukseensa rahoistaan paljon vähemmän kun se on vaan harrastus ja ne harrastusvälineet on vähän sinnepäin.

Ja tämä pätee täällä vähän joka lajiin, parhaimpia on nää jotka ostaa pihan täyteen vehjettä ja sitten ei ole rahaa eikä aikaa käyttää niistä mitään.

Oikein hyvin sain nautittua tuon Karhun. Ei tuottanut yhtään ongelmia.
Vaikka juuri nyt joku asiaansa vihkiytynyt harrastaja harrastaa hartaammin harrastustaan, kuin minä... = rättäri seisoon edelleen yksin navetan ylisillä odottaen kunnostusta ja BX tallissa...

Kauan mun pinnani kesti mutta viimein mä päätin näyttää ja näppäimistöä käyttää.

Niinpä niin. Ihminen on vertailevainen eläin,
Lyhyesti sanottuna oli selvää, että minun harrastukseni taso oli paljon mestareiden alapuolella. Käsitin myös että minun silloisilla rahavaroillani ei mitenkään olisi voinut harrastaa tuolla korkeammalla tasolla. En häpeä tunnustaa että tämä masensi minua ja laittoi kyseenalaistamaan koko harrasteen mielekkyyttä.
Vertasin itseäni Alpha-harrastajiin ja jäin kakkoseksi, sekä tunsin tappiomielialaa!
Eihän tämmöisiä nuorena kehdannut ääneen myöntää, sitä perusteli itselleen ja muille että "minä harrastan tavallani, nautin tästä varmasti yhtä paljon kuin nuo rahamies-alustannuolija-harrastajat"... Valehan se oli, itsesuggestiivinen vale. Halusin harrastaa huipulla, halusin olla Alfa-harrastaja! Mutta rahkeet eivät riittäneet.

No olisit nyt vaan sanonut suoraan, mitä tuossa runoilussasi yritit viestittää:

Nyt on poijaat pätäkkää, ettei paskalle taivu. Mites teillä?

... paremmin tehdyn ja harrastetun... ja mitä mitä sontaa, ilmeisesti on parempaa
harrastamista se, että tallissa seisoo puolen millin SM viikoittaista vahausta odottamassa,
versus rättäristi, joka on viimeiset 20 v pitänyt samaa kusiputkan puolikasta liikenteessä
kiertäen sillä mualimaa sen samaisen puolen milliä tavaten valtaisan määrän kaltaisiaan
huonompia harrastajia, joiden ego mahtuu rättäriin, vaikkei katto olekaan aukirullattu

Taitas olla parempi vähän ajatella, enste.
No laulussa ehkä mutta nyt ollaankin sometodellisuudessa.
Ps en omista rättäriä, olen muuten vaan tällainen.

Kyl sää vielä ehdit...

Kun kerran tuo rättäri nyt otettiin esille, niin kommentoin vuorostani minäkin.

Kaikkein hienointa rättärin kanssa harrastamisessa on ihmiset ja matkustaminen. Se matkustamisen väline, eli rättäri on tällä listalla vasta kolmantena.

Samanlaisten yhtä hurahtaneiden ihmisten kanssa tekeminen, tapaaminen ja viestiminen on se jutun suola. Ja mikä parasta: siellä pölyisellä tapahtumakentällä seisovat paskaisissa t-paidoissa, oluella tahrituissa shortseissa ja linttaan kävellyissä sandaaleissa samanlaiset ihmiset keskenään eikä ketään kiinnosta oletko urallasi edennyt miljonääri vai varaton opiskelija. Samanlaisissa teltoissa nukutaan ja samanlaiseen bajamajaan jonotetaan aamun auringon noustessa silmät ristissä.

Matkustamisessa on tärkeintä liikkuminen, näkeminen ja kokeminen. Puolet matkan jännityksestä koostuu perille pääsyn ihanuudesta. Ja huokaisusta: taas laite kesti, on se ihan paras.

Ja se rättäri: joillakin on teipillä ja rautalangalla kokoon harsittuja malleja ja toisilla on niitä loppuun asti nuoltuja näyttely-yksilöitä. Ja kaikki ovat yhtä hienoja ja mieltäylentäviä. Kaverin ajokkia ihaillaan ja kuvataan ja kannustetaan eikä kukaan auo päätään miten hirveä rotisko voikaan olla liikenteessä.

Näin. Rättäriä ei hankita, vaan se ansaitaan. Kaikille alfa-uroille tämä maailma ei sovi. Silloin onkin parempi käydä Concours d'Elegancessa kilistelemässä kuohujuomalaseja.

Tällä matkailuteemalla voidaan jatkaa, kotimainen tientukko eli karavaanari lyö kymppitonneja rahaa vehkeisiin mut tuolla muutaman tonnin xantialla kun tuuppaa johonkin etelä-eurooppaan niin enemmän siellä tulee vastaa suomikilvissä noita rättäreitä

Jekkeri on melkoinen velho provosoivan keskustelun aloituksessa. Minulle riittää ihan omat jutut, eikä käy kateeksi niitä, jotka joutuvat pitämään hienot pelinsä tallissa, ettei vaan joku olisi kateellinen ja siitä tulisi ongelmia liiketoiminnassa.
Isolla rahalla "harrastajat" ovat ihan oma juttunsa; ostavat kalliin laitteen, mutta eivät osaa tai pysty nauttimaan siitä.