Minä ajoin viime vuonna heinäkuussa Kapelskäristä Haaparantaan pääosin pääteitä pitkin. Liikenteen leppoisan sujuvuuden allekirjoitan minäkin. Muutama havainto jäi mieleen: lähes koko matkan vastakkaiset ajosuunnat on erotettu keskikaiteella (vaijerikaide) ja molemmin puolin tietä on riista-aidat. Näin kovissa vauhdeissa vakavimmat liikenneonnettomuudet (kohtaamis- ja eläinonnettomuudet) saadaan vähentymään. Lisäksi ohituskaistoja/-paikkoja on paljon. Paikalliset tietänevät tämän, koska perässäroikkujia en muista koko matkalta, vaikka etenkin yöaikaan teillä näki todella kovia ylinopeuksia. Takana tuleva tietää siis odottaa turvallista ohituspaikkaa, koska niitä on "koko ajan" toisin kuin Suomessa, missä ajellaan 30km ja sitten kymmenen autoa "tappelee" kilometrin pituisella ohituskaistalla siitä kuka ohittaa kenetkin. Lopputulemana kovan kilvanajon tuloksena autojen järjestys jonossa ei juuri muutu

.
Nopeuskameroita oli vain jos nopeusrajoitus aleni huomattavasti (esim 110km/h -> 60km/h jossain koulun tai kylän kohdalla). Ilmeisesti kamerat olivat "kovia" (eikä vain tyhjiä pönttöjä cd-levy keltaisen lissin takana kuten Suomessa suurin osa "kameroista"), koska Ruotsin kilvissä olevat autot ajoivat korkeintaan rajoituksen sallimaa kameroiden kohdilla. Yli 80 km/h-rajoitusalueilla en muista nähneeni ajonopeuksien valvontaa. Liikenneopasteet ovat Ruotsissa jotenkin "alkeellisempia" ja vähemmän informatiivisiä kuin Suomessa. Esim. päätiellä liittymien kohdalla suoraan jatkava joutuu vaihtamaan toisinaan kaistaa ja toisinaan on päätielle liittyville oma sekoittumiskaista. En keksinyt logiikkaa milloin oli mikin järjestely. Opasteissa tätä ei muistaakseni kerrottu. Vain toisen kaistan päättyessä on merkki.
Näin. Tässä päätielle tullut on oikean puoleisella kaistalla ja päätietä pitkin ajava joutuu vaihtamaan kaistaa vasemmalta oikealle. Noin on toki muutamissa kohdissa Suomessakin, muttei niin usein kuin Ruotsissa.
Suuret eritasoliittymät loistivat poissaolollaan. Esim kaupunkien kohdalla on suuret kiertoliittymät, joissa voi valita kiertääkö keskustan vai ajaako sinne. Suomessa asia hoidetaan ramppijärjestelyin (mikä on paljon kalliimpi ratkaisu ja sitten valitetaan tierahojen puutetta

)
Esimerkki Ruotsista ja
esimerkki Suomesta. Poikkeuksiakin toki on.
Yhteenvetona sujuvammat päätiet saanevat myös liikenteen tuntumaan sujuvalta. Yllättävää? Ei minusta

.