Sitruunapatonki.fi http://www.sitruunapatonki.fi/forum/ |
|
Pitkästä aikaa länsinaapurissa http://www.sitruunapatonki.fi/forum/viewtopic.php?f=12&t=18690 |
Sivu 1/1 |
Kirjoittaja: | Tane N. [ 29.07.2014 09:56 ] |
Viestin otsikko: | Pitkästä aikaa länsinaapurissa |
Olipas vaan mukava autoilla viiden vuoden tauon jälkeen Ruotsissa. Siellä se liikenne vaan sujuu. Esimerkiksi ensimmäisen päivän 700 km:n stintti eit tuntunut missään. Osa kunniasta kuuluu kyllä XM:n kyydille (toinen autokunta uudenkarhealla Audilla - vinkuivat puhelimitse taukoa aina tasaisin välein). Bongauksia Ruotsin puolella tuommoisen 1400 km matkan aikana oli ihmeen vähän. Kerran samanlainen Xämmä meni nelostiellä ohi iloisesti vilkuttaen ja kerran vastaan tuli sätkä yhtä iloisesti moikaten. Mutta. Kyllähän sielläkin noilla kantateillä 70 km/h tapahtui. Kaksi kertaa joku papparainen tuli ihan metsän keskeltä puskista suoraan eteen, kerran oli vastaantulevana pysähtyneenä kääntymässä vasemmalle. Oikein odotti, että käänty just nokan edestä. Kaikilla kolmella kerralla jarrut ihan pohjaan, ettei olisi tapahtunut kauheita. Menomatka Tukholman kautta ja paluu Vaasan. Huomioitavaa oli Wasa-Expressin puffet. Kalapöytä välttävä, lämminpöytä ala-arvoinen. Tarjolla neljää eri tuotetta. Kala oli paistettu möhnäksi, kana ja naudanpaisti paahdettu kengänpohjaksi. Sianniska oli syötävää, mutta sitä lienee vaikea pilata. |
Kirjoittaja: | Huikko [ 30.07.2014 11:46 ] |
Viestin otsikko: | Re: Pitkästä aikaa länsinaapurissa |
Vähän samanlaisia kokemuksia reilun viikon takaa. Ruotsissa on tiet hiljaisempaa asfalttilaatua. Itseäni pisti silmään C5 II farkkujen yleisyys vetoautona, niitä oli joka leirintäalueella useampi. |
Kirjoittaja: | Lauri [ 30.07.2014 12:46 ] |
Viestin otsikko: | Re: Pitkästä aikaa länsinaapurissa |
Minä ajoin viime vuonna heinäkuussa Kapelskäristä Haaparantaan pääosin pääteitä pitkin. Liikenteen leppoisan sujuvuuden allekirjoitan minäkin. Muutama havainto jäi mieleen: lähes koko matkan vastakkaiset ajosuunnat on erotettu keskikaiteella (vaijerikaide) ja molemmin puolin tietä on riista-aidat. Näin kovissa vauhdeissa vakavimmat liikenneonnettomuudet (kohtaamis- ja eläinonnettomuudet) saadaan vähentymään. Lisäksi ohituskaistoja/-paikkoja on paljon. Paikalliset tietänevät tämän, koska perässäroikkujia en muista koko matkalta, vaikka etenkin yöaikaan teillä näki todella kovia ylinopeuksia. Takana tuleva tietää siis odottaa turvallista ohituspaikkaa, koska niitä on "koko ajan" toisin kuin Suomessa, missä ajellaan 30km ja sitten kymmenen autoa "tappelee" kilometrin pituisella ohituskaistalla siitä kuka ohittaa kenetkin. Lopputulemana kovan kilvanajon tuloksena autojen järjestys jonossa ei juuri muutu ![]() Nopeuskameroita oli vain jos nopeusrajoitus aleni huomattavasti (esim 110km/h -> 60km/h jossain koulun tai kylän kohdalla). Ilmeisesti kamerat olivat "kovia" (eikä vain tyhjiä pönttöjä cd-levy keltaisen lissin takana kuten Suomessa suurin osa "kameroista"), koska Ruotsin kilvissä olevat autot ajoivat korkeintaan rajoituksen sallimaa kameroiden kohdilla. Yli 80 km/h-rajoitusalueilla en muista nähneeni ajonopeuksien valvontaa. Liikenneopasteet ovat Ruotsissa jotenkin "alkeellisempia" ja vähemmän informatiivisiä kuin Suomessa. Esim. päätiellä liittymien kohdalla suoraan jatkava joutuu vaihtamaan toisinaan kaistaa ja toisinaan on päätielle liittyville oma sekoittumiskaista. En keksinyt logiikkaa milloin oli mikin järjestely. Opasteissa tätä ei muistaakseni kerrottu. Vain toisen kaistan päättyessä on merkki. Näin. Tässä päätielle tullut on oikean puoleisella kaistalla ja päätietä pitkin ajava joutuu vaihtamaan kaistaa vasemmalta oikealle. Noin on toki muutamissa kohdissa Suomessakin, muttei niin usein kuin Ruotsissa. Suuret eritasoliittymät loistivat poissaolollaan. Esim kaupunkien kohdalla on suuret kiertoliittymät, joissa voi valita kiertääkö keskustan vai ajaako sinne. Suomessa asia hoidetaan ramppijärjestelyin (mikä on paljon kalliimpi ratkaisu ja sitten valitetaan tierahojen puutetta ![]() Yhteenvetona sujuvammat päätiet saanevat myös liikenteen tuntumaan sujuvalta. Yllättävää? Ei minusta ![]() |
Kirjoittaja: | Tane N. [ 30.07.2014 19:44 ] |
Viestin otsikko: | Re: Pitkästä aikaa länsinaapurissa |
Opasteet olivat tosiaan melko puutteelliset, varsinkin jos ajeli kantateitä jonkun Hyvinkään kokoisen kaupungin läpi. Navi neuvoi jos jonkinlaista käännöstä. Ehkäjoka kolmannessa oli tien numero viitassa. Nelostiellä monessa paikassa oli kyllä kirjoitettu ennen ympyrää tiehen eri kaistoille mihkä ne johtaa. Ois hyvä systeemi täälläkin. |
Kirjoittaja: | Jankos [ 30.07.2014 20:31 ] |
Viestin otsikko: | Re: Pitkästä aikaa länsinaapurissa |
Varsinkin ruotsalaisella kolmikaistatiellä toimii erinomaisen hyvin tuo kaistahomma (ainakin eteläruotsissa). Eli käytännössä kolmikaistatiellä on kahden eritasoliittymän puoliväliin asti aina ohituskaistaa ja puolet sitten ajetaan peräkkäin. Sitten kun saavutaan uudelle eritasoliittymälle niin suoraan ajava menee aina automaattisesti ohituskaistalle. Näin ollen rampista saa kiihdyttää aivan omaan tahtiin eikä tarvitse kyttäillä että mihin väliin sitä itsensä sovittaa vaan se suoraan ajava vaihtaa sitten pois ohituskaistalta kun sopiva väli löytyy. Toimii erinomaisesti varsinkin isommille autoille ja tietysti aremmatkin kuljettajat pääsee hyvin sinne mukaan. Nythän näihin päättyviin liityntäkaistoihin jää jatkuvasti porukkaa kun ei ole uskaltanut jonon sekaan, ja se onkin sitten tosi vaarallista kun siellä joku onkin paikallaan kun muut yrittää jonon sekaan. Eli liityntäkaistat voisi monessa paikassa muuttaa noin, muutama sata metriä pituutta lisää niin olisi sitten hyvä ohituskaistanakin hiljaisempana aikana. |
Kirjoittaja: | Tane N. [ 31.07.2014 11:59 ] |
Viestin otsikko: | Re: Pitkästä aikaa länsinaapurissa |
Joo. Toden totta. Bensikseltä pääsisi vaikka suomalainen Yaris/Ka -kuski liikenteeseen. |
Sivu 1/1 | Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ] |
Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group http://www.phpbb.com/ |