Verottaja on jälleen puollustanut kansalaistensa varoja vilpittömän pyytettömästi jättäen alentamatta tarpeettoman aikaisin autoveroa. Summassa mainittu 60 Me olisi tullut nimittäin yhteiskunnalle moninkertaisesti takkiin vaihtoautovarastojen hinnan romahtaessa jolloin sekä luottoyhtiöt ja autokauppiaat olisivat olleet valtavissa vaikeuksissa vakuusarvojen ja varastojen sulaessa käsiin. Nyt toiminta pystyttiin sopeuttamaan muutaman vuoden aikana ja kärsimään jäi vain loppukäyttäjät, joille ei kulkupeliä suotu sillä hinnalla joka olisi lain mukaan ollut kohtuullista.
Toi verottajan omaksuma tapa on eräänlainen spiraali, jossa jokaiselle tuontiautolle määritellään päivän verotusarvo perustuen olemassa olevan autokannan arvoon. Myyntivarastot reagoivat pienellä viiveellä alentuneisiin tuontihintoihin ja suoraan päivän verotusarvoon.
Verottajalle on edullista toimia spiraalin tulppana altaan pohjalla, jolloin sekä tuontiautot että käytetyt saadaan pidettyä mahdollisimman hyvän hintaisina. Vaihtoautovarastojen hinnat romahtaisivat jos autoveron alennus otettaisiin kerralla käyttöön yön yli. Tämän hintaromahduksen vaikutus olisi valtava koko alan ja verotulojen kannalta.
Verottaja on toiminut yksittäistä kuluttajaa kohtaan väärin, mutta varmaankin tässä tapauksessa kansantalouden kannalta ihan oikein. Tosin viranomaisen tehtävänä ei ole tulkita vaan noudattaa lakia. Molempi parempi?
http://www.hs.fi/kotimaa/a1418959658140