Mainitsin tällä foorumilla kerran, että jokainen hydrauliikka-citroenilla ajaja on jonkinasteinen hedonisti. Minulle suurehkona yllätyksenä siitä eräs foorumilainen kauhtui ja ihan erikseen kirjoitti vastauksen, ettei tykkää ollenkaan että häntä syytetään hedonistiksi. Syytetään hedonistiksi! Tämä pisti hammasrattaani pyörimään vielä näin vuosien jälkeen.

Hedonismi, ihan virallisen määritelmänsä mukaan, tarkoittaa nautinnonhakuisuutta ja kärsimyksen välttämistä. Äärimmilleen vietynä tämä tietysti voi johtaa esimerkiksi huumekierteeseen tai velkakierteeseen. Entäs välimuodot, jossa pyritään nauttimaan jostakin pätkistä tässä venytetyssä elämän kärsimysnäytelmässä?

Mieleen muistuu edelleen elossa oleva, nyt kohta satavuotias vuokra-emäntäni 90-luvun alkuvuosilta. Hän oli kirkollisvaltuuston jäsen ja yhteiskunnallisessa toiminnassa monella tapaa mukana; kunnialla myös kasvattanut kolme lasta joista kaksi kuoli ennen keski-ikää traagisesti. Kolmas lapsi oli minun kummitätini mies ja eräs parhaita kavereitani, sekä yksi harvoja tapaamiani ihmisiä joka pärjäsi minulle shakissa toistuvasti. Hänkin kuoli viime vuonna pitkittyneeseen sairauteen, kävin hautajaisissakin. Toki vanha mies jo hänkin lähtiessään tästä simulaattorista. No, tämä vuokraemäntäni elää porskuttaa edelleen, taisipa käydä linnan juhlissakin viime joulukuussa. Tämä tomera, 60-luvulla miehensä menettänyt nainen kertoi minulle kerran 90-luvulla ylpeyttä uhkuen ja pieni hymynkare suupielessä: "päivästäkään en ole nauttinut tässä elämässä". Se oli selvästi hyvin kunnioitettavaa hänen mielestään. Olin nuorena leijonana hiljaa ja sulattelin tätä lausuntoa pitkään, tästä on nyt yli 25 vuotta aikaa...

Onko kunnioitettavaa ettei nauti elämästä, ainakaan jatkuvasti? Vai onko se kunnioitettavaa, ettei tavoittele nautintoa elämänsä päiviin?

Onko moraalitonta tai eettisesti arveluttavaa etsiä päiväänsä pieniä nautinnonpurskahduksia? Kerran päivässä? Kolme kertaa päivässä? Kerran tunnissa? Ja onko kunnioitettavaa pidentää noita nautinnollisia hetkiä, vaikkei pakottavaa fyysistä tarvetta olisi?

Minä olen yrittänyt jo hyvin pitkän aikaa sisustaa päiväni pienillä nautinnon palasilla. Nukun aamulla pidempään kuin olisi pakottava tarve ja nautin kun saan herätä "luonnostaan". Juon aamu-espressoani huomattavasti pidempään kuin tarpeen olisi, ja katselen samalla 16. kerroksen ikkunasta liikenteen kuhinaa ja meren kiehuntaa horisontissa. Ja perkele eihän sitä espressoa ylipäätäänkään tarvisi, pikainen vesilasi tai katkera suodatinkahvi menettelisi yhtä hyvin ja olisi paljon halvempaa. Kun menen aamusuihkuun - johon aina menen vaikka olisin myöhässäkin jostain - nautin kuuman veden virtauksesta ihohuokosia vasten niin paljon, että pidennän kahden minuutin "tarpeellisen" suihkuajan helposti kymmeneen, jopa viiteentoista minuuttiin - aina sormien kuivattu-luumumaistumiseen asti. Töihin mennessä valitsen useimmiten alleni kiinnostavan klassikkoauton enkä kaupunkikinneriä, vaikka se tekee tuosta viiden kilometrin työmatkastani kalliimman, hitaamman ja saastuttavamman.

Olen nyt herännyt ajatukseen, että tämä on ehkä a) Jumalan b) Universumin c) Simulaattorin koodareiden tahtoa ja tarkoitusta vastaan. Kun rupesin asiaa tarkemmin miettimään, minulla on muutama erittäin hyvä ystävä jotka eivät ole koskaan näistä nautinnonnokareista perustaneet. Molemmissa on jotain sotilaallisuutta - suihkussa käydään minuutissa, ruoka on hyvää jos sitä on riittävästi, kaikki punaisen väriset viinit ovat samanmakuisia, ja niin edelleen. Olisiko näin, että nämä miehet elävät Jumalan tahdon mukaisesti eettisesti korkeatasoista elämää?

Olen ymmällä.

Merkilliset ovat universumin tiet. Tuon ylläolevan kirjoittelu oli ensimmäinen kerta hyvin pitkään aikaan kun olen ajatellut tuota tomeraa, iäkästä 90-luvun vuokraemäntääni. Nyt sitten minuutti takaperin tuli viesti, että on kunnon huononnuttua päässyt osastolle saattohoitoon.

Aivojen kvanttikaivot.

Hulluutta on spartalainen elämä ja niin toisaalta nautiskelukin menettää merkityksensä, jos elämässä ei ole muuta kuin sitä. Eli jonkinlainen vaihtelevuus hedonismin ja kurinalaisuuden välillä on odotettavaa ja toivottua, mieluummin toki vähän heitellen kuin mahdollisimman tasaisena. Vähän sama mekanismi kuin että eipä olisi hienoja päiviä, jos ei välillä vähän vituttaisi. Eikä kevättä osaisi arvostaa, ellei nyt olisi loskainen talvi.

Esimerkkinä itsensä rääkkääminen töissä (joko kontturilla tai vaikkapa metsätöissä) koko päivän ajan, joka sitten vaihtuu hedonistiseen oleiluun illalla. Ruoka maistuu paremmalta, kun on ensin vähän nälkä. Kahvi maistuu paremmalta kannon nokassa kahden kupillisen termarista kuin päivällä töissä, jolloin sitä kantaa pannusta työpöydän ääreen jatkuvana virtana.

Yhtälön vaikea osuus ei ole nautinnon määrä, jota voi lisätä mieltymyksiensä mukaan vaan se, että osaako oikeasti nauttia sitten, kun nauttii! Eihän sitäkään opi harjoittelematta ja toisaalta jos osaa, ei tarvita niin erikoisia nautintoja, jotta nautiskelu onnistuisi. Vastaavasti jos on kurinalaisesti töissä 65-vuotiaaksi ja elämän grand plan on, että sittenpä eläkkeellä vain ja ainoastaan nautin kaiken tämän kuran jälkeen, niin mistä perkeleestä sitä oppii siinä vaiheessa nauttimaan mistään, kun on jättänyt 65 edellisen vuoden nautiskelemisharjoitukset välistä!

Aiettä kun on mahtavan syvällistä analyysiä elämän tarkoituksesta.
Itse kun ei juuri nyt ehdi (ei jaksa) eikä ole juuri tällä hetkellä resursseja (ei osaa) osallistua tähän filosofiseen keskusteluun niin siteeraan Bart Simpsonia:
"elä täysillä, kuole nuorena ja jätä iso lihava ruumis"

Mitä on nautinto?

Nautinto on olotila, jossa kehoon on vapautunut eri rauhasista endorfiinia ja tiettyjä muita komposiitteja, jotka aktivoivat aivojen mielihyvää kokevia alueita ja algoritmejä.

Naustiskelijaksi nimittäminen kuulostaa minusta suomalaisittain paremmalta kuin hedonistiksi, minusta jos joku Suomessa kutsuu toista hedonistiksi, niin se kuulostaa siltä että nautinnon tavoittelu viety jo vähän yli sen mikä on kohteelle tai toisille hyväksi, addiktion puolelle. Mutta vaikea vetää rajoja, esimerkiksi monet huumeet vaikuttavat samoja välittäjäaineita vapauttamalla tai reseptoreihin tms. mutta ei kai enää loppuvaiheen narkkaria kutsuta hedonistiksi tai pultsaria vaikka kovastikin kuluttaisi nautintoaineita. Ymmärrän myös että hedonistiksi kutsuminen voi loukata siinäkin mielessä että jos ajattelee vaikka perheen isää, jonka piti hakea oma poika urheilutreeneistä: Hedonisti vaan nauttii itse, kun lämmin vesi valuu pitkin omaa kehoa ja poika saa odottaa ulkona noutamista räntäsateessa munat jäässä...

Mutta sitten päästään noihin paradokseihin: Hedonisti yrittää tavoitella mielihyvää ja vältellä tuskaa, mutta mitenkäs jos on masokisti joka saa mielihyvää tuskasta?

Uskoisin myös että kärttyisä askeettisesti elävä mummeli saa jonkinlaisen tyydytyksen (=nautinto/mielihyvä) omasta kärttyisyydestaan tai muutkin "oudosti" käyttäytyvät, miksi ne muuten niin hassusti käyttäytyisivät koko ikänsä? Ja nettitrolli saa tyydytyksen kun saa aikaiseksi ärsytystä ja kun flametäkyt uppoaa

Onhan se hedonsimia ja siinä on aika paha klangi näissä jutusteluissamme, ollaanhan saatu lukea hedonismin kaikkiruokaisesta muodosta. Katsoin asiaa sivuavan elokuvan; Hoferin ja Ragazzin kolmas dokumenttielokuva Dicktatorship – Macho Made in Italy julkaistiin Italiassa kesällä. YLE Areenassa artikkelin otsikkona on "Kaikki pyörii peniksen ympärillä" – Elokuvaohjaajat selvittivät, miksi epätasa-arvo rehottaa Italiassa
Siinä mm. kerrottiin miehen perinteisestä roolista (Italiassa, Euroopassa) jossa mieliteot ja mielihalut ovat sallittuja ja niitä voi toteuttaa surutta. Tämä on epätasa-arvoa, mies on macho ja nainen raataa arkiaskareissa kannatellen miehen hedonistista elämäntapaa. https://yle.fi/uutiset/3-10900825

– "Koemme, että miesten pitää tunnustaa oma ylivaltansa ja muuttua. Mutta tulisi ymmärtää, ettei se tarkoita lopulta mistään luopumista vaan kahleista vapautumista, Hofer sanoo."
Jotenkin me vapautuneet saatamme, siis saatamme, ei ole torilla kuulutettu, kokea tämän säikeen problematiikan vieraaksi, ei edes taakse jääneeksi, vaan syvähenkisen kilvoittelun ja terveen itsekurin puutteeksi.