Onko täällä muita sellaisia, joiden illanvietossa netissä kahlaaminen on vienyt ajan kirjojen lukemiselta? Vaikka kuinka tietäisi, että kirjan lukeminen on rauhallisempi tapa päättää päivä ennen maate panoa, niin silti tulee selattua nettiä ja katsottua kaikenlaista hömppää. Poukkoileva selailu tekee olon, jos ei nyt hermostuneeksi, niin ainakin kaikkea muuta kuin rennoksi. Aiemmin luin enemmän - nykyään vähemmän. Nyt kuitenkin pitkästä aikaa lainasin kirjan ja mukavalta tuntuu.

Ote Antti Hyryn kirjasta Aitta: ”Auto hypähteli ja keikkui, multapaakku raapaisi pohjaa. - Nosta, vaimo sanoi. Hän siirsi vipua. BX kohosi tienpinnasta, meno muuttui jäykemmäksi”

Nuorempana tuli luettua paljonkin, mutta sitten meni kymmenisen vuotta etten isommin ehtinyt/viitsinyt kirjoja lukea. Nyt on harrastus vähän elpynyt, koko ajan on joku kirja menossa. Sysäyksenä toimi tammikuussa 2016 murtunut sääriluu ja 3kk sairasloma. Tuli siinä luettua mm. Kilpi: Alastalon Salissa, Brontë: Humiseva Harju, Dostojevski: Rikos ja rangaistus, Rabelais: Pantagruel ja Dipsodien kuningas, Hemingway: Vanhus ja meri, Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan, ynnä muita vähän kevyempiä teoksia. Antti Tuuria ja Jari Tervoa on viime aikoina tullut kahlattua ja tamperelaisena luonnollisesti Komisario Koskinen -teokset. Lukeminen kannattaa aina

Näin juuri. Luin nuorena ympäri vuoden vähintäänkaksi kirjaa kk, joskus kirja per viikko. Tuli siis luettua paljon, todella paljon n 15 vuoden aikana. Sitten tuli muuta ja viimeisimpänä juuri tämä netti, jolla tavoitan kavereita ympäri maailman, kivaa. Nykyään lueskelen silloin tällöin, lähinnä elämänkertoja ja sitten pari kirjailijaa on, joiden uudet kirjat luen aina heti, kun mahdollista.

Matkoilla tulee luettua pari kirjaa viikossa, kirjoja laidasta laitaan i padiinkin saa kirjoja kivasti elisa kirjasta, ennen reisuja tulee haettua kirppareilta ja mistä milloinkin muutama kilo kirjoja matkaan.

Kyllä tulee luettua noin 40 kirjaa vuodessa, talvella enempi, kesällä tahtoo olla muutakin hommaa.

Edelleen tulee luettua paljon, mutta netti vie kyllä lukemiselta liikaa aikaa.

Mä en ole juuri ollenkaan lukenut kirjoja, mutta viime vuoden lopulla paras ystäväni lainasi mulle erään englanninkielisen kirjasarjan ekan osan, ja mä jäin koukkuun heti . Ko. sarjan kolme muuta kirjaa luin aikas nopeasti pois, ja piti käydä hakemassa kirjastokorttikin, jollainen mulla tais olla viimeksi joskus 2000-luvun alussa? .

Välillä oli hetki taukoa, mutta nyt oon taas ahminut kirjoja melko hyvällä tahdilla

Se mikä hiukan itseäni huvittaa, että kun kirjastossa olen koittanut etsiä lukemani kirjasarjan seuraavaa kirjaa, sitä löytämättä, niin sit tajuan, että sehän onkin tuolla nuorten osastolla . Mä siis luen nelikymppisenä nuorten kirjoja .

Ja tää siis lähti liikkeelle vain halusta ylläpitää englannin kielen taitoa, minkä huomasin olevan yhä melko hyvä, sillä sanakirjaa ei ole tarvinnut noita kirjoja lukiessa, kuin muutaman erikoisemman sanan kanssa, eli todella harvoin

Piti laittaa vielä se mitä luen juuri nyt: PC & Kristin Cast, Chosen, saman A House of Night-sarjan Marked ja Betrayed kirjat luin viimesen parin viikon aikana, ja näitä vähän yli 300 sivuisia kirjoja tuossa odottaa muutama lisää, viikko/kirja tahtia vähintäänkin taitaa nyt mennä .

Älylaitteet, eli siis tosiasiassa tyhmennyslaitteet, ovat tosiaan vähentäneet minunkin lukemistani. Nuorempana meni kirja viikossa keskimäärin, tosin lempikirjojani olen lukenut useaan kertaan muutaman vuoden välein, esimerkiksi Stanislaw Lemin Rauha Maassa-kirjan olen lukenut varmaankin seitsemän tai kahdeksan kertaa.

Nykyään tahti on noin kirja kuukaudessa, joka on hävettävän vähän. Illalla tulee otettua ihan sängyssäkin tabletti käteen ja selailtua automyynti-ilmoituksia ja muuta aivan turhaa. Kuin älyllistä karkin syöntiä. Onneksi olen aikanaan lukea tankannut useimmat tärkeimmät klassikot, myös Kivi-Voltterin Alastalon salissa, joten noin keskustelumielessä pystyn siteeraileemaan monenlaista.

Huovis-Veikon koko tuotannon olen lukenut useampaan kertaan, paitsi sen rääppiäiskirjan jota ei olisi minusta pitänyt julkaista, se oli häpäisy jota Veikko itse ei varmaankaan olisi tahtonut. Suosikkini Veikon kirjoista lienee Pojan Kuolema, joka on koskettava ja globaalisti ainutlaatuinen kirja. Kärsivän neron työtä. Nautin myös suuresti lyhyistä erikoisista, niitä kestää lukea aina uudestaan ja uudestaan. Filosofisista ja teodeettisista syistä mainitsen erikseen lyhyen erikoisen "ota tyttö ojasta", joka on romanttisin kertomus jonka olen koskaan lukenut, tisseineen kaikkineen. Nuorena epäsosiaalisena poikana kuvittelin että juuri niin minäkin menisin naimisiin.

Olen lukenut vuoteen 1999 asti käytännössä kaiken suomenkielelle käännetyn scifin, en kuitenkaan fantasiakirjoja. Sen jälkeen taso on mennyt niin paljon alaspäin ja kirjojen paksuus ylöspäin että scifiäkin on jäänyt lukematta. Esimerkiksi tämän establishmentin suosioon ja siten kustannetuksi päätyneen Rajaniemi-Hannun Kvanttivaras ja sen jatko-osa(t?) ovat mielestäni täyttä romanttista paskaa enkä ole yhtään vakuuttunut niiden mukatieteellisen kuvauksen profeetallisuudesta. Yleisemminkin, nykyscifistä on tullut poliittisesti korrektia lähellä fantasiaa olevaa ihmissuhdekuvausta, todellinen älyscifi toimintakohtauksineen loistaa poissaolollaan. No on siellä valopilkkuja, kyllähän esimerkiksi tuo Alistair Reynoldsin Aurinkojen Huone, ja Prefekti ovat nautittavaa toimintaa terawattien lasereineen. Reynoldsiltakin on viime vuosina ruvennut tulemaan huteja kiihtyvään tahtiin, esimerkiksi se Sininen maa-sarja on jo taas melko lukukelvotonta.

Oman kirjan kirjoittaminen avasi silmiä hiukan siihen kirjailijapuolen maailmaan, se tosin tuli vedon päältä kirjoitettua englanniksi jota muutamat irvileuat eivät pitäneet mahdollisena. Seuraava kirjani tulee olemaan suomenkielinen.

Listaan vielä kerran sen kaikkien aikojen suosikkikirjani. Sehän on siis Strugatski-veljesten Miljardi vuotta ennen maailmanloppua. Siinä on kaunis ja mielestäni täydellinen kirja, jollaista nykyaika ei voi enää tuottaa.

"Älylaitteet" ovat minulla vieneet aikaa "perinteisen tietokoneen" edessä istumiselta ei niinkään lukemiselta. Kirjoja tulee luettua "muutamia" vuodessa. Joskus saattaa olla parikin kirjatonta kuukautta ja sitten joskus taas pari kirjaa kuukaudessa. Muut ovat listanneet mitä lukevat. Kyllä minäkin kun muutkin. Aika vaihtelevasti luen kaikkea. Tässä listaa kirjoista ja kirjailijoista, joita viimeksi olen lukenut:

Max Manner K18. En pitänyt. En yleensä pidä kirjoista, jotka yritetään kirjoittaa action-elokuvan muotoon.

Johan Stenebo: Totuus Ikeasta. Mielenkiintoista nippelitietoa mm. siitä miksi tuotteet ovat myymälöissä järjestetty kuten ovat ja mistä ne tuotteiden nimet tulevat.

Björn Wahlroos: Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta. Tämä on kesken, mutta hyvin perusteltuja teorioita, vaikka eivät ihan omaa ajatusmaailmaa täysin vastaakaan.

Jeremy Clarkson: Maailma Jeremy Clarksonin mukaan. Välillä hauska, mutta lievä pettymys
Ruotii enemmän brittien arkea, muutamia clarksonmaisia hauskoja juttuja on mukana. Kärsii suomennoksesta, lienee alkuperäisellä kielellä parempi. Autojuttuja olisin mielelläni lukenut enemmän.

Arnold Swarze...Swach...no se terminaattorin näyttelijä: Total Recall. Tämäkin lievä pettymys ja tönkösti kirjoitettu vai lieneekö suomennos huono? Alkupuolella hyvinkin tarkkaa kuvausta Arnoldin elämästä, mutta kuvernööri- näyttelijäajoilta olisin toivonut enemmän nippelitietoa.

Tommi Aitio: Spede. Hyvin kirjoitettu Pertin elämänkerta.

Michael Tamelander, Niklas Zetterling: Bismarck, taistelu Atlantin herruudesta. Sotahistorioitsijoiden kirjoittama teos saksalaisten taistelulaivasta. Tässä ainakin on nippelitietoa sellaista kaipaaville.

Paavo Väyrynen: Eihän tässä näin pitänyt käydä. Väyryselle naureskellaan, joten ihan mielenkiinnosta halusin lukea, mitä ajatuksia herralla oikeasti on omin sanoin kerrottuna. Itse asiassa samat perustelut sopivat aiemmin listaamaani Wahlroosin kirjaan.

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka. Tämän sain lahjaksi. Ilmeisesti Harry Potterin kirjailijan peitenimellä kirjoittama tarina. Ihan viihdyttää ajankulua.

Mötley Crue: Dirt. Tämä kirja yllätti. Viihdyttävä kuvaus rokkibändin ja sen jäsenten toilailuista. Hyvin toimitettu teos.

Michael Moore: Tyhmät valkoiset miehet. Ainoa kirja, jonka lukemisen olen aikuisiällä jättänyt kesken. Oli minusta niin typerä ja huono. Tosin lopusta en tiedä, josko parantuu puolen välin jälkeen. Puoleen väliin jaksoin väkisin, sitten oli jätettävä kesken.

Boris Nemtsov, Vladimir Milov:
Putinismi ja Venäjän rappio. No, mitäpä tässä osaa sanoa? Mielenkiintoista...

Kauko Röyhkä: Et kuitenkaan usko.
Kauko Röyhkä: Et muuten tätäkään usko. Ville Haapasalon juttuja. Ensimmäinen osa on huvittava toinen pettymys, jossa toistetaan liikaa ensimmäisen kirjan juttuja. Juha Metson valokuvat molemmissa hienoja.

Markus Kajo. Kajon kaikki kirjat olen lukenut ja hän on ainoa kirjoittaja, jonka teksteille olen nauranut ääneen.

Terry Prachett. Terryn kirjoja olen lukenut myös useita. Ehkä vähän lapsellisia aikamiehen luettaviksi, mutta huumorista pidän ja välillä kai saa nauttia tälläisesta "helposta" fantasiaviihteestä.

Yön talo-sarja. Mulla on ne kaikki - suomeksi. Yksi mun suosikkisarjoista. Mikä sen viihdyttävämpää kuin teinivampyyrikauhuromantiikka! Ja muutenkin kirjahyllyt ovat vallanneet koko talon...

Aluksi vähän pelkäsinkin, että kirjallisuudesta puhuminen menee helposti kirjalistojen kirjoitteluksi. Kyllähän kirjallisuuden merkityksestä pitäisi voida keskustella ilman kirjojakin. Mutta toisaalta, pois turha jyrkkyys, onhan se mukava nähdä mitä porukka lukee ja jos kokee hengenheimolaisuutta joitain patonkilaisia kohtaan, niin sieltähän voi löytyä hyviä vinkkejä.

Jostain syystä on alkanut enemmän kiehtoa positiivisessa mielessä adjektiiviköyhä teksti. Sellainen vähäeleinen, jossa ei maalata leveällä pensselillä, vaan pidetään teksti simppelinä. Esim. Antti Tuurilla ja Antti Hyryllä on sopivan puisevaa tekstiä. Kari Hotakaisen kirjat on jotkut vähän turhan ällöä. Välillä tuntuu, että komeat lauseet olisi kokonaisuutta olennaisempaa. Itse luen aika vähän, ehkä kymmenen kirjaa vuodessa. Ehkä tulee oltua liian varovainen ja lainattua "varmoja kirjoja" ikään kuin aikaa ei haluaisi tuhlata täysin sontaan. Tosin, sieltä voi sattumalta löytyä timantteja. Ostinhan minä kaksi sitikkaakin Viimeisin hyppy tuntemattomaan oli Kauko Röyhkän Avec ja ainakin tässä kohtaa kannatti hypätä.

Minua vaivasi aikanaan krooninen lukutoukka josta jouduin/pääsin eroon kun tuli muita kiireitä. Vuosia ja vuosia sinnittelin lukien kirjan aina kun oli mahdollisuus. Sitten tuli nämä älylaitteet. Läpältä (iPad jne.) on vaarallisen helppo lukea kirjaa vaikkapa epämukavassa asennossa, puhumattakaan kyljellään.Tulee luettua aina kun on tilaisuus. Saati sitten kirjojen hankkimisen helppous? Töks-töks ja alat lukea. Aivan loistavaa näin kirjallisuuden ystävän näkökulmasta.

Painettu kirja on tärkeä sen vuoksi, että se on todennäköisesti käynyt läpi joitakin portaita ennen painamista. Sensuuria en kannata, mutta vertaisarviointi on jotain mistä pitää pitää kiinni jo kollektiivisen muistin takia.

Aina olen ollut lukutoukka ja kirjastossa aikaa viettänyt hyvinkin runsaasti. Mutta sitten kun tuli iPad, niin lukeminen muuttui ongelmallisemmaksi ja keskittymiskyky alkoi lähennellä koiranpennun vastaavaa. Ruutuun pompsahteli ilmoituksia uutisista, kavereiden facepäivityksistä ja edullisesta kiinakrääsästä. Vuosi sitten hommasin Kobon ereaderin ja sen jälkeen olen taas pystynyt palaamaan lukemisen pariin. Pääosin kirjat on ostettava, kun kirjaston lainattava valikoima on vielä suppeahko, mutta kun muutenkin luen pääosin englanninkielistä romaanikirjallisuutta, ei ostaminen ole mikään ongelma. Hinnat kun ovat keskiarvoltaan vitosen luokkaa. Vaimokin siirtyi noin vuosi sitten elibriksen Letto-lukulaitteen ja eipä ole enää vanhalla käyttöliittymällä olevia kirjoja paljoa näkynyt. Noissa ereadereissa on myös se hyvä puoli iPadiin verrattuna, että näyttö ei "virkistä", vaan kirjakin toimii usein hyvänä unilääkkeenä.

mmm.... ipadin näyttöä voi myös säätää... ja sen yhden ipadin tms. voi pyhittää ihan vaan kirjojen lukemiseen -> somettaa jollain muulla. Ei nyt tehdä tästä eri tekniikoiden välistä juupas eipästä. Pääasia, että luetaan.

Jonkun verran tulee luettua, mutta lähinnä tyyliin remestä tai lars kepleriä / stephen kingiä ei mitään korkeakulttuurisillisia teoksia. Pahimmillaan menee 3-4kirjaa viikossa ja nyt taas varmaan 2kk viimekirjasta eli vaihtelu on melkosta. Olipa taannoin jakso jolloin en varmaan 5:een vuoteen lukenut ainuttakaan kirjaa.
Sinänsä lukeminen tarttunut varmasti kotoa kun siellä on luettu aina ja äidin työtaustan takia löytyy varmaan luokkaa 10k+ kirjaa siitä taloudesta

Stieg Larssonin Millenium-trilogiaa, 2 ensimmäistä kirjaa on julkaistu sarjakuvana ja pitihän se kolmaskin sitten lukea että saa tarinan loppuun, ei jurpele, 800 sivun perheraamatun kokoinen opus

Kannattaa vaan lukea sarjakuvia, pääsee paljon helpommalla, tosin Miehet jotka vihaavat naisia 1 & 2 on huomattavasti parempi kuin tuo seuraava Tyttö joka leikki tulella, se on jotenkin hutaisten piirretty.

Ensimmäisestä kirjasta on tehty 2 elokuvaakin joista amerikkalaisten tekemä on huomattavasti parempi.

Vaihtelevasti ehtii lukemaan. Mankell, Nesbo ja Remes on luettu aika tarkkaan, ensin mainitusta muutama opus alkukielelläkin vaikka peruskouluaikoina ruåtsin kieli ei ollut niitä suosikkiaineita. Ensimmäinen mikä kolahti enempi oli Papillon ja sen jatko-osa Banco, tuli nuorna kossina luettua aika monta kertaa. Hommasin Papillonista jopa helppo-ranska -tekeleenkin mutta se ei auennut (eikä vähiten huonon turistiranskan vuoksi ). Ja tietty suomalaiset klassikkokirjat on koluttu läpi.

Elämänkerrat ja eri bändeistä kertovat kirjat kuluvat välillä käsissä paljonkin, joskus tulee isävainaan kirjastoa koluttua (sotakirjoja niin Suomen kuin muidenkin rintamien tapahtumista, Balkanin sodan tapahtumat, 1920-30-luvuilla kirjoitettuja kertomuksia 1900-luvun alun tutkimusmatkoista ym). Sitten ajoittain kaikenlaiset nykypäivän "seikkailu"kirjat (tyyliin kävellään Saharan poikki, ajetaan Itämereltä polkupyörillä Venäjän halki Tyynenmeren rannalle tms) uppoavat hyvin. Välillä helppolukuista dekkaria.

Livekirja olla pitää, kovakantinen tai pokkari, sähköisillä laitteilla en ole tottunut kirjoja lukemaan. Joskus autolla suhaillessa pitempää matkaa äänikirja on kova sana.

Kotimaista kertomakirjallisuutta on tullut viime aikoina kahlattua läpi ihan kohtalaisia määriä. Nyt vuorossa Antti Hyry - Aitta. Kirjan kerronta on hyvin minimalistista eikä tuotemerkkejä tiputella mutta Citroën BX mainitaan ja sen ajokorkeutta säädetään marjametsään mennessä

Tämän ketjun aloituksessahan on suora lainaus ko. kirjasta. Olen lukenut kolme Hyryn kirjaa ja niiden lukemisesta tulee vähän sellainen zen-olo. Jos useamman tuollaisen lukisi putkeen, voisi tulla ähky. Tai sitten valaistuminen

Minimalistisessa tekstissä Citroenin mainitseminen suorastaan hyppää silmille. Hyryn Maatuuli-kirjassa oli sivuroolissa 2CV.

Vaimo katsoo telkkaria, minä luen n. 35 kirjaa vuodessa, eikä nolota yhtään. Ystäväni Owen Meany on ollut lukulistalla niin monta kertaa, että osaan sen ulkoa, kuten V. Linnan sotilaskirjan.

Mulla on ollut tänä vuonna kulutuksessa lähinnä kotimaista tuotantoa, suurimmaksi osaksi Seppo Jokisen (koska Koskinen ja Tampere) ja Antti Tuomaisen dekkareita. Molemmilta on hyllyssä vielä lukemattomia kirjoja. Tapani Baggen novellikokoelma Maan korvessa ja muita pimeitä tarinoita oli oikein mukava tuttavuus. Jostain syystä Baggea ei ole tullut aiemmin luettua, vaikka tuotantoa herralla on helposti pienen kirjaston verran. Marko Hautalan Kuokkamummossa oli paljon stephenkingimäisyyttä, hyvällä tavalla. Terhi Rannelan Punaisten kyynelten taloa kuvailisin järkyttävän hyväksi. Ei sovellu välttämättä herkimmille lukijoille. Kyseessä ei kuitenkaan ole kauhu-genre, vaan historiallinen romaani punakhmerien ajasta Kambodzassa.

H.F. Saintin Näkymättömän miehen muistelmat luin kesällä ties kuinka monennen kerran. Toimii edelleen yhtä hyvin kuin 90-luvun alussa.

Paljon on tullut luettua historiaa, harvemmin fiktiota ja sekin yleensä tositapahtumiin perustuvaa.
Sotahistoriaa ja antiikin ajan historiaa enimmäkseen. Yleensä sitä innostuu jostain teemasta, esim sukellusveneet I ja II maailmansodassa vei joskus mennessään, Sinuhe Egyptiläisen kaksi kertaa peräkkäin luettuani alkoi kierre Egyptistä Rooman, Kreikan ja Persian kautta ristiretkiajalle ja viikinkien kautta Ruotsiin ja niin edelleen.

Mieluusti luen englanninkieliset tuotokset alkuperäiskielellä. Tom Holland kirjoittaa mukaansatempaavan romaanimaisesti historiaa, esim. Rubicon, Persian Fire ja Millennium.
Yhteen aikaan tuli tilailtua kaikenlaista ja hylly notkuu luettavaa kun vaan olisi inspiraatiota. Viimeisen neljän vuoden aika lukeminen on jäänyt latsen satuihin, mutta reilu viikko sitten aloitin lukemaan fiktiota, sarjan innoittamana Game of Thrones eli J.R.R. Martinin Song of ice and fire -saaga on alkanut uppoamaan kovaa tahtia...

Alkuperäistä Tuntematonta Sotilasta en ole koskaan lukenut, eka kerta oli kun Sotaromaani ilmestyi ja se on tullut melkein opeteltua ulkoa