Pitkästä aikaa tännekin tulee kirjoitetuksi ja vaikeuksia löytää oikeaa aluetta. Toivottavasti tähän sopii.
Ajelen tällä hetkellä 940llä volvolla, tahi sitten jollain nissanin romulla 2000-luvun alkuvuosilta. Mieli tekisi päästä "hieman eteenpäin" ja satuin olemaan paikalla kun eräs kaveri käytti C5staan korjaamolla ja halusi siitä luopua. Kyse 2 litrasesta 2005 vuosimallin vekottimesta, mutta siihen suunnilleen tietoni jääkin. Hinta oli 1,5 kiloeuron tienoilla ja kun katselin varustelulistaa, niin se tuntui halvalta. Olin valmis tekemään kaupat siinä kohtaa.
Kävin kuitenkin ajolla ja nosturilla ja kaikenlaista pientä vikaa löytyi..öljyvuoto, vakaajatanko, alapallo, sisustassa jotain irtoilevia oven lokeroita, enkä saanut cruisea toimimaan koeajolla(toki voi olla omaa osaamattomuutta, kun en manuaalia lukenut)jnejne.
Autolla oli aika hyvä huoltohistoria, esim. jakohihna tehty äskettäin, taisi olla jotain muutakin. Vanhemmista citikoista kuitenkin kokemusta ja aina niillä on ollut "pehmyt ja mukava" ajella. Tämä oli mielestäni aika kova ja kuopat otti terävästi. Mieleen tuli että ehkä pallot olisi pitänyt uusia? Toinen vaihtoehto että auto väärässä korkeudessa(mielestäni oli korkealla)..onko sellainen mahdollista? Aikoinaan näissä bexeissä ja vanhemmissa vekottimissa oli mahdollisuus siihen korkeudensäätöön, joka vaikutti paljonkin jousitukseen.
Tämä nyt tästä autosta, mutta kun nyt sitten aloin tuota c5sta ja nettiautoa tarkemmin tutkia, niin totesin että siinä 1-2 tuhannen välillä aika paljon tarjontaa. Itseäni häritsee tällä hetkellä se, etten tiedä mitään näistä nykyisistä citikoista ja niiden varusteluista. Ennen muinoin kun perässä luki Pallas, niin se tarkoitti että varustelu oli kunnossa.

Nyt jos täällä olisi jollakulla hieman aikaa kertoilla tästä C5sta, kuten mahdollisista facelifteistä, varusteluista jne., niin olisin kiitollinen. Rajataan nyt sen verta että siitä 2005 luvun tienoilla tapahtuneista asioista ja hintaluokaltaan 1-2kiloeuron vekottimista.