Meillä on Tiivin ikkunat jostain vuosituhannen vaihteen tienoilta. Tuuletusikkunoissa on alumiinikehikolla olevat hyttysverkot, jotka ovat jo parhaat päivänsä nähneet.
Mittojen mukainen kehikko verkkoineen maksaa n. 80€, mutta Tiiviltä saa myös irtoverkkoa n. 15€ per ikkuna. No, eihän sitikan osiakaan marmorilta haeta jos muualta saa halvemmalla. Tänään Lidlin mainoksessa oli vastaavanlaista ohutta kangasverkkoa. Paketissa (n. 3,50€) on kaksi 130x150cm palaa, jollaisesta saa ainakin kolme meikäläistä verkkoa. On vähän pehmeämpää ja venyvämpää kuin tiiviläinen, mutta sinne se sujahti.
Kehikosta kammetaan verkko pitävät "kumiletkut" irti, poistetaan verkko ja uutta pingottaen painetaan letkut takaisin. Helppoa kuin heinänteko, ja ennen kaikkea tein itse ja säästin

Yhden tiiviläisen irtoverkon hinnalla saa siis verkot liki kolmeenkymmeneen ikkunaan
