Ei liene kenellekään suuri yllätys, että kun harrastetaan erikoisautoja, ja korkean tason audiota niin kotona, toimistolla kuin autossa, myös kotiteatteriharrastus kuuluu kuvaan.
Meidän perheessämme ei ole telkkaria ollut pariinkymmeneen vuoteen. Kyse ei ole mistään vakaumuksesta vaan yksinkertaisesti ajanhukasta. Jos oleskelutiloissa napottaa televisio se on sitten usein päällä, ja ruutu lumoaa istumaan ja kuluttamaan aikaa tyhjänpäiväiseen passiiviseen töllötykseen.
Hyviä ja huonojakin leffoja tulee sen sijaan katsottua vauhdilla 200 kappaletta vuodessa. Näistä oman kokoelman klassikkoja ehkä 120-150, ja noin viisikymmentä uutta leffaa tulee vuodessa katsottua joista 48:een tulee petyttyä. Ehkäpä kaksi niin hyvää elokuvaa vuodessa ilmestyy että tulee ostettua 4K-bluraylevy itselle ja siirrettyä leffa näin omaan pysyväiskokoelmaan.
Olen ollut videotykkien aktiivikäyttäjä ja puolestapuhuja vuodesta 1999 alkaen, jolloin ostin rahoituksella ensimmäisen Davis DL450-tykkini. Jos sellaisen tykin laittaisi tänä päivänä pöhisemään, kansa ihmettelisi että kuka tuollaisesta kuvasta mitään näkee. No se oli eri aikaa, silloin TV-maailman huippuja olivat 32-tuumaiset Sonyn flatscreen-kuvaputkitelevisiot ja jääkaapin kokoiset ja näköiset taustaprojektio-tv:t...
Minulle kuvantuoton suurin mullistus LCD-telkkareiden rynnistyksen jälkeen on ollut OLED-telkkarit. Meilläkin on pari sellaista leffakäytössä ja juutuubin selailuun, makuuhuoneessa. Eivät ole kytkettynä virittimeen/antenniin joten ns "televisiota" niillä ei voi katsoa, Netflixiä ja Bluray-soitinta kyllä. OLED:n ylivoimainen vahvuus on se, että musta on täysin mustaa. Scifi-leffoissa erityisesti tämän huomaan kun ei tarvi pimeässä huoneessa katsella harmaata tähtitaivasta putkelta. Harvoin olen ollut niin vaikuttunut kuvan edistysaskeleesta kuin nähdessäni ensimmäisen LG:n 65-tuumaisen OLEDin makkarin piirongin päällä soittamassa hienoa scifi-elokuvaa "Passangers".
Mitäs tykkipuolella sitten on tapahtunut?
Järkevän hintaluokan tykkien valovoima kasvoi vajaa kymmenen vuotta sitten tasolle, jolla saa pimeässä huoneessa riittävän kirkkaan kuvan kankaalle (tai valkoiseen seinään) että leffateatterikokemus on saavutettavissa. Kontrastissa oli edelleen ongelmia - todellinen shakkilauta-natiivikontrasti oli tuolloin sellaista 1:2000-nen luokkaa parhailla budjettitykeillä. Eli musta taivas oli harmaa. Kuvantoistossa oli muitakin ongelmia varsinkin edullisemman pään tykeissä - LCD-vehkeissä kuva "hänti" ja "kihisi", kun taas DLP-tykkien kuva oli sateenkaaria täynnä silmiä liikutettaessa ja "kohisi" tummissa kohdissa. Samaten liikkeentoisto oli puutteellista, 24p-kuva pätki pahemmin kuin teattereissa. Jopa stutteria esiintyi.
Valovoiman kehityksessä kotiteatteritykeissä ei ihmeitä ole tapahtunut sen jälkeen. Tosiasiaksi jää, että niin kauan kuin tykki ei pysty "imemään" valoa pois valkokankaalta, on todellinen leffan katsominen pakko tehdä nyt ja tulevaisuudessa pimennetyssä huoneessa jossa on vielä mielellään tummat sisustusmateriaalit, ainoa valkoinen laaja pinta saisi olla itse valkokangas. Muuten katsellaan kuin pesukoneen läpi mennyttä kuvaa jossa kaikki värit ovat enemmän tai vähemmän harmaita ja haaleita, vaikka tykin valovoima olisi mitä tahansa. Nämä fysiikan lait jäänevät kumoamatta. No, poikkeuksena voidaan kai sanoa että vanhoja mustavalkoleffoja tai piirrettyjä voi tuollaisella 5000 lumenin tykillä katsoa kyllä valaistussa olohuoneessakin verhot auki, mutta kaikista normaaleista leffoista jää terä puuttumaan.
Niinollen nykyisten parhaiden kotileffatykkien 2000-3000 lumenin todellinen valovoima riittää hyvin pimennettyyn huoneeseen aina 4 metrin leveiselle kankaalle asti, joka on käytännön maksimi kotioloissa. Lisävalovoima ei toisi leffaelämykseen oikeastaan mitään. No, joissain HDR-leffoissa on perusvaloisuuden taso säädetty niin pienelle että joissain tapauksissa tuntuu 10.000 lumenin tykillekin olevan tarvetta... silloin kuitenkin taas hävitään mustan tasossa, joten nuo leffat joutuu nykytykeilläkin katsomaan ikäänkuin "himmeänä", sitten kun kuvaan tulee aurinko tai katuvalo se onkin sitten iin kirkas että joutuu silmiään siristämään. Tämä siis noilla HDR-leffoilla.
Resoluutiossa on hypätty 4K:hon ihan viimeisen vuoden parin aikana, josta seurauksena kuvaa voi katsoa suhteessa lähempää. 4k-kuva on niin tarkka, että neljän metrin levyistä kangasta voi tuijottaa kahden metrin päästä, eivätkä yksittäiset pikselit vielä häiritse. Tämä on suuri edistysaskel, joka tosiaan tuon IMAX-luokan immersiivisen kokemuksen kotiin. Vastaavalla etäisyydellä ja kuvan koolla Full HD-tykin kuva on kuin legopalikoista tehty.
Se mistä signaalilähteestä todellista 4K-kuvaa saa, onkin luku sinänsä. Paras lähde tänään tuntuu olevan Sonyn 4K-bluraysoitin ja aidot 4K-levyt, joita on saatavilla niukasti mutta kuitenkin jonkin verran. Esimerkiksi hyvä demolevy on Marvelin Venom, siinä on onnistuttu HDR-tasapainotuksessa erittäin hyvin.
Netflix ja muut suoratoistopalvelut mainostavat kyllä UHD- eli 4K-kuvaa mutta läheltä katsottuna todellisuus on hieman toisenlainen. Kuvan bittivirta on niin matala, että vaikka teoreettinen resoluutio onkin 4K, seinän levyisenä kuvassa näkyy erilaisia kompressiohäiriöitä jotka vielä 100-tuumaisellakin telkkarilla jäisivät näkemättä. Siten videotykkimiehen preferoitu signaalilähde on aito 4K-levy ihan fyysisenä yhteensopivan soittimen läpi toistettuna.
Eniten kotiteatteritykeissä hiljattain kehittynyt asia on todellinen kontrasti. Nämä valmistajien ilmoittamat teoreettiset kontrastiluvut ovat olleet vähän kuin kaiuttimien "watteja", markkinalukuja joilla on ollut vähän merkitystä todellisuudessa. Käytännössä ainoa tärkeä kontrastiluku on shakkilautakuvion tummien ja valkeiden kohtien välinen ero samassa kuvassa, ja sitä niin harva valmistaja ilmoittaa. Näissä luvuissa oltiin tosiaan 10 vuotta sitten parin tuhannen tasolla.
Esimerkiksi nykyinen tykkini JCV D-ila DLA-NX7 sen sijaan tykittää kankaalle shakkilauta-kontrasti 1:700.000. Se tarkoittaa sitä, että jos huoneessa palaa kynttilä, on kankaalla sata kertaa enemmän valoa kuin tykin mustasta vuotaa. Mitä väliä tällä sitten on, eiväthän kaikki tuijota Scifi-leffoja pilkkopimeässä huoneessa koko aikaa? No, kontrasti vaikuttaa esimerkiksi väripuhtauteen (kun kaikkiin väreihin ei sekoitu "harmaata" valovuodon takia) sekä leffojen varjoisten kohtausten detaljitoistoon. On hienoa katsoa yökohtauksia, jossa kuvan kirkkaus vastaa todellista yötä ja kaikki tummat detaljit näkyvät silmän valonvastaanottokyvyn rajalle asti. Erimerkiksi Cruisen hienossa Edge of Tomorrow-toiminta/scifileffassa se Pariisin loppukohtaus on hyvin tummaa ja pimeää, joillakin telkkareilla yhtä mustaa puuroa. JVC:n D-ilalla siinä on hieno yön tuntu ja kaikki nyanssit, rakenteet ja jopa yötaivaan osittainen sinisyys näkyvät liikuttavan hienosti. OLED-telkkarikaan ei pysty tällaiseen vaikutelmaan, tähän myös kuvakoko vaikuttaa. Kun kuva on 4m leveä ja sitä katsellaan 2-3 metrin päästä, silmän anatominen valoisuussäätö sopeutuu kuvaan kuten luonnolliseen maailmaan. Realismi on käsinkosketeltavaa.
Toinen asia joka on parantunut ihan viime vuosina paljon on liiketoisto. Väliframeja kuvaan laskevat prossut ovat tulleet niin hyviksi, että itsekin vannoutuneena 24p-miehenä pidän tuossa JVC:n tykissä päällä "clear motion"-prossua asennossa LOW. Se tekee kuvasta paljon katsottavamman ilman että tulee ns. saippuaoopperaefektiä. Esimerkiksi sivupanoroinnit eivät nylkytä ja jönksy eteenpäin vaan menevät sulavasti, aiheuttamatta kuitenkaan mitään digitaalisia "häntiä" liikkuvienkaan objektien perään. Juuri näille hännille olin niin herkkä aikaisemmin, että tämä on ensimmäinen tykki jossa liikeprossua pidän päällä.
Melutaso on kaikissa nykytykeissä varsin pieni, tähän keskiluokan yli 5000 euron hintaan mennessä jo niin olematon että esim JVC:n eco-asennossa ei tykin ääntä enää kuule ellei korvaa paina koteloon kiinni. Kauas on tultu 2000-luvun alun DLP-tykkien hurinasta ja surinasta ja puhinasta, joka oli sillä tasolla ettei hiljaisempaa leffaa kehdannut tykillä selvin päin katsoa.
Todetaan nyt vielä että mikään ylläoleva ei koske ns. datatykkejä, eli niitä tonnin-parin pieniä kikkuloita. Datatykeilläkin pystyy kyllä toimintaelokuvan katsomaan, mutta hienoimmat nyanssit tummassa päässä, liiketoiston virheettömyys sekä äärimmäinen hiljaisuus jäävät kokematta. Datatykkimiehet ovat yleensä niistä firmasta tykkinsä lainanneita ritareita joilla ei ole edes dedikoitua leffahuonetta, joten asia on hieman eri. Ison kuvan niilläkin saa ja valovoimaa riittää, mutta ei se ole ihan sitä oikeaa kotiteatterihommaa.
Summa summarum; parhailla kohtuuhintaluokan, eli alle 10.000 euron kotiteatteritykeillä pääsee tänä päivänä hyvin lähellä elokuvateatterin kuvanlaatua ja nautintoa. Tämä koskee kaikkia leffatyyppejä, ei vain valoisia toimintapätkiä kuten oli vielä kymmenisen vuotta sitten. Hyvä, tumma ja täysin pimennetty huone tarvitaan edelleen, mutta kalliita erikoisvalkokankaita jne tosiasiassa ei, peruskangas tai valkoinen seinä mustalla rajauksella riittää hyvin ellei nyt ihan kermaperseeksi ruveta.
Loppuun vielä toteamus, että videotykkien käyttöliittymät ja viiveet ovat edelleen perseestä ja tulevat yllätyksenä telkkarimiehille. Kaukosäätimet ovat onnettomia, säädöt vaikeita ja hitaita tehdä, sekä kuvan "synkronoituminen" bluray-soittimen kanssa ottaa helposti 5-10 sekuntia. Niinpä leffan katsominen tykillä on edelleen kuin puusaunan lämmitystä - valmisteluja pitää tehdä ja pitää malttaa hieman odottaa, mutta sitten nautinto on taattu.
Miehellä on elämässään yksi suuri valinta; harrastaako huonoja naisia vai huonoja autoja.
|