jts88 kirjoitti:
Mene ja tiedä kuinka pääsivät taloyhtiön lukittuihin kellaritiloihin mutta nussivat yön pimeinä tunteina kaikki minun sähkötyökalut ja työkalupakin työkaluineen, bilteman jarrujenilmaustyökaluki oli kelvannu, kalastus ei tyyppejä näköjään kiinnostanu vaikka pakkia ja kelaa olivatkin ihmetelleet. Virolaisia oli kuulema päiväsaikaan yhtiön piha-alueella pyöriny, onko niillä vippaskonsteja millä pääsee rautaovista sisään ilman murron jälkiä? Vakuutuksesta nyt varmaan saa ainakin osan työkalujen arvosta takaisin mutta kyllähän vituttaa kun pitää toisten omaisuuteen kajota, menisivät töihin vitun köyhät. 2 settiä aluvanteitaki ois ollu mutta liekö ne liian isotöistä kantaa varastosta autoon.. muilta naapureilta ei oltu viety mitään muuta kuin iso kassi, sekin oli tyhjennetty tavaroista.
Toisinsanoen, harrastus ja auton ropaaminen on nyt tilanteesta johtuen jäissä. Just ku kelit alkaa olla sen verran kuivat että viittii ulkona ropata.
Täältä myös osanotto.
Minun autooni murtauduttiin myös pari-kolme kertaa joskus 90 luvulla,asuttiin silloin vielä vuokralla.Vittumainen tunne,kun tullaan omalle "reviirille".
Siihen aikaan taisi olla vielä kotimaisia varkaita liikkeellä,nykyäänhän varmaan 95% ulkomaalaisia.Ja entisen itäblokin väkeä,näyttäisi jopa siltä että
Virolaisia vähemmistönä,enemmän Latvia,Liettua sekä Romania.Se on hinta jonka eräät haluaa maksaa avoimista rajoista..
Ai niin,kyllä ne tavarat on saatettu viedä ihan päiväsaikaan,riski jäädä kiinni on silloin paljon pienempi..