Sinne se jätti eilen illalla tien poskeen, XM:n rottelo. 5 km oli vielä matkaa kotiovelle. Ensin sekosi kierroslukumittari, sitten katosi veto. Sitten alkoi jouluvalojen vilkkuminen kojetaulussa ja lopulta, hiljaisuus. Avaimen kääntö sai aikaan vain pienen inahduksen, ikään kuin akku olisi loppu. Mutta siitä ei kuitenkaan voi olla kyse. Maassa näkyi öljyä, mutta kone näytti päältä siistiltä. Eikun soittelemaan hinausapua hätiin. Pimeäkin oli kuin ... noh ... jätetään sanomatta vertauskuva. Onneksi sai heijastinliivit ja taskulamppuja, näki edes jotain. Ja vielä suuremmaksi onneksi on mahtavia kavereita, jotka lähtevät tihkusateessa säkkipimeässä parin-kolmenkymmenen kilometrin päähän auttamaan hädässä. Ja sieltä se lopulta nilkutti puomin jatkeena kotipihaan. Viimeisessä mutkassa tosin piti puomi irrottaa ja antaa nais&miesvoimaa persuuksille, jotta rullasi alamäkeen kotipihaan asti.
Nyt ***tuttaa, rankasti. Auton rakenteluun hihikisoja varten on panostettu aikaa, rahaa ja materiaalia. Ensi kaudesta piti tulla uusi tuleminen, todellinen näytön paikka. Kansiremppakin tehtiin kahteen kertaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Miksi sen aina pitää hajota talvella, aina! Ei ole tallia, ei edes asvalttipihaa. Kurapaskaan selälleen ja säiden armoilleko tässä taas joutuu. Noh, viikonloppuna valoisaan aikaan pitää tehdä tarkempaa diagnoosia. Mielessä siintää jo koko koneen vaihto, kun vain tietäisi miten ja missä ja millä hinnalla
Taitaa taas jäädä talon ja pihan remontointi jonnekin hamaan tulevaan..... tanan sitikat...ilman niitä ei voi elää, mutta pakko niitä on välillä vihatakin.
Siinä on oiva paikka tallille. Siitä vaan sahatavaraa ostamaan ja pohjaksi kasa soraa tai salaojahiekkaa.
.
johon minä että auto heti seis!! no siellä autolla sitten haisee jo kärvennetty makkara ja se ei ollut bussin käryä, voi kun olisi ollutkin. no siinä sitten ihmeteltiin että mitä hittoa sille tässä nyt pimeessä tekee 
. 
.