Porukasta löytyy varmaan pyöräilyn harrastajia. Pitäisi hommata joku laite, mutta kun ei osaa päättää. Edellinen pyörä oli Nishikin hybridi. Nyt mielessä on ollut gravel-pyörä. Onko niistä kokemuksia? Oman asuinalueen ympäristössä olisi myös mahdollisuus poluille/maastoon. Eli läski- tai maastopyörä.

Läskipyörä ilman sähköä on ilmeisesti hieman raskaampi ja huonompi rullaamaan kovilla pinnoilla. Ja sellainen sähköllä on h..tin kallis. Kuten moni muukin sähköpyörä.

Mitään markettipyörää en haluasi (tosin nykyään marketeissa on myös hyviäkin pyöriä). Mutta hyvälaatuinen, millä huolto ja varaosat toimisi.

Miksi muuten polkupyörässä pitää olla sähköavustus, jos se kuitenkin hommataan kunnon kohottamiseen?

Työmaalla jos on työsuhdepyöräetu käytössä niin silloinhan osan hinnasta saa perinteisen vihreän ideologian mukaan muiden (veronmaksajien) maksettavaksi, tästä edusta vielä suurituloiset ja kalliin pyörän ostavat hyötyy eniten

Työsuhdepyöräetu olisi kyllä käytettävissä. En ole vaan siihen jaksanut tutustua tarkemmin.

Yhden palveluntarjoajan hyötylaskuri https://calculator.vapaus.io/

Itse päädyin nuukuuttani (ja vähäisen käytön) puolalaiseen halpavaihtoehtoon, hinta/laatusuhde tuntuu olevan kohdallaan https://larunpyora.com/tuote/2022-ecoride-tripper-hs-m-10-rigid-di-14ah-black/ tekniikka on kumminkin hyvää ja koettua.

Toinen syy yhdenmukainen tekniikka emännän Helkaman kanssa, sopii samat laturit ja tavarakorit.

Onko kellään pyöräkauppiaalla sellaista ständiä, mihin "noustaan pyörän selkään" ja kauppias säätää kaikki mitat asiakkaan mittojen mukaisiksi? Sitten etsitään oikea menopeli. Moni naistenpyörä on mukava ajaa, kun ne mitat on sopivat vähän pyöräileville. Pari tonnia "puolituntia suuntaansa" -työmatkapyörään ja hartiaväli tai reiden pituus väärä ... luulis syövän miestä.

Kuvakaappaus; Slocyclist.com

Velosport Helsingissä istutti minut semmoiseen "ständiin" kun olin taannoin maantiepyörää ostamassa. Sopiva laite tulikin.

Kannattaa hyödyntää jos mahdollista.

Ostin vuonna 1986 melkein oikeanmerkkisen pyörän eli Peugeotin. Erittäin hyväksi osoittautunut ajopeli on yhä käytössä.

Ongelmaksi on nyt vaan tullut se, että aikakaudelleen tyypilliseen Shimano Positron -vaihteistoon ei löydä enää mistään riittävän pitkää pianolankaa, joka siirtää voiman vaihdevivulta vaihtajaan. En haluaisi noin uutta pyörää vielä tuon takia romuksi laittaa.

Varaosaliikkeet kertovat, että yli pariinkymmeneen vuoteen ei ole saanut enää valmistajan osia Positroniin. Piraatteja on rajallisesti tarjolla. Tälläkin hetkellä hiukan liian lyhyt vaihdelanka asennettuna. Kaikessa yksinkertaisuudessa Positron oli (on) toimiva ja hyvä vaihteisto.

Ei siitä romua tartte tehdä. Vaihda vaihtaja ja vaihteensiirtäjä. Voi olla, että takapakkakin menee vaihtoon, osin jo kulumisen takia, jos ei ole vielä vaihdettu.

Onko se tällainen 1,62 m pitkä kaapeli? https://www.ebay.com/itm/302071326833

Kiitos molemmille avusta! Todella mukavaa, että aitoon patonkityyliin asia alkoi herätää kiinnostusta ja avuntarjontaa.

Tällä hetkellä on Pösössä tuo 162-senttinen pianolanka. Se olisi riittävä kippurasarvisen pystyputkessa olevaan vaihdekeppiin. Omassani on suora ohjaustanko, sellainen hassusti ranskalaisittain muotoiltu kuin U-kirjaimen muotoinen, jossa on kottikärrymäinen ajoasento ja se vaatii kunnolla toimiakseen muistaakseni 170-senttisen pianolangan, jotta yltää ajokahvalle suotuisasti.

Pohdin myös tuota kokonaan uutta vaihtajaa. Pakan vaihtaminen edellyttää takapyörän vaihtamista, sillä noissa kasarivehkeisssähän on kierrepakka. Niitäkään ei varmaan enää saa mistään. Pakkoja ja ketjuja on tässä vuosikymmenten aikana vaihdettu jo useita. Uuden vaihteiston asentamisen myötä tulee ongelmaksi se, että mahtuukohan uusi tapapyörä-vaihtaja-kompleksi enää takahaarukan väliin. Asiaa tulee silti tutkia vielä, jos ratkaisu vaikka olisi tuossa.

Tässä täytyy vaan toivoa, että nostalgia pitää huolen, että riittävän pitkiä pianolankoja vielä jokin instanssi tekee jossain. Ja kierrepakkoja.

Hei,
minulla on useampi Peugeot- polkupyörä 70-luvulta. Niissä on simplex vaihteensiirtäjä. Yhdestä pyörästä takavaihteen siirtäjä rikkoutui ja vaihdoin tilalle Shimanon vaihteensiirtäjän. Hyvin on toiminut, mutta pyörä ei tietenkään ole enää alkuperäiskunnossa. Takarataspakkoja saa edelleen, mutta niissä on 7 takaratasta viiden sijaan.

Motobecaneja, Pösöjä ja Raleigheja tuli ostettua poliisihuutokaupasta. Niiden rattaat on hammasluvultaan pienempiä kuin Shimanoissa. Japanilaiset teki melkoisen vallankumouksen oivaltaessaan käyttää isompia ketjupyöriä. Ketjun kireyden ja hammaspaineen pudotuksella pystyi tekemään parempia ja kestävämpiä pyöriä tavalliselle kuluttajalle. Taviksille, jotka eivät pyyhi pyörää kuivaksi sateen jälkeen ja öljyä kaikkia rattaita ja laakereita kevyesti - joka kerta ajon päätteksi. Mulla voisi olla yksi uusi kierrekiinnitteinen rataspakka.

Positron-vaihteisto tuli laitetuksi nöösipojalle koulupyörään toissakesänä. Se on erinomainen takavaihtaja, siinä on kohdistava jousitettu kuula, joka hyppää nätisti kunkin vaihteen kohdistushampaaseen. Ei ritise eikä ratise, laittesta löytyy säätöruuvi, jolla siirtäjän saa keskitettyä rattaseen. Niiden pianolanka on alunperin varsin vahvaa terästä. Pyöräliikkeet saivat aikoinaan pirattilankoja, mutta ne on originaalia pehmeämpää terästä. Langan päässä on n. tuuman pituinen paksunnos ja nuppi, peukalovipu sekä vetää että työntää lankaa ja paksunnos ottaa vivun vääntävän voiman vastaan. Holkki+nuppi on haastavaa tehdä kotikonstein pianolankaan, jos vaikka saisi materiaalia kilotavarana jousitehtaalta tms. Messinkiputkea ainakin saa 2/1mm koossa, nuppi päähän poikittain, kovajuotos ja veteen sammutus?

Toinen murhe on vaihdevaijerin kuori. Kuori on kimppu monenmonta suoraa pianolankaa, nippu on kierretty hieman kuin pyssyn rihlaus ja päällystetty kovalla, valkoisella muovisukalla. Kuoren pitää olla jäykkä myös työntösuuntaan ja se on lukittu päistään lukkorenkaan tapaisella. Kuoren muovikerros hapertuu vuosikymmenten saatossa, nippu aukeaa vispiläksi ja koko hoito ruostuu. Olen saanut niitä elvytetyksi rasvaamalla ja kiertämällä kuparista käämilankaa nätille spiraalille ympärille, minkä päälle pyörään sopiva (valkoinen) jesari tai sähköteippi. Kutistesukan laitto ei oikein onnistu, kun vaijerin kuoressa on ne valetut muoviset päät. Tori.fi:ssä näkyi olevan hyvä setti Positon FH:ta. Täsä Shimanon omia historiasivuja;

https://www.shimano.com/en/100th/histor ... cts/16.php

Kaikki ei hanki pyörää kunnon kohottamiseen. Itse ajan pyörällä säästääkseni polttoainekustannuksissa. Toki maastossa ajelen myös huvimielessä. Oma työmatka on 12 kilometriä suuntaansa ja matkalla melko paljon mäkiä, joten perille päästyä olen joko hikinen tai cruisaillut töihin hyvin rauhallisesti ja aikaa vieden. Tähän sähköavustus on mitä parhain. Tuo mukavasti apua ylämäkiin ja tuulisiin päiviin. Eikä varmasti ainakaan vähennä intoa lähteä töihin pyörällä auton sijaan.

Itsekin noita sähköavusteisia alkuun vierastin, mutta kun pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan kunnollista sähköavusteista täysjoustopyörää, niin täytyy myöntää, että hymy oli korvissa (ja ostopäätös vankkana mielessä). Se tunne kun vauhti kiihtyy ylämäkeen polkiessa ilman suurta hikoilua...

Pyörähaaveiden yksi mörkö on varkaat. Mikä on hemmetinmoinen sääli. Toimitilojen suunnittelussa ja hankinnassa pyörien säilytystä on onneksi ajateltu jo monessa yrityksessä. Kuinka teillä?

Varkaat on kyllä hanurista. Mulla oli vanhassa Velotechnicin pyörässä varashälytin ja U lukko, niin ei ihan vaivatta ainakaan lähde. Nykyisessä pystärissä pelkkä tukeva U lukko.

Aika sitkeä konna pitää olla, jos kantaa fillaria, jossa häly rääkyy 115 db...

Toki jos on semmoinen keijufillari; kiitäjä ilman varusteita, niin parin kilon lukon raijaaminen voi tuntua työläältä.

Kävin koeajamassa Trekin Powerfly 4:n. Eka kerta sähköpyörällä. Olihan se kokemus, kun vajaa 60 vuotta on ajanut luomupyörällä. Helppo on innostua sähköveloon.

Toisaalta eikös samalla logiikalla erityisesti kuntopyöräilijöiden pitäisi hommata mahdollisimman painava ja huonosti rullaava pyörä - kunto kohenee enemmän kun vastus kasvaa, eli aina on kuin ajaisi vastatuuleen ja ylämäkeen... Ehkä se on fiiliskysymys vai miksi spandexohjustenkin täytyy ajaa 100 km lenkki ajotien reunassa ohuilla renkailla kivia vältellen huippuvauhtia, jos saman tehon ja harjoitusajan kunnon kannalta saisi huonosti rullaavalla läskirenkaisella fillarilla ja voisi ajella paremmin kevyen liikenteen tahtiin - näppärä kaveri voisi rakennella vielä sähköavusteisesta sähkövastusteisen, voisi kotona/töissä elvistellä: ajoin 3 km lenkin fillarilla, kesti kaksi tuntia, lastenvaunuäiditkin pääsisi ohi, eikä niiden tarvitsisi kiroilla hervotonta vauhtia kulkevia ohjuksia

Mäissä sähköavustus on mukava, ja huomaa isommissa ylämäissä kuinka joitain perinnepypyöräilijöitä vituttaa kun "hei tuo huijaa" ja menee istuallaan ohi kun hän jo seisoo polkimilla ja puuskuttaa pikkuvaihteella - työmatkatkin voi kulkea normikeleissä ilman että täytyy mennä heti hikisuihkuun kun pääsee töihin tai kotiin. Ja kyllä tuolla silti kuntoillakin voi halutessaan, jos on normimalli, jossa avustus loppuu 25 km/h tai säätää muuten tehostusta pienemmälle tai kokonaan pois...

Kun nyt olen niin kauheen varma asiastani, haluan laittaa tämän linkin latvialaisen ZZK - fillaritallin ja tehtaan sivulle. Linkissä on kuva mittapenkistä. Tätä asiaa voi tutkia itse kukin pohtimalla kuinka paljon on tullut pyöräiltyä viime aikoina? Jos polkupyörää ei ole tullut polkeneeksi aikoihin, on melko vaikeaa valita "sitä oikeaa", vaikkakin, myönnettäköön, ettei sähköavusteisella työmatkapyörällä revitä tuntikausia vastatuuleen, eikä mitoitus ole tehtävä ihan inaselleen. Senverran kuitenkin, ettei jokin pyörän osa, käpälien, jalan tai persiin alla tunnu olevan väärässä paikassa viikon polkemisen jälkeen.

Tässä näkyy kropan mittaus ja lihasten toiminnan oikea-aikaisuuden etsiminen mittapenkillä + asiakkaaseen kiinnitetyillä antureilla. Niin pro:ta, ettei se oikein kuulu tähän keskusteluun. Meille taviksille hyöty tällaisesta olisi muutama ahaa-elämys vaikkapa miksi paikat jumii, vaikka ajaminen olisi ollut koko kesän leppoisaa ja pienet loppuvenyttelytkin on ehtinyt aina tehdä. Näitä juttuja kun kysyy paikallisesta pyöräliikkeestä voi vastaus olla yllättävän positiivinen ja myyjän into toteuttaa ostajan toiveet ihan häkellyttävää.

Kuinkahan sitä malttaa tämän säikeen jälkeen olla vikuttamatta kaikille sitikkamiehen näköisille sähköpyöräilijöille ensi kesänä? Ai mistä muka sellaisen tunnistaa? Sillä on uusi sähköpyörä, se vilkuilee ohjaustangon näyttöä, sillä on bomberhenkinen skeittikypärä, villapaita tuulipuvun takin alla ja farkut. Luulis ainakin.

https://zzk.lv/en/body-geometry-fit

Ei minunkaan pitänyt sähköpyörää ostaa kunnes emännän pyörällä muutaman kerran ajelin, firmaan kun tuli vielä työsuhdepyöräetu jolla osan hinnasta sai kunnon vihreän ideologian mukaan muiden maksettavaksi ja työllistettyä muutaman välistävetäjän

Tuosta sähköpyörä läskirenkain edullisesti. Sopii ainakin ehkä sunnuntaipyöräilijälle.
https://www.e-ville.com/fi/3046761-sahk ... -26x4.html

Itselläni on taitettava sähköpyörä 4" renkailla ja 20" vanteilla ja 7-vaihteisena. On mahtava ajella varsinkin hiekkateillä. Paineet kun pitää kohtullisen matalalla, niin menee kuin Sitikka kaivonkansien yli. Tässä vielä "laiton" käsikaasu, jos laiskottaa.
Pulssin saa kyllä korkealle, kun malttaa ajella ykkösteholla, joka auttaa käytännössä vain mäissä.

Trek Powerfly 4 Equipped tuli sitten hommattua työmatka-/kuntoilupyöräksi. Nastat vaan alle, niin pito paranee