Mulle joskus nuorena elektroniikka oli harraste ja hetken jopa ammatti. Tavallaan kiva välillä käryttää vanhaa Welleriä.
Mutta ihan päin seiniä meni tuo hankinta. Ei pelkästää se, että akku piti vaihtaa, vaan muutenkin.
Laite huutaa niin paljon, että meidän vanhempi terrieri iski hampaansa kiinni. Onneksi imuriin, ei sen korjaajaan...
Ajatus marsunpapanoiden imuroimisesta oli kuolleena syntynyt. Laite huutaa niin helkkaristi, että marsut pitää ensin siirtää pois marsulasta, vasta sitten voi heidän jätöksiään imuroida. Eikä se imurointi kovinkaan hyvin suju, laitteen imu on liian voimakas. Normi-imurin imutehon voi laskea niin alas, että imuri imaiseen papanat mutta ei heiniä tai pohjalakanaa: tuon akkuvehkeen ainokainen imuteho on liian iso.
Marsujen huoneesta laite sai siis luvan lähteä pois. Alakerrassa huomasin, että sen kanssa on ihan näppärä imuroida mattoja: koirien karvat päätyivät tehokkaasti laitteen kitaan. Mutta valitettavasti sinne kitaan ne karvat myös jäivät, kitaan eli siis siihen pyörivään harjaan. Pyörivä harja on kyllä tosi helppo irrottaa, mutta harjan ympärille kiertyneiden hiusten ja karvojen irrottaminen saksilla on aika hidasta.
Seuraavalla kerralla ostan erilaisen varsi-imurin. Ostan sellaisen, jonka kanssa on mahdollista käyttää sekä pyöriväharjaista turbosuulaketta että sitä ihan tavallista lattiasuulaketta. Imutehon asetuksiakin pitää olla enemmän: normikäytössä imuri saisi pyöriä matalalla teholla ja pahempia ryteikköjä varten laiteessa voisi olla erillinen turbo-nappi, jota käytetään isoa imutehoa tarvittaessa muutaman sekunnin ajan.
Tän sähläämisen lopputulema on lähinnä se, että olen alkanut arvostaa meidän perinteistä perässävedettävää Electroluxia entistä enemmän. Se on todella, todella hiljainen ja sen imutehon saa säädettyä tarkasti: jos tuo toimisi vielä piuhavapaasti vaikkapa 40 voltin akuilla niin se olisi mulle paljon mieluisampi vaihtoehto kuin nämä keppimalliset mölytoosat.