|
Kirjoittaja |
Viesti |
C4_robotti
|
Viestin otsikko: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 15.11.2023 09:27 |
Viestit: 1982 Paikkakunta: JKL
|
Melkoista ihmettelyä joskus aiheuttaa tankkaamaan jonottavien ihmisten toiminta. Lähtökohtana on se, että tankkausluukku sijaitsee joko oikealla tai vasemmalla puolella. Kun bensa on "halpaa", kuten eilen, mittarikentällä on autoja ihan jonoksi asti.
Sitten se arvonta alkaa. Auto A on tankannut, ja on poistumassa, sen takana ollut auto siirtyy seuraavana tankkaamaan. Oletuksena on, että korkki on samalla puolella. Nou hätä.
No, sitten jos joku, jonka korkki on vastapuolella, on odottanut vuoroaan hieman sivummalla, yrittää ajaa mittarille, mutta sieltä onkin toinen tulossa vastaan (vaikka on tullut myöhemmin paikalle). Kumpi saa tankata ensin?
Itse olen ratkaissut asian niin, että jos edellisen korkki on omaani verrattuna toisella puolella, peruutan edellisen taakse. Oletuksena kuitenkin on, että edellinen lähtee nokka edellä liikkeelle.
Taisihan tästä olla juttua iltalehdistössä tänään, kun eilen 95-bensa maksoi alle 1.8 euroa.
"Boss makes a dollar, I make a dime. That's why I poop on company time" (Karl Marx)
|
|
|
|
 |
yason
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 15.11.2023 10:30 |
Viestit: 1206 Paikkakunta: Turku
|
No toisaalta jono on jono: ei kukaan pysty seuraamaan, että kauanko joku sivustakatsoja on siellä odottanut ja kenen jälkeen on hänen vuoronsa, etenkin jos on itse tullut sen jälkeen.
Jos olen jonossa, jolla tankkausluukku on "väärällä" puolella, niin ajan vaan lähemmäksi mittaria ja vedän letkun ulos pumpulta. Aina sitä on riittänyt sen parin kolmen metrin verran, minkä tarvii, jotta ulottuu tankkaamaan "väärältä" puolelta.
No joo, pakuissa menee hankalaksi, kannattaa vaan ajaa sopivaan jonoon, vaikka kestäisikin kauemmin.
|
|
|
|
 |
Xari
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 15.11.2023 12:50 |
Viestit: 5700 Paikkakunta: Lahti
|
yason kirjoitti: Jos olen jonossa, jolla tankkausluukku on "väärällä" puolella, niin ajan vaan lähemmäksi mittaria ja vedän letkun ulos pumpulta. Aina sitä on riittänyt sen parin kolmen metrin verran, minkä tarvii, jotta ulottuu tankkaamaan "väärältä" puolelta. Tämä, aikoinaan lähikulmilla oli asema joka oli yleensä halvin ja ajo mittarille vain toisesta suunnasta, toiselle puolelle monesti pitkä jono ja toiselle ei, vaikka ajat sinne vapaalle ja tankkaat väärältä puolelta niin siellä ne vaan sitkeästi jonottaa vaika nyt ihan selvästi pitäisi nähdä että letku riittää. Sama on joskus satamassa, autoporteista aukeaa 1,3,5 ja jonottajat vaan sitkeästi jonottaa niillä kiinniolevillakin, ajat jonosta 4 tyhjänä olevaan ykköseen eikä kukaan seuraa perässä 
Kunniajäsen BX 1.9 GTi A -91 1/2 BX 1.6 GTi -91
|
|
|
|
 |
akticx
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 15.11.2023 13:55 |
Viestit: 138
|
Minä ajan myös, miten päin vain mittarille ja aina on letku riittänyt. Auto on 3008 pösö, ei pienimpiä.
|
|
|
|
 |
Teuski
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 15.11.2023 15:51 |
Viestit: 7766 Paikkakunta: Eurajoki
|
Itse ajan aina "oikeinpäin" tankille.
Homma on helppo kun ei ole tapana jonottaa tankille. Harvoin sinne tulee niin viime tipassa mentyä että olisi pakko jonottaa pitempään ja halpojen hintojen perässä juokseminen nyt ei oman järjen mukaan lyö leiville. Ei se ero tankillisessa niin paljon ole, että vaivalle palkkaa saisi. Eipä ole koskaan tullut tankkauspäätöstä tehtyä hinnan perusteella.
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
|
|
|
|
 |
IJN
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 15.11.2023 19:27 |
Viestit: 974
|
Riippuu aseman pumppualueen mallista ja ruuhkista miten siinä kannattaa toimia, mutta vastavirtaan en ole lähtenyt yrittämään jos vähänkään jonoja on. Tilanteen vaatiessa tankkaan auton yli ja kyllä se on aina sujunut kunhan säätää korkin suunnilleen letkun kohdalle eikä riehu sen letkun kanssa.. Ainakin täällä pk-seudulla hintarytmi on selvä ja kalleimmat bensat on kaikilla asemilla keskiviikkoisin. Tankkaamalla maanantaisin tai tiistaisin keskiviikon sijaan säästän noin 400€ vuodessa, eikä se ole isokaan vaiva. Noh tämä on halvimman ja kallleimman tilanteen ero ja välillä joutuu muinakin päivinä tankille, mutta väitän että 25tkm/v ajoilla ainakin 200€ eli kolme tankillista tienaa vuodessa kun menee oikeina hetkinä.
|
|
|
|
 |
pvalila
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 15.11.2023 19:59 |
Viestit: 3660
|
Halvan bensan perässä ei tosiaan kannata montaakaan kilometriä ajaa, tappiolle menee. Mutta jos ilman lisäkilsoja pystyy hieman edukkaammin tankkaamaan, niin kyllähän sitä ajoitusta kannattaa miettiä ja hieman paikallisia hintoja ja niiden rytmiä seurata.
|
|
|
|
 |
Teuski
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 16.11.2023 07:38 |
Viestit: 7766 Paikkakunta: Eurajoki
|
pvalila kirjoitti: Halvan bensan perässä ei tosiaan kannata montaakaan kilometriä ajaa, tappiolle menee. Mutta jos ilman lisäkilsoja pystyy hieman edukkaammin tankkaamaan, niin kyllähän sitä ajoitusta kannattaa miettiä ja hieman paikallisia hintoja ja niiden rytmiä seurata. Sen verran on tullut seurattua hintoja kun kylällä on ABC:n ja Nesteen kylmäasemat, että normaalitilanteessa ABC on 3snt/litra kalliimpi, mutta sitten kun hinnat laskun jälkeen nousee, eli kai sitten torstaiaamuna, on ABC:llä vielä ennen seitsemää "eilinen" hinta ja voi olla 20snt Nestettä halvempaa. Harvoinpa sitä kuitenkaan aamuisin tulee tankkailtua. Sinänsä erikosta, sillä nuohan kyttäävät toistensa hintoja aktiivisesti. Raumalla ABC:n vieressä on ST1 kylmäasema, siellä kamera kuvaa ABC:n tolppaa ja ABC:n henkilökunta taas käy katsomassa naapurin hinnat omin silmin...
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
|
|
|
|
 |
xs2jammu
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 16.11.2023 17:20 |
Viestit: 974 Paikkakunta: Vihti
|
pvalila kirjoitti: Halvan bensan perässä ei tosiaan kannata montaakaan kilometriä ajaa, tappiolle menee. Mutta jos ilman lisäkilsoja pystyy hieman edukkaammin tankkaamaan, niin kyllähän sitä ajoitusta kannattaa miettiä ja hieman paikallisia hintoja ja niiden rytmiä seurata. Niin ja mä en oo edes nähnyt halpaa bensaa koskaan.
|
|
|
|
 |
Aakku
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 16.11.2023 21:33 |
Viestit: 1146
|
xs2jammu kirjoitti: Niin ja mä en oo edes nähnyt halpaa bensaa koskaan. Mun mielestä bensa oli halpaa niin kauan, kun se maksoi vähemmän, mitä maito. Eli silloin kun tankkasin mopoa -70 luvun alussa.
Citroën 2CV AZ Berline -56
|
|
|
|
 |
anakonda33
|
Viestin otsikko: Re: Kuka tankkaa ensiksi? Lähetetty: 17.11.2023 14:44 |
Viestit: 179
|
Ei kai sillä oo väliä kummalla puolella tankki on. Kyllä se letku riittää. Jos kaikki ajattelisivat näin niin tuota otsikon ongelmaa ei olisi  Toki voi olla poikkeuksia tankeilla mutta ei oo vielä kohdalle tullut
|
|
|
|
 |
|
|