Autoja on tullut haettua vähän joka puolelta. Tällä kertaa tutustutaan hieman tuntemattomampaan taiteenlajiin, eli auton ostoon, hakuun ja tullaukseen Sveitsistä kaikkine kommervenkkeineen.

Jekkeri on nyt itse liikekannalla ja tosimielellä. Pohjalainen mieli on leikitön kun ollaan toiminnan keskipisteessä. Kengänpohjat liimautuneina edellisten matkustajien purukuminjäämiin odottelen Business Loungessa LOT:n koneen turbiinin tuhinan voimistumista, jolloin alan liikehtiä kohti lähtöporttia. Ja tästä taas alkaa vihahteineen varmasti hyvinkin Liettuan keikan veroinen C6:n hakureissu. Kiinnittäkää turvavyönne ja herneet valmiiksi sierainten lähettyville, nyt ei säästellä.

Jatkuu...

Toivottavasti rahvas ei koneessa kävele!

Jatkuu:

Karskiintunut liikematkustaja tietää että ainoastaan käsimatkatavaraa kannattaa koskaan ottaa mukaan minnekään, on vain ajan kysymys milloin tsekattuja kaappilaukkuja häviää tai rikkoontuu. Satojen matkojen ja tuhansien lentojen kokemuksella suurin osa oppii pikku hiljaa pakkaamaan vain ne tavarat joita todella tarvii. Olennaista on se ettei yritäkään varautua jokaiseen riskiin, se on joka tapauksessa mahdotonta. Jos kahvi läikkyy koneessa rinnuksille niin se sitten läikkyy, kuivapesu on keksitty. Esimerkiksi vaihtopukua ei ole mitään järkeä kuljettaa mukana, vaihtokengistä puhumattakaan. Pikkuvaatteita eli sukkia ja kalsareita tarvitaan vain muutama pari, jokaisessa hotellissa on pesupalvelut. Tavarat valikoituvat tilavuuden ja painon sekä käsipestävyyden mukaan, esimerkiksi laadukkaat mutta ihonohuet merseroitua, hopeakirjottua villaa olevat sukat mahtuvat neljäsosaan siitä tilasta kuin marketin tennissukat.

Matkalaukun sisältö jakautuu tilavuudellisesti ajateltuna kolmeen keskenään yhtä suureen osaa: vaatteet, elektroniikka (läppäri, laturit, piuhat), toilettikama +"muu". Osastoon "muu" menee sitten se pokkari jota ollaan lukemassa, avaimia, valuuttaa, väliaikaisesti passeja ja lompsia sekä lippuprinttejä jos nyt vielä niitä käyttää.

Matkaillessa kannattaa pitää päällään farkut ja klubitakki sekä laadukas non-iron kauluspaita, ne toimivat matkan peruspuvustuksena. Jos on tarvetta esiintyä täyspuvussa niin sitten päällä on se. Joka tapauksessa laukussa on hyvin pieneen tilaan menevät kevyet kakkoshousut joissa myös oleskellaan hotellissa, erittäin ohut t-paita ja yksi vaihtopaita, kolme paria sukkia ja maun mukaan kalsareita.

Koska minä noudatan periaatetta "I Go Commando" minulla tuo kalsariosasto koostuu pelkästään uimahousuista, jos sattuisi tarvimaan.

Tällä matkalla elektroniikka ja oheiskama vie enemmän tilaa kuin normaalisti, ollaanhan menossa (ilmeisesti) puolavikaista C6:sta hakemaan ajamalla 3000km päästä. Ei muuta kuin parhaiden Espanjalaisten käsityönahkurien tekemä täsmälleen oikean kokoinen ja -lainen laukku auki ja equipment check:



Diagbox - check
800A starttiapu - check
Xado-setti - check
Pari varapuolaa - check

Ja lisänä tietysti kaikki normaalikama. Sopii kivasti - kapsäkki kiinni ja kohti porttia!

Välilaskun aikana Puolassa on taas itsekritiikin aika. Ovatko tietyt patonkiveljet oikeassa moittiessaan käytöstäni suvaitsemattomaksi ja ärsyttäväksi?

Tallinnan koneeseen boardatessani minuun nimittäin iskee pieni piru. Tiedän että tässä koneessa on lisämaksusta mahdollista varata itselleen exit-riviltä paikka jossa on jalkatilaa oikein rutkasti. Yleismatkustuksen aikana perussaitana ja köyhänä en tietenkään ole mitään sellaista varannut. Kokeilen kuitenkin kikka kahtakymmentäneljää, koska porttivahtina on maittavan näköinen blondiini joka on ottanut jo parikin kertaa silmäkontaktia jonossa seisoskelevaan Brooks Brothers-mieheen. Ja niinpä päästyäni tiskille väännän naamalle maireimman hymyni ja tokaisen:

"Jalka jotenkin venähti portille pinkoessani. Kuule, mikäs sinun nimesi on... Riina...heh heh...kaunis nimi, et viitsisi routata minua exit-riville?"

Tämä temppu onnistuu kerran neljästä tai viidestä, yleensä vastaus on tyly "koneen paikat ovat jo sidotut". Tässä tapauksessa elli tirskahtaa ja näppäilee terminaaliaan tovin, printteristä putkahtaa uusi istuinpaikka 14A. Exit-rivilläpä tietenkin. Kiittelen lyhyesti ja kävelen näkyvästi täysin terveellä jalallani putkeen.

Putkessa jaloitellessani kuulen takaani englanninkielistä melua. Joka puolalainen kuulostaa meuhkaavan: "Ette te voi vaihtaa minun paikkaani, olen maksanut siitä! Tämä on törkeää!". Perään kuuluu tyttösen (Riina) ääni joka tyynesti toteaa että "we are very sorry but for safety reasons we had to change your seat. You can file a complaint later if you wish..."... kävelen putkessa eteenpäin ja keskustelun loppu jää kuulematta.

Jaloilla on tilaa.



Niin. Kun sattuu se pelipäivä ja oikea (tai väärä) tunnelma, niin minä olen juuri se ärsyttävä kaveri, joka saa sen viimeisen ravintolapöydän muiden edestä. Joka neuvottelee itsensä exit-riville ja business loungeen, tai ylibuukkautilanteessa sikaluokan lipulla bisnesluokkaan. Puhuu törkeän lieväksi. Ottaa taksin edeltävästä risteyksestä kahden tunnin jonon edestä.

Käsittäessäni tämän ehkä syvällisemmin kuin koskaan ennen, tunnelmani laskee. Mutta olen roolini valinnut, on jatkettava:

Eikö se nyt kannattaisi istua vaan siellä kotona ja ulkoistaa toi matkailu ammattimiehille, vaikka Petaromeolle

Satojen matkojen ja tuhansien lentojen jälkeen... Anna palaa my friend...

Jekkeri: Hope to see you soon!

Nyt on (taas) aistittavissa niin puhdasoppista gonzoilua notta tarvitaan vähän väliaikamusiikkia kulkua tahdittamaan: https://m.youtube.com/watch?v=yX3UL31rTaM

Peukkua ostoksille.
Tiedoksi, että Jalmari53:lla on 122 tkm ajettu hopeinen C6, hauskoilla alcantaraistuimilla myynnissä. Ai mikä motti? Noh 2.2 HDi .

Yleensä hätäuloskäyntipaikkoja ei kannata mennä itkemään jalkavaivoilla tai muilla vammoilla, niiden suhteen lentoyhtiöiden politiikka kun kuuluukin olla syrjivä, liikuntarajoitteisia, lapsia, humalaisia tai muita erityistarpeisia kun ei saa sijoittaa hätäuloskäynneille. No ehkei kaikki tiskillä olevat sitä tiedä? Muistan kun matkustin kerran kaverin kanssa jonka polvi oli hiljattain operoitu, varomattomasti tunnusti tämän lentoemolle, joka siirsi hänet sitten seuraavaan penkkiriviin. Onneksi on höyhensarjalainen kooltaan niin pääsi oikoilemaan koipeaan sielläkin.

Olipa harvinaisen letkeää, tasapainoista ja viihdyttävää musiikkia. Lähes täydellistä kynttiläillallisen taustaksi
Täytyisi kylläkin syödä nopeasti... ... ellei sitten löydä lisää yhtä tasokasta...

...jatkuu:

Olen jo virittänyt itseni sopivan alavireiseen tunnelmaan Warsovan lentokentällä - unohdin veljeni ohjeen ja tilasin lentokenttäravintolasta naudanlihapihvin, medium miinuksena. Pihvin tilalla tulee erikoinen jotenkin kalvottunut verilätty. Puolassa ei koskaan tule tilata pihviä, ainoastaan sianlihaa.

Porttivahtikaan ei ole tällä kertaa suosiollinen. Yritän samaa temppua kuin Tallinnassa mutta varauloskäyntipaikkaa ei heru. Lentomatka kuluukin rattoisasti "Baltian Historia"-kirjaa tavaillessa, vaikka en saa keskityttyä kunnolla. Olen lentokoneen päästyä ilmaan ja ilmanpaineen laskettua 750mBar tasolle aivan taidoton ja tiedoton, keskittymiskyky nolla, tuo alipaineen aiheuttama aivojen turpoaminen kotelossaan sen kai aiheuttaa. Ihailen ihmisiä jotka ainakin näyttävät pystyvän lentokoneessa työskentelemään powerpointtiensa ja word-dokumenttiensa parissa toimeliaan näköisinä. Ehkä heillä on pienemmät aivot, jotka sijaitsevat väljästi pääkallon sisällä kuin herneet palossa eikä turpoaminen siten pääse häiritsemään?

Polvet penkissä kiinni ja takanaolevan penkkirivistön lapsenitkua kuulostellen istahdan sen puolentoista tunnin pätkän Zurichiin. En nouse kertaakaan jaloittelemaan enkä tualettiin. Punerran heleän laikukkaasti.

Zurichin kentältä kalliihkolla junalla (28 chf') Zugiin ja hotelliin odottelemaan aamun valkeamista. Kännykän laturi hajoaa virtapiikistä kun napsautan sängyn viereisen loisteputkivalaisimen huolimattomasti päälle. Joudun lataamaan kännyn starttiavun USB-töpselistä ja samalla huomaan että starttiavun itsensä mehujen täyttöön on tullut mukaan ainoastaan autolaturi. Näin taas alkaa tämäkin reissu...

Mutta huomenna on päivä uusi! Cee-kuusi!

jatkuu...

Aika lailla tuaksuu....................

Kaasuhan se alipaineessa laajenee, ei kiinteä massa! Elämä ilmavaivaisena.., - no koneessa se pyrkii tietenkin laajetessaan ulos. Olen huomannut että antaa palaa vaan kunhan ei pidä liikaa ääntä. Tuuletusilma kun tulee ylhäältä ja poistuu alhaalta. Saharaan ja sillai..

Poikkeappas kotimatkalla Luzernissa päiväkahvilla tai lounasviinillä vanhan kaupungin puolella...

...jatkuu:

Zugin aamu aukeaa sumuisena ja hotellin akkunasta ei saa havaintoakaan zürichinjärvestä jonka pitäisi olla aivan vieressä. Hutaisen täysin hiilihydraatittoman aamupalan tuulensuojaan ja ja kilautan kaverille että täällä sitä ollaan taas. Eipä aikaakaan kun alkaa W12-tuplaturbomoottorin pöminä kaikua majoitusliikkeen paraatioven edestä.

Ja nyt, siirrytään reaaliaikaiseen videokuvaan päivän tapahtumista:

https://youtu.be/XmXtJ_selJI

Jatkuu...

loistavaa jekkeri!

...jatkuu:

Eilisen päivän onnistumiset Citroenin parsimisessa kakkospytyn puolan osalta kuntoon ovat menneen talven lumia. Myös se että VVT-järjestelmä oli vikakooditon ja kunnossa, vastoin ennakkoarvaustani, herättää aamiaispöydässä enää laimean hymähdyksen. Joskus mestarinkin perstuntuma pettää.

Tänään on sitten eri kaliiberin haasteet vastassa. Tehtävänäni on keplotella itselleni Sveitsiläiset siirtokilvet vakuutuksineen, joilla voi sitten ajaa Euroopan läpi. Korviini on kantautunut eri lähteistä että tämä ei ole aivan triviaali juttu - tässä tapauksessa saattaa tulla vielä lisäkommervenkkiä siitä että autossa on nyt kauppakirjaketju ja minä olen sen paperitasolla ostanut ystävältäni jonka nimissä se on ollut - ilman rekisteröintiä - useamman kuukauden. Lisähaasteena vielä on se että en puhu virastosaksaa kovinkaan auttavasti. Täällä, kuten todella monessa muussakin maassa, ei aina haluta palvella englanniksi vaikka kielitaitoa saattaisi virkailijalla ollankin.

Rohkeasti härkää hännästä ja virastoon, joka on kauniisti nimetty "vergassenstrassenfahrerablieter":ksi tai joksikin vastaavaksi. Zugin lähellä on onneksi kymmenen minuutin ajomatkan etäisyydellä byroo. Lompsin pidättyvä mutta mielevä hymy naamallani sisään ja suoraan virkanaisen luokse joka vallitsee tiskin takaista valtakuntaansa. Kyseinen elli on nuori ja pullea, puhuu siten englantiakin - hyvä.

"Export plates and insurance, please", rykäisen lievästi yskähtäen, antaen ymmärtää että on näitä kilpiä puljattu ennenkin.

...elli selailee paperinivaskaa tovin.

"This car was last registered in Appenzell Ausserrhoden (AR) Kanton, you need to go there, only they can give you export plates.". Mitä v...?

Pikainen keskustelu joustamattoman naisen kanssa selvittää, että autorekisterimielessä Kantonit ovat kuin itsenäisiä valtioita. Kahden kantonin välillä siirto onnistuu mutta export-kilvet voi antaa vain se kanton jossa auto on viimeksi rekisteröity. Voi elämän kevät. Navigaattori paljastaa että tuon AR-kantonin rekisteröintitoimisto on noin tunnin ajomatkan päässä, ei vielä katastrofi - Bentleyn nokka sinne ja hanaa.

Väliin tietysti herää kysymys että miksi ei ajella itse C6:lla. No, se on tällä hetkellä vielä toissaedellisen omistajan kilvissä koska kaverini on tosiaankin vain säilyttänyt sitä täällä. Lyhyehköllä koeajolla niitä uskalsi käyttää, mutta ihan julkiluvallista varsinainen liikennöinti niillä ei ole - Sveitsissä rekisterikilvet ovat omistajakohtaisia, eivät autokohtaisia.

Rattoisia rupatellessa ja menneitä seikkailuita muistellessa matka taittuu, ja ennen paikallista puoltapäivää ja virastojen lounastaukoa ollaankin naapurikantonin rekisteröintitoimiston edessä. Aistin jo valmiiksi ilmassa jotain määrittelemätöntä - en ole kovinkaan optimistinen. Vaikeudet alkavat heti. Tässä kantonissa rekisteröintitoimisto on erilailla organisoitu, eikä ensimmäisessä konttorissa istuva pirullisen näköinen äijä suostu pukahtamaan sanaakaan Englantia, puistelee vain päätään. Saan jotenkin tangerreltua saksaksi "Export nummer auto nür Schweizh" ja ukko toistelee samaa lausetta kerrasta toiseen. Lopuksi armollisesti suostuu näyttämään sormellaan viereistä rakennusta jonne hänen käsitän minua ohjaavan, eri toimistoon.

Toisesta rakennuksesta ikään kuin nurkan takaa piilosta löytyykin rekisteröintitoimisto ja sieltä varsin iso sali info-tiskeineen. Infotiskillä tyttö osaa ohjata heti pisimmän jonon käsittelytiskille numero 14 - kuulemma ainoa tiski jossa export-kilpiä luovutetaan. Sinne. Jonotusta vajaa tunti, kellon katselua, tänään pitäisi ehtiä ennen neljää Sveitsi/Saksan tulliin jos haluaa saada ennen viikonloppua moninaiset- ja muotoiset tullimuodollisuudet hoidettua.

Vuoron koittaessa tiskin takana istuskeleva englantia siedettävästi puhuva täti-ihminen nappaa paperit ja kysyy että "what do you want?". Minä siihen että "Export plates please, I bought car and wish to drive it through Europa". Tädin kasvoilla vilahtaa ilme jonka käyttäytymispsykologit tulkitsisivat vahingoniloista nautintoa odottavaksi. Täti selaa papereita tovin ja minua silloin tällöin vilkaisten sanoo muutamaan kertaan, että kaikki näyttäisi olevan kunnossa, täyttele tämä paperi... eteen ilmestyy moniaita kymmeniä sarakkeita sisältävä saksankielinen ilmoituslomake jonne rupean tuhertamaan nimeäni ja siviilisäätyäni niille varattuihin lokeroihin.

Päästyäni paperin täyttelyssä jo hyvään alkuun kuuluu tiskin takaa yhtäkkiä: "Wait a minute. It seems I cannot make the plates. This car is out of technical inspection period!". Ennen kuin ehdin sanoa juuta tai jaata, täti nappaa auton rekisteriotteen ja hakkaa siihen leiman "mitätön" ja päälle päätteeksi laittaa sen jonkinlaiseen rei'ityskoneeseen jolla "mitätön"-sana niittautuu koko paperin läpi! Mitä helvettiä!



Meinaan jo ruveta korottamaan ääntäni, täti on juuri pilannut arvopaperin jota ilman tätä vehjettä ei Euroopan kilpiin saa koskaan, mutta hymyillen täti ehättää ensin. "Look - look: the technical inspection was last done 28.1.2016! Now is february, and because your car is now more than 10 years old, technical inspection is only valid for a year! We cannot give you transfer plates before the car has had an technical inspection.".

Minä kysyn jo vastauksen tietäen: "But the car is in another kanton, is it OK to do the inspection there?"

Täti: "No, you need to do it in this kanton. And you cannot drive the car, it needs to be trailered to the inspection office. If you drive it the inspection officials will notify the police."

Just. Kysäisen vielä miksi täti tuhosi rekisteriotteen, vastaus on lakoninen "because it is the law.". Keräilen passini, ajokorttini, tuhotun rekisteriotteen ja paperinivaskan tiskiltä ja tamustan ulos toimistosta melko ärtyneenä.

Lyhyt selvittely kaverin avustuksella paljastaa, että tässä varsin kalliissa ja hyvinvoivassa maassa auton trailerilla veto Zug-AR maksaisi noin 800 euroa ja siihen parisataa päälle katsastusrahaa. Ja aikaisintaan onnistuisi ensi viikolla...

Olen jo täysin ZEN koska tällaisia tapahtumia on autonostoreissu monasti täynnään. Olennaista ei ole miettiä miten tähän päädyttiin, vaan ruveta keskittymään siihen miten tästä eteenpäin. Oliko tämä tässä? Päästäänkö nyt naureskelemaan entistäkin kuuluvammin Jekkerin autonhakureissuille?

Jatkuu...

Esitä siellä (AR) kanttonin konttorilla oikeat kysymykset, niin saat ajettua auton sinne. Kielistä voisit kokeilla ranskaa tai italiaa, jos helpottaisi kommunikointia?

Kuinka voi valkoinen lihansyöjä makuuttaa autoa puoli vuotta ja odottaa katsastuksen vanhenemista, no ei ollut onneksi monesta päivästä kiinni. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan taas neuvoja, miten me muut emme osaa mitään. Tsemppiä!

Se helpottaa kun katastus ei oo ton vanhempi, ei kannattas liikoja kysellä vaan yösydännä ajella pirssi konttoorin pihaan ja aamusella katsastus

Vielä mainintana raportin juonen ulkopuolelta että katsastus sinänsä ei ollut vanhentunut, ja olin tämän olevinaan tarkistanutkin. Sveitsissä on yli 7 vuoden ikäisillä autoilla 2 vuoden katsastusväli. Mutta kun tarpeeksi tarkkaan tutkii pientä pränttiä lakitekstissä, sieltä sitten löytyy tämä helmi:

"Sale of a used car
A technical inspection is mandatory when selling a used car over ten years old, if the last inspection took place over 12 months ago."

Ja tässähän juuri molemmat parametrit täyttyvät. Auto on 10v5kk vanha ja katsastus on 12kk2pv vanha. Näin se menee pykälien mukaan, ja joustoa en tällä kertaa onnistunut itselleni puhumaan. Tosin luotettavat lähteet, mm. Tohtori V, kertovat että joustoa ei pysty Sveitsissä puhumaan kukaan, ovat aivan pilkuntarkkoja joka asiassa ja varsinkin ulkomaalaiselle siitä riippumatta mitä kieltä haastaa. Kuitenkin, ehkä Saksan kieli täydellisempänä olisi ollut puoli voittoa...

Asiaa nyt selvitelleenä on niin että katsastus on Sveitsissä paljon tarkempi proseduuri kuin voisi luulla. Esimerkiksi auto tulee olla täysin puhdas ja puhdistettu mm. moottoritilan osalta. Hylkäävän öljyvuodon määritelmä on se että jos hikoiluakaan näkyy missään niin se on hylsy. Lisäksi Sveitsissä harvemmin yksityiset katsastavat autojaan itse, on olemassa tällaisia "garageja" jotka konsulttiperiaatteella katsastavat autot ja korvaavat puolilennossa havaitut puutteet.

Toisaalta tämän järjestelmän takia vanhatkin autot on Sveitsissä järkiään paremmassa peruskunnossa kuin monessa muussa maassa.

Tuota vaihtoehtoa en suosittele, jos ei ole voimassa olevaa vakuutusta, se traileri saattaa tuntua halvalta, jos siitä jää kiinni.
Hyvin äkkiä siellä konttorilla kysytään, miten auto tuotu paikalle, jos väität trailerilla, tai hinurilla, niin esitä kuitti. Vaikka miten selittää olevansa lihansyöjä, niin se konttorin täti on siellä pyramiidin huipulla, jota ei todella kannata suututtaa, ei edes valittamalla olematomalla jalka vaivalla!

Peukkoa projektiin, kyllä se siitä...aikanaan all right

...jatkuu:

Niinhän siinä kävi että parin päivän ryntäilyn jälkeen on pakko heittää pensselit santaan ja palata kotimaahan sorvin ääreen harrastamaan varsinaista päivätyötä. Zurichin lentoasemalla portilla odotellessa on paikallaan summata mitä on selvinnyt, ja miten tästä eteenpäin.

Epäsivistymättömänä ihmettelin viranomaisten saksankieltä vielä eilenkin, kunnes minulla välähti; eiväthän nämä puhukaan varsinaista saksaa vaan sitä omaa murrettaan, joka suhtautuu saksankieleen kuten norja ruotsiin. Kaverini naurahti kuivahkosti ja tokaisi: "nytkö vasta huomasit. Lieneekö ymmärtävätkö nämä itsekään omaa molotustaan, ainakaan meikäläisen koulusaksalla ei täällä tullut toimeen ollenkaan jos piti virastotermeillä asioida. Otti vuosi oppia tämä murre."

Joka tapauksessa, eilisen selvittelytyön tuloksena oli pakko luopua tällä reissulla C6:n tuonnista, aikataulutekijöiden johdosta. Kun en ole vapaaherra niin ei riitä aika eikä aalloppi pelehtiä Sveitsissä viikkoa vetelemällä trailerilla autoa eri puolelle naapurikantoneita viranomaissaksalaista ojennusta kuuntelemaan ja rekisteröintipapereita silppuriin syöttämään. Mutta saimme taktisessa palaverissa muotoiltua jo mielenkiintoisen toimintamallin jolla homma pannaan etenemään, ja verrattain halvalla ja helposti. Ensin kuitenkin pitää lennellä kotiin...

jatkuu...

Videosta nyt tietysti paha sanoa mikä on oikea totuus mut siltikin ihmetyttää noiden kansanautojen melutaso, tuokin pörisee niinkuin olisi pakoputki rikki, saattaa tietysti ollakin, vitos golfilla viimeksi ajanut ja sillä ei kyllä lähikauppaa pidemmälle ilman korvatulppia aja