r_a_n_u kirjoitti:
olli__o kirjoitti:
...Pohjoismaissa on aina ollut päivällä ajovalojen käyttöpakko...
Ei kait, ainakaan Suomessa? Alkuunkin se oli vain osan vuotta.
Tai, jos noin 40 vuotta on aina, niin sitten.
Tähän ajovalojuttuun liittyy sellainen hauska juttu muinaisuudesta, että joskus päätettiin, että ajovaloja tulee käyttää päiväsaikaan taajamien ulkopuolella. Tuota päätöstä tehtäessä ei vielä ollut olemassa taajamaliikennemerkkiä. Siitä seurasi se, että poliisi ei voinut huoletta sakottaa ajovaloitta ajavia taajamien raja-alueilla, kun ei tiennyt varmasti, oliko kyseinen hävitön rikos tapahtunut taajaman ulkopuolella vai ei.
Tätä varten Keski-Euroopan mallisia taajama-aluemerkkejä ryhdyttiin maalaamaan urakalla vankiloissamme, ja tämän ajovalo-ongelman rajojen ratkaisemiseksi kului aikoinaan yhteiskunnan varoja 500 miljoonaa markkaa taajama-alueiden merkitsemiseksi. Nykyrahaksi muutettuna se on jotain sata miljoonaa Euroa.
Olisipa jo silloin päätetty samantein, että ajovaloja tulee käyttää aina taajamissa ja niiden ulkopuolella. Olisi säästynyt turha taajamaliikennemerkkien kylvämínen teiden varsille.
Keski-Euroopassa tällaiset meilläkin käytetyt taajama-merkit, joissa näkyy kerrostaloja ja kirkontorneja, laitetaan paikkaan, jossa taajama alkaa. Meillä nämä taajama-merkit sijoitetaan korpitaipaleelle jo monen kilometrin päähän "taajamasta", jossa välttämättä ei ole muuta kuin ehkä kaksi mökkiä näköetäisyydellä toisistaan.