|
Kirjoittaja |
Viesti |
jsalo
|
Viestin otsikko: 3-D tulostaminen Lähetetty: 30.11.2013 22:43 |
Viestit: 34
|
Sattuneesta syystä minulla oli mahdollisuus tutustua aiheeseen ja vähän kokeillakin suunnittelua ja tuota tulostusta. Tuli siinä mieleen, että aika usein varsinkin vanhemmissa vekottimissa nuo muoviosat ovat monesti kiven alla ja uudemmissakin joskus käsittämättömän hintaisia.
Eivät nämä yksinkertaisilla vermeillä tulostetut kappaleet ole lujuudeltaan ja pinnan laadultaan valettujen veroisia, mutta jossain tapauksessa ajanevat asiansa.
Lieneekö veljes- ja sisarkunnalla kokemusta aiheesta. Kätevää olisi jos jostain netin syövereistä löytyisi tulostustiedostoja esimerkiksi alikessun logoista. Nokiahan on jo antanut erään Lumia-mallinsa kuoren tulostustiedoston yleiseen jakoon.
|
|
|
|
 |
Cikatti
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 30.11.2013 22:47 |
Viestit: 5854 Paikkakunta: Tuusula
|
CX:n läppämekanismin ratassegmenttiä vois tulostaa, se joka on siellä keskikonsolin oikeassa reunassa ja laukeaa ennen pitkään kaikista Tsekseistä.
Honda Valkyrie F6C, Plymouth Fury Custom Suburban ja Pontiac Firebird Trans Am.
|
|
|
|
 |
idefix
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 01.12.2013 00:26 |
Viestit: 1219 Paikkakunta: Ulvila
|
Kauankohan menisi muuten aikaa ja materiaalia jos vaikka tommosen xantian alkaisi tulostelemaan, mikäli oikein ymmärrän tätä 3 ree tekniikkaa, niin mun tarttee ainakin uusia tuo nykyinen H P Deskjet 1050 series mallinen tulostaja vähän hienompaan versioon 
|
|
|
|
 |
ealab
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 01.12.2013 10:33 |
Viestit: 4467 Paikkakunta: Paimio
|
Aikaa menee. Jos rupeaa tulostella, niin tulostimen laatu vaikuttaa tulostus-/työstöjälkeen ja - hintaan. Laatu maksaa. Kyllä saa jo hienoa. maalauskelpoista pintaakin. Pienoisrautatie-aiheisia malleja, suomalais... on saatavana (Shapeways), mutta niissä on ollut paklattavaa, hiottavaa. On myös näkynyt näitä maalauspintavalmiitakin malleja. Ovat hienoja. Itse muovi on tymäkkää, vaikeata hioa, viilata, siten, että lähtisi jotain. Ei onnistu ainakaan liukkailla viiloilla. Lämmönkestossa voisi olla sanomista. Laitteita on kotikäyttöönkin, mutta eivät taida olla niitä kalliimpia, tarkempia.
|
|
|
|
 |
ealab
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 01.12.2013 11:03 |
Viestit: 4467 Paikkakunta: Paimio
|
Vähän tähän lisää: Kuvassa Gmz- säiliövaunun tarkka pienoismalli. Säiliö on fiinimmän 3-D tulostuksen resiinivalukopio. Vaunun runko uushopeata, myös muut osat, valkometalliakin, telit Ms-valua. Tässä omassa mallissa fillarit kuten aidot tähtipinnapyörät, pyöränkehät terästä, laipat RP-25. Vaunurakennussarja on kotimaista (Mestarimallit) tuotantoa, ehkä vielä myynnissä ainakin Rautatiemuseolla. Kuvan tarkkuus kärsi vaatimattomasta pikselimäärästä.
Liitteet: |

10022012244b.jpg [ 118.75 KiB | Katsottu 6470 kertaa ]
|
|
|
|
|
 |
jsalo
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 01.12.2013 16:11 |
Viestit: 34
|
Hienommilla tulostimilla tulostetaan mitä vaan, kuuleman mukaan autoalalta Aston Martin DB-8 olisi se tähän mennessä suurin tulostus näköiskappaleena ja pienempinä osina, tuskin tekniikan kanssa kokonaisena kuitenkaan. Toimivia pyssyjä on tulostettu.
Näyttäisi sille, että kotitaloustulostimilla voisi tehdä juuri näitä Cikatin kaipaamia ratas/vipu/akseli ´-systeemejä jos lujuusvaatimukset ovat kohtuulliset. Osan suunnittelu voi kuitenkin olla se ongelmakohta. Ainakin minulle CAD-ohjelmat ovat vieraita ja sketchupin kaltaiset suunnitteluohjelmat eivät taida riittää. Lähimmän viiden vuoden kuluessa tällekin palstalle tulee pankki, josta voi imuroida sen tarvittavan nippelin piirustukset ja tulostaa sen kotona, vai mitä?
|
|
|
|
 |
Cikatti
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 03.12.2013 01:40 |
Viestit: 5854 Paikkakunta: Tuusula
|
Nää kotitalousvehkeet tulostaa yksinkertaisen kapineen noin kymmenessä tunnissa... Tosiaan, enää ei tarvita aseenostolupaa koska toimiva ase on jo tulostettu. Naurettavaa! Viranomainen joutuu tuottamaan uuden byrokratiahärdellin eli pitää olla vaatimus lupaan tulostaa ase 
Honda Valkyrie F6C, Plymouth Fury Custom Suburban ja Pontiac Firebird Trans Am.
|
|
|
|
 |
Teuski
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 03.12.2013 07:44 |
Viestit: 7815 Paikkakunta: Eurajoki
|
Cikatti kirjoitti: Nää kotitalousvehkeet tulostaa yksinkertaisen kapineen noin kymmenessä tunnissa... Tosiaan, enää ei tarvita aseenostolupaa koska toimiva ase on jo tulostettu. Naurettavaa!
Eikös ne lopputulokset ole toistaiseksi vielä sitä tasoa että siitä meuhkaaminen on vähän turhaa jeesustelua. Eihän sitä lupaa nykyäänkään tarvita jos tosissaan aseen haluaa, vai mistäköhän termi "luvaton ase" on peräisin?  Tulee varmaan vähän halvemmaksikin hankkia ihan oikea ase pimeiltä markkinoilta ja siitä selviää luultavasti vähän lahjattomampikin wannabe-pyssymies... http://www.forbes.com/sites/andygreenberg/2013/11/14/3d-printed-gun-stands-up-to-federal-agents-testfiring-except-when-it-explodes-video/Puukkoja saa kaupasta ja moni tappaa autollakin... ...ja jos tässä pointtina on se valtion (FIN) tai muiden kolmikirjaimisten tahojen (CIA, NSA, FBI, KRP, GPS, GSA, LHM jne.) suorittama valvonta ja kansalaisten elämän rajoittaminen niin voin kyllä heittää sen sun lempparikuvasi tähän 
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
|
|
|
|
 |
jsalo
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 03.12.2013 21:52 |
Viestit: 34
|
Pössykänhän tekee ukko kuin ukko ja Suomessa tuvassa kuin tuvassa on sotasaalistussareita. Ostinpa minäkin sellaisen perikunnan jäseneltä, joka ei ollut uskaltanut avata asepussia ollenkaan. Pussista löytyi vanha suojeluskunnan tarkkuuspienoiskivääri. Aseseppä arvioi vekottimen arvon ja sain sille vielä luvankin. Metalin tulostamiseen kelpaavat vermeet ovat sen verran arvokkaita ja tulostustiedostot hankalasti saatavia, että näistä aseista ei taida syntyä ongelmaa.
Tuli sitten kokeiltuakin tätä tulostamista. Piirsin yksinkertaisella suunnitteluohjelmalla nimeltä sketchup kännykälleni autotelineen, joka sopi vanhan kännykkäni imukuppiviritykseen kiinnitettäväksi. Omasta mielestäni lopputulos oli kohtalaisen hyvä ja pinnan laatukin siisti. Materiaali ABSia, siis samaa tavaraa kuin puskureissa. Täydellinen telineestä ei tullut sillä piirsin sen puolisen milliä liian tiukaksi ja jouduin valmista telinettä hieman lämmittämään jotta sain puhelimen helposti siihen kiinnitettyä. Taivutellessa selvisi, että lujuus ei ole valetun osan luokkaa, mutta tarkoitukseen riittävä kuitenkin. Materiaalikustannukset olivat n 1,5 e ja tulostusaika hieman toista tuntia. Tulostin oli suomalaisvalmisteinen, hinnaltaan n. 1500 e.
Näyttäisi vahvasti sille, että ainakin kohtalaisen yksinkertaiset muoviosat ovat tehtävissä tällä tavalla ja kokeneelta CADin käyttäjältä suunnittelukin hoitunee.
Toinen juttu olisi alumiinin hiekkavalu tulostettuun vahamalliin, mutta tämä vaatisi jo muutakin kuin mutu-tuntumaa.
|
|
|
|
 |
Cikatti
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 04.12.2013 01:10 |
Viestit: 5854 Paikkakunta: Tuusula
|
Ehdottoman foliosofinen kysymys tämä 3D-tulostin  Eli kiitos Teuski muistutuksesta Ja onhan se tietty melko vakaata harkintaa seurata 20 tuntia aseen tulostusta...
Honda Valkyrie F6C, Plymouth Fury Custom Suburban ja Pontiac Firebird Trans Am.
|
|
|
|
 |
jsalo
|
Viestin otsikko: Re: 3-D tulostaminen Lähetetty: 23.03.2014 21:34 |
Viestit: 34
|
Nyt on tullut käytännössä tutustuttua tulostukseen hieman paremmin. Netistä löytyi myös kaksoisbumerangin tiedosto. Raaka-aineeksi valitsin nylonin ja tulostus kesti n. 70 millisille bumerangeille yhteensä noin 45 min. Ovat hyvin kevyitä ja joustavan kimmoisia niin kuin nylon on. Logo on läpikuultava ja sisällä on vain kennomainen rakenne. Pinta ei ole aivan tasainen, mutta työstettävissä sellaiseksi. Pinnan laatuun voinee vaikuttaa myös tulostimen säädöillä. Raaka-aineen hinta oli ehkä 30 senttiä ja sähkön hinta olematon.
Helposti saatavia raaka-aineita ovat biohajoava pla, luja, mutta tarkkoja säätöjä vaativa abs ja sitten tämä nylon, jonka maalattavuudesta en tosin tiedä. Hyvä puoli tulosteissa on myös se, että esineen sisu voi tarvittaessa olla lähes ontto, kuten tässä tulostamassani logossa. Jos suurta lujuutta ei vaadita raaka-aiinetta kuluu vähän ja esineet ovat hyvin kevyitä.
Näyttää sille, että kyllä tästä 3d-tulostamisesta tulee nopeasti järkevä tapa tehdä esineitä. Tulostinten hinnat alkavat alle tonnista ja esimerkiksi kimppaostoksena vekotin varmasti maksaa itsensä pian. Nettiin ilmestyy joka päivä satoja uusia tulostustiedostoja ja voihan niitä suunnitella itsekkin.
|
|
|
|
 |
|
|