Sen verran olen tyytyväinen, että täytyy vähän täälläkin asiaa hehkuttaa.
Tutkin vanhaa linnunluutani, kun sitä on pitänyt taannoin kovasti rasvailla ja herkistellä. Ja syksyn mittaan jo pidempään vaivasi autoa silmämääräinen keulaylhäällä kulkeminen. Parkkipaikalla sen erotti oikein hyvin ja muutoinkin auto tuntui reagoivan tiehen milloin mitenkin. Linnunluussa oli n. 2-3mm väljää etenkin pituussuunnassa. Päätinpä vaihtaa osan. Alkuperäisosa Vantaalaisesta luottoliikkeestä 10€ ja vaihtotyöhön meni n. 15min.
Auton käytös muuttui huomattavasti. Alusta reagoi tienpintaan ns. heti. Ei kallistele mutkissa , eikä siihen vaadita sport-asentoa. Eikä niiaile, edes silloin kun lähtee liikkeelle käsijarrulta. Ja auto nostaa itseään selvästi herkemmin tienpinnan ollessa epätasainen. Kuormatessa (mun soittokamat painaa n. 50kg) korjaa korkeutensa huomattavasti aiempaa nopeammin. Ja silti auto on pehmeä ja miellyttävä. (Joo tiedän ettei ole CX,n veroinen.)
Ehdottoman kannattava teko on tuon osan vaihtaminen. Alkuperäisosan hinnasta päätellen, on todennäköisesti tarkoitettu vaihdettavaksi hyvin usein. (ylipäätään siksikin, kun osan saa erikseen eikä vain anturin yhteydessä).
Kilautin kanssa linnunluusta AA puotiin. Voisi hakea joulun pyhiksi tekemistä. Veho olisi ottanut vaihdosta töineen 279 eur. Pitää vielä hakea tolppa kuskin puolelle sopivassa välissä (ajettu185 tkm, vuotaa). Sen vaihtamisesta lienee hyviä kokemuksia patonki väärällään, joten en kysy siitä tässä ketjussa.
"Viisas ihminen ei joudu tilanteisiin, joista älykäs selviytyy, mutta kummalla on kivempaa?"
Cx 25 Gti turbo, 2 X XM V6-24 3 x XM V6-12, C5 2,0 16v Exc. T., C6 2,7 exc. , renault midliner 1991, renault master Maxi 2008
2cv-Olli
Viestin otsikko: Re: C5 X7 Tourer ja linnunluu
Lähetetty: 20.12.2017 04:00
Viestit: 497
Kirjoittelin tuossa hiljattain toisessa ketjussa kuinka C5 X7 ajo-ominaisuuksia sai palautettuaa nelipyöräsuuntauksella. Koiranluun tiedän mutta mikä/missä on tuo linnunluu?
Teuski
Viestin otsikko: Re: C5 X7 Tourer ja linnunluu
Lähetetty: 20.12.2017 09:09
Viestit: 7872 Paikkakunta: Eurajoki
2cv-Olli kirjoitti:
Kirjoittelin tuossa hiljattain toisessa ketjussa kuinka C5 X7 ajo-ominaisuuksia sai palautettuaa nelipyöräsuuntauksella. Koiranluun tiedän mutta mikä/missä on tuo linnunluu?
korkeusanturin välitanko
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
Et voi kirjoittaa uusia viestejä Et voi vastata viestiketjuihin Et voi muokata omia viestejäsi Et voi poistaa omia vestejäsi Et voi lähettää liitetiedostoja.