SM jaksaa tarjota yllätyksen toisensa perään. Minulle oli aikoinaan ahaa-elämys maailman ensimmäinen sadetunnistimella varustettu tihkupyyhintä ja sen toteutus. Raportoidessani siitä täällä parikymmentä vuotta myöhemmin, ideana nuorempien sivistäminen 70-luvun ihmeistä, taisi joku foorumilainen kommentoida että tuttuahan tuo, miksi parta taas turhaan pärisee.

No kokeillaanpas onko hieman esoteerisempi aihepiiri tuttu - Citroen SM:n nerokas vakioäänentoisto! Sikäli kun sitä voi vakioksi kutsua, sehän oli aikansa kallis lisävaruste. Puhutaan siis mieluummin tehdasasenteisesta äänentoistosta tässä tapauksessa, vaikkakaan se ei otsikkoon mahtunut.

Nykyajan ihminen on niin kaavoihinsa fakkiutunut, että pitää stereofonista äänentoistoa ainoana oikeana, sepä oli autoissakin vallalla aivan viime vuosiin asti. Niin sitten kuunneltiin oven sisään sijoitettua orkesteria, tai hifistyneimmillä aikaviivekorjatussa autossa kuskin ääni oli paikallaan jos pää oli ruuvipenkissä, kyydissäistujan sitten sitä pahemmin omassa ovessaan...

Citroen SM:n vakioäänentoiston tavoitteena on ollut mahdollisimman miellyttävän äänen tarjoaminen monofonisesta lähteestä. Kaikissa nykyjulkaisuissa ja jopa monissa aikalaisissaankin tuo äänentoista lytätään. Eihän kolmella kaiuttimella voi aikaansaada kuunneltavaa ääntä! Yksi ämyri on kuskin jalkatilassa ja kaksi takana.

Näillä kaiuttimilla aikaansaadaan holografinen äänikuva monofonisesta signaalista, varsinkin kuljettajalle. Kaikki kolme kaiutinelementtiä sattuvat vaiheiltaan ja sijoitukseltaan niin "makijasti", että kuskin pää kokee mistään erikoista kohteesta tulemattoman, ilmassa leijuvan, aineettoman, kevyen ja erittäin selkeän äänen. Äänikuva ei paikallistu kuskin pään "sisään" vaan muunmuassa tuulilasikaiun (takakaiuttimien aikaansaaman!) vuoksi ääni tuntuu kuuluvan ikäänkuin enkelten kurkuista.

Tuon audiojärjestelmäkonfiguraation suunnitellut nero on ollut luonnollisesti rajoitettu oman aikansa tekniikan käyttöön. Niinpä pahvikartioiset laajakaistaelementit toistavat ääntä ehkäpä 120-140 hertsiin alapäästään, mutta toisto on erittäin yhtenäistä - jakotaajudella esiintyviä kampasuodinefektejä ei ole koska ei ole jakotaajuutta, ja muunmuassa Sandran S:t kaikuvat kauniisti suhahtelematta. Sandra ei ole S-vikainen, tämä nykyajan hifimiehille tiedoksi. Itse olette.

Kun asettelee soimaan Bluetooth-moduulin kautta ja monotettuna Glen Gouldin soittamana Goldbergin variaatiot samalta aikakaudelta, toiston alarajataajuuspuutteet unohtuvat ja unohtuu miettimään sitä prinssiä, jolle nuo teokset sävellettiin. Virtuoosin piano soi aineettomana mutta hyvin konkreettisena ilmassa jossain, ja jopa Glenin hyräily kuuluu. Aikaisemmin tuota hyräilyä ei ole saatu kuuluviin kuin Dalin Megalineillä ja toisaalta Yes-US -audiojärjestelmällä, mutta SM:n auraalikolmiossa se kuuluu kuin soppakellon kilkatus kastehelmeilevän rapsipellon yli.

Kun asettelee Bluetooth-levylautaselle toisen aivan erinomaisen maailmanluokan äänityksen 50-luvulta, nimittäin Olavi Virran "Valssin menneiltä ajoilta", tapahtuu uskomaton. Olle tulee Citroen SM:ään laulamaan esitystään ja tuo mukanaan orkesterinsa. Äänityshän on alunperinkin monofoninen, silti kaikki soittimet paikallistuvat tilaan ja avaruuteen kauniimmin kuin pinkoalokas viikkaa sängynpeitteensä. Saati Olle. Isäni kerran kyydissä ollessaan totesi juuri tuota kappaletta kuunnellessamme, vaikka ei erikoisemmin audiomiehiä olekaan: "Se Olle on tuossa."

SM suunniteltiin ja toteutettiin optimistisena aikana, jolloin tekniikan vielä tiedettiin voivan ratkaista kaikki ongelmat. Kuulento, Concorde, Citroen SM. Se että nuo kaikki olivat rajoittuneita aikansa tekniikkaan, tekee saavutuksista kaksin verroin kauniimpia.

SM:n jälkeen hypätessä uudehkon ässämersun rattiin ja asettaessa Glenin soittelemaan pianoaan pirun kalliista ja ylistetystä Burrmeister-audiojärjestelmästä, jossa on joko 18 tai 21 kaiutintakin, seuraa valtava pettymys. Glen Gouldista on tullut feministi ja äänentoisto on tussu. Lisäksi piano on jakautunut ainakin kahdeksaan ellei 12:a kaiuttimeen erikseen. Tätäkö on edistys? Tätäkö on nykyaika? Tätä se on, määrän kuvitellaan korvaavan laadun sekä nerouden.

Palaan SM:n rattiin ja unohdan digitaalisuuden. Lopullisesti.