Pinni lähtee,kun saa lukituksen auki jossain puolella on nasta/nipsu joka lukittuu, ei vaan mitään muista. Muistelen että käytin lukituksen aukaisuun oikein ohueksi hiottua pientä ruuvaria (sattui olemaan johonkin muuhun tarkoitukseen viritettynä). Ei kannata irrotella ennen kuin dokumentoi TARKASTI, mistä kolosta mikäkin on irrotettu. (itse huomasin heti ekan irrotuksen jälkeen epätietoisuuden, kummastokohan tyhjästä kolosta tonkin irrotin...)
Itse sain joitain liitinnastoja myös uusiokäytettyä, ei varmaan suositeltavaa, mutta kesti sen minkä autokin: Avasin puristetun abikon pikkuhiljaa terävillä oikein hyvillä pienillä sivuleikkureilla (vähän tukevammat elektroniikkasivarit), sitten kärkipiheillä varovaista lisämuotoilua ja sai puristettua käytetyn pään uuteen johtoon. Puristuspihtien tulee olla ns. eristämättömien abikojen pihdit.
Katoppas, löytyi hyllystä jostain takaovesta purettu liitin, käytetty. Napattu kohtuu vähän ajetusta autosta, joka takaovia käytetty vielä vähemmän, mutta näemmä siinä on silti parissa johtimessa kutistesukkaa, epäilen että voi olla tehtaan jäljilta, koska en muista että siinä (jo aikoja sitten romutetussa) olisi ollut ongelmaa kuin etuovessa.
Sen jälkeen kun muovisen lukitusnastan saa väännettyä hieman sivuun (nastapuolelta esim. pienellä ruuvarilla tms.) niin tuo liitinnasta lähtee johtojen suuntaan vetämällä, jos johto on jäljellä, niin siitä kiskomalla, muuten tulee hieman pulaa käsistä. Liittimessä lienee tyhjiä reikiä, joista voi kokeilla ja katsoa muovista kukituskieltä, laitan pari kuvaa liitteeksi, yllättävän helposti irtosi liittimet, muistelen paljon enemmän tapelleeni autossa joskus aikoinaan, mutta hyvä valo ja lähinäkö/lasit auttaa ja mukavanpi työasento... Kuvat joutuikin pienentämään ihan miniksi, toivottavasti jotain erottuu, kannattaa myös katsoa miten päin se tulee ulos, muuten voi tulla väärä fiilis miten päin tyrkätään takaisin, lukotuselle on kolo, eikä liittimen loppu... Ekan kuvan liitinnastan alapuolella paperin puolella olisi se lukituskolo. (punainen ympyrä on lukituskieli ja nuolen suunta mihin väännetään. jos seuraa nuolen suuntaan, niin kärjestä vasemmalle oleva liittimen nasta on irroituksessa, siihen lukitusnastaan tulee vasemmalta ruuvarin terä, muttei oikein erotu, sen alapuolella oleva nasta on jo puoliksi irti ja siksi hieman syvemmällä)
Tuon saisi harjoitteluun tai korjausosiksi (Turku, haku tai postikulut), siinä kiinni noin 28 cm johdot (mahtaakohan se riittää että saa liitoksen jonnekin muualle kuin kumihaitariin, ainakin pidempi kuin kumihaitari). Mutta kun tuo on takaovesta, niin ei ole läheskään kaikkia johtoja, vaikka kuskin ovessa on eniten johtoja käytössä, johtoja on eri paksuisia, ja numerot ja väritkin voi olla ihan väärät, eli alkuperäisestä tai kytkentäkaaviosta pitäisi selvittää mikä johto minnekin reikään ja minkäväriseen johtoon kiinni. Johdotkin käytettyjä, muistaakseni vuoden 2004/5 Xsara. Jos tarvetta liittimelle/johdoille, laita yksityisviesti... Tosta puuttuu kumihaitari, mutta sekin on tallella.
Mutta helpompi tietysti jos kaupasta saa noita uusia liittimen nastoja.
Liitteet: |

puristettu eristämätön abiko.png [ 78.76 KiB | Katsottu 1362 kertaa ]
|

nastapuoli.png [ 66.31 KiB | Katsottu 1362 kertaa ]
|

johtopuoli.png [ 103.29 KiB | Katsottu 1362 kertaa ]
|
|