Tänään sattui huvittava tilanne liikenteessä. Ajelin moottoritiellä n. 20-30km/h kovempaa, mitä oikealla kaistalla reilusti alle rajoituksen edennyt autoletka. No, hitaammalta kaistalta pomppasi eteeni (edelleen nopeuden hänellä olleen sen 20 km/h vähemmän) pieni ranskalaisauto aikeenaan ohittaa edellään ajanut jenkkiavolava. Jarrutin eteen tulleen perään kohtuullisen voimakkaasti, mutten väläytellyt valoja tai mitään sellaista. Pieni ranskalaisauto ohitti hitaasti ja ylväästi edellään ajaneen jenkin, jonka eteen sitten jäi ajamaan samaa nopeutta kuin juuri ohittamansa avolava. Jostain syystä ranskalaisauton kuljettaja loukkaantui minulle, koska ajoin häneen perässään ja hänen palattuaan omalle kaistalleen nostin nopeuttani ja suhautin ohi. Ohitettavan auton kuskinikkunasta näkyi nyrkkiin puristettu naisen käsine, josta keskimmäinen sormi jöpötti suorana. No jopas, ajattelin. Poistuin kohta moottoritieltä ja huomasin keskisormikuljettajan tulevan hetken päästä perässä samaan suuntaan.
Ajattelin, että kysytäänpä miten häntä loukkasin ja hidastin nopeuttani, jotta pieni ranskalaisauto ehtii seuraaviin valoihin viereiselle kaistalle. Siihenhän se kohta lipui. Yritin ottaa katsekontaktin naiskuljettajaan, mutta samanlaista jäykkäniskaista eteenpäin tuijotusta en ole hetkeen nähnyt

. Ei heilunut enää keskisormi, vaan se puristi muiden sormien tavoin tiukasti rattia. Helppoa näköjään uhota rautahaarniskan suojista, mutta kun joutuisi kohtaamaan ihmisen silmästä silmään onkin sappi jo sammunut.
Samoin kävi kerran aiemminkin kun seurasin kiertoliittymässä eteen kiilannutta läheiselle huoltoasemalle, minne olin muutenkin menossa. Ei jäänyt kiilaaja juttusille vaan luikki autostaan nopeasti karkuun...
Koska olette kauppojen kassajonossa nähneet keskisormea tai kuulleet haistattelua? Siellä ei olekaan "haarniskaa suojana"....