|
Kirjoittaja |
Viesti |
19GT
|
Viestin otsikko: DS3 kokeiltu Lähetetty: 22.04.2010 18:52 |
Viestit: 9
|
Olin asioimassa autoliikkeessä ja kun kohdalle sattui, kokeilla piti Citroenin uutuutta. Kymmenkunta kilometriä maantie- ja taajama-ajoa autokaupan DS3:lla on takana, ja täytyy tunnustaa, että varsin miellyttävältä tuttavuudelta tuo vaikuttaa.
Kaupungissa tosi näppärä, hyvä näkyvyys ulos ja tyylikäs kuin mikä. Matkavauhdissa 120 hv:n moottori ei ole mikään raketti ja ohituksiin saa varata aikaa. Ikkunoistakin alkaa kuulua suhinoita. Keväisellä halkeilleella asvaltilla mukavuus oli vähintään yhtä hyvä kuin rautajousisella C5:lla, jolla autokauppaan ajelin.
Pieni kori näkyy siinä, että vasemmalle jalalle ei meinaa löytyä luontevasti tilaa. Takapenkille ei aikuisten kannata ahtautua, jos istumaan pääseekin, niin ulospujottautuminen vaatii kaksiovisessa autossa jo akrobatiaa. samankokoisessa C3:ssa auttavat takatilat. Tavaratila voi näyttää paperilla isolta, mutta ei se ole.
Koska hinta muodostuu kustomoitavista osista, autokauppias on ainakin alkuvaiheessa aika pihalla ja kaupantekoon saa varata aikaa.
Mutta pahuksen komea auto se on, kyllä Mini joutuu tiukille.
|
|
|
|
 |
Esa66
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 22.04.2010 19:26 |
Viestit: 2155 Paikkakunta: Kerava
|
Mitä tarkoittaa, hyvä näkyvyys ulos? Minä kun tuossa istuin, totesin etteihän tästä näe mitään. Ei auton kulmia, ei etuviistoon(kumpaankaan suuntaan), järjettömät katvealueet. Samahan se on tietysti kaikissa turvallisissa uusissa autoissa. Ehkä nämä on turvallisia autossa oleville, muttei varmasti ulkopuolella oleville! Mutta pirun nätti vaaleansinisenä ja kojelautakin on kuin s-sarjan mersusta(vertailin koivuhaassa, kun olivat "vierekkäin" 
|
|
|
|
 |
vibes
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 22.04.2010 21:32 |
Viestit: 1073 Paikkakunta: Turku
|
Jännä nähdä että alkaako noita porukka ostamaan, hinta on aika suolainen ku karvalakkimalli on pari tonnia kalliimpi ku C4. Hieno peli on kyllä, siitä ei pääse mihinkään.
Ennen oli Sitikka, nyt vain Väärämmerkkinen Japaninmersu
Assumption is the mother of all fuck ups.
|
|
|
|
 |
19GT
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 22.04.2010 21:46 |
Viestit: 9
|
Näkyvyys esimerkiksi takaikkunasta on selvästi parempi kuin C5:n olemattomasta luukusta. Ulkomittojen arviointi taas on kaikissa nykyautoissa mahdotonta ilman kuulohavaintoja.
Niin, ja piti sanoa, että takapenkiltä pääsee samankokoisessa C3:ssa paremmin ulos takaOVIEN ansiosta.
|
|
|
|
 |
Xari
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 23.04.2010 10:34 |
Viestit: 5850 Paikkakunta: Lahti
|
19GT kirjoitti: Näkyvyys esimerkiksi takaikkunasta on selvästi parempi kuin C5:n olemattomasta luukusta. Ulkomittojen arviointi taas on kaikissa nykyautoissa mahdotonta ilman kuulohavaintoja.
Rypistyvän pellin ääni käy vaan kalliiksi Ihmetyttää vaan kun katselee näitä nykyautoja ja naurattaa kun katselee kun joku yrittää moisilla vähänkään ahtaampaan paikkaan parkkiin, ja itkettää jos oma on vieressä 
Kunniajäsen BX 1.9 GTi A -91 1/2 BX 1.6 GTi -91
|
|
|
|
 |
Jallu
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 23.04.2010 11:40 |
Viestit: 294
|
Xari kirjoitti: 19GT kirjoitti: Näkyvyys esimerkiksi takaikkunasta on selvästi parempi kuin C5:n olemattomasta luukusta. Ulkomittojen arviointi taas on kaikissa nykyautoissa mahdotonta ilman kuulohavaintoja.
Rypistyvän pellin ääni käy vaan kalliiksi Ihmetyttää vaan kun katselee näitä nykyautoja ja naurattaa kun katselee kun joku yrittää moisilla vähänkään ahtaampaan paikkaan parkkiin, ja itkettää jos oma on vieressä  Siks on kehitetty nää parkkitutkat. Aluksi pidin turhakkeina, mutta kuten todettua, ei nykyautoista ulos näe, varsinkaan taakse, joten kyllä tutkista on hyötyä.
|
|
|
|
 |
C4_robotti
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 23.04.2010 12:21 |
Viestit: 1999 Paikkakunta: JKL
|
Joissakin autoissa on peruutustutkat myös etupuskurissa  Ei vaiskaan. Totta, en nimittäin osaa arvioida CEEnelkun mittoja peruuttaessa. Oikein lähelle kun yrittää peruuttaa toista autoa, niin melkein metri tuppaa jäämään rakoa...Parkkitalossa tosin on helpompaa. Nimittäin KOVIL kyllä kopsahtaa betoniin jos liian lähelle yrittää Miten muuten on. Kumpi tulee seuraavaksi: DS5 vai DS4? Vitonen?
"Boss makes a dollar, I make a dime. That's why I poop on company time" (Karl Marx)
|
|
|
|
 |
zX-files
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 23.04.2010 12:48 |
Viestit: 2929 Paikkakunta: Varsinainen Suomi
|
Itse asiassa jo äXäMmän perä hämää, se takaylitys kun on lyhyt. Ja kun takapää on tummilla klaseilla niin läpinäkyvyys on huono. Onneksi peruutuskameran saa ebaysta jo reilulla viidellä kympillä 
Wanha neukkumopo & Japanialainen mopo² & Porsche & 230CE
|
|
|
|
 |
Jouko
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 23.04.2010 14:08 |
|
C4_robotti kirjoitti: Miten muuten on. Kumpi tulee seuraavaksi: DS5 vai DS4? Vitonen? DS4 syksyllä 2010, DS5 syksyllä 2011.
|
|
|
|
 |
C4_robotti
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 23.04.2010 14:30 |
Viestit: 1999 Paikkakunta: JKL
|
Ja C4:n uusi malli syksyllä. Autokauppias tuumasi, että nelkusta tulossa kohta uusi malli. Mahtoiko tarkoittaa DS-nelkkua 
"Boss makes a dollar, I make a dime. That's why I poop on company time" (Karl Marx)
|
|
|
|
 |
Jouko
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 23.04.2010 14:49 |
|
Käsittääkseni myös C4 mallista on tulossa uusi versio joko tänä tai ensi vuonna.
|
|
|
|
 |
Xari
|
Viestin otsikko: Re: DS3 kokeiltu Lähetetty: 23.04.2010 14:50 |
Viestit: 5850 Paikkakunta: Lahti
|
Jallu kirjoitti: Xari kirjoitti: 19GT kirjoitti: Näkyvyys esimerkiksi takaikkunasta on selvästi parempi kuin C5:n olemattomasta luukusta. Ulkomittojen arviointi taas on kaikissa nykyautoissa mahdotonta ilman kuulohavaintoja.
Rypistyvän pellin ääni käy vaan kalliiksi Ihmetyttää vaan kun katselee näitä nykyautoja ja naurattaa kun katselee kun joku yrittää moisilla vähänkään ahtaampaan paikkaan parkkiin, ja itkettää jos oma on vieressä  Siks on kehitetty nää parkkitutkat. Aluksi pidin turhakkeina, mutta kuten todettua, ei nykyautoista ulos näe, varsinkaan taakse, joten kyllä tutkista on hyötyä. Ai ne missä pitää vaihtaa joka vuosi anturit uusiin että toimii  Itselläkin on tosin moiset, ei tosin alkuperäiset (onneksi) , ja onneksi on silti vielä auto josta näkee oikeasti uloskin, helpottaa hivenen jos sattuu eksymään joskus johonkin oikeaan kaupunkiin 
Kunniajäsen BX 1.9 GTi A -91 1/2 BX 1.6 GTi -91
|
|
|
|
 |
|
|