Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




 Sivu 1/1 [ 10 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 19.08.2010 15:36 

Viestit: 5
Tervehdys,

Taustaa sen verran, että käytössä Berlingo HDi vm 2000. Yleensä roplaan autoni itse, mutta ikävä kyllä poikkeuksiakin on.

Autoon on korjaamossa vaihdettu iskarit, jouset, iskareiden laakerit ja lautaset 1,5 vuotta sitten. En tiedä onko tällä mitään tekemistä asian kanssa.

Nyt auto alkoi oireilla niin, että käännyttäessä kumpaan suuntaan tahansa jostain edestä kuuluu satunnaisesti kova pamaus. Kaksi kertaa ohjaus on lisäksi jumiutunut, mutta känntynyt kun on hieman lujempaa rattia kääntänyt. Nämä ovat tapahtuneet kuluneen viikon sisällä.

Yritin paikallistaa vikaa, mutta hieman hankalalta tuntuu. Vasemman iskarin laakeri voisi hieman takerrella. Rengas ylhäällä siinä ei kuitenkaan painoa ole, enkä oikein ole varma, että tuo olisi syyllinen. Oikean puoleinen joka tapauksessa tuntuu liikkuvan sujuvammin.

Simpukka on varsin mielenkiintoisessa paikassa rintapellin ja koneen välissä, jonne ei oikein näe kunnolla. Tuntuisi OK:lta.

Kolmantena vikakohteena voisi olla raidetangon pään boorit, jotka pykisivät jostain syystä.

Neljäntenä ehkä voisi syyttää ohjaustehostinta?

Onko jollakin yleisöstä ollut samanlaista vikaa? Aivan summissa kun en viitsisi autoa alkaa purkamaan ja osia vaihtelemaan. Testimielessä autolla ajaminen tuntuu aika ikävältä. Jos takertelu muuttuu tarttumiseksi, niin pääseen jossain mutkassa vähintään mielenkiintoisiin tuntemuksiin.


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 19.08.2010 17:27 
Käyttäjän avatar

Viestit: 4073
Paikkakunta: Eteläkärki
Xantiassa tuollaiset oireet johtuvat tyypillisesti ohjausakselin ristikkonivelen jäykistymisestä. Ristikon tiiviste hapertuu ja päästää vettä neulalaakeriin joka sitten ruostuu ja alkaa jumia. Nimim. "Kahteen Xanttuun ristikon vaihtanut."



"Pitäähän miehellä leluja olla..."
C5 2.0 HDi -11, Seat León eHybrid -21
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 19.08.2010 18:35 
Käyttäjän avatar

Viestit: 3465
Paikkakunta: Vallis Gratiae
...mää tarkistaisin vielä kerran, ettei ole jousi poikki...



2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81
Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
kuin missä tahansa loistoluokan autossa. (2CV-esite,1956)
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 20.08.2010 11:13 

Viestit: 5
Kiitän vinkeistä.

Jouset jo kerran kävin lävitse, mutta tuo lienee helpoin mistä aloittaa, eli vetäisen varmaan huomenna jouset irti ja katson nuo laakerit ja rasvaan nuo, jos ovat kuivat. Jostakin pitää kuitenkin aloittaa.

Svc: Oliko sinulla samanlaiset oireet tuon ohjauksen takertelemisen suhteen, vai kuuluiko myös satunnaisesti pamaus?

Voihaan vikaa tietenkin olla useammassa kuin yhdessä kohtaa.


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 20.08.2010 13:01 
Käyttäjän avatar

Viestit: 866
Paikkakunta: Janakkala
Jumperissa oli samantyyppinen tarkertelu ja pauke, kun alapallot olivat niin väljät, että pallo tuli kupistaan pois kun vähän kangella väänsi... :?



Ducato 3.0 ComfortMatic '08
Clio TCe 90 Dynamique '13
207 1.6 16V '07
Xantia 2.0i16V Automatique Exclusive Br. '00
Xantia 2.0i16V Automatique Exclusive Bl. '00
Visa 1.4 GT '83
AX First 1.4 Diesel '93
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 20.08.2010 13:25 
Käyttäjän avatar

Viestit: 4073
Paikkakunta: Eteläkärki
berlingo kirjoitti:
Kiitän vinkeistä.

Svc: Oliko sinulla samanlaiset oireet tuon ohjauksen takertelemisen suhteen, vai kuuluiko myös satunnaisesti pamaus?

Voihaan vikaa tietenkin olla useammassa kuin yhdessä kohtaa.
Pauketta ei ollut. Jumissa oleva jousilautasen/tolpan yläpään laakeri voi joskus päästää pamauksen, jos jousi pyörähtää lautasta vasten.



"Pitäähän miehellä leluja olla..."
C5 2.0 HDi -11, Seat León eHybrid -21
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 23.08.2010 15:22 

Viestit: 5
Tuli sitten puuhasteltua lauantaina sen verran, että otin molemmat jouset irti. Molempien laakerit olivat aivan kuivat. Noinkohan noita 2,5 vuotta sitten on vaihdettu ollenkaan, vaikka laskutettu kyllä oltiin muistettu. Putsasin ja laitoin vaseliinit sekaan. Eipä auttanut. Oli sinänsä hyvä, että otin auki, koska kohta olisivat oireilleet.

Satunnaista hiljaista pauketta sain testipyörittämällä aikaiseksi. Sunnuntaina kun sitten ajattelin kävistä autolla liikenteessä, niin tallista peruuttaessa rutisi oikein kunnolla. Tämän jälkeen testailemaan, eikä mitään ääntä. Todella hieno etsiä vikaa, kun oireilee aina joskus, mutta ei koko aikaa.

Jousen ylälautaseen oli laakerin kuminen alusta hinkannut vasemmalla puolella. Pauke oli kyllä peruutettaessa ennemminkin sellainen, että jokin paukkuu rattaista yli kuin mitä laakerin jämähtämisestä voisi kuvitella ääntä lähtevän. Pitänee seuraavaksi kokeilla lyhentää yläkiinnityksen pultteja, jos nuo jostain syystä ottaisivat lautaseen kiinni. Molemmin puolin on kolme pulttia ja ovat poikki leikattuja ja kaikki eri pituisia. Jos noita lyhentäisi, niin sen jäkeen en keksi tuolta suunnalta mitään vikaa enään, vaan pitää seuraavaksi etsiä ohjauksen suunnalta. Totaalisen kypsä paikka vain.

Hakuammuntaa, mutta toivottavasti lähemmäksi vikaa tulee päästyä. Jää ensi viikonloppuun. Pyöräilyä väittävät terveelliseksi!


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 28.09.2010 15:10 

Viestit: 5
Tuli pirssi kuntoon. Tosin vasta nyt joudan kirjoittelemaan.

Itseäni hämäsi ensin se, että pauketta kuului sekä paikallaan olleessa, että liikkeessä. Tuo laakereiden rasvaus poisti paikallaan olevan metelöinnin, mutta toisena oireena oli sitten kuluneet pallonivelet. Vaihdoin samalla molemmille puolille.

Veholta hintaa olisi kertynyt 320 juuroa. Osassa olisi ollut mukana vetoakselikin, mutta ostin tarvikkeen 80juuroa, jossa oli pelkkä nivel. Nivel lähti varsin helposti irti, eli suhteellisen helppo homma, vaikkakin sottainen.


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 28.09.2010 15:50 

Viestit: 1590
Paikkakunta: Tampere
Tarkootit varmaankin vetoniveliä eli vakionopeusniveliä ja ulommaisia?



C5 1,8 Break -03 Peugeot Expert TD -00 Honda GL1800 -08 edesmenneet 2CV4 -72 2CV6 -82 Peugeot Satelis 500 -08
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Ohjaus takertelee
ViestiLähetetty: 29.09.2010 09:16 

Viestit: 5
Juuri noita, enkä palloniveliä, jotka kyllä lähellä sijaitsevat ;)


Poissa
   
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
 Sivu 1/1 [ 10 viestiä ] 


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa


Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia vestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää: