Monta, monta lehteä on tullut enemmän tai vähemmän repaleisena postilaatikkoon, ja kun taas tuli kovia kokenut lehti laatikkoon, päätin viimeinkin narista asiasta. Lähetin Itellan sivuilla olevan palautekaavakkeen ja seuraavana päivänä sain ystävällisen vastauksen, jossa pahoiteltiin tapahtunutta ja kysyttiin saako mulle tilata uuden lehden vaningoittuneen tilalle. No saihan mulle tilata, ja nopeasti se tulikin. Ystävällinen vastaus ilahdutti ja Itellan kuva kirkastui.

Tästähän on puhuttu jo viimeiset 10-15 vuotta ainakin. Itse kun olen sitä ikäpolvea, että ei ole vielä sentään ihan tullut opittua tietokoneella ohjelmoimaan ennen kuin kävelemään, mutta kuitenkin ala-asteen alkupuolella tuli opeteltua heti basicilla koodaamaan ja puhelinyhtiötä tuli ruokittua isoilla puhelinlaskuilla modeemin vinkuessa ja lisäksi on nykyisin vielä taustalla teknistä koulutusta, niin luulisi näiden speksien mukaan meikäläisen olevan juuri sellainen, johon kaikki uusi sähköisesti toteutettu uppoaa helposti. No näinhän ei kuitenkaan ole. Jostain syystä se painettu teksti on vaan aina mukavampi lukea, kuin näytöltä katsella. Kirjahylly tarvitseekin taas jossain vaiheessa varmaankin lisäsiiven, että kaikki oleellinen mahtuu siihen

Se, mikä voi mielestäni olla monelle lehdelle kohtalokasta, on nykyinen ilmaisen tiedon runsaus. Lehdet joutuvat siis panostamaan sisältönsä laatuun enemmän kuin ennen, koska varmasti harva haluaa maksaa enää huonosta sisällöstä, jonka voi saada ilmaiseksikin. Painetuissa lehdissä itseäni on kyllä ihmetyttänyt tuo sanomalehden perinteinen koko. Kai siinä on joku hieno idea, minkä vuoksi se pitää painaa juuri siihen kokoon, mutta paljon mieluummin lukisi esimerkiksi A4-kokoista tuotetta.Tuosta sietääkin valittaa. Itse joskus vahingossa (vai oletinko olevani kotona sopiva) raksin johonkin lähetykseen kotiintoimituksen, taisi saada samaan hintaan kuin postista noudon. En kuitenkaan ollut paikalla paketin saapuessa, niin oli posteljooni työntänyt luukusta lapun jossa kerrottiin, että vastaanottajaa ei ole tavoitettu, paketin voi noutaa postista. Näinhän sen homman kuuluisi toimia. Mutta ehkä siellä posteljooni on miettinyt, että tulee hiki pakettia takaisin kuskatessa

Kyllä, tuossa on perää. Tosin omat haaveet ovat vieläkin alkutekijöissään, sillä E-type Jaguarin ja -59 Cadillacin hankinta on saanut väistyä vieläkin. Taitaa karata käsistä joka tapauksessa mutta noilla olisi pärjännyt

Irtonumeroina ostelen Klassikoita ja Mobilisti tulee postiluukusta ihan jo sen takia, että tilaajalehti on hieman isompi kuin irtomyynnissä oleva ja ilmestyy aiemmin kuin kioskiversio. Halvemmakiskin tulee tilattuna. Eikä ole pakkomyyntiä, tuli kotiin kylläkin muistutus, että tilauksesi on päättymässä.

Toimituksellisesti ammattitaitoinen lehti on Mobilisti, mutta joskus vähän tympii se kaiken aikaa tekstin läpi puskeva katkeruus kaikkea virkavaltaa ja viherkuherväkeä vastaan.
Kyllä se vähemmälläkin selväksi tulisi se kaunaisuus.

Mitenköhän, kun citikoihin ei ole alaikäisenä mitään kiinnostusta ollut vielä, mutta nykyisin on kovastikin. Noin 10-vuotiaana ihailu taisi olla maastopyörien suunnalla enimmäkseen. Vanhassa Nakamurassakin on silti katurenkaat alla nykyisin ja maastossa liikutaan vain juosten...

Näinhän sen pitäisi toimia, mutta kun ei vaan aina toimi. Mullekin on pari kertaa tehty niin, että vaikka olen ollut kotona ja auto pihassa näkyvillä, (jonka postiljooni kyllä tietää mulle kuuluvaksi) niin silti vaan on laitettu lappu postilaatikkoon "vastaanottajaa ei tavoitettu". Kaiken huipuksi se paketti olisi mahtunut sinne laatikkoonkin, mutta kun ei niin ei. Ulko-oven ja postilaatikon välinen etäisyys on noin 10 metriä, eli ei olisi ollut suuri vaiva käydä soittamassa ovikelloa. Tänä syksynä taas laatikkoon oli jaettu edellisen (en tiedä vaikka olisi ollut jo sitä edellisen) asukkaan postia (itse olen asunut tässä yli kahdeksan vuotta). Mukana oli kyllä lappu, jossa kerrottiin että jos kyseinen henkilö ei asu tässä voin laittaa mukana olevaan kirjekuoreen tämän postin ja toimittaa kirjeen uudelleen postin kuljetettavaksi.

Tämän päivän Turun Sanomissa aiheeseen liittyvää: http://www.ts.fi/online/kotimaa/184181.html

Näinhän se yleensä toimiikin. Tämäki sankari sanoi, että "yleensä olen jättänyt sellaisen lapun". Ei sitten keksinyt vastausta kun kysyin, että miksi ei tällä kertaa sitten jättänyt

Ja kysyi vielä, että "taidat olla päivisin poissa?" No, sillä kertaa kello oli melkein viisi ja olin kyllä jo kotona, mutta eipä kaveri viitsinyt ovikelloa soitella vaan päätti alkaa survomaan

"mies usein harrastaa sitä merkkiä tai ajoneuvotyyppiä, jota noin kymmenvuotiaana ihaili". Niin itse en ollut kuin viisivuotias, kun istuin valkoisen GS:n takapenkillä sormi suussa ja ihmettelin tätä hienoa ranskalaista luomusta ja vuosi taisi olla -74. Muutamaa kuukautta myöhemmin istuin sitten samanlaisen farmarin kyydissä hieman pidempään....

Käsittämättömiä on vaan välillä virkavallan touhut, paria kuplaa AKE ei suostunut rekisteröimään kun ei ollut alkuperäistä otetta, moista kun ei aikoinaan tarvinnut, ukot vei kuplat saksaan, "myivät" saksalaiselle joka rekisteröi ne siellä ja toivat saksalaisilla vientikilvillä takaisin.

Ja kummastakin autosta jo aikoinaan tuodessa oli verot maksettu

Postinjakajan antoisa työpäivä.
Menen aamukuudeksi töihin postin lajittelupisteeseen. Lajittelen kirjeitä, kortteja, lehtiä, mainoksia unenpöpperössä hirveessä hälinässä nelisen tuntia. Radiosta tulee petteripunakuonoa. Joku kertoo eilisen työpäivän kommelluksistaan. Nauretaan porukalla. Alan herätä. Pomo pitää palaverin ja kertoo firman huonot talousluvut, lähetysten määrä on kuulemma laskussa. Ensivuonna lopetetaan yksi jakelupiiri ja työt jaetaan toisille. Joku joutuu työttömäksi. Olenkohan se minä?
Hätäisesti hökäsen virkkarissa kahvikupin ja pakkaan jakelukärryt kukkuruilleen postia. Ulkona paukkuu pakkanen, joten puen lämpimästi päälle jakeluun lähtiessäni. Olen jo valmiiksi myöhässä sen palaverin ja runsaan postin vuoksi. Postinsaajatalouksia on n. 500, joille tulee normaalisti n. 1000-1500 lähetystä, nyt tuplaten, koska on joulunalusaika. Ensimmäisenä on maksikirje kerrostalon asukkaalle. Soitan ovikelloa, uninen ja äkäinen mies sanoo olleensa yövuorossa ja päivisin häntä ei saa häiritä kun hän nukkuu. Ottaa postit vastaan mutisten vielä jotain painokelvotonta. Tänä vuonna lumi on vaikeuttanut hommaa huomattavasti. Omakotialueella postilaatikoiden edustaa ei monikaan vaivaudu puhdistamaan, saati hiekoittamaan. Lähes sadan kilon kärryjen työntö auraamattomilla jalkakäytävillä on raskasta. Jalat ovat märkänä kun lumet sulaa kenkien päällä kun välillä loikin kerrostalojen rappukäytävissä. Silmälasit huurtuu kun hikeä pukkaa. Postilähetyksissä on puutteellisia tai vääriä osoitteita. Pitäis tietää ihmisten kaikki etunimetkin ja lempinimetkin, koska postia tulee niillä kaikilla nimillä. Jonkun asiakkaan kissallekin tulee postia, vaikka ei ole postinsaaja luettelossa. Yksinäinen mummo sivukadulta pyytää kahville, säälistä ja juttuseuran puutteesta. Seuraavana naapuri haukkuu pystyyn, missä sitä on taas kupattu kun olet myöhässä. Sitten ne mummon kahveet täyttää pissarakon, ei kehtaa kenenkään nurkalle tehdä tarpeita, täytyy pidätellä, jospa vielä tunnin kestäis. Hups, olipas liukas kohta lumen alla, mutta onneksi ei menny käsi poikki vaikka vähän kaatuessa sattuikin. Joulukortteja pomot kehuu lähetetyn 50 000 000, ja kyllä sen tuntee nahoissaan kun ovat muiden lähetysten lisänä. Onhan sinne palkattu pari jouluapulaista, ja sen kyllä huomaa, väärinlajiteltua postia löytyy jakelun edistyessä, mutta kaikkea ei ennätä enää matkalla uudelleen tarkastaa. Taas joku mummo halus ostaa postimerkkejä, mistähän ne tietää että niitäkin saa joulunaikaan postinjakajalta. Jännittää seuraava kohde, paketti pitäs viedä taloon, mutta siellä on vihanen koira pihassa, onhan siitä varoituslappukin seinällä. Rohkeesti vaan portista, eihän koiranpuremaan yleensä kuole ja saahan siitä saikkua niin saa huilata vähän aikaa. Nälkä kurnii vatsassa, mutta eipä ole eväitä eikä paikkaakaan missä pitää taukoa. Eikä aikaakaan. Alkaa jo hämärtää, ja lähetysten osoitteita ei tahdo enää nähdä, ulkovaloina vain jouluvaloja. Mutta tuurilla loput postit pudottelen. Viimein kaikki lähetykset on jaettu ja paluu takaisin lajittelupisteeseen voi alkaa. Perillä pomo kertoo parin äkäisen asiakkaan soittaneen, eräs oli saanut väärinjaetun joulukortin, ja toinen asiakas oli ollut kotona, vaikka ei kerinnyt ovea heti avaamaan kun kädet oli taikinassa ja postinjakaja oli jo kiirehtinyt eteenpäin, ja hän itse joutui hakemaan lähetyksensä postista. Huokasen helpotuksesta, olipas taas mukava kun sain olla töissä tässä niin kiitollisessa ammatissa

Ainahan töissä vituttaa, mutta onneksi et jättänyt yhtään arvokasta pakettia oven ulkopuolelle etkä varsinkaan survonut niitä jumiin postiluukkuun