90-luvun loppupuoli oli tiukkaa aikaa, kun omilta reiteiltä moottoripetrolia sai enää Heinosen TB:ltä Söörmarkusta ja Tullinpuomin Shelliltä Helsingin Töölöstä. Piti suunnitella ajot niin, että jommallakummalla pääsi käymään tankilla.
Eräänä aamuna ajelin Kulosaaresta töihin Helsingin läpi Otaniemeä kohti, kun Petrossa alkoivat lämmöt nousta liikennevaloissa. Epäily on, että kannessa oli joku ovela hiushalkeama, mutta koskaan sitä ei löydetty (2 kertaa etsittiin). Oli pakko sammuttaa joka risteykseen, ettei pääse keittämään.
Postitalon ohi Mannerheimintielle, siitä vasemmalle kaistalle ja vilkku Arkadiankadulle. Pysähdys valojonon päähän ja kone seis. Vihreiden syttyessä oikea käsi vaihdekepin taa virta-avaimelle ja starttia.. ..vaan eihän se piru starttaa. Kello puoli yhdeksän aamulla, puoli Suomea matkalla samaa reittiä ja Liikenneradiokin ehti suoda allekirjoittaneelle vastentahtoista julkisuutta kehottamalla kaikkia kynnelle kykeneviä kiertämään meikäläisen olinpaikan..

Homma oli selvä, solenoidin herätevirtapiuha oli mukulakivillä ajellessa tärissyt irti, mutta paikka on 99:ssä niin pirullisesti pakosarjan alla, ettei sinne (silloisilla käsillä) ollut menemistä.
Sattui paikalle samaa merkkiä oleva, mutta kirjavammin värjätty kulkuneuvo, josta nousi kaksi lippalakkipäistä tietäjää puhumaan viisauksia. Hetken neuvoteltuamme vanhempi paikalle saapuneista konstaapeleistä pysäytti Mannerheimintien pohjoiseen suuntautuvan liikenteen, ja nuorempi tuli avukseni työntämään Petron Marskin hepan jalkoihin. Otin takakontista lumilapion, heitin pari annosta noen värjäämää kaupunkilunta pakosarjan päälle, ja tuikkasin herätevirtapiuhan paikalleen. (Vähän ranteet paloivat, mutta se ei kasvojen punotukselta erottunut.)
Starttasin, ajoin töihin, paiskin aamupäivän hommia, ja käytin ruokatunnin netissä surffaten. Löytyi Sitroselta BX Van, jota lähdin työpäivän jälkeen hakemaan, ja samalla tiellä ollaan yhä toistakymmentä vuotta myöhemmin. (Ja diesel-van jälleen haussa, kun pyörähti 700 000 taas yhden matkamittariin.)