Jätin tänään C6:n takuukorjaukseen (juuri vaihdettu etujousisylinteri vuotaa) ja kun lähdin jalkamiehenä Veholta köpittelemään poikkeensa, tuli mieleen käydä taksia odotellessa katsastamassa viereisen Renault-liikkeen tarjonta. Kävellä lopsuttelin nahkapohjakengissä ja Rado ranteessa myyntitiskille ja heitin vanhimman ja pomoimman näköiselle krakakaulalle:
"Jätin tuohon naapuriin C6:n huoltoon. Mikäs on Renaultin vastine tuolle jo edesmenneelle PSA-autolle tai onko sellaista?"
Mies aloitti pitkän puheenvuoron, joka alkoi jotakuinkin näin: "Jaa C6 on hieno auto, tunnen sen kyllä, minulla oli puolenkymmentä vuotta sitten työsuhdeautona sen diisselimalli. Bensahan sinulla kellosta päätellen on? Joo, niin arvelinkin. No, nythän on tullut markkinoille ihan tupituore Renaultin Talisman, joka on Vel Satisin henkinen jälkeläinen ja ihan oikea Sedan-tyypin auto eikä mikään tila-auto/kaupunkimaasturiviritys. Nyt koeajolle!"
Estelin muodon vuoksi ja sanoin että Taksi on pihassa ihan justiinsa, näitä vastalauseita myyntitykki ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsa varsinkaan kun oli nähnyt ja tunnistanut Barracuda-kenkäni.
Koeajettavaksi versioksi valikoitui malliston huippu ja "tehotykki", 1.6 bensaturbolla (200hv/300NM) hönkivä DSG-automaattivaihteinen Initiale Paris-luksusmalli. Mennäänpä ensimmäiseksi varusteisiin, vaihtelun vuoksi:
- ilmastoidut ja hierovat nahkapenkit (mutta ei shiatsu niinkuin Lexuksessa, vain ristiselän alueen pumppaus ja ylös-alas liike)
- kaistavaroitin (toimii äänellä eikä tärinällä niinkuin C6:ssa)
- adaptiivinen iskunvaimennus (joka olikin se syy että halusin tätä koeajaa, esim Peugeothan ei tällaista tarjoaa enää missään mallissaan).
- laajakulmainen peruutuskamera ja lisäksi piiparit myös auton kyljissä
- aktiivinen nelipyöräohjaus
- täysin LEDistetyt valot, myös kaukovalot; valojen adaptiivisuutta ei päässyt kokeilemaan kun on aurinkoinen päivä ja päivä kellonajankin puolesta.
Pahimmat puutteet varustelussa olivat adaptiivisen vakionopeustutkan puute sekä sähköratin puute. En tullut tarkistaneeksi oliko sähkötoiminen peräkontin luukun sulkeminen - toivotaan että oli, muutenhan vajotaan jo aivan kansanomaiselle tasolle.
Ja ei kun vaihdekeppi D-asentoon ja liikkeelle. Sähköinen käsijarru kytkeytyy automaattisesti pois, mutta heti huomaan että tunnelma kabiinissa on varsin tiivis ellei jopa ahdas. Monissa nykyautoissa, isoissakin, kuljettaja istuu ikään kuin ammeessa jossa verhoilu ympäröi lähietäisyydeltä niin jalkoja, käsiä kuin vartaloa. Tästä en pidä, C6:ssakin on enemmän tilaa.
Ajo jatkuu merkkiesiintymön risteykseen ja heti panen merkille, että näkyvyys ulospäin on tavanomaisen nykyauton luokkaa eli suoraan sanottuna huono. Korkealla olevat ikkunalinjat ja paksuhko A-pilari tekevät sen että päätä pitää ihan liikuttaa sivusuunnassa nähdäkseen onko suojatiellä ketään. No, en anna tämänkään masentaa vaan kiihdytän moottoriliikennetielle jossa rajoitus on 110 - virallisia moottoriteitä ei Virossa olekaan.
Neloskoneen pörinä tulee hienonhienona läpi eikä herätä kaunotunteita, hyvin värinättömäksi se on kuitenkin saatu ja Rellun tuore kaksoiskytkinvaihteisto vaihtaa ainakin näin uunituoreena sulavasti, melkein mutta ei aivan oikean nykyautomaatin sulavuuteen päästään. Keskikierrosten tehoa ja kiihtyvyyden tunnetta on enemmän kuin bensa-C6:ssa vaikka siellä vain 1.6-kone jyllää. Mitään kaasu pohjassa kiihdytyksiä en rupea repimään, ei kuulu tyyliin, niinpä robottiautomaatti vaihtaa nakuttelee aina alle neljän tuhannen kierroksen isompaa pesään.
Päästäkseni ajamaan vapaammin teen U-käännöksen moottoriliikennetiellä (laillista Virossa ja erikseen U-käännösyhteiskaistat keskellä "motaria" mikä hämmentää monia Suomalaisia, vasemmalta kaistaltahan tuonne U-käännösyhdykkeelle poistutaan...). Ai perhana kun on pieni kääntöympyrä, pyörähtää tuon nelipyöräohjauksen avulla melkein paikallaan! Kääntöympyrä puskureista mitattuna lienee metrin parikin pienempi kuin C6:ssa jolla on suuri merkitys kaupunkioloissa.
Tällään ei-adaptiviseen vakionopeussäätimeen 112 km/h ja rupean makustelemaan ja tunnustelemaan alustaa ja ohjausta. Ohjaus on sanoisinko Passatmainen, mitään huonoa tai hyvää siitä ei osaa suoraan ajaessa sanoa. Keskialue ei ole tunnokas, auto ei ole ihan suuntavakaa mutta ei kyllä erikseen vaeltelekaan. C6 kulkee suorempaan ja ohjauksessa on herkempi eli kevyempi tunne kuin tässä Rellunpojassa. Tässä mallissa vakiona olevat 19 tuuman vanteen makkarankuorien paksuisilla kumeillaan varmasti vaikuttavat niin tähän kuin jousituksenkin mukavuuteen hyvinkin negatiivisesti, halvempia malleja saisi 17-tuumaisillakin...
Askartelen 8-tuumaisen kosketusnäytön menuista työläästi jousituksen Comfort-asentoon, onnistuuhan se lopuksi kun löytää oikean menun (Main->Personal->Driving dynamics -> Advanced -> Suspension -> Comfort, heh heh... Vaikutus on selvä, vähän kuin pudottaisi C6:n sport-asennosta normaaliasentoon. Jousitus on parempi kuin passatissa tai c5:ssä mutta paljonkin kovempi ja huonompi kuin C6:ssa, paitsi tien terävissä leikkauksissa joissa ollaan hyvällä pintapehmeystasolla ja hyvinkin C6-luokassa. Mutta ei siinä tule sitä TGV-tunnetta mikä C6:lla tai XJ-Jagella hyvällä tiellä tulee. Joku voisi vieläkin kutsua jousitusta "jämäkäksi", kun taas saksanseisojien koulukunnan kannattajien mielessä tämä voi jo olla "vellova". Kompromissia Renault on tässä hakenut, kaikki pyritään miellyttämään eikä niinollen ketään miellytetä oikein paljoa...
Melutaso on pieni pettymys, jälleen osittain 19-tuumaisista kiekoista johtuva. Rengasmelua on paljon enemmän kuin C6:ssa, muita hälyääniä ei oikeastaan kuulu. Tuo rengasmelun "Kohinan" tapainen ääni ei ole niin epämiellyttävä kuin joidenkin autojen rengaskumina, tässä ei ole bassomelua paljoakaan mukana- joka tapauksessa niin melumittarin kuin korvan kertomana pykälää paria meluisampi kuin 10 vuotta vanha, 300.000 ajettu bensa-C6.
Koeajon lopussa leikittelen vielä jarruilla ja ne ovat mielenkiintoiset - herkimmät eli pienimmän poljinvoiman jarrut vakioautossa joita olen tähän mennessä kokeillut. Jarrua ei kestä kuin hipaista niin ne "imaisevat" kiinni joka ei ole kovinkaan miellyttävä tunne, tuntuu kuin jarrutusvoima lisääntyisi vaikka poljinvoima pysyy samana. No, kyllähän näihin varmasti tottuisi, eikä ainakaan kenkänpohja kulu jarrutellessa.
Yhteenvetona koeajon jälkeen huomaan ajettelevani, että olipas siinä auto joka ei herättänyt mitään tunteita. Nelipyöräohjauksen aiheuttama pieni kääntösäde oli oikeastaan ainoa "hauska" juttu, muuten kaikki jotenkin tuntui peruskauralta eikä edes kovin maittavalta peruskauralta. Tämä auto ei edes puhunut ranskaksi kuskille koko ajan kaikenlaista hauskaa tai nuhtelevaa niinkuin vuosikymmentä vanhemmat Renaultin huippumallit.
Kyllä Vel Satis sentään...
BX 1.9 GTi A -91 1/2 BX 1.6 GTi -91
Se kuitenkin, että mainitsit ranteessasi olevan Rado kellon ja jaloissasi olevat Barracuda kengät sai hymähtämään ja huomioin, ettei se tehnyt ainakaan minuun vaikutusta, mitä olit sillä tavoitellut. Ehkä kuitenkin johonkin muuhun kyllä ja sai hänen tekemään laineita ja ampumaan raketteja. Suon sen kuitenkin sinulle mielihyvin, jos se mieltäsi hivelee, enkä kysy onko järkeä?
Kyllä jääpi Teknikens Världin toimittajat toiseksi. Näissä Jekkerin jutuissa sisältöä tärkeämpää on tarina ja sitä tarinaa luodaan juuri näillä "Hadoilla", "Barracudilla" "sikariklubeilla" yms. Leveilyksi tai kehumiseksi niitä ei mielestäni voi/pidä ottaa. Hyvin kirjoitettua tekstiä on mukava lukea aiheesta riippumatta.
