Citroen-harrastaja, miten innostuit sitikoista?

[mjk47830]

Kysymys kuuluu yksinkertaisuudessaan, että miten sitikka pääsi valloittamaan sydämesi ja aivokoppasi?

Tuli mieleen tällainen, kun juttelin isoisäni (89v) kanssa Citroen-innostuksesta ja siitä, kuinka sitikoita pidettiin aikanaan automaailman kummajaisina, mutta silti edistyksellisinä ja ihastusta herättävinä.

Oma sitikka-innostukseni juontaa juurensa jo lapsuuteen. Tosiaan pappani on aina ollut kiinnostunut uusista ja poikkeavista tekniikoista. 1980-luvun alussa hän ihastui Gsa:han ja pakkohan se oli ostaa. Itse olin tuolloin vielä pikkupoika, mutta auton "ufomainen" olemus ja korkeudensäätö tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Muistan aina, kuinka "jännää" oli päästä papan auton kyytiin, kun se oli niin hieno. Erilainen kuin muut. Gsa:n jälkeen pappa vaihtoi BX:ään. Tämän jälkeen upouuteen Xantiaan vuonna 2000.

Ensimmäinen autoni oli parikymppisenä kuplavolkkari. Sen jälkeen ostin Seinäjoelta vm 95 Xantian. Halvalla. Muistan sen hetken, kun lähdin kaatosateessa ajelemaan kohti Tamperetta, jossa tuolloin asuin. Fiilis oli huikea! Ajonautinto oli päivän sana. Pian huristelin pappaani moikkaamaan, ja yhdessä ihasteltiin uutta menopeliä.

Ykköskoppasella Xantulla ajelin vuoteen 2014, jolloin iskin silmäni vm 98 automaatti-Xantiaan. Sillä meno jatkui aina viime talveen, joilloin uudeksi tulokkaaksi pihaan saapui C5 II hdi automaatti. Ensimmäinen diisselini. Tässä välissä papalla oli ehtinyt Xantian jälkeen olla niin ikään C5 II, tänä päivänä ajelee vielä C5 III:lla. Eikä sitikkainnostus ota papalla eikä meikäläiselläkään laantuakseen.

Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin tarinoita, mikä oli se juttu, joka sai juuri sinut hurahtamaan sitikoihin?

[peltipolvi]

Aikoinaan vauvakuume aiheutti autokuumeen: vaikka perheenlisäys oli silloin vielä haave, vakuutin itselleni, että nyt tarvitaan iso farmariauto. Budjetin ja markkinoiden vertailu osoitti, että käytetty Xantia olisi esim. Mondeota tai Volvoa n. 100 000 vähemmän ajettu. Siis koeajamaan sellainen. Sitten peli olikin jo menetetty
Tuli se tytärkin sitten, vähän myöhemmin ja lastenvaunut mahtui kyytiin.

[Juuso]

Minut on tuotu synnytyslaitokselta Citroën BN11 Traction Avantin takapenkillä. En tosin muista siitä matkasta enkä autostakaan mitään, ja sen vaikutusta myöhempään kehitykseeni voi vain arvailla.

Seuraavaa vaihetta sen sijaan ei tarvitse arvailla. Olen kolmivuotiaasta alkaen istunut koko lapsuuteni ID-Sitikan takapenkillä - tai oikeammin seissyt takalattialla, jotta näkisin ulos. Siihen aikaan ei kakaroita köytetty kiinni kaukaloihin selkä menosuuntaan. Autossa sai matkustaa vapaana. Eipä ollut turvavöitä aikuisillakaan.

Maanteillä oli vapaat nopeudet, ja autolla ajaminen oli voimakkaasti sukupuolittunutta. Naisautoilijat olivat muutenkin harvassa, mutta isolla ja nopealla autolla lujaa ajavia oli tasan yksi: minun äitini. Tämä asetelma jätti pysyvän jäljen nuoreen sieluuni.

Oli jopa lapsen silmin uskomatonta, miten tavalliset perheenisät tavallisilla perheautoillaan kuten Simca Arondella, Renault Dauphinella, Morris Oxfordilla, Volvo PV544:llä, Ford Taunuksella, Fiat 1500:lla, ponttoni-Mersulla, jopa kupla-Volkkarilla ja Mosse Scandinavialla yrittivät liimautua perään ”kostamaan” ohitusta, vaikka heidän olisi pitänyt hyvin tietää, ettei heidän kopperoillaan ollut mitään mahdollisuuksia Sitikkaa vastaan. Kun ihmettelin tätä äidilleni, hän vastasi: ”Ei ne Iidua vastaan ajakaan, eivät vain kestä että nainen ohitti!”

Vuosien varrella minun tehtäväkseni tuli bongata liikenteestä ns. ”vaaralliset” ohitettavat eli autot, joiden kanssa voitaisiin olla Iidulla vaikeuksissa. Sellaisia olivat mm. PV-Volvon (ja myöhemmin Amazonin) Sport-versiot, Renault Fregate, Panhard Tigre, Mercedes-Benz 220, kaikki jenkit. . .

Tämä pohjakokemus höystettynä sillä tunteenomaisella suhtautumisella, joka vanhemmillani autoihin oli, ei ollut kuin yksi mahdollisuus: rakastua Citroëniin. Kun äitini oli kerran Vääksyn - Sysmän välisen soratien mutkaosuudella Asikkalassa juuri tiputtanut peesistä aggressiivisesti jahdanneen, huomattavasti nopeamman Dodge Dartin (oli varmasti V8 nokalla), hän silitti hellästi Iidun rattia ja kiitti tämän ajo-ominaisuuksia.

Ei ollut minulla mitään mahdollisuuksia olla rakastumatta jo lapsena Citroëniin. Jos eivät erilaiset perversiot ole yhteiskunnan, niin sitten ne ovat vanhempien syytä!

[Kami]

Lapsuudenkodin naapurilla oli Dyane.
Kun sitten sain ajokortin halusin ostaa auton. Kaveri tarjosia Datsun 120A pirssiä samaan hintaan, kuin isäni ystävä tarjosi pari vuotta pihassaan käyttämättä seissyttä neljä vuotta vanhempaa Citroen 2CV4:ää.
Jälkimmäinen vei sydämeni. Pesu ja jarrujen läpikäynti sekä öljyjen vaihto ja leima tuli (tosin piti myös runkonumero lyödä uudelleen, kun vanha oli liian epäselvä).
Tuo 2CV on edelleen tallissa, tosin ei vuosiin enää liikenteessä. Odottaa aikaa ja intoa. Nyt tallissa saman ikäinen toinen joka "ajossa" (=ei tänä vuonna).
Tuota seurasi sitten myöhemmin Xantia, XM, BX (tallissa vielä) ja nyt taas uusi XM. Vuosi sitten rahatilanetene sallimana taloon hankittiin vaimolle Cactus, jotta hänen autonsa ei aina tarvitsisi korjauksia. Ja tulihan vanhempieni pois menon jälkeen perintönä C4, josta nyt pitää luopua ylimääräisenä...

[kaseva]

Faijalle tuli työsuhdeautoksi BX GTi vuonna 1988. Helmenhopea. Se oli aika lailla siinä. Varmuuden vuoksi se vielä päivittyi ensimmäiseen Suomeen tuotuun XM:ään 1989. Sen verran kova kuuri yksitoistavuotiaalle, että siihen saakka maailmannapaa näytelleet Saabit unohtui pitkäksi aikaa.

Oman autoilu-uran aloitin luonnollisesti BX GT:llä joka aika pian vaihtui CX:ään... Nyt on menossa olisko 14. Citroën... aina on hydellä menty.

[Teuski]

Kuutisen vuotta tuli autoiltua ilman mitään sen kummempaa merkkiuskollisuutta, oli ooppelia, mazdaa, fordia, tojotaa mutta kun auton vaihto tuli eteen vuonna 2008, osoittautui xantia parin tonnin hintaluokassa ylivoimaiseksi. Hilkulla omi ettei alle valikoitunut B-omegaa Isä oli muutamaa vuotta aikaisemmin hurahranut jo sitikoihin, joten beksit oli jo jotenkin tuttuja sähkövikaisina, rämisevinä rumiluksina hassuine jousituksineen...

Olihan se kakkoskorinen xanttu sitten jotain ihan muuta ja sitikkalinjalla on jatkettu paria pösöä, scudoa ja, safranea lukuunottamatta. Vääränmerkkiset (brittiford) harrastepelitkin saivat väistyä ranskisten tieltä, tosin rellu vaihtuikin kaksipyöräiseen
Vanhaan bemariin... Ei ihan perse kestä BFG:tä vaikka sellaista jo tarjottiinkin ostettavaksi...

Hydesitikat ovat vaihtuneet C3 Picassoon enkä ole enää lainkaan varma seuraavan käyttiksen merkistä... Jollen muhkuihin palaa niin eipä sitikalla juuri annettavaa ole... Sitten pitää kompensoida harrasteautolla, sellainen puuttuukin tällä hetkellä kokonaan...

[Juuso]

Hydesitikat ovat vaihtuneet C3 Picassoon enkä ole enää lainkaan varma seuraavan käyttiksen merkistä... Jollen muhkuihin palaa niin eipä sitikalla juuri annettavaa ole... Sitten pitää kompensoida harrasteautolla, sellainen puuttuukin tällä hetkellä kokonaan...

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Citroën C6! Ei tartte harrasteautoa erikseen!

[xs2jammu]

Mun eka auto oli Amazon herrgårdsvagn ja sillä tiellä menin koko viime vuosisadan puolella , mitä siinä rinnalla oli muutama Saab ja kupla. Sitten vuonna 2000 vaihdoin duunia sitikkataloon ja vuoden päästä siitä oli alla eka mehusitikka eli BX 16V. Olin tosin jo -89/90 yrittänyt vaihtaa yhden Volvon uuteen Bexiin, mutta kauppoja ei syntynyt vielä silloin. Sitten vaihdoin ton bexin ekaan XM:ään . Sillä menin pari vuotta, kunnes vanha suola alkoi janottamaan ja myin XM:n kaverin vaimolle ja ostin 245:sen Volvon. No siitä oli hehku jo mennyt ja kun kerran oli ollut XM alla niin ei auttanut muu kuin hommata XM taas. Samaan aikaan meillä oli kyllä Xantia break , joka tosin oli enempi vaimon käytössä. Sen myynti vieläkin kaivelee, mutta vaimo halus uudemmman auton. No Eskohan tietää että se on hyvä Xantia . Nyt on sitten ollut Xantiaa ja XM:ää jo useampi ja taas tekee mieli yhtä lisää. C5:siakin on kerennyt käydä kolme ja kaikki V6:sia jostain syystä
Vaimolla ollut pari Xsara Picassoa ja nyt C3 Picasso ja tyttären käyttöön ostin C3:sen. Itse en oikein perusta rautajousista , mutta kohta ei taida olla vaihtoehtoja Toisaalta tuntuu että mun sydän sykkii enempi tota vihreetä litkuu kuin uudempaa ja onhan noita Xantioita vielä hyviä ja ehjiä olemassa vaikka jos hyvän XM:n saan nykyisien rinnalle niin niillä mennään varmaan niin kauan kun bensaa saa polttaa autoissa. Niin ja en mä tiedä oonko harrastaja vai mikä, mutta mulle on auto ollut jotain muuta kuin kulkuvälinen paikasta A paikkaan B.

Pena

[Teuski]

Hydesitikat ovat vaihtuneet C3 Picassoon enkä ole enää lainkaan varma seuraavan käyttiksen merkistä... Jollen muhkuihin palaa niin eipä sitikalla juuri annettavaa ole... Sitten pitää kompensoida harrasteautolla, sellainen puuttuukin tällä hetkellä kokonaan...

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Citroën C6! Ei tartte harrasteautoa erikseen!

Onko sulla farkkumallia myydä?

[yason]

Sitikoita ylipäänsä olin pitänyt viime vuosisadalla lähinnä outoina. Tykästyin kovasti muhkuihin, kun ne tuli 2000-luvun alussa, mutta nehän oli kalliita kuin mitkä ja sitäkin hienompia. Etenkin ikonisena farkkuna. Joskus vuosikymmenen loppupuolella jotenkin kyllästytti koko autoilu: auton omistaminen ei tarjonnut mitään säpinää mihinkään. Mietin eri merkkejä, mutta kaikki olivat jotensakin tavanomaisia. Muhkut oli vielä hinnoissaan, niin tulinpa sitten keksineeksi, että katotaas mitä vanhempia sitikoita on ylipäänsä tarjolla nettiautossa, käyttöauton ominaisuudessa kuitenkin ikänsä puolesta. Löysin punaisen ilmastoidun automaatti-Xantun parilla tonnilla: se näytti citroenmaiselta, mutta silti riittävän modernilta. Kävin koeajolla ja auto lähti saman tien fiilispohjalta kotiin. Ajattelin, että otetaan tämä sillä mielellä, että katsotaan, milloin tämä hajoaa, kun hintakaan ei päätä huimannut. Noh, enpä taakseni sen jälkeen katsonut ja neljä vuotta tuli ajeltua kyseisellä Xantulla, sitten vaihdoin vihdoin siihen muhkuun... Vaikea olis olla omistamatta mitään Citroënia. Muun merkkisiä onkin sitten ollut viime vuosina muhkun rinnalla ikään kuin vaihtoautona, eli autona johon aina välillä vaihdetaan hetkeksi, kunnes taas ajetaan muhkulla.

[mjk47830]

Hienoja ja kiinnostavia tarinoita. Lisää näitä! Tämä on jotenkin niin Citroen-meininkiä, että yleensä Sitikka-innostukseen liittyy aito ihastus jousitukseen, ajomukavuuteen ja persoonallisuuteen. Ei vois kuvitellakaan, että samantapaisia tarinoita lukisi VW-foorumilta tai Toyota-foorumilta. Sitikka herättää aina intohimoja, joko puolesta tai vastaan. Tällä foorumilla ymmärrettävästi puolesta, ja hyvä niin.

Itsekin olen ajellut muillakin merkeillä, vaikken moisia Kuplan lisäksi olekaan itse omistanut. Vanhempien mese -89 tuli tutuksi ajokortin saatuani. Samoin Hiacet, Mazda, Audi A3 ja Transporterit. Hiace oli noista vähävikaisin, mutta käsittämätön kopukka, tosin kyseessä oli ihan peruspaku, niin eipä siinä tietysti ole tarkoituskaan mennä ajomukavuus edellä. Mutta käytännöllisyys edellä pitäisi kyllä mennä: Hiacen kääntösäde vaati käytännössä koko parkkipaikan. No good.

[jptcool]

Tapasin naisen, joka ajeli punaisella Visalla.

[Juuso]

Tapasin naisen, joka ajeli punaisella Visalla.

Citroën ja kaunis nainen?

[Hakapajamies]

No hei!

Olin ammiksen jälkeen töissä autoliikkeessä joka edusti Korpivaaran merkkejä. Traktorihuolto taisi työllistää parhaiten. Isot Kissat olivat niin kalliita ettei niitä montaa kappaletta myyty. Kiertävillä traktorihuoltajilla oli kulkimena 2CV farkut. Sen kun lastasi täyteen rautatavaraa, niin kiihtyvyys oli "omaa Luokkaansa!" 2CV- tä myytiin jonkin verran, joten luovutushuollot ja korjaukset työllisti kyllä. Niillä sai itse ajella korjaamon piha-alueella ja hallissa vaikka ei korttia ollutkaan. Minulle jäi sellainen mielikuva , että ne pikkusitikat kestivät hyvin. Vetoakseleita korjailtiin ja muuta kunnossapitoa, mutta selvästi aika vähän sen ajan muuhun kalustoon verraten.
Huoltomiehet naureskelivat, että se huoltoauto oli ajossa tarkempi kuin vatupassi haistaessaan pienetkin ylämäet.
Studebaker oli myös edustuksessa. Yksi "Lark"-myytiin kesän aikana. Tein siihen luovutushuoltoa, ja olihan makea tunne päästä Amerikan Autolla mukaan koeajolle!
Ferguja korjailtiin paljon. Bravuurihommaani oli bensa Fergun muuttaminen petroolikäyttöiseksi. Muistan muutossarjan osat vieläkin!
Ei minusta tullut mitään erityistä Citikkafania. Jotain kai tarttui kuitenkin tuosta kesästä; ajan kolmatta vuotta Xsara 2.0 HDI farkulla, ja mökillä vartoilee Ferguson TEA 20 bensa, vm 1954!

Hakapajamies

[Hessu]

Isäni ensimmäinen oma auto oli aikoinaan 2cv vm. 1969 mutta se vaihtui ennen syntymääni toisen merkkiseen eikä toista sitikkaa sitten tullutkaan. Ei oltu sen kummemmin merkkiuskollisia, auton vaihtuessa vaihtui aina merkkikin. Pikakelataan 2000-luvun alkuun: Olin opiskelujen ohella töissä konepajassa jonka tuotantopäällikkö oli kova sitikkamies. Hän hankki liisariksi 2000-mallisen Xantian (2.0 Exclusive aut.) joka meni vaihtoon kolmen vuoden iässä. Auton lunastushinta oli edullinen, joten hankin sen, ollen siis ensimmäinen Citroën omistuksessani. Kolme vuotta vanha Xantia olikin aika reteä peli opiskelijalle. Xanttuja oli sittemmin useita ja noista ajoista lähtien onkin ollut varmaan koko ajan ainakin yksi sitikka taloudessa ja pakka lähti pikku hiljaa leviämään: C5, CX, DS, C4, BX, ZX, C6... Bokserikoneista mallia ei ole vielä ollut, ehkä sellainenkin vielä pitäisi hankkia?

[Lemon]

En oikein tiedä, voinko oikeastaan vastata tähän... Olen niin monta kertaa saanut kuulla, etten ole mikään oikea harrastaja eikä mulla ole yhtä kiinnostavaa tarinaakaan kuin nuo edellä olevat. Oikeastan vain ajauduin sattumalta Citikan omistajaksi ja varsinainen kiintymys tuli vähitellen ja syveni ajan myötä. No kuitenkin, olin haaveillut jo pitkään ihan omasta, punaisesta autosta, siitä ensimmäisestä. Sain kuulla eräästä punaisesta Citikasta, joka saattaisi sopia mulle. Lähdin parin miehen kanssa katsomaan autoa. Siellä oli myös punainen tojo, josta aloin kiinnostua, mutta myyjä rupesi heti selittämään että se ei missään tapauksessa sovi mulle, tämä Citikka on sun auto. Jälkeenpäin tajusin kyllä, että se Citikka oli vaikeampi myyntikohde kuin tojo, joten jos joku tyhmä akka on edes vähä kiinnostunut siitä niin sehän myydään sille sitten.Tein pienen koelenkin ja sehän tuntui heti sopivalta, tämmönen lyhyt hukkapätkä näkikin sieltä paljon paremmin kuin meidän Saabista. Ja kun myyjä vielä lupasi tehdä jakopääremontin ja jarrut niin asia oli sillä selvä. Enhän minä ensin edes muistanut autoni mallia, se oli vuoroin ZX ja XZ. Myöhemmin tuli rättäri ja Beksi ja toinen Zeksi, niistä kahta ei enää ole. Tämä punaine Zeksi MK on edelleen minulla, nykyään enää vain kesäajossa, ja pysymme yhdessä loppuun saakka!

[citrophoros]

Oman peruskouluvuosien aikana nuo deesut ja iidut olivat tosiaan kuin eri planeetasta verrattuna muuhun suomalaiseen autokantaan 1975-1985 aikaan, ne menivät jopa uniin !!
Hei, en ole vieläkään ollut D-mallin kyydissä, vaikka olen ollut ACRYn jäsen jo 26 vuotta.

Toinen tärkeä tekijä oli ajokortin ajoaikaan 1987 tv-sarja SCHIMANSKI, missä hyvis ajoi takaa länsisaksalaisia pahiksia Citroën CX:llä.

Mikäli olisin syntynyt 20 vuotta myöhemmin, en olisi lainkaan innostunut näistä PSA:n Citroëneista, todennäköisemmin autona olisi joko perustylsä Volkswagen tai vikaherkkä Alfa-Romeo. Fiat coupé oli salaihastus aikoinaan.

Kun päätin luopua C4 Aircrossista vain 100,000 km ylityksen takia (vinkki: auto on yhä myynnissä) kesäkuun 2019 alussa, piti ostaa tilalle auto, jota en todellisuudessa halunnut. C3 Aircross vain siksi, kun haluamani C5 Aircross olisi tarkoittanut vähintään €20,000 välirahaa; liikaa minun budjetille ja kun minulla ei ole Amerikan poiskuolevia sukulaisia tai hurrisukupuuta, niin piti tyytyä vähempään. Renault Kadjar olisi ollut hyvä korvike tai DS-merkin malli 5, mutta Varsinais-Suomessa helmikuussa 2019 antoi alimitoitetun hyvityksen C4AC:stä, kauppa jäi tekemättä. Tuo DS-merkin malli 5 on yhä myynnissä, näin heinäkuussa 2019.
Lisäksi kotimaisen katsastustilaston mukaan kaikkein eniten katsastuksessa reputtanut PSA:n automalli on Citroën DS5, joten ajellaan nyt C3 Aircrossilla koettaen yhä sulattaa sen automaattivaihteiston ärsyttävää vaihteenvaihdon nykäisyjä, yliherkkää sadetunnistinta ja ajovalojen auto-asentoa, jatkuvaa epäreagoivuutta ovien kosketusaukaisuyrityksiin, etc.
C3 Aircross on tosiaan Jeremy Clarksonin sanoin auto, jonka ratin takaa algerialainen kenraali voisi suunnittella invaasiota Italiaan...

[mjk47830]

Hienoja tarinoita jälleen! Ja Lemonille voin sanoa, että Citroen-harrastajan määritelmä on ranskalaisittain kovin avara ja avatgardistinen. Sun tarina oli hauska! Musta pääasia on, että on jokin kipinä, mikä tässä merkissä vetää puoleensa. Jokaisella on omat tarinansa ja on ollut hieno lukea niitä. Toivon mukaan tulee lisää jatkossakin!

[Ralle]

Omalla kohdalla kaikki sai alkunsa asetelmasta Nissan vs Citroen.

Oli siis auton uusimisen paikka ja tuolloin budjetiksi oli mietitty 3000,- Sillä olisi saanut karvalakki primeran.
No jostain syystä valinta päätyi Xantian pari litraiseen automaattiin VSX varustelutasolla. Tämä palveli muutaman vuoden ja on vieläkin jossain päin???
Sitten huuto.netistä Visa Xantian kaveriksi, ja no siitähän se repesi ainakin Visojen suhteen

Mutta ilman tuota hetkittäistä mielen häiriötä reilu 15 vuotta sitten olisi monta mahtavaa ihmistä jääny tuntematta ja tapahtumaa käymättä.
Nyt kun Hellsinki ja 100v. paraati on taputeltu niin suunnataan katso tulevaan. Moikataan kun kohdataan

-Ralle

[Lexa]

80-luvulle oma kontakti tuli citikkaan ja DS-malliin kun vanha luokkakaverini oli entisöinyt omansa ja pääsin kyytiin takapenkille - sehän pehmeä kyyti kolahti heti, että onko tämmöinen kyyti tottakaan Myöhemmin hänen isoveljensä CX-kyytiin päästyäni ihmettelin koveraa takalasia, sekä tietysti kyydin pehmeyttä uudestaan...sitten citikat unohtuivat pitkäksi aikaa kun elin nuoruutta lähinnä fordien kanssa (tähtiperää ja taunusta).

90- luvulla jossain vaiheessa sitten ostettiin äitille auto AVK:lta, sen kriteerinä oli halpa hinta ja helppo korjaus-no sellainenhan löytyi ->Visa 200€ tai markkoja (ei muista kumpia)! Etulampun vaihdolla saatiin kilvet ja auto ajoon...ja kappas kun sillä ajeli niin taasen oli huulet ympyränä, että voikin pikkuautossa olla hyvä kyyti...äitikin ihastui ja muisti usein sanoa, että se on ollut hänen paras autonsa.

Samalla vuosikymmenellä tuli itselle tilavemman ja dieselauton tarvetta ja tiedossa oli että Kalajoen karkkipaja olis vaihtamassa omaa BX-vania uudempaan---pikkusen myöhästyin ja se oli jo mennyt vaihdossa liikkeeseen. Asia jäi kuitenkin kaivelemaan vanin vähäisten kilometrien ja huoltohistorian vuoksi - ei auttanut kuin ostaa se sieltä liikkeestä kalliilla hinnalla Mutta siitäpä se citroen-"ura" sitten urkenikin...kilometrejä kun tuli vuosittain n. 50-100tkm, niin paluuta entiseen (lue rautajousiin) ei enää ollutkaan ainakaan pitemmäksi aikaa. Nyt takana vajaa 3 miljoona kilometriä, joista noin puolet citikoilla...nyt ei kilometrejä tule juuri lainkaan työttömyyden vuoksi...jollei sitten töitä löydy todella läheltä - ei vaan tuo tien hinkkaaminen enää oikein kiinnosta

Nyt Visa, BX, CX, Xsara, Xantia, C5 I ja III kauden jälkeen C6...liekö tämä jääkin sitten itselle harrastekäyttöön kun ei kerta uusia hydejä valmisteta?

[olli__o]

...
90- luvulla jossain vaiheessa sitten ostettiin äitille auto AVK:lta, sen kriteerinä oli halpa hinta ja helppo korjaus-no sellainenhan löytyi ->Visa 200€ tai markkoja (ei muista kumpia)! ...

Markka-aikaa oli vielä -90-luku, muistan itse käytetyn markka Xantian, joka maksoi karvan vaille 60000 mk ja edukaskin muka vielä oli (mutta oli se aika tuorekin silloin vielä ja auto lopulta eli lähisuvussa reilusti yli 20 vuotiaaksi)

[Sitruunaseppä]

Kahdella eurolla BX 1,4 RE. "Se on hyvä, ei mitään vikaa". Ehtona oli, että revitään peltoon jäätynyt samanlainen varaosa-auto traktorilla mukaan. Beksi kävi Venäjällä ja Baltiassa ahkerasti. Ajoin vuoden, katsastin vaivatta ja myin 15v sitten ensiautoksi Launeessa, Lahdessa, autokoulua käyvien kaksostyttöjen (?) isälle. He ihmettelivät, kuinka ylellinen kyyti oli.

[lucaf]

Aika tuore sitikan omistaja täällä, no 6 vuotta sitten tuli kiire löytää uusi käyttöauto 23-vuotiaan Saabin ennenaikaisen laukeamisen johdosta. Löytyi silloin 11-vuotias Xsara, jolla olen nyt ajanut sen kuusi vuotta ja 109 tuhatta kilometria. Koko tämän ajan olen hämmästellyt miksi Xsarat on käytettyjen markkinoilla niin aliarvostettuja. Toki autoon on täytynyt tänä aikana uusia sitä sun tätä, mutta ei oikeastaan mitään kulutusosien ulkopuolella. Olen käynyt ko. autolla nyt yli kymmenessä maassa euroopassa. Autossa on ihastuttanut kohtalaisen hyvä varustelutaso, käyttömukavuus/ergonomia, suorituskyky, ajo-ominaisuudet,alhainen bensankulutus suurilla matkanopeuksilla sekä todella hyvä audioäänentoisto (no soitin on kyllä vaihdettu mutta kaiuttimet vaikuttavat originaaleilta). Hienosti on osia ja korjausapua löytynyt myös ulkomailta, tottakai kun on suosittu merkki ja malli. 2016 vaihdatin tuulilasin sekä ovipeilin Kroatiassa - ovipeili oli mennyt tuhannen päreiksi kun serpentiineillä vastaantuleva auto liippasi suht läheltä. Paluumatkalla puolassa vaihdatin vuotavan ilmastoinnin kennon. Hämmennystä vuosien varrella on aiheuttanut tuulilasilta itsestään tippuva peruutuspeili (myöh. luin netistä että on xsaran tyyppivika) sekä moottorinohjaussoftan sielunelämä alakierroksilla - koneessa täytyy olla kierroksia, muuten auto ei liikahda. Kyllä on vuosien varrella Citroen jäänyt sydämeen tämän yksilön myötä, varsinkin kun nyt ostin kakkosautoksi yhden vuotta nuoremman japanilaisen, niin sillä ajettuani yhden päivän, tuli todella ikävä Citroenia.

[jasu]

Vahingossa, mites muuten. Sittemmin näiden omituisuudet, ja ystävät ympärillä ovat vahvistaneet tunnetta vahingon oikeaan osumisesta...

Joku osuus varmasti myös sillä että kakarana tuli saatua lasikuitutikkuja p*rsiöön kun leikittii -62 Iidun katolla..?

[XM-Hannu]

Tuolla joskus takavuosina keskusteltiin saman suuntaisesti, tai vähän sinnepäin...

viewtopic.php?f=12&t=12860&hilit=paras+sitikkakokem%2A