Ostin yllättäen elämäni ensimmäisen jalkalampun
--------------------------------------------------------------------------------
Miksi huonekaluliikkeitä voimakkaasti koko elämäni kaihtaneena tein niin?
Päivä valkeni ihan normaalisti ilman tietoakaan huonekaluliikkeeseen ajautumisesta.
Puhumattakaan pelottavasta ajatuksesta henkilöllisyyden todistamisesta siellä.
Iltapäivällä töiden jälkeen olin rentoutunut katselemalla ChainRecationCycles.com-ostoskorini sisältöä. Olin pidätellyt Order-napin painamista jo 11 vuorokautta. Lisäsin ja poistin päivittäin tavaroita korista suunnitelmien tarkentuessa. Tarvittavat osat piti vain löytää tuhansien ja taas tuhansien hienojen tuotteiden joukosta. Olin onnistunut mielestäni tässä erinomaisesti. Pääasiassa öisin.
Asiat alkoivat luisua kohti onnettomuutta, kun pongahdin läppärin ääreltä tarkastamaan, montako sisäkumia oli varastossa pahan päivän varalle. Kuusi. Niitä pitää kyllä tilata muutama, kun -30%-tarjous oli vielä voimassa. Ehkä neljä?
Seuraavaksi olohuoneesta kuulin etunimeni !-merkillä. Sisustusta harrastava avopuolisoni oli istahtanut läppärille tarkoituksenaan tutkia viimeisimpiä trendejä netin syvyyksistä.
457€ viivan alla oli tällä kertaa liikaa. Hemmetti, oli jäänyt minimize tekemättä. Päässäni surisi. Kuulin sanoja vieraalta planeetalta: "... miten sulla voi olla varaa ... mitään kaunista et ole koskaan kotiin ... jos noi osat niin myös ... Nyt on kodin vuoro ... takkia päälle, lähetään ... Onko lompakko?"
Matkalla Skannoon nojasin päätäni sateen himmentämään sivuikkunaan. Automaattiovet suhativat vienosti, kun matkanjohtaja työnsi minut sisään kirkkaasti valaistuun elämyskohteeseen. Tiskin takana nuokkuvat myyjät tuskin vilkaisivat meihin. Jalkani kuljettivat minua. Outoja muotoja ja värejä. Upottavia mattoja. Tunnistamattomia esineitä. Avopuolisoni ohitti oikealta. Tännepäin - kohti valoa!
Aivoni putkittuivat yhä pahemmin kierroksen edetessä. "Noh, mitäs mieltä tästä?". 285€. Ja? "Tää on aika kiva!" 348€. Gulp. Työnnyimme yhä syvemmälle huonekaluesiintymien joukkoon. Uusia lamppuja sytyteltiin kommentoitavaksi. 395€ 595€. Lopuksi muotoilun ehdotonta huippua - Artemide:ksen kromattu valaisinkonstruktio. Ainoa, joka sopi meidän sohvaan ja verhoihin. 725€.
Olin jo melko uupunut. Puoliso jatkoi vauhdilla eteenpäin kohti uusia vaihtoehtoja. Olin jääny jälkeen. Päätin oikaista itseni yhdelle parivuoteelle. Minua ravistettiin. Hintalappu heilui kädessäni: 9260€. Missä ulko-ovi? Huomasin olevani kassalla. Tunnelin päässä ei näkynyt valoa vaan hymyilevän myyjän kasvot, kun hän käänsi maksupäätteen suoraan kohti. Näin käsieni kaivavan esiin lompakkoni ja sieltä kuluneen Visan. En suojellut PIN-koodin näpyttelyä vierailta katseilta.
Avopuolisoni kiinnitti hellästi turvavyöni liikennevaloissa. Plim-plom-ääni lakkasi, mutta vain autossa. Vettä vihmoi yhä pimeältä taivaalta. Oheisviestinnästä päätellen tilanteemme oli nyt parempi. Kodistamme tulisi kauniimmin valaistu.
Kotona CRC:n tilaus odotteli tyynesti näytöllä. Jos vaihtas ton stemmin kevyempään?
