Vajaat 1700 kertaa avattu, ja 2,5 tarinaa. Aika hyvin

... Tässäpä taas faktaa ja fiktiota sopuisasti yhteenkiedottuna, oikeellisuus on taas lukijan vastuulla. Osan tiedoista luulen kuulleeni Jake Nymannin kertomana, osan jostain lukeneeni, ja loput ehkä omia mielikuviani. (sitähän mä kysyin...)
Stawberry Fields Forever julkaistiin albumilla Magical Mystery Tour, sekä singlen B-puolena yhdessä Penny Lanen kanssa. Tuohon aikaan Beatles taisi olla jo lopettanut keikkailun, koska siinä touhussa oli jo kaikki mahdollinen saavutettu. Musiikkia tekivät edelleen, ja aika julkisesti kemiasta (LSD) haettiin lisäinnoitusta, kuten LP:n nimikin jo kertoi. LP:n A-puoli koostui aika psykedeelisistä kokeiluista, kuten (taas muistinvaraisesti) nimikappale Magical Mystery Tour, Blue Jay Way, I Am the Walrus, Flying ja pari muuta, mutta B-puoli oli taattuja Beatles-hittejä, kuten Penny Lane, Strawberry Fields Forever, Your Mother Should Know, When I'm Sixty-Four, All You Need Is Love. Olikohan vielä joku, en muista.
Tuohon aikaan myös Beatlet hioivat kappaleitaan studiossa hyvinkin pitkään. Kaikkea sen ajan tekniikalla mahdollista kokeiltiin, ja parhaita ideoita myös käytettiin toteutuksessa. Esim. lautasen lyöminen tuottaa äänen Kossss(

) Ääninauhaa takaperin kuunneltuna se onkin sssSOK. Tätäkin käytettiin SFF:ssä.
Beatlet olivat, paitsi rikastuneet musiikillaan satumaisesti, myös kokeneet superjulkisuuden kääntöpuolen, tähteyden ja fanituksen kaikki ylilyönnit. Ei voinut edes kävellä kadulla ilman, että kirkuva tyttölauma on kimpussa ja repii jopa vaattet päältä. Niinpä John Lennon jo aiemmin kirjoitti kappaleen Help!, jossa ihan selväsanaisesti kerrottiin kuuluisuuden tuomista hankaluuksista. Myös edellämainitun single-levyn molemmat puolet, Penny Lane sekä Strawberry Fields olivat Jaken mukaan muisteluita lapsuus- ja nuoruusvuosilta, jolloin kaikki oli tavallisempaa ja helpompaa poikien elämää WW2:n jälkeisessä Liverpoolissa. Sodan jälkeinen jälleenrakennuksen aika oli varmaankin nuorille, paitsi niukkaa, myös innostavaa aikaa.
Strawberry Fields on tietenkin mansikkamaa. Mutta Liverpoolissa myös (muistaakseni) Pelastusarmeijan ylläpitämä orpokoti, tai jonkunlainen hoitolaitos, kenties ihan koko alueen nimitys, tai jopa kaupunginosan nimi(ehkä vaan kuvittelen

). Liekö tuossa orpokodissa asunut koulukavereita, vai mikä saa muistelemaan paikkaa lämmöllä. Jos vaikka ajan tavan mukaan hoitolaitos piti omaa puutarhaa osana ruokahuoltoa. Onhan siellä voinut kasvaa myös makoisia mansikoita. Lähellä sijaitsi myös rautatieasema, josta vähintäänkin kuului aseman ääniä. Pieni vaihtoveturi purkamassa junaa vaunu kerrallaan, ja siirtämässä eri raiteille sen mukaan, minnepäin vaunulastit ovat menossa. Josta vihdoin päästään asiaan!
Minun mielikuvissani Strawberry Fields Forever on AINA ollut musiikillinen kuvaus tuon rautatieaseman äänimaailmasta. Jo alkutahdit kuvaavat pienen höyryveturin ääniä. Joko hidastuvaa nopeutta, tai höyrykäyttöisen ilmakompressorin pumppaavaa ääntä, että veturin jarrut saadaan avatuksi. "Let me take you down", veturi lähtee työntämään vaunua vaikka raiteelle kuusi. Työsylinterit töhisevät, pyörät kolisevat rytmikkäästi kiskojen jatkoksissa. "s... fields forever", musiikki katkeaa, veturi pysähtyy, vaunu irroitetaan. Suunta vaihtuu. "Living is easy with eyes closed..." taas lähdettiin liikkeelle. palataan hakemaan seuraava vaunu. Jne. Kappaleen loppupuolella pidempi tavarajuna mennä jyskyttää ohi pysähtymättä, taas rytmikästä kiskojen kolinaa, kirskahduksia, junan ääniä siten, kuin niitä instrumenteilla voi jäljitellä. Aivan lopussa lähestyy henkilöjunan lähtöaika, paljon ihmisiä kokoontuu asemalaiturille, puheen sorinaa, jopa markkinatunnelmaa. Vielä yksi pitkän matkan diesel-pikajuna ohittaa paikan pysähtymättä, huudattaa pilliä ennen tasoristeystä, ja häviää kauas pois.
Minun mielikuvissani. Kuunnelkaapa kappale vielä kerran.
https://www.youtube.com/watch?v=HtUH9z_Oey8" onclick="window.open(this.href);return false;