Naantalissa kolahti

[sitikkaporo]

Teen työtä jossa kohtaan päivittäin itsemurhavaarassa olevia ja/tai itsemurhaa yrittäneitä ihmisiä. Voi sanoa että heistä 80-90 % on sellaisia, joita elämä on potkinut päähän mennen tullen, yleensä lähtien lapsuuden/nuoruuden aikaisista kokemuksista. Henkistä/fyysistä kaltoinkohtelua kotona, koulussa, ikäistensä/vanhempiensa taholta. Hyvin monella myös monenlaista hyväksikäyttöä. Jos ajatellaan vastasyntynyttä, fyysisesti tervettä vauvaa, hänhän on tavallaan "tabula rasa", joka oppii asioita tarkkailemalla ja matkimalla ympäristöään. Jos hän sattuu syntymään perheeseen, jossa normikäsityksen mukaan hänen perustarpeensa, turvallisuuden ja hyväksymisen kokemukset etunenässä, jäävät tyydyttymättä, ei hyvä seuraa. Mutta lapsi joka elää tällaisessa tilanteessa, ei tiedä että hän tulee väärinkohdelluksi. Hänellä voi olla jokin aavistus että kaikki ei ole hyvin mutta ei tiedä miksi, ja usein alkaa etsiä itsestään syytä. Mitä tein kun isä/äiti sanoi/teki noin. Jos lapsella on lähes jatkuvasti kotona sellainen olo, että pitää olla varpaillaan, mitä itse tekee/sanoo, ettei tule riitaa tms, niin lapsi elää stressissä lähes jatkuvasti. Ja tästä seuraa jo tieteellisestikin todistetusti/mitatusti välittäjäaineiden muutoksia aivoissa, ja edelleen masennusta. Psyykkinen kehitys jää polkemaan paikalleen.

Kun lapsi kasvaa ja selviää jotenkuten järjissään kouluikäiseksi, hän alkaa nähdä minkälaista elämää "normaaliperheet" viettävät, ja alkaa jollain tasolla salata mitä omassa perheessä tapahtuu. Seuraa välttelytaipumusta, "ei meille voi tulla kun meillä on isi sairaana" tms. Huonolla säkällä häntä aletaan kiusata koulussa, ja tämä on myrkkyä jo monenlaista kokeneelle. Sit aletaan turruttamaan mieltä päihteillä/liimalla/lääkkeillä. Se on helpoin tapa paeta p*skaa oloa. Kun nuoren minäkuva on täysin negatiivinen, ei ennuste ole hyvä. Yleensä murrosiässä alkavat nämä itsetuhoajatukset tulla pintaan. Yleensä käy vielä niin että nuori pystyy peittelemään ulkopuolisilta nämä vaikeudet, jolloin hän ei pysty puhumaan kenellekään missä helvetissä elää. Monet sinnittelevät aikuisiksi asti kaikesta huolimatta, perustavat perheen, pärjäävät ammatissaan, kaikki menee hyvin. Kunnes tulee jokin elämään normaalisti kuuluva kriisi, työttömyys, ero, fyys. sairastuminen tms jolloin taustalla olevat käsittelemättömät asiat nousevat pintaan, masennus aktivoituu ja ihminen alkaa kerätä "todistusaineistoa" itseään vastaan; minusta ei ole mihinkään, mikään ei onnistu, olen pilannut elämäni, on parempi jos kuolen pois.

Yleensä sitä ihmettelee näiden ihmisten tilannetta, että miten nämä ovat ylipäätään hengissä näiden kokemusten jälkeen. Kun kuulee jonkin tarinan niin ajattelee että ei voi olla noin, nyt mä olen nähnyt kaiken, tän pahempaa ei voi olla. Seuraavana päivänä tulee sitten joku jolla on vielä pahemmin asiat. Ja vielä pahimmillaan niin että näille ihmisille tapahtuu koko elämän ajan kaikkea aivan käsittämätöntä, ajautuvat kriisistä toiseen, sattuvat tutustumaan ihmisiin jotka kohtelevat heitä kaltoin ym.

Että tällaista. Kaikki mikä näkyy päällepäin, on vain pieni osa totuutta. Mutta siitä huolimatta ihmisiä selviytyy lapsuuden/nuoruuden helveteistä ja ihmisiä voidaan auttaa ja osa heistä toipuu kokemuksistaan. Eipä sitä työtä muuten jaksaisi. Välittäkää lapsistanne/nuoristanne, taatkaa heille riittävän turvallinen elämän alku. Se kantaa pitkälle.

[Lemon]

Sitikkaporo, olet pukenut sanoiksi sen mitä hapuilin. Elämä on rankkaa, ei siitä mihinkään pääse. Toiset jaksavat ja selviävät ja toiset eivät. Arvostan työtäsi ja toivon, että jaksat edelleen tehdä sitä täysillä etkä koskaan muutu tunteettomaksi tai kyyniseksi!

[Laura78401]

Kamala tapaus tämäkin. Osanottoni kaverin perheelle.
Mutta kyllähän se nyt vain on niin, että mielestäni jokainen aikuinen saa päättää omasta elämästään. Jos oikeasti on kurjaa ja ei löydä muuta ratkaisua, niin ei kai sitä nyt jaksa vain sukulaisten ja perheenjäsenten vuoksi elää. Ja jokaisella meistä on oma kynnyksensä mitä kestää ja mitä ei. Tämä oli hänen ratkaisunsa.
Voi kurja.

[maarit]

Tämä laulu tuli mieleen:

MATKUSTAJA
säv. san. Knipi
sov. Egotrippi, L. Kurki & J. Saari

Yöllä linja-autossa
yksi väsynyt matkustaja
huuruisesta ikkunasta katsoo
vaihtuvat maisemat

Laskee vastaantulijat,
pysäkit kun ohi vilahtavat
tietäen niistä mikä tahansa
oisi voinut olla se oikea

Asemalta kaikuivat kuulutukset
kutsuna jota pakoon ei pääse
nousit kyytiin kerran, olet kyydissä aina

On aina matkalla jonnekin
ja minne ikinä päätyykin
on puolitiessä jostain
ja tietää sen varsin hyvin itsekin

On olemassa asioita,
niin kipeitä ja vaikeita
ettei niistä puhumalla selviä

Asemalta kaikuivat kuulutukset
kutsuna jota pakoon ei pääse
nousit kyytiin kerran, olet kyydissä aina

[Pasis]

On myös tapauksia, jossa kaikki asiat on ainakin ulkopuolisesta ihan hyvin ja yksittäiset vastoinkäymisetkin tuntuvat muista suht pieniltä, mutta silti jossain kohtaa "kuppi menee nurin" ja muuta ulospääsyä ei löydetä. Sairas mieli...