Sitruunapatonki.fi

... eli pieni tarina CX:n katsastuksen vaikeudesta.

Tämä kertomus on jatkoa "Pelastakaa CX!" - jutulle tuolta viime syksyltä.
Kaverin kanssa päätettiin kevät-talvella että CX:llä mennään Lahteen Classic motor show`hun vaikka henki menisi.
Ja niin tarina alkaa...

Otin auton työn alle kokonaista 2 viikkoa ennen Lahden showta, koska autossahan oli vain pari pikkujuttua, joten eipähän tulisi ainakaan kiire...
Aloitin korrovaurioista, joita oli peräkontissa sisälokasuojakoteloiden päissä ja vasemman takarenkaan etupuolella rungossa pieni pätkä. Sen jälkeen vaihdoin vasemman takavalon pohjan oikean malliseen, ja yhdistelin oikean etuparkin lasin (muovin) kahdesta rikkinäisestä yhdeksi ehjäksi. Takaluukun listan liimailin paikoilleen, ja heiluvan akun kiinnittelin paikoilleen. Muutaman pikkuhomman jälkeen aloin herkistellä jarruja, jotka olivat päässeet pitkä seisontakauden aikana pahasti jumimaan. Etujarruja pääsin herkistelemään Lahden show viikon maanantaina. Jarrut alkoivatkin vertyä mukavasti ihan vain mäntien puhdistuksella ja kun jarrupolkimella paineli niitä ulos ja pihdeillä takaisin sisään. Hivenen häiritsi takapäästä kuuluva suhina mutta mitäs pienistä. Kunnes huomasin lattialla melkoisen lammikon hydenestettä vasemman takarenkaan alla. Pitkänä miehenä (167cm) kurkkasin auton alle samalla kun painoin jarrupoljinta; iloisen terhakka suihku hydeä singahti yläviiston joka painalluksella. Kas vain, takajarruputki poikki. Nou hätä, tarvikkeeltahan noita saa varmaan. Samana iltana ,kun olin kirjoitellut taas raporttia projektin etenemisestä eräälle patongin jäsenelle, sain huolestuttavaa viestiä; jarruputkia ei saakaan joka varaosaputkasta! Tunsin ensimmäisen pienen huolestumisen tunteen heräävän jossain syvällä... Sain kuitenkin vinkin eräästä Helsinkiläisestä liikkeestä, johon soitin välittömästi tiistai aamuna. "Ei, CX:ään ei saa jarruputkea". Tunsin taas kouraisun syvällä sisimmässäni. ..." mutta me voitaisiin pistää tulemaan BX:n jarruputki, se passaa pienillä muutoksilla!" Toivon tunne syöksähti ylitseni!

Jarruputki saapui mh:oon keskivikkoaamuna klo 8, ja hain sen heti duunin jälkeen ja eikun talliin. Putki auton alle jakopalikkaan kiinni ja toinen pää satulaan. Sehr gut, sanoisi saksalainen, ranskiksista en tiiä. Ilmausvehkeet kiinni nippaan, kärry käyntiin ja nippa auki. Muuten hyvä, mutta nipan yläpää jäi lenkkiavaimen lenkkiin kierteen jäädessä satulaan. Tämä aiheutti ensin tyrmistyneen hiljaisuuden (koska toisesta satulasta nippa oli lähtenyt auki kuin uudesta!) ja sitten runsaasti painokelvottomia ilmaisuja verraten kovaan ääneen. Istuin tallin lattialla ja tein tilannekatsauksen: oli keskiviikkoilta, lähtöön aikaa 46 tuntia ja satula paskana. Mieleeni juolahti näky: istun toisen maailmansodan aikaisessa Spitfiressä, olen saanut osuman ja syöksyn liekehtivänä kohti maata moottorin ja tuulen ulvoessa kilpaa ohjaamossa, musta savuvana perässäni koitan kiskoa ohjaus-sauvasta nokkaa ylös onnistumatta. Juuri kun peltotilkut ja talot alkavat muuttua tunnistettavan isoiksi, alkaa sauva antaa periksi ja nokka kohota: oukei, meillä on duunissa koneistusosasto jyrsinkoneineen, jospa jyrsisin oooiiikein varovasti ilmausnipan sieltä reiästä.... Aurinko pilkahtaa yllättäen pilvien lomasta! Irroitin satulan kiinnityspultit (Mitä v...ua, tämähän halkesi kahtia!) ja painuin nukkumaan.

Torstaiaamuna marssin suoraan koneistusoastolle, valtasin käyttööni yhden jyrsinkoneen ja Voila`, ennen kahvia oli nippa sievästi ulostautunut.... öhm, anteeksi kielikuva, kolostaan jättäen tärkeimmän eli tiivistyskartion pohjalla ehjäksi. Päivä tuntui töissä pitkältä, mutta lopulta pääsin lähtemään kotiin voiton maku suussa; nyt ei mikään voi enää mennä pieleen! Varmuuden välttämiseksi kävin vielä kotimatkalla varaamassa ajan katsastuskonttorilla perjantaiaamuksi klo 0900 rekisteröintikatsastukseen. Oli torstai-ilta, aikaa ruhtinaalliset 24 h, eli ei muuta kuin satula paikoilleen ja ilmaus. Homma hoituikin käden käänteessä, mitä nyt pikkasen tavallista sotkuisemmin, jyrsintappi oli nääs hieraissut kierteisiin pienen uran joten kun nippaa löysäsi, osa nesteistä tuli nipan juuresta ja yritti sotkea satulan ja palat. Mutta se oli pieni ongelma, pääasia että jarrut sai ilmattua ja nyt ne myös toimivat! Tunsin kuinka Spitfireni oikaisi syöksynsä ja nousi pilvien yläpuolelle kirkkaaseen auringonpaisteeseen tähtimoottorin kehrätessä kuin kissa!!!
Muutaman pienen säädön jälkeen päätin tarkistaa vielä auton paperit seuraavan aamun katsastusta silmällä pitäen. Kun nimittäin kävin varaamassa aikaa, jokin konttoristineidin puheissa oli jäänyt kaihertamaan mieltäni, mutten saanut päähäni mitä se voisi olla. Kaivelin siis hanskalokerosta kaikki auton mukana tulleet paperit esiin ja aloin valkata niistä katsastusta varten tarpeelisia esiin. Yht`äkkiä tunsin miten Spitfiren moottori yskähti. Tuijotin rekisteriotteen ilmoitusosaa, jossa oli omistajana herra L., mutta allekirjoitus oli herra S.:n, jolta myös auton ostin. Herra L. oli aikoinaan poistanut auton rekisteristä, joten herra S. ei ollut pystynyt sitä nimiinsä rekisteröimään, mutta oli epähuomiossa vetäissyt nimensä ilmoitusosaan! Koska auton mukana ei ollut erillistä luovaria herra L.:ltä herra S:.lle, oli omistajaketjussa Himalajan kokoinen aukko. Mahtavaa.

Seisoessani tallin ovella ja tuijottaessani laskevaan ilta-aurinkoon koin hassun elämyksen: se oli tavallaan hyvin lähellä ruumiista irtautumista. Anoppi oli tullut piipahtamaan luoksemme, ja havaitessaan minut nojaamassa tallin oveen, tuli hän kertoilemaan kuulumisia. Minä näin kuinka hänen huulensa liikkuivat ja kädet elehtivät, mutta yhtään ainutta sanaa en kuullut. Tuntui kuin olisin ollut jossain hyvin, hyvin kaukana, katsellut tapahtumaa sivullisena jostain korkealta ylhäältä, pudotessani palavassa Spitfiressäni kohti maata....

Ravistin itseni hereille ja ryhdistäydyin. Jokin keino on oltava, tämä ei voi loppua näin! Selasin papereita ja koska rekisteriotteessa oli herra L.:n osoite, soitin numerotiedusteluun. Kyllä, tässä osoitteessa asuu yhä herra L. Haluatteko numeron? Kyllä, ja hetken kuluttua näppäilin vapisevin sormin numeroita kännykkään. "Vastaa, vastaa, vastaa, vastaa..." Puhelimeen vastasi nainen. Kyllä, herra L. asuu täällä, mutta ei, hän ei voi tulla puhelimeen. AAAArrggh!! Hän on saunassa, voitteko soittaa vartin päästä uudelleen? Voi kyllä, kyllä minä voin.... TASAN 900 sekunnin kuluttua painoin vihreää luurin kuvaa. 20 minuutin puhelun jälkeen on selvää että auto on ihan laillisesti myyty, ja luovaritkin tehty, mutta ilmeisesti hukkunut vuosien varrella. Herra S. ei vastannut puheluihin (vuorotyössä) joten jäi vain yksi keino jos halusin katsastaa auton 13 tunnin kuluttua laillisesti: klo 20.20 starttasin auton keulan kohti Keminmaata. Herra L. vaimoineen tarjosivat pullakahvit jotka nautin hyvällä ruokahalulla samalla kun kirjoitimme uudet luovarit suoraan minulle. Nyt omistusketju on katkeamaton ja kun saavuin kotiin puoliltaöin, pistin kellon soimaan 0600 hyvillä mielin: eihän tämä nyt niin vaikeaa ollutkaan...

Kello herätti minut perjantaiaamuna kuudelta. Koska en ollut ehtinyt "sisäänajaa" auto ollenkaan pitkän seisonnan jälkeen, päästöt ja jarrut tuskin menisivät läpi ilman lämmittelyä. Päästelin Citikalla pitkin laitakaupungin hiljaisia teitä kakkosella ja kolmosella urku auki, ja välillä "liinat kiinni" -jarrutuksia. Klo 0900 olin katsastuskonttorin tiskillä luottamusta uhkuen. Aikaa Lahteen lähtöön oli 9 tuntia. Paperit kuntoon (JIHUU!) ja pihalle odottamaan omaa vuoroa. Sydän pamppaillen luovutin sitten ranskattareni kohtalon katsastusinssin käsiin.
Etuiskaritesti meni jees, samoin takaset. Kun eturenkaat tipahtivat jarrurullille, alkoi Moottori käydä huonosti. Inssi sai kuitenkin pidettyä auton liputtamalla käynnissä, mutta kun takarenkaat tipahtivat rullille, pääsi auto sammumaan, eikä kirveelläkään käyntiin. &%#¤,-kele, ei voi olla totta. Inssi kehotti lopulta minua kokeilemaan samalla kun hän tarkisti konehuoneesta runkonumeroa. Liputtelin kaasua, käytin imua, ja starttasin minkä kerkesin, kunnes yh´äkkiä konehuoneessa jysähti! Palamaton bensa oli syttynyt ja mylly yskäisi ylimääräiset ilmanputsarista pihalle. Ja ilmanputsarin yläpuolella oli katsuri tarkistamassa runkonumeroa. Istuin autossa ja katsoin kuinka kyynelehtivä Ingenjööri juoksi kohti silmänhuuhtelupistettä ja tunsin kuinka aikaisempi optimismini otti siivet alleen ja lensi avoimesta hallin ovesta hevon kuuseen...

Jatkuu...

Ei saakeli, vedin leivänpalat henkeen

Hyvää tekstiä. Loppu näytille mahdollisimman pian, kiitos!

Mielenkiintoista tarinaa on, ja jäi vielä jännittävään paikkaan kesken, lisää!

...mutta Spitfiressä ei ollut tähtimoottoria vaan V12

Tuliko katsastushenkilölle kuhmu takaraivoon vai kasvot noesta mustaksi, odotan vastausta viipymättä.

Ihan loistavaa kerrontaa Pian jatkoa!!!

Meinasin oikeesti tukehtua eväs leipiin :D:D
Jatkoa odotellessa

Ju, CX:ien kanssa saa varautua "elämyksiin" , kaiken näköistä on niiden kanssa sattunu..
Ja tulee sattumaan

"Malttamattomana" odotan, että "pääsen" leimaamaan tuon omani...

Koen suurta myötä elämisen tunnetta, samankaltaista vuoristorataa olen kokenut itsekin
Ei siinä vielä mitään että kyseessä on vanha auto, mutta että vielä ranskatar
Toivottavasti Spittisi taakse ei liimaannu vielä paria Messersmith 109:ä

Istuin yksin autossani keskellä melkein autiota katsastushallia, ja tunsin suunnatonta halua nousta autosta, sulkea ovi hiljaa perässäni ja astella tyynen rauhallisesti ovista ulos kohti pihalla häämöttävää vapautta. En tiedä olenko a) tyhmä vai b) masokisti, mutta samalla kuitenkin mieleni askarteli jo käsillä olevan ongelman parissa. Auto oli alkanut käydä huonosti heti iskaritestin jälkeen. Sattuma? Tuskin. Vuosia seissut auto + tärinä = hapettunut sähköliitos, ehkä? Tämä toi mieleeni jonkin hämärän tuttuuden tunteen, mutten saanut päähäni miksi. Sähkövika vaikutti loogiselta syyltä, mutta missä? Aloin muistella ensi kohtaamista neitoni kanssa Kemissä reilut puolivuotta aikai.... Ja sitten se palasi mieleeni. Olimme juuri saaneet paperit tehtyä herra S.:n kanssa Kemiläisellä huoltoasemalla, ja starttasin auton lähteäkseni kotia kohti. Auto lähti käyntiin ja sammui saman tien, eikä suostunut käynnistymään. Nousin autosta ja vinoilin myyjälle jotain tyyliin "Kestihän se sitten siihen asti että saatiin nimet paperiin. Tähän verrattuna perävalotakuukin on loistojuttu!" Herra S. ei ollut moksiskaan, avasin konepellin ja näytti vasemmalla keulassa akun takana olevaa johtonivaskaa; hirmuinen määrä turhannäköisiä johtoja, rosvoliittimiä ja teippikötöstyksiä. Herra S. hetkutti ja vetkutti nivaskaa ja kas, "Leidi Blue" hörähti käyntiin.

Toiveikkuuteni heräsi taas. Oireet olivat yksi yhteen joten nousin autosta, kävelin konehuoneen eteen ja valitsin johtonipusta surkeimman näköisen rosvoliittimen, johon sitten purin turhautumiseni ja nöyryytykseni perinpohjaisesti. Marssin takaisin autoon, pidätin hengitystäni ja käänsin avaimesta: Enkelini hörähti hipaisustartilla käyntiin ja jäi hiljaa hurisemaan tyhjäkäyntiä! Samalla hetkellä auton luokse palasi punasilmäinen ja yhä kyynelehtivä Katsuri, arvelin että liekö hänkin liikuttunut armaani henkiinheräämisestä, mutta päätin kuitenkin tahdikkaasti pitää turpani ummessa ja säilyttää minimaaliset mahdollisuudet kilpien saantiin. Ja nyt seuraa koko tarinan hämmästyttävin hetki: tyynen rauhallisesti kaltoin kohdeltu katsurimme totesi auton luo päästyään: Kas, sehän lähti käyntiin. Eiköhän jatketa sitten." Jos minulla olisi ollut hattu päässä, olisin sen riisunut kunnioittaakseni tätä työn sankaria, suoraselkäistä virkamiestä joka oman terveytensä vaarantaen valvoo ja ylläpitää turvallisuutta Suomen teillä! Nöyrä kumarrus!

Eli homma jatkui, tarkastettiin valot, päästöt, turvavyöt etc eikä ihmeempää löytynyt, mitä nyt kuskin puolen takaturvis ei tullut ulos,akku heilui ja rekkarin polttimo pimeänä. Auto nosturille, nivelet ehjät kuten muukin alusta, pari pientä pehmeää kohtaa kynnyskoteloiden sisäpinnassa. Tämähän alkoi vaikuttaa lupaavalta! Katsuri meni taas autoon, hämmensi siellä vähän aikaa ja huusi sitten ettei pissapoika toiminut. Minä menin tutkimaan että mikä sitä riepoo. Hetkistä myöhemmin olin saada pissapojan nesteet silmilleni kun katsuri löysikin oikean namiskuukkelin hytistä, oli painellut tööttiä ja luullut pesevänsä tuulilasia. Siirryin toiselle puolelle, ja tuikkasin töötistä irronneen abikon paikoilleen jolloin ko. vempain päästi hellyttävän pienen tuuttauksen. Se tuskin kuuluu konehuoneen ulkopuolelle, mutta toi hymyn niin minun kuin katsurin kasvoille. Hyppäsimme lopuksi autoon ja hurautimme pihalla pikku lenkin. Katsuri tuumasi että hän on uransa aikana katsastanut yhden CX:n aikaisemmin. Sitten hän tuumasi että lähdetäänpäs tekemään papereita. Hohhoo!!, piristyin, näinköhän tässä kuitenkin vielä kilvet saadaan?!

Löntystelimme peräkkäin konttorin puolelle ja aloimme väsätä rekisteriotetta. Koska en uskaltanut näyttää sitä otetta jossa oli väärä allekirjoitus, katsuri alkoi metsästää wikipediasta ja autodatasta kaiken mahdollisen tiedon ko. automalliin akselipainoista alkaen. Toimitus kesti hyvän tovin ja vilkuilin jo kelloa, olin näes ilmoittanut töissä edellisenä päivänä että katsastan auton aamulla ja tulen sitten suoraan töihin. No, lopulta kaikki data oli oikeilla paikoillaan, katsuri pyörähti tuolillaan minuun päin ja loihe lausumaan: "Kaiken muun minä pystyn kattomaan läpi sormien, mutta kun ei se takaturvavyö ruvennut pelaamaan niin en pysty tähän kilpiä antamaan. Katsos kun rekisteröintikatsastuksessa on kaikkien turvalaitteiden yksiselitteisesti toimittava." Täystyrmäys! Siis voiko olla typerämpää syytä jättää saamatta kilvet autoon, jolla ollaan lähdössä kaverin kanssa KAHDESTAAN käymään Classic motor showssa, kuin TAKAturvavyön toimimattomuus? Siis eihän tämä ollut katsurin vika, laki on laki jne, olin vain vihainen itselleni ja ikuiselle huonolle tuurilleni!

Istuin monttu auki siinä jakkaralla ja yhtäkkiä olin taas Spitfiren kuskinpukilla ja tulin alaspäin isoakovaa.(Mutta tämäpäs onkin nyt, kaikkia Suomalaisia autonrakenteluperinteitä kunnioitaen, KORINVAIHTOSpitfire, jossa on vanha kunnon isolohkotähtimoottorin ympärille vaihdettu sportimpi Spitfiren koppa. Et sillai).

Katsuri näki ilmeisesti tyrmistykseni naamastani, joten hän lisäsi liukkaasti ": ..mutta kuule, jos saat sen vyön herkisteltyä vielä tänään, niin tuu näytä niin minä annan sulle kilvet." Pomppasin pystyyn ja marssin raivosta kiehuen parkkipaikalle SEN NARTUN luo, tempaisin takaoven auki ja aloin repiä sitä turvavyötä. Ähelsin sen kanssa vähän aikaa kunnes tajusin ettei se alkaisi toimia ilman purkamista. Hyppäsin kuskinpenkille ja ohjastin luuskan kotipihaan. Juosta hilpasin sisälle, jossa vaimoni oli tekemässä etätöitä tietokoneella. Hän tiedusteli iloisesti että hyvinkö meni katsastus, johon höpötin jotain sekavaa, vaihdoin pikaisesti työkamppeet ja säntäsin pihalle. Siis teknisesti ottaen katsastushan oli yhä kesken joten kait työnantajakin sen ymmärtää jos nyt pikkasen tulen myöhemmin? Pulttasin turviksen irti, lirputtelin sitä pikkuhiljaa ulospäin tietyssä asennossa ja työntelin sormin takaisin toisessa. Hienoa öljyä koneistoon ja samaa lääkettä lisää. 15 minuutin kuluttua vyö alkoi yht`äkkiä liikkua liukkaasti ja kuiva rohinakin hävisi. Kello oli 10.45, aikaa reissuun lähtöön n. 7h. Ryntäsin sisälle, vaihdoin pikkuisen siistimpää päälle ja juoksin takaisin armaani luo. Yllätys yllätys, se lähti käyntiin, mutta tyhjäkäyntiä ei ollut??? Hälläväliä, konttorille oli ehdittävä ennen yhtätoista, ettei katsuri ennätä lähteä ruokikselle. Kaasua lirputtamalla ja imua luovasti hyväksikäyttämällä onnistuin nykyttelemään takaisin konttorille. Luojan kiitos päästöt oli jo katsottu. Tiskiltä tiedustelin nöyrästi vieläköhän ko. katsuri on paikalla? " kyllä on, katso hallista". Pitkähkön etsiskelyn jälkeen löysin lopulta the katsurin, joka kävi kerran nykäisemässä takavyötä, totesi sen toimivan, ja täytti vihdoin loppuun nuo kauan kaivatut paperit ja ojensi uutuuttaan kiiltävät kilvet!! Tunne oli melkein sanoinkuvaamaton!! Aurinko paistoi ja linnut lauloivat sulosäveliään kun kävelin takaisin autolle. Asetin kilvet hellästi etupenkille ja käynnistin auton.

Pudotus pilvistä alas maankamaralle oli tyly mutta kova. Tyhjäkäynti oli edelleen hukassa. Ohjastin ramman ratsuni kotipihaan, johon se sammui puolivälin pihatietä, eikä enää kirveelläkään käyntiin. Kello oli 12, aikaa reissuun lähtöön 6h ja kärry ei käy.

Oli tilanneanalyysin paikka. Yli puolet työpäivästä oli jo onnellisesti takanapäin. Töihin en voinut mennä tuolla riivatun koslalla, koska se ei lähtenyt enää käyntiin. Siitä johtuen en voinut mennä töihin käyttikselläkään, koska tuo rottelo tukki pihatien. Päätin siis olla menemättä. Sitäpaitsi, jos oikein tarkkoja ollaan, olin yhä katsastusMATKALLA, koska auto ei ollut vieläkään päässyt pihaan asti. Kyllä ihminen on viisas. Tein toisenkin päätöksen. Koska lähtöön oli yhä 6h, päätin käyttää ajan rotteloa rassaamalla. Ihmeitähän kuulemma tapahtuu.

Laahustin sisälle, jossa vaimo kyseli kilpen perään. Ilmoitin että nyt on kilvet, mutta auto ei ole enää ajokunnossa. Päätin aloittaa työt mukavimmasta päästä, eli kilpien paikoilleen ruuvaamisesta. Se ilahdutti hieman. Antoi sellaista harhaista toiveikkuutta. Sitten alkoivat tositoimet: akku pihalle ja selvittelin koko sen johtovyyhdin puolan luota, kaikki ylimääräinen pois ja liitokset uusiksi. Kävin läpi sulakkeet ja tarkastin konehuoneen sähköt ja alipaineletkut. Lopputuloksena oli että auto lähti kyllä taas käyntiin, muttei jaksanut käydä tyhjäkäyntiä. Klo 14 vaimo huuteli, josko lähdettäisiin lounaalle kiinalaiseen. Huomasin etten ollut syönyt mitään sitten aamupalan kuuden maissa, joten yht`äkkiä maha alkoi vaatia apetta. Kävin vaihtamassa vaatteet ja siistiytymässä vähän. Vaimo tiedusteli että millä autolla sitä mahdetaan mennä, päätin että mennään nyt kuitenkin "uudella", ruuvaan vaan tyhjäkäyntiä aavistuksen isommalle niin kyllä sillä pikkumutkan ajelee niinkin.
Päätin siirtää autoa lähemmäs tallia ruuvatakseni tyhjäkäyntiä. Kun pistin auton käyntiin, tyhjäkäynti olikin taas normaali! Kaikki pelasi! Ajelimme kiinalaiseen, nautimme tukevan lounaan ja päätimme käydä vielä kaupassa. Kun starttasin auton kiinalaisen pihasta, tyhjäkäynti loisti taas poissaolollaan. Sillälailla. Jotenkin alkoi tuntua että käyntihäiriö viittaisi polttoainepuolelle ennemmin kuin sähköpuolelle, mittarin neula oli vajunut alle neljännestankin, joten silläaikaa kun vaimo oli kaupassa, kävin ottamassa tankin täyteen. Ja kas, kun lähdimme kaupan pihasta, kaikki oireet olivat kadonneet! Paistaa se päivä risukasaankin... Varmuuden vuoksi hain tarvikkeelta bensan suodattimen ja vaihdoin sen vielä ennen lähtöä. Sen jälkeen pakkasin KAIKKI työkalut mitä voi kuvitella tarvitsevansa täydelliseen Citroen-remonttiin keskellä korpea, yön pimeydessä, vuoroveden aikaan mukaan, ja kello 17.30, puoli tuntia etuajassa, starttasin pihasta kohti Kajaania (jossa kaveri päivysti puhelimen luona hinausköyden kanssa).

Viimeisenä kiusana CX hukkasi pihatieltä kääntyessäni kontaktin vasempaan etuvilkkuun, mutta koska meiltä Kajaanin kautta Lahteen ajettaessa ei tarvitse kääntyä vasemmalle, vaan vain oikealle, annoin asian olla. Yritimme kyllä vilkkua korjata Kajaanissa, ja se pelasikin aina kun seisoimme auton edessä sitä tuijottamassa, mutta heitti pelaamasta heti kun istahdimme autoon. Muuten reissu Lahteen sujui ilman suurempia kommelluksia. Paluumatkalla, vain 15 km ennen kotipihaa, auto nykäisi ensin kerran, sitten pari kertaa, ja sen jälkeen alkoi varsinainen nykytys-rytyytys. Lirputtelin taas vaihteeksi kaasulla ja imulla autoa kotia kohti, ja huomasin että tankin neula oli alle neljännestankin. Pysähdyin kohtaloa uhmaten lähihuoltikselle tankille, johon auto sammui heti kun kaasun löysäsi, ja tankkasin tankin täyteen. 300 metriä ajettuani tankilta kaikki oireet hävisivät. En ole tutkinut asiaa tarkemmin, vika ei häiritse kun tankkaa auton ajoissa.

Sellainen oli tarina tästä katsastuksesta. Mitä tästä opimme? Allekirjoittanut ei luultavasti paljoakaan, tulen varmuudella sotkeutumaan tulevaisuudessakin mitä ihmeellisimpiin kotteroihin, ja asiat nyt vaan tuppaavat jäämään aina viime tippaan... Voin tunnustaa kyllä suoraan, että tässä tapauksessa olin tavattoman onnekas. Ainoa seikka josta voin olla (omasta mielestäni) ylpeä on se, että omaan sen verran silmää ja autojen tuntemusta, että tunnistin siellä navetassa pölyn alla makaavassa Citikassa piilevän potentiaalin. Huonommalla onnella viimeistään kotitallissa olisi kauniin maalin alta saattanut paljastua täysi pommi.

Tulskulle toivotan onnea matkaan, koita jaksaa painaa, on se vaan mahtava fiilis kantaa ne kilvet sinne autoon...

Muille kiitokset kannustuksesta, tämä tarina pyöri pitkään mielessäni mutta epäröin sen kirjoittamista kun en tiennyt miten siihen suhtauduttaisiin. Mutta koska se on ollut menestys kaveripiirissä, niin ajattelin sen ansaitsevan tulla kerrotuksi. Täytyy tunnustaa että jännitti kun kävin katsomassa ensimmäisiä kommentteja eilen illalla... Minkäänlaista sankariahan tämä tarina ei allekirjoittaneesta tee, mutta toisaalta, kun kunnia menee niin maine kasvaa....

PS. Mikäli joku tunsi suuren rakkauden läikähdyksen rinnassaan tarinan CX:ää kohtaan, niin se on periaatteessa kaupan. Auto on nyt ollut minulla jokapäiväisessä ajossa toukokuun alusta lähtien ja pelannut hienosti. Mikään kiire minulla ei ole siitä luopua, mutta minulla on tapana katsella uusia haasteita sillä silmällä, ja jos jotain mielenkiintoista tulee eteen, saattaa CX jäädä sitten lapsipuolen asemaan. Harrastajalle "hyvään kotiin" voin autosta luopua asevelihintaan. Pientä fiksailua ja laittoa autossa toki on, joten ostajalta edellytetään tallia ja käden taitoja.

Kirjoittamalla varmasti leipäsi tienaisit hyvinkin. Vahvaa tekstiä ja Sitikkahuumoria.

Jotenkin tuntuu tutulta vuosien varrelta lähes omilta kokemuksilta.

Kiitos jatko-osasta, nyt on jännitys ohi ja Cx kulkee kuten pitääkin.

Kiitos kaikkia harrastajia tukevasta tarinasta- älkää luovuttako

Täydet viisi tähteä tälle tarinalle ja ennen kaikkea urhoollisuudelle.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Itseasiassa tarinan voisi mainiosti laittaa Citikka lehteen, varmasti olisi hieno lisä muiden juttujen jatkoksi

IsoD kirjoitti:Loppu hyvin, kaikki hyvin

Itseasiassa tarinan voisi mainiosti laittaa Citikka lehteen, varmasti olisi hieno lisä muiden juttujen jatkoksi

Samaa mietin minäkin. Mukaan tottakai tarina myös auton löytymisestä ja liikkeelle saamisesta, muutama kuvatus jne. Onko palstalla joku, joka tämän voi lehteen hoitaa? Todella hyvää tekstiä!

Jari79 kirjoitti:

IsoD kirjoitti:Loppu hyvin, kaikki hyvin

Itseasiassa tarinan voisi mainiosti laittaa Citikka lehteen, varmasti olisi hieno lisä muiden juttujen jatkoksi

Samaa mietin minäkin. Mukaan tottakai tarina myös auton löytymisestä ja liikkeelle saamisesta, muutama kuvatus jne. Onko palstalla joku, joka tämän voi lehteen hoitaa? Todella hyvää tekstiä!

Hyvä tarinahan tuo olisi myös lehteen, mutta kyllä tarinan kirjoittajan on itse se lähetettävä toimitukseen. Ei sitä nyt ihan noin vaan voi ilman kirjoittajan suostumusta tehdä. Ja lehden toimituksen osoite löytyy tuosta: http://www.citroenkerho.fi/citikka.htm

Jouko kirjoitti:

Jari79 kirjoitti:

IsoD kirjoitti:Loppu hyvin, kaikki hyvin

Itseasiassa tarinan voisi mainiosti laittaa Citikka lehteen, varmasti olisi hieno lisä muiden juttujen jatkoksi

Samaa mietin minäkin. Mukaan tottakai tarina myös auton löytymisestä ja liikkeelle saamisesta, muutama kuvatus jne. Onko palstalla joku, joka tämän voi lehteen hoitaa? Todella hyvää tekstiä!

Hyvä tarinahan tuo olisi myös lehteen, mutta kyllä tarinan kirjoittajan on itse se lähetettävä toimitukseen. Ei sitä nyt ihan noin vaan voi ilman kirjoittajan suostumusta tehdä. Ja lehden toimituksen osoite löytyy tuosta: http://www.citroenkerho.fi/citikka.htm

Juu siis en mää ny sentään meinannu notta tosta vaan tempastaan.
Kirjoittaja; kanssaharrastajien iloksi toivoisin yhteydenottoanne lehden toimitukseen tämän ja tätä jatko- osaa ennen olleen tarinan siirtämisestä paperikansien väliin. Toimitukseen en kuulu, lehden tavaan aina sanasta sanaan.

Tulihan sille Spitfiren tähtimoottorillekin järkeenkäypä selitys

Tässäkö on tarinan pääosan esittäjä?:

HaKy kirjoitti:Tulskulle toivotan onnea matkaan, koita jaksaa painaa, on se vaan mahtava fiilis kantaa ne kilvet sinne autoon...

Kiitos Tosin tuo minun vekottimeni on onneksi kilvissä, edellisestä katsastuksesta on vain kymmenen vuotta aikaa. Vielä viimeiset kasailut on edessä, toivottavasti viikonloppuna saisin sen pyörilleen, sitten vielä kaasarin putsaus ja säätö tai säädätys... Ehkä ensi viikolla konttorille, tai viimeistään seuraavan viikon alussa. Alkaa jo ahdistaa.

Tulsku kirjoitti:kaasarin putsaus ja säätö tai säädätys...

Pitäiskö se tutkia se kerhon CO-mittari että toimiiko se. Voisi tulla parempi säätö kuin ihan pelkällä korvalla.

RPekka kirjoitti:Pitäiskö se tutkia se kerhon CO-mittari että toimiiko se. Voisi tulla parempi säätö kuin ihan pelkällä korvalla.

Jaa, meillä on sellainen? Ehdottomasti, juu. Nenällä ja silmien vuotamisella meinasin alunperin säädellä.

Loistavaa tekstiä katsastustarinan kirjoittajalta.

Tulsku kirjoitti:Jaa, meillä on sellainen? Ehdottomasti, juu. Nenällä ja silmien vuotamisella meinasin alunperin säädellä.

Ja sen perään sopii sitten tietenkin tehojen mittaus kilowatilleen persdynolla.

Kiitoksia kommenteista, jaettu ilo on paras ilo. Minulla ei ole mitään sitä vastaan etteikö tarinaa voisi julkaista kerholehdessä jos/kun halukkuutta löytyy. Lähestynpä toimitusta tuossa jossain välissä asian tiimoilta.
Juttuun voisin vielä lisäillä muutaman muiston Lahden reissulta, saisippahan tarinaan sotkettua naiskauneuttakin: Näetsen, Kuvassa oleva sininen CX ei ole tarinan auto, vaikka kyllä mekin pääsimme klassikkoparkkiin. Saavuttuamme Lahden messukeskuksen liikenneympyrään (koittamaan onneamme), oli sisääntuloväylällä mies ja nainen tikkareiden kanssa ohjaamassa likennettä. Mies huitoi meitä jatkamaan matkaa muualle, mutta nainenpa huitoi meitä sisään. Herrasmiehinä teimme tietenkin kuten neito pyysi ja automme ohjattiin ensimmäisenä autona tulotien vasemmalla puolella olevalle sorakentälle. Automme jäi sopivasti piiloon viereemme ohjatun XJ6 Jaguarin taakse, jossa 4 herrasmiestä kohotteli shamppanjamaljoja perillepääsynsä kunniaksi (eikä ollut mitään normikuoharia). Toisaalta vähän harmitti, mutta pitää ottaa huomioon että olimme ilkeämielisesti ujuttautuneet paikalle liian uudella autolla (vm.-88), joten on oikeus ja kohtuus että pääparkkiksella oli tuo kromipuskurinen CX.

Hyi hemmetti mikä lippa on asennettu CX:n takaloosterin päälle tuolla yläkuvassa, miksi?!

Loistava tarina tosiaan.. setävainaalle kävi kerran samoin kun käynnistelin hänen GSA:ta tallissa, ilmanputsari oli irti ja hän kurkki siinä kohtaa konehuoneen päällä kun starttailin, lopputulema oli että hänen risuparta syttyi palamaan koska kaasarista tuli ihan hemmetinmoinen lieska.