Ei ole mullakaan koskaan pumppu mennyt enkä moisesta kuullut, siksi tuota vähän hämmästelinkin. Tuli äsken lentokoneessa mieleen, että sunnuntaina talvikiekkoja vaihtaessa tuo louskutteli puoli tuntia tyhjäkäyntiä kylmästä lähtien, ja öljynvaihtoaika alkaa muutenkin olla käsillä. Lisäksi ollut aika paljon lyhyttä ajoa viime viikkoina. Oire tuli ensimmäisen kerran 10 km jälkeen, ja kentällä tyhjäkäynnillä paloi pidempään. Sammui kun kaadoin muutaman desin öljyä (oli tikun alarajoilla, lisäsin puoliväliin asti), mutta oli pari kertaa vilahtanut.
Voiskohan vaan olla päässeet öljyt ohenemaan?
Kaipa tuolla uskaltaa pari päivä laskea ajamaan sillä ohjeistuksella, että täyttää ensin öljyä tikun yläreunaan asti, ja ajaa sivuun, jos välkähtämisen sijaan jää pidemmäksi aikaa palamaan.