|
Itseasiassa tässä vaan siirrettiin Saksassa ollut Suomi-auto osasto Suomeen. Tässä kertomus joka lienee alunperin tuulilasin keskustelupalstalta. On saattanut olla aiemmin täälläkin.
Näin syntyvät Suomiautot.
Lainattu Tuulilasin verkkosivustolta, julkaistu 19.12.2008:
"Maahantuojat korostavat aitojen Suomiautojen paremmuutta käytettyinä
tuotuihin verrattuna. Internetin syövereistä löytyi juttu, josta käy
selville, mihin tämä paremmuus oikein perustuu. Tuulilasin
keskustelupalstalta tuttu nimimerkki Autoverosika kävi itse paikalla
tutustumassa asiaan.
Tulipa sitten matkattua vajaat kaksi viikkoa Keski-Euroopassa
teekkariporukkaa opastamassa. Vieläkin maksa piipittää niin, että sokeat
meinaavat kävellä punaisia valoja päin suojatiellä. Matkaan mahtui niin
viinitiloja kuin autotehtaitakin, mitkä nyt koneteekkareita vain
kiinnostivat. Matkaan lähdettiin merimatkan jälkeen Rostockin lauttarannasta
ja matkaa tehtiin bussilla aina eteläiseen Saksaan saakka.
Mieleenpainuvia kokemuksia voisi listata loputtomiin, mutta ehdottomasti
sykähdyttävin vierailukohde oli Stuttgartin vieressä sijaitsevan
Sindelfingenin Mercedes-tehtaan vierailu. Vierailu alkoi perinteisillä
pullakahveilla ja yritysesittelyllä auditoriossa, mistä sitten siirryttiin
varsinaisen tehtaan läpi ”Suomiosastolle”. Isännät olivat tosi pahoillaan
siitä, että meidän piti nähdä ohimatkalla perinteisten Keski-Euroopan
Mersujen kokoonpanoa ankeissa ja harmaissa tehdashalleissa, mutta toisaalta
he iloitsivat sitä, mitä kohta tuleman pitäisi.
Loputtomien käytävien jälkeen päästiin sitten ”Suomiosastolle”, missä
tehtiin yksinomaan Suomeen tuotavia Mersuja. Siis todellakin tehtiin, niin
kuin vierailun aikana selvisi, eikä vain kokoonpantu Turkista ja Puolasta
tuotavista halpisosista. Tehdas oli hätkähdyttävän siisti, lasiseinäinen
rakennus. Jopa Pohjanmaan ökyrikkaiden tehdasparonien hallit jäävät selvästi
toiseksi. Tehtaan ulkoseiniä ja ikkunoita kiersi jatkuvasti pesemässä
kuuleman mukaan alun toistasataa saniteetti-insinööriä. Heti kun lintu
onnistui ulostamaan lennosta säihkyville lasiseinille ruman valkoisen
läiskän, ryntäsivät saniteetti-insinöörit puhdistamaan lasipintoja
jätöksistä. Tämä myös todistettiin käytännössä silmiemme edessä muutaman
mahatautisen lokin kaarreltua liian lähellä krapulaista opiskelijaryhmää ja
ulostettuaan kiiltäville lasiseinille.
Sisälle rakennukseen mentiin ilmalukon kautta, sillä ”Suomiosasto” oli
kokonaan ylipaineistettu tehdashalli. Tämä takaisi kuulemma ehdottoman
varman lopputuloksen, koska ilman epäpuhtaudet eivät pääsisi häiritsemään
osien koneistusta ja auton kokoonpanoa. Suuret ”keinomunuaiset” katolla
huolehtivat puhtaan ilman riittävyydestä, ja puhdistettu ilma puhallettiin
tehdashalliin lukuisten suulakkeiden kautta. Pienenä yksityiskohtana
mainittiin oppaan toimesta, että kahden vuoden välein raitisilmajärjestelmä
uusittiin kokonaan ja vanhat järjestelmät toimitettiin hyvään hintaan
lääketeollisuuden tehtaiden käyttöön. Lääketeollisuuden vaatimukset
puhdastilojen suhteen kun kuulemma ovat paljon vaatimattomammat kuin ”Suomiosaston”
vaatimukset. Happirikas ilma myös piristi krapulaisia teekkareita
silminnähden.
Sisällä tehtaassa ahersi alun kolmatta tuhatta työntekijää, joista kaksi
kolmasosaa oli laaduntarkkailijoita. Tämä tarkoitti sitä, että yksi ihminen
teki työsuoritteen, mikä sitten hyväksyttiin kahden laaduntarkkailijan
toimesta ja merkittiin hyväksyttynä työvaiheena tarkkoihin
kokoonpanopöytäkirjoihin. Laatu vaikuttikin olevan kohdallaan ja
työilmapiiri vaikutti hyvältä. Minulla oli tilaisuus jututtaa
kokoonpanijoita ja laaduntarkkailijoita, jotka aidosti ylpeänä tekemästään
tuotteista esittelivät tekemisiään. ”Suomiosastolle” pääsi kuulemma vain
useamman vuoden työkokemuksen omaavat henkilöt, jotka sitten viimeisessä
vaiheessa perehdytettiin laadukkaan työskentelyn saloihin Maybach -linjalla.
Vain todelliset ammattilaiset pääsivät perehdyttämisvaiheen jälkeen töihin ”Suomilinjalle”
loppujen jäädessä tekemään Maybacheja viereiseen rakennukseen.
”Suomiosaston” koneistuslinja oli täynnä huipputarkkoja saksalaisia ja
sveitsiläisiä koneistuskeskuksia, ja jokaisen työstövaiheen jälkeen työn
alla olevat osat läpivalaistiin röntgenosastolla huippulaadun
varmistamiseksi. Työstökoneiden maksimi-ikä ”Suomiosastolla” on saatujen
tietojen mukaan kolme vuotta, minkä jälkeen ne myydään vapailla markkinoilla
osan päätyessä siirtoina McLarenin uuteen Paragon-tehtaaseen sen tarpeita
palvelemaan. SLR:t ja formula-1 autot siis tehdään näillä sinänsä hyvillä
koneilla, jotka eivät kuitenkaan täytä ”Suomiosaston” vaatimuksia.
Korilinjakin teki paatuneeseen ammattilaiseen vaikutuksen. Nimittäin kaikki
osat viimeistellään yksitellen prässäysvaiheen jälkeen käsin, jonka jälkeen
osat päätyvät vielä sinkkikäsittelyyn ennen lopullista kokoonpanoa.
Kaikki vaikutti todella ammattimaiselta tässä vaiheessa ja ei ihmekään, että
oppaamme puhisivat tyytyväisinä nähdessään suomalaisvieraiden hyväksyvät
katseet. Muutama seikka kävi positiivisessa mielessä silmään
tehdaskierroksen loppuvaiheessa, sillä esimerkiksi ”Suomiosastolla”
käytettävät johtosarjat ovat varustettu kokonaan kultaisilla liittimillä ja
lämmityslaitteet on tehty platinasta. Todella ammattimaista! Kokoonpanon
lopuksi autot pakataan vakuumipakkauksiin, missä ne toimitetaan yksitellen
lentorahtina Veholle toimitettavaksi edelleen asiakkaille.
Tehdaskierroksen jälkeen siirryimme vielä ”Suomiosaston” auditorioon, missä
teekkareilla oli konjakin nauttimisen ohella tilaisuus kysellä näkemästään.
Ensimmäinen kysymys koski Suomeen tuotavien Mersujen huonoa varustelutasoa,
mihin saatiinkin kaikenkattava vastaus. Tehtaan edustajan mukaan kaikki
lisävarusteiden vaatimat mekaaniset komponentit tehdään alihankintana
Rolexin ja Longineksen tehtailla Sveitsissä, mikä asettaa omat rajansa
lisävarusteiden määrälle. Kaikkiin yksiöihin ei kuulemma riitä varusteita.
Esimerkkinä mainittiin kattoluukun mekanismi, minkä tekeminen vie kolme
kuukautta Rolexin kellosepiltä. Tehdas ei puutteellista laatua hyväksy,
joten Suomeen toimitettavat valioyksilöt ovat siis pakon sanelemina yleensä
perusmalleja.
Toinen kysymys koski mahdollisuutta tulla kesäharjoittelijaksi tehtaaseen,
johon saimmekin hyvän vastauksen. Tehtaan politiikan mukaisesti teekkarin
statuksen omaava henkilö voitaisiin ottaa ainoastaan saniteetti-insinöörin
apulaisen apulaisen tuuraajaksi, ja silloinkin hoitamaan vain pyyhinrättien
kuivatusta valvotuissa olosuhteissa. Palkka olisi tosin hyvä; noin 4300
euroa ja luontaisetuudet päälle kuukaudessa.
Kolmas kysymys koski palkkoja tehtaalla yleensä, mihin isännät antoivatkin
kaikkia tyydyttävän vastauksen. Perustyöntekijä muualla kuin ”Suomilinjalla”
saa 1800 euroa kuukaudessa, mistä vielä vähennetään parkkipaikka- ja
ruokailumaksu. ”Suomilinjalla” perustyöntekijä saa kokemuksesta riippuen
9000–12500 euroa kuukaudessa plus työsuhde-edut, joihin kuuluu muun muassa
kerran vuodessa uusittava Maybach kuljettajalla (vain tehtaan johtajalla on
oikeus ”Suomimersuun, joka on yleisesti e200cdi Classic) ja ilmaiset
kesälomamatkat. Myös asunnostaan ”Suomilinjan” työntekijät maksavat
huomattavasti vähemmän vuokraa kuin peruskansalainen. Tehtaan edustajat
mainitsivat vielä erikseen, että kilpailu on todella kovaa rajallisista
työpaikoista.
Tämän jälkeen olikin vierailulle varattu aika lopussa, joten marssimme
oppaiden johdolla bussille Keski-Euroopan mallien kokoonpanolinjojen ohitse.
Oppaat pyrkivät pitämään kiirettä, mutta muutamille havainnoille oli
kuitenkin aikaa; työolot olivat todella karut ja valoa vähän. Kukaan ei
piitannut laadusta ja suurin osa osista näytti tulevan purku-autoista, joita
olikin tehtaan kokoonpanohalli puolillaan. Myös ”Suomiosaston”
kolarikoeautot näyttivät olevan kovaa sanaa näiden autojen kokoonpanossa.
Matkalla nähtiin lukuisia turkkilaisia rähjiä sylkemässä kokoonpanemiinsa
osakokonaisuuksiin ja yksi krapulaisen näköinen sankari jopa heitti laatat
kokoonpanovuorossa olevan Mersun varapyöräkoteloon. Tästä rohkaistuneena
meidänkin teekkarit heittivät lukuisia laattoja kokoonpanolinjoilla olevien
autojen hansikaslokeroihin. Bussiin noustessa isännät vielä ojensivat
kaikille teekkareille nahkaiset McLarenin varikkotakit (selkämerkinnällä ”Finnish
Customer, the BOSS”) ja kolmen litran pullot Mercedeksen oman brandin
konjakkia. Ilo oli ylimmillään tässä vaiheessa.
Tämän jälkeen olikin hyvä jatkaa kierrosta viinilaaksoon, missä tutustuimme
Suomeen tuotavien viinien salattuihin maailmoihin (Suomeen tuotavat viinit
tehdään oikeasti aidoista rypäleistä ja Keski-Euroopan viinit tynnyreiden
pesuvedestä!) sekä vedimme kunnon lärvit useampana iltana viinitiloilla.
Kunnon asiakasryhmän edustajille kun on tapana tarjota vain parasta…
Olen aina tiennyt, että autotehtailla on omat osastonsa ”Suomiautoille”,
mutta en koskaan ole arvannut miten perusteellisesti Mercedeksin väki
suhtautuu tärkeimpään asiakasryhmäänsä; suomalaisiin asiakkaisiin. On ylpeä
olla suomalainen! Ja aito ”Suomi Auto” on arvokkaampi kuin painonsa kultaa!
|
Piilota foorumit
