Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




 Sivu 1/1 [ 7 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: C5 taka-akselin kumityynyt
ViestiLähetetty: 24.03.2013 23:31 
Käyttäjän avatar

Viestit: 159
Pikaisella haulla en löytänyt otsikon aiheesta juttua - onko niistä ollut kellään murheita?

Nyt nimittäin on vaunu alkanut omituisesti kiemurtelemaan ja nytkähtelemään kun toisen puolen pyörät sattuvat vähänkään pitämättömälle pinnalle eli kun tien reuna on jäässä muuten sulalla tiellä. Perstuntuma sanoisi myös että oikealle käännettäessä olisi yliohjautumistakin tarjolla enemmän kuin yleensä. Renkaissa (Hakka 5) on ilmaa - voi olla turhan pajonkin eli kaksjapuoli. Luulin että kynkkävaivaa olisi mutta kun tänään kävin nosturilla paikkoja tutkimassa niin vasemman puolen takakumityynyn akselinkorvan ja peltikotelon välistä saa isolla meisselillä kumiin paljon enemmän liikettä aikaan kuin oikealla, ja jotenkin kuvittelisi ettei parikymmensenttisellä vipuvarrella pitäisi minkäänlaista eestaasliikettä syntyä. Kun auto on nosturilla on paino etukumityynyjen tötteröillä jolloin liikettä ei pääse helposti syntymäänkään. Oikea takakesärengaskin oli kulunut ulkoreunaltaan - ei oikein sopinut kynkänlaakerivaivaan sekään. Onko näitä veltostunut ja vaihdettu? Kilometrejä on takana 270k ja entisessä elämässään on jotain leveää koppia vetänyt perässään tuo - peilinkiinnitysvermeet oli etulokareiden pulteissa kun sen ostin - rasittaisiko sellainen noita kumeja tempoillessaan perässä?

Kynkänlaakereita en päässyt tunnustelemaan kun ei kallistuksenvakaajan pultit hievahtaneetkaan vaikka jatkovarrella yritin, koneella pitää nuo avata vaan ei ollut saatavilla.

Voisihan nuo kumityynyt muuten vaihtaa vaikka kokeeksi mutta hintaa on takimmaisille annettu 176 € kappaleelta - etummaiset irtoaa sentään 51 rahalla. Sitrosen lista ei niitä tunne. Saksasta saa - tarvikkeena varmaan - kaikki neljä postikuluineen alle kahden sadan mutta voi olla ettei ehdi odottelemaan. Onko jollain jäänyt hyllyyn, osat 5131C7 ja 5131C8?

Monta kysymystä mutta vastatkaa edes johonkin. Vaunu on C5 Break V6 -05.


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: C5 taka-akselin kumityynyt
ViestiLähetetty: 25.03.2013 00:51 
Käyttäjän avatar

Viestit: 1172
Paikkakunta: Ilmajoki

Profiili WWW
Ne kynkänlaakerit nyt ensin.


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: C5 taka-akselin kumityynyt
ViestiLähetetty: 25.03.2013 15:25 
Käyttäjän avatar

Viestit: 1825
Paikkakunta: Laukaa
-pk- kirjoitti:
Oikea takakesärengaskin oli kulunut ulkoreunaltaan - ei oikein sopinut kynkänlaakerivaivaan sekään.
Kynkänlaakereita en päässyt tunnustelemaan kun ei kallistuksenvakaajan pultit hievahtaneetkaan vaikka jatkovarrella yritin, koneella pitää nuo avata vaan ei ollut saatavilla.


Ääni myös kynkän laakeroinnille. Jos koko akselisto on kanissa, niin molemmat renkaatkin silloin olisivat kuluneet epätasaisesti.
On muuten häijyn tunne, kun liukkaalla tiellä kaarteessa taka-akseli rupea yllättäen ohjaamaan ja viemään perää keskelle tietä :shock:

Kallistuksen vakaajan pultit ei minulla auennut edes paineilmakoneella, joten leka ja taltta olivat vanha ja varma konsti niiden avaamiseen.



[i]Citroen C5 2.0 hdi aut farkku -06, Bx 19 TRS -87 museorek., Bx 19 GTI aut -89, Bx 16 TZI -91 aut, Bx 19 Millesime -92 aut.
Vw K70L -72 museorek., mopedi Crescent Topper -67 museorek., Yamaha 80 Ygs-1 -71 museorek.
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: C5 taka-akselin kumityynyt
ViestiLähetetty: 28.03.2013 14:17 

Viestit: 275
ne etummaiset puslat siinä akselistossa helppo vaihtaa joudut tekemään ns sisään vetäjän sillepuslalle tarvikkeet pitkä mutteri 2kpl isoja prikkoja 4kpl 13mm muttereita uusi pusla käteen puslan koloihin asetetaan nuo 13mm mutterit iso prikka alle pultti puslan läpi nyt migillä heftaa mutterit aluslevyyn kiinni saat tällä vedettyä nyt uuden puslan oikeassa asennossa paikoilleen .vanhan saa irti poraamalla + taltan kanssa mutta varo akseliston runkoa -kevytmetallia .saa vaihdettua auton alla tunkkaa takapää ylös etumutterit irti akselisto laskeutuu tarvittavan työtilan verran .samalla vaihtuu ne isotkin kumit uusiin .sitten koeajolle .veikkaan etupuslat kynkän laakerit ei vaikuta ajamiseen niin paljoa kuin nuo etupuslat


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: C5 taka-akselin kumityynyt
ViestiLähetetty: 29.03.2013 00:11 
Käyttäjän avatar

Viestit: 159
Eli joku on sittenkin vaihtanut näitäkin. Kiitos selostuksesta, voi tulla tarpeeseen.

Kävinpä nimittäin vielä Autotohtorin konsultaatiossa, pyysin päästä ohjausnivelienmuljutuskoneeseen perä edellä. Siinä sitten väänneltiin ja käänneltiin eri jousituksen asennoissa vaan ei minkäänlaista väljyyttä tuntunut kun sormea piti kynkän ja alupalkin saumalla. Luulisi jotain tuntuvan kun koko vaunu heiluu. Kumityynyissä liikettä oli mutta ei kuulemma mitenkään liikaa ainakaan katsastusmielessä. Vaunuhan on katsastettu eikä silloinkaan mitään huomauttamista ollut vaikka menin siihenkin tilaisuuteen siinä toivossa että kuulisin missä vika on. Tohtori kehotti odottelemaan miten kesäkumit käyttäytyvät - Hakkapeliitat näyttivät merkillisen veltoilta muljutettaessa, ihan kuin hyytelöä olisivat sekä eestaas että sivusuunnassa ja 2,5 oli ilmaa sisällään. Kympin tästä syynistä maksettuani ajoin huoltikselle ja suhutin reilun 3 kiloa takarenkaisiin, nytkähtely väheni mutta ei loppunut kokonaan, urat tuntuvat vielä ilkeästi. Huomenna ruuvaan kesägummit alle ja tunnustelen lisää. Kynkänlaakerisarjat on silti tulossa.


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: C5 taka-akselin kumityynyt
ViestiLähetetty: 02.08.2014 00:20 

Viestit: 162
Paikkakunta: Tampere
Kuinka tämä episodi muuten päättyi?

Täällä vm. 2006 C5 II 3.0 V6 Break, H3+, ajettu vain 91000 km. Edellisellä omistajalla tosin pääasiassa pätkäajoa; tiedä sitten miten rasittavaa se on taka-akselistolle ollut. Takapää joustaa käsin painellen pehmeästi, ei natise eikä kolise. Kaikki pyöränkulmat hiljattain mitattu, ovat niin kuin pitääkin. Takarenkaat kuluvat tasaisesti. Katsastuksessa eivät havainneet (tai osainneet havaita) mitään kummallista takapäässä - ao. katsastusasemalla ei muuten ollut Trafilta mitään ohjetta tähän kun kysyin.

Kuitenkin varsinkin toispuoleiset kuopat saavat auton perän elämään aika lailla omaa elämäänsä sivusuunnassa, selkeä heikennys ex-Xantiaan verrattuna. Toki kovempi jousitus aiheuttaa osan tästä - voi olla, että taakse laitellaan jossain vaiheessa comfortit tai plussattoman takapallot. Lisäksi havaittavissa, että tien kallistukset aiheuttavat selvää ohjailutarvetta jottei auto karkaa pöpelikön puolelle. Tämä pyrkimys on huomattavasti voimakkaampi kuin Xantiassa. Tutkin etupuslien kiinnitystä ja totesin etteivät ne ainakaan servicen ilmoittamassa momentissa (muistaakseni n. 111 Nm) olleet vaan löysemmällä. Sitikkapuoskari tiesi kertoa että näitä oli kiristelty kolinoiden poistamiseksi, ilmeisesti juuri etuheloja?



C5 II 3.0 V6 Break
ex: Xantia I 1.8i 16v Berline
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: C5 taka-akselin kumityynyt
ViestiLähetetty: 05.08.2014 20:18 

Viestit: 195
Paikkakunta: Punkalaidun
Kallistuksenvakaajan pultit aukeaa, kun lyö puolen kilon lekalla, ja kyllin suurella välivarrella pultin päähän, herätetään se kuin aikoinaan "kuplan" pyörän pultti, lujasti.


Poissa
   
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
 Sivu 1/1 [ 7 viestiä ] 


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa


Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia vestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  

cron