Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




 Sivu 1/1 [ 10 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 10.03.2009 18:20 
Käyttäjän avatar

Viestit: 871
Paikkakunta: Karkkila

Profiili WWW
Nyt se sitten on saatu kotiin, avovaimon ensimmäinen rättäri, punainen Dyane -74 kutosen tehokkaalla moteurilla. Rauhallisesti kypsyi mielissämme ajatus rouvan kesäautosta, varovaisesti ensin ihan vain pyöreän Dyane-tarran hankinnalla, sitten siitä isompiin rättärikaulakorukokonaisuuksiin siirtymällä ja lopulta kuljin on saatu nyt hommattua.

Kuva
Tinsku Laukaalla

TA1
Ensimmäinen tehtäväasema talvilomareissullamme oli Kiuruveden mummola, jossa oli aivan selvää se, että kyseinen tehtäväasema oli tankkauspiste. Vähän arveltiin, että josko C4 olisi perillä perjantaina iltamyöhään, niin tiistaihin asti voisimme viihtyä mummon hoivissa. Alustavasti sovimme siis, että Dyanen voisi hakea Laukaalta tiistaina. Sunnuntaina alkoi kuitenkin jo näyttää siltä, että tankkaus on suoritettu jo maanantaihin mennessä, siihen malliin alkoi vatsa kasvaa savolaismummon luona - sekä inehmoilla, että koirilla. Ei auttanut enää koirien juoksutuskaan (video). Sovimme siis Dyanen haun maanantaille.

TA2
Tehtäväasema 2 eli Jasun triken tsekkaus oli sovittu tapahtuvaksi Suolahdella. Koska navigaattorimme on sulanut jo kuukausia sitten, oli syytä turvautua Jasun apuun ja niinpä paras tapaamispaikka oli Uuraisten ABC, joka lienee tunnetumpi Hirvaskankaan ABC:nä. Koirat sai hetken aikaa tehdä tarpeitaan, kun Jasun saapumista odottelimme. Kun XM lipui tapaamispaikkaan, jatkoimme peräkkäin kohti Triken säilytyspaikkaa.

Pihalla oli jos jonkinmoista Sitikkaa, oli Dyanea ja BX:ää ja vaikka mitä. Sahtivaarin V6 oli jo poistunut pihalta. Jasun upea Trike tuli tarkasteltua pintapuolisesti, enkä kuivia tyyppejäkään uskaltanut fillarin päällä ottaa, sitä kun pitäisi edelleenkin se lokakaivo hankkia ja vieläkin vähän hirvittää niitä rahoja ameriikanrautaan sijoittaa. Toisaalta lokakaivon päivittämisen takarajaan on vielä vuosia aikaa, Jasun kolmipyörä menee sitä ennen kaupaksi, ihan varmasti. Karmea dilemma. Olispa rahaa molempiin.

Kuva
Trike

TA3
Siirtokilpien hankinta Suolahden konttorilta sujui mutkattomasti kupongin täyttämällä samalla kun virkailija hoiti yksityispuheluaan. Kun paperi oli täytetty, naputteli täti tiedot koneelle. Muutteli peräti vielä matkantarkoitusta, tulin laittaneeksi matkan syyksi ”omistajanvaihdos / kotiinkuljetus”, mutta niinhän tuo tyttö muotoili viralliseen paperiin jotain sievempää höpöötestä tyyliin ”ajoneuvon kuljettaminen…” Mikä ehkä kaikkein lupaavinta ja hauskinta, huomasi Jasu että kilvet sopivat hyvin aiheeseen, sillä tarralapuissa komeili kirjaimet CV. Lohkaisu ”näillähän ajelee sitten pidempäänkin” kuivui jostain syystä huulilleni ja lähdimme kohti seuraavaa TA:ta.

Kuva
CV:n CV-siirtokilpi

TA4
Laukaalla olikin sitten se kaikkein odotetuin TA, eli kulkimen lunastaminen vaimon nimiin ja ohjastamisen aloittaminen kohti kotia (video). Dyane osoittautui juuri niin hyväksi, mitä oli odotettua Jasun testilenkkien ja Markun puheiden perusteella. Puutarhatraktorin akku mahtui parhaiten akkutellinkiin ja ei muuta kuin sen verran varaosia kyytiin mitä mahtui ja reippaasti reissun päälle, että pääsisi tolkussa aikataulussa kotiin asti, sillä urheilemiseen oli myös varattava aikaa, mikäli jotain sattuisi. Tosin uskoin jo CV-tarrakilvet käsiini saatuani, että André on tällä reissulla puolellamme!

Ja olihan se, ainoa huoltotoimenpide mikä oli jo heti ensimetrien perusteella tehtävä, oli pyyhkijänsulkien vaihto keskenään, että olisi kuljettajalla paremmat näkymät liikenteeseen. Sen enempää ei tarvinnut tehdä, muuta kuin ajaa vaan (video)! Leivonmäen Teppanalla sain tankattua ja sulat vaihdettua keskenään, ja siellä kohtasin ensimmäisen vuosimallin kyselijänkin. Kun kerroin kulkimen olevan -74, oli kaverin kasvoilla hämmästynyt ilme. Harmi, ettei minussa ole journalistista verta edes sen vertaa, että ilme olisi poikinut lisäkysymyksen ”Kuinka niin?” sillä jälkeenpäin olisin halunnut tieätää, mikä kaverin hämmästyksen aiheutti.

Kuva
Pysähdys Leivonmäen Teppanalla

TA5
Keli muuttui loppumatkasta aika hurjaksi, lunta tuli todenteolla ja matkan varrella oli Hiacea ojassa ja aurauskalustoa liikenteessä. Riihimäen kohdilla jonossa ajelijoista kolme autoa välkytteli valoja. Tarkistin omat säädöt ja oikeat valot oli päällä, eikä ne taivaisiin osoittaneet. Odottelin joko onnettomuutta tahi poliiseja edessä, mutta ei siellä mitään ollut. Joko sitten varoittelivat mahdollisista hirvistä ja tilanne oli jo ohi, tai sitten takanani olijoilla ei ollut oikeat valot käytössä. Sen kummemmin ei huomauttelijoita ollut, että kyseinen tilanne jäi arvoitukseksi.

Lopulta viimeinen TA ennen maalia koitti ja se olikin onnistuneet reissun päätteeksi Calvados-pullon hankinta Karkkilan Alkosta. Koska kuljin on ensimmäinen avokkini rättäri, oli syytä ottaa myös ranskalainen punkkupullo matkaan, jotta olisi sitten hänelläkin ranskaa mitä maistella.

Kuva
Vikalla TA:lla - 9km jäljellä

MAALI
Kotitietä ei oltu aurattu ja C4:n olikin jo vaimon ohjastamana perillä. Peruuttelin pihaan tien sivuun ja lunta oli Dyanen mahaan asti. Kun katselin lumettunutta kuljinta, en voinut muuta todeta kuin että en muistanutkaan kuinka hauskaa talvisätkäily olikaan. Lämmintä ja ajo-ominaisuuksia piisasi, kuin myös ihmisten katseita ja nautiskelun makua (video).

Kuva
Talvisätkä

Loppu hyvin, kaikki hyvin - kiitokset Jasulle, Markulle, André Citroënille, koirille, mummolle ja kaikille mukanaolleille joko fyysisesti tai henkisesti - sekä avovaimolle joka päätit hankkia sätkän. Tarkoituksena on kilvittää kuljin mahdollisimman pian ja saattaa ajoon, jotta pääsisi heti kesän makuun, kun sen aika koittaa. Ja ehkä saisi raivattua aikaa myös Caminan elvyttämiseen, se kun alkaa olla korkein aika hevosauton pelastamiselle.

Dyane-kuvat löytyy isompina osoitteesta: http://www.elisanet.fi/kalliolinna/dyane



Yksipuolaisen ratin takaa,

Visa-mies

visamies.wordpress.com
facebook.com/visamies
youtube.com/visamies
twitter.com/visamies
visamies.galleria.fi
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 10.03.2009 18:52 
Käyttäjän avatar

Viestit: 3152
Paikkakunta: Korpilahti

Profiili WWW
Nyt selevis sekin miks sieltä pihasta perään lähteminen oli niin hitaan oloista... Ei tuo ajaminen ja kuvaaminen taida olla kuiteskaan niin kamalan kätevää..? :lol:

Olishan tuota juttua riittäny hieman pitemmäksikin aikaa, miks aina pitää olla hätä ja kiire jokapaikkaan muttei mistään pois..!



Dyane 4x4 IE, Sm 2.7, Dyane IE, C8 2.2
Series -LantikanPätkä
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 10.03.2009 18:53 

Viestit: 110
Paikkakunta: Laukaa
Melkein alkaa kaduttaa, että tuli luovuttua moisesta aarteesta, mutta siitä huolimatta ONNEA TULEVILLE KILOMETREILLE!


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 10.03.2009 20:27 
Nätti kuin mikäkin, ei vois paljoa punaisempi enää olla! :)


   
 
 Viestin otsikko: Re: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 23.06.2009 22:46 
Käyttäjän avatar

Viestit: 871
Paikkakunta: Karkkila

Profiili WWW
Heps,

tällä päivämäärällä Dyane on saatettu rekisteriin.

Aika pienellä meikkaamisella selvittiin, tuulilasin alakehyspeltiin pari paikkaa ja maalaus, kuskin oveen paikka ja maalaus. Takahelmapellistä lohkeilleet maalit pois ja maalaus. Loppu olikin sitten tuunausta. Rakentelusuuntana käyttökuljin, josta eletty elämä näkyy pienine persoonallisine lisukkeineen.

Ja kyllä, vaimokkeen kuljin on edelleen eli siinä tarkoituksessa palvelee mihin hankittiin. Parempi puolisko osallistui kiitettävästi remppaan, mm. ovipahvien uusi kangastus on hänen käsialaansa.

Kiitokset Jasulle, myyjälle, Sahtivaarille, vaimokkeelle ja äitille tietenkin + ne ketkä unohtuivat. Tattikset myös varaosia toimittaneille inehmoille ja katsastusinsinöörisedälle.

Alla pari tuoretta kuvaa, isompi kuva klikkaamalla.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva



Yksipuolaisen ratin takaa,

Visa-mies

visamies.wordpress.com
facebook.com/visamies
youtube.com/visamies
twitter.com/visamies
visamies.galleria.fi
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 24.06.2009 08:15 

Viestit: 555
Paikkakunta: Lahti
Tyylikäs! Hyvin sopii noi Sitruunapatonkitarrat.



Skoda Superb combi 1.5 TSI DSG

"Sitikat on ihan yhtä hyviä, kuin muutkin huonot merkit"
Citikka Maken asentaja
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 24.06.2009 11:39 
Käyttäjän avatar

Viestit: 3152
Paikkakunta: Korpilahti

Profiili WWW
Kiva että kilvissä/liikenteessä on, hävyttömän siistikuntoinen oli tuo yksilö..!

Onneksi meni tutulle ja osaaviin käsiin, muuten olisi tuota katsoessa jo saattanut käydä pieni piru mielessä ja lunastaa yksilö itselle... Kun tuossa oli ostohetkelläkin vähemmän vikoja sekä ruostetta kuin miun käyttö-Xm:ssä...

Turvallisia kilometrejä, liekö jo tulevana viikonloppuna taas törmäillään..?



Dyane 4x4 IE, Sm 2.7, Dyane IE, C8 2.2
Series -LantikanPätkä
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 27.06.2009 17:03 
Käyttäjän avatar

Viestit: 871
Paikkakunta: Karkkila

Profiili WWW
Tänään se sitten jätti tielle!

Eikä ihan mistä tahansa syystä, vaan bensahan siitä loppui. :roll: Käytiin me kyllä ensin Tebiksen pihalla, mutta kun kysyin vaimokkeelta "mitä sä oikein teet" ja mainitsin "eihän tätä nyt vielä tarvii tankata", niin lopputuloksena oli 5 kilsan jälkeen tienvarsipysäköinti. :D

Mutta mitä tekee kulkimen omistaja tilanteessa, jossa pitäisi saada lisää menovettä? Katso video >>



Yksipuolaisen ratin takaa,

Visa-mies

visamies.wordpress.com
facebook.com/visamies
youtube.com/visamies
twitter.com/visamies
visamies.galleria.fi
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 01.07.2010 00:11 
Käyttäjän avatar

Viestit: 871
Paikkakunta: Karkkila

Profiili WWW
Viimesimmät hienosäädöt on bensapumpun vaihto (oireili Citroën 90-vuotisjuhlaparaatissa) ja kärjettömään sytytykseen siirtyminen.

Samalla tuli tehtyä pari asennusvideotakin sytkärempasta, jossa luvassa mm. meisselin lipsumista, kaasarin porailua ja saattaa se oikeanpuoleinen etunenkin lyödä pari kierrosta tyhjää. :lol:

Osa 1
Osa 2

Alla vielä vertailua, millainen kipinä oli huolehtimassa sytytyksestä ennen remppaa.

Vanha tsydeemi



Yksipuolaisen ratin takaa,

Visa-mies

visamies.wordpress.com
facebook.com/visamies
youtube.com/visamies
twitter.com/visamies
visamies.galleria.fi
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Dyanen hakua talvilomareissulla
ViestiLähetetty: 01.07.2010 11:27 
Käyttäjän avatar

Viestit: 3465
Paikkakunta: Vallis Gratiae
Visa-mies kirjoitti:
Samalla tuli tehtyä pari asennusvideotakin sytkärempasta


...aika kätevästi maski ja potkuri lentävät tantereeseen... :lol:



2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81
Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
kuin missä tahansa loistoluokan autossa. (2CV-esite,1956)
Poissa
   
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
 Sivu 1/1 [ 10 viestiä ] 


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa


Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia vestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää: