Haeskelin uutena hetken keskusteluista, mutta kun en löytänyt sopivaa jo vastattua, pitänee tehdä uusi.
Eli kyseessä 2001 Xsara Break bensa 2.0 (1.99 tai jotain), "Exclusive" lukee kyljessä, jos jotenkin vaikuttaa asiaan.
Oikean etupyörän jarrun sisempi pala kulunut loppuun ja irronnut kokonaan (!), ja siis aiheuttaa kivaa laahausääntä, kun sis laahaa.
Sitä olen hetken ihmetellyt että miksi. Lisäksi kävin jo Motonetistä uudet palat hakemassa.
Ulompi pala on ihan ok, ainakin kun sitä paikallaan katsoo. Se sisempi pala on hiukan raidoittanut levyn sitä puolta, eli varmaan menee sekin sitten viimeistään katsastuksessa vaihtoon, joten kannattaa varmaankin sekin nyt sitten kun kerran otetaan pyörä pois. Ulkopala ja levyn ulkopuoli ihan siisti ja sileä.
En kuitenkaan oikein ole vielä päässyt selvyyteen siitä, että saako jollain vippaskonstilla palat vaihdettua ilman että jarrusatulan irroittaa, tai ilman että levyn irroittaa, vai pitääkö molemmat irti?
Sain sisemmän palan sylinterin (vai mäntäkö se on?) painettua sisäänpäin melko lailla, kunnes kumi alkoi olla ensimmäinen näkyvä osa, jolloin lopetin. Ulompaa en saanut hievahtamaankaan.
Levy on kiinni sillä yhdellä torxilla, ja satula näyttäisi olevan sisäpuolelta kahdella n 19 mm pultilla (ainakin 19 mm avain sopi...). Mutta pitääkö näihin ryhtyä?
Kun tämä on ensimmäinen Citroen, eli ei ole niin mitään hajua, pitää kysyä.
|