Olen havainnut itsessäni kummallisen ominaisuuden. Arkipäivän pienissä logistiikkatilanteissa pyrin lähes pakkomielteisesti löytämään aina sen pienimmän vaivan tien.

Mitä Jekkeri nyt tarkoittaa?

No, esimerkki. Olen syönyt aamiaista, ja pöydällä on maitopurkki, kaksi mehupurkkia, tyhjä lautanen ja pari kuppia. Sen sijaan että lähtisin satunnaisessa järjestyksessä kantamaan näitä keittiöön, mietin hyvinkin tarkkaan että missä järjestyksessä ne kannattaa viedä että olisi vähiten vaivaa:

- ensin maitopurkki ja toinen (ei tyhjä) mehupänikkä jääkaappiin, menee yhdellä keikalla
- sitten toisella keikalla lautanen, jolle on nostettu tyhjät kupit ja aterimet, sekä tyhjä mehupurkki. Nämä menevät myös yhdellä keikalla, ja logistisesti hyvin koska roskapönttö on aivan keittiöaltaan välittömässä yhteydessä, joten voin samalla "liikkeellä" päästää irti sekä aterimista että tyhjästä mehupurkista

Ja vaikka tietoisesti pyrin välttämään tätä, aina vaan aivo väkisellä tekee mikrologistisen analyysin ja toimintasuunnitelman ennenkuin käpälä liikahtaa.

Kuitenkaan en muuten koe olevani mikään pedantti nipottaja.

Mikä tässä nyt oikein on?

Toisilla ihmisillä pää toimii erilailla ja joillain sitten paljon vähemmän.
Arkkitehtuurissa toiminnallisuus valitettavan harvoin pääsee suunnitteluperusteena näkyviin.

Minulla on samaa vikaa, mutta nyt kun ei enää pysty itse fyysisesti tekemään mitään vaan joutuu teettämään hommat muilla, taipumuksesta ymmärrettävästi koituu kahdensuuntaista konfliktia.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Puoliksi tehty riittää normaalikäyttöön aivan hyvin

- ensin maitopurkki ja toinen (ei tyhjä) mehupänikkä jääkaappiin, menee yhdellä keikalla
- sitten toisella keikalla lautanen, jolle on nostettu tyhjät kupit ja aterimet, sekä tyhjä mehupurkki. Nämä menevät myös yhdellä keikalla, ja logistisesti hyvin koska roskapönttö on aivan keittiöaltaan välittömässä yhteydessä, joten voin samalla "liikkeellä" päästää irti sekä aterimista että tyhjästä mehupurkista

Vie mennessäs, tuo tullessas, sanoi vanha kansa. Hyvä neuvo

Kun asuu hissittömän talon kolmoskerroksessa, sitä katsoo melkein aina ulos mennessään että olisiko roskia vietäväksi. Tai vaikka ei olisi edes menossa ulos asti vaan pyykkituvalle, tai kellarikomerolle maalailemaan jotain autonosaa.

Luin viikolla jostain teoriasta, että vanhentuessa aivot alkavat täyttymään tavarasta ja siksi ihminen laiskistuu ja alkaa säästämään aivokapasiteettiaan ja itseään. Ei sillä, etteikö tuollainen etukäteen miettiminen tavaroiden vientijärjestyksestä rasittaisi aivoja, mutta liikkuminen ja koordinaatio rasittaa myös..huomaamattomasti. Tuolloin aivot pyrkivät optimoimaan kapasiteetin käyttöä.

Sanotaan myös, että unen aikana päästä häviää ns. turhaa tietoa ja sen myötä aivojen kapasiteettitarve pysyy kurissa. Olen tästä hieman erimieltä. Oman teoriani mukaan harva asia oikeasti häviää päästä lopullisesti. Monenlaista tavaraa on "pakattuna" ja erilailla aktivoitavissa uudestaan. Esim. hajut, tunnetilat yms. ovat hyviä laukaisjoita tiettyjen asioiden uudelleen palauttamiselle tajuntaan. Yhtenä esimerkkinä tästä on koulussa loputtomasti jankatut kieliopinnot. Saattaa olla hyvin vaikea avata suutaan ja alkaa puhumaan kieltä, jota harvoin käyttää. Pari päivää ympärivuorokautista oleskelua vieraan kielen keskuudessa niin johan alkaa pulpahtelemaan sanoja päähän, joita ei edes muistanut muistavansa.

Aivot ovat jännä kapistus. Tässä eiliseltä artikkeli aivovaurioihin liittyen: http://www.hs.fi/ulkomaat/Baaritappelus ... 9515817870

Toinen valaiseva esimerkki. Pyrin välttämään, mutta aina vaan tulee tämä tehtyä:

Saunaan/suihkuun päivän päätteeksi mennessä mietin askeleeni niin, että voin käydä pyykkikorilla pudottamassa käytetyt vaatteet sinne samalla keikalla kuin napsautan saunan päälle. Tämä vaatii sikäli ennakkosuunnittelua, että kaikki vaatteet eivät aina mene pyykkiin, päällyshousuilla ja paidoilla on pitempi käyttörupeama kuin aluskerroilla, ne tulee siis jättää narikkaan ennen pyykkikori/saunaneteishuoneeseen menemistä.

Ja vaikka kuinka ajattelen, että nyt en logistikoi, niin vaan aina se tulee tehtyä. Ja aikaa ja vaivaa säästyy, mutta mutta... onko tämä nyt järkevää.

Onkohan tällä taudilla nimi?

Pakkoneuroosi.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=dlk00403

Kiinnostava linkki, mutta oireisto ei tunnu pätevän täysin. Ensinnäkin tämä tuntuu esiintyvän vain silloin, kun tilanne tosiasiassakin vaatii mikrologistiikkaa. Toisekseen, enpä voi sanoa kokevani epämiellyttäviä tahi pelon tunteita.

Toisaalta, vaikka pyrkisin välttämään mikrologistista optimointia, se kyllä tulee tehtyä tilanteen sen salliessa.

Teen tuota jatkuvasti. Olen aina tehnyt. Viimeiset 20 vuotta invalidina tottakai vahvistavat hyötysuhteen maksimointia, mutta piirre on on ollut aina. Kutsun sitä minimiliikkumiseksi. Vaikka aikanaan urheilua harrastavana nuorukaisena kävin lenkeillä ja treeneissä, aina mietin miten minimoin turhan kulkemisen.
Nyt kepeillä polvileikkauksen jälkeen kulkevana on oikeastaan oikein miellyttävää, että etukäteen on alitajuisesti prosessoinut kuljettavat reitit ja tehtävät työt. Yhtään turhaa askelta ei tule kärsittyä.

Tuiki tavallista laiskuuttahan tuo on, ei sen kummempaa. Taudin taustalla voi piillä huonosti optimoitu asunto tai liikunta-aversio. Lääkkeeksi suosittelen liikuntaa, tarvittaessa lisäksi ruokavalion tarkastelua. Toisaalta olisi ehkä helpompaa palkata palvelija.

Laiska pyrkii pääsemään helpommalla kaikessa ja kuluttaa paljon energiaa ongelman ratkaisuun ja niin syntyy usein keksintöjä. Ahkera ei yritä jäädä pohdiskelemaan moisia vaan tarttuu heti toimeen ja puurtaa läpi harmaan kiven tarvittaessa. Usein ahkera kuitenkin saa enemmän aikaan, -kumpiakin tarvitaan. Tämä ei automaattisesti tarkoita että laiskat ovat fiksuja ja ahkerat tyhmiä, ihmiset vaan käyttää aivojaan eri tavoin. Naisten kyky multitaskata asioita ja olla ahkeria on asia jota todella kadehdin ja arvostan.

Vai olisiko syytä toimia päinvastoin? Viedä yksi kerrallaan niin tulisi hyötyliikuntaa enemmän ja sen myötä aineenvaihdunta pysyy vireänä eikä sydän ja verisuonitauditkaan hätyyttele ja saa roplata niitä rakkaita sitruunoita kun terveys ei tee esteitä tahi jarruttele.

Oliskohan koko tämän(kin) jutun pointtina pelkkä itsekeskeisyys...

Epäilemättä, mutta keskusteluketjun avaus ja siitä lähtevä keskustelu sen sijaan ovat hyvinkin kiinnostavia.

Tehdäänpäs tieteellinen testi. Miltä tuntuu hoitaa aamiaiskattaus ja purku ilman mikrologistiikka, oheiselle setille:

Ja näin testataan, ensin kattaus:

http://youtu.be/K3pXV8-zmOQ

Ja sitten kattauksen purku:

http://youtu.be/irZSiWci6fw

Ja miltä tämä tuntui. Turhalta ja pahalta! Ilmeisesti näin pitäisi toimia koko ajan, että olisi "normaali"? Liikuntaa edistääkseen juosta keittiön ja ruokailuhuoneen väliä ees-taas jatkuvasti?

Ei kyllä minun nyt täytyy todeta, että mikrologistiikka tuntuu tuovan järkeä muuten kaoottiseen tämänpäivän elämään. Voisiko jopa sanoa, että mikrologistiikka on vapaa-ajan lisääntymisen ensimmäinen edellytys?

Prosessin tehostamisessa tuotantosolun laitteiden keskinäisellä sijainnilla on ratkaiseva merkitys työvoimavaltaisessa suorituksessa, varsinkin volyymin jäädessä pieneksi. Ruokailuprosessin volyymin ruokailijaa kohden kasvaessa myös päädytään lähes väistämättä jossain vaiheessa siihen, että kaikki liikkuminen on vaivalloista ja vastenmielistä.

Hellan, astianpesukoneen, roskiksen, jääkaapin ja pöydän keskinäinen sijainti olisi pidettävä etäisyyksiltään pienenä ja prosessin tehottomat ja tarpeettomat osat voisi jättää pois ja juoda viini suoraan pullosta ruuan valmistuksen aikana. Lisäksi istuutuminen pöydän ääreen vähentää kehon potentiaalienergiaa, luultavasti lisää ruokailun kestoaikaa sekä aiheuttaa tarpeen nousta ylös ruokailun päätyttyä. Tuolin siirtelystä aiheutuu vaivaa ja tuolin jalat vaikeuttavat lattian siivousta aiheuttaen siivousprosessin tehokkuuden laskua, sekä ulkoistettuna kustannusten nousua.

Pöytäliina on jo karsittu turhana ja kustannustehottomana pois prosessista, joka osoittaa ruokailijalta normaalia parempaa tuotannonhallintaa tietenkin sen lisäksi, että asiasta on avattu keskustelu.

Jos halutaan tehostaa toimintaa ja välttyä turhalta siirtelyltä niin eikö voisi syödä suoraan pannulta heti kun on sopivasti lämmennyt tai popsia kattilasta ja jos sähköenergian kulutuksessa halutaan maximoida turha kulutus pois niin ei lämmitetä ruoka-aineita laisinkaan. Eikös eskimotkin syö valaan lihaa raakana? Miksikäs emme me?

Tästä tulikin mieleen se, kuinka välillä ahistaa seurata yhden duunikaverin touhuja töissä. Esimerkiksi käy vaikka se, kun sillä oli about 40 kuuden metrin mittaista profiiliputkea sahattavana pätkiksi. Putkinippu oli sahan vieressä radalla väärinpäin, mutta sen sijaan että sen koko nipun olisi nostanut nosturilla ilmaan ja kääntänyt kerralla, tämä sankari käänsi jokaisen putken yksitellen käsineen ennen sahalle laittamista. Tämä vaati kävelyn 10 metrin päähän väljempään tilaan, putken käännön hyllyjen välissä voimistellen ja viemisen takaisin sahalle.

Parastahan tuossa on se, että kun firman toimari sattuu kävelemään ohi, se miettii että "kyllä nyt on hyvä meininki tuolla miehellä."

Suurin osa suomalaisista taitaa kuitenkin syödä aamiaisensa ihan keittiössä, jolloin ruokapöydälle on jääkaapilta, tiskialtaalta ja astiakaapilta keskimäärin 2-3 m matka, jolloin ei kauheasti kannata aivosoluja vaivata järkevimpään mahdolliseen tapaan kattaaja ja kerätä aamupala.
Kun matka kasvaa, esim. ulkona ruokailun takia, kannattaa asiaan kiinnittää jo huomiota.

Ahkerana pidetään häntä.

"Tee niin tai näin, teet aina väärinpäin".
Vanha viisaus(?) ...