Jaa-a, se oli vaimon syytä.

Kun hän ajoi siinä reilusti kolmekymppisenä ajokortin, niin sanoi että hänellä on aina ollut haaveissa oma rättäri.
Minä en moiseen säksättimeen heti lämmennyt. Olisihn halunnut Triumph Heraldin tai Kuplan, joita minulla aiemmin olikin ollut.
Kun sitten aikamme etsittiin niin löytyi vuoden 70 2CV4.
Ajoin sen itse eteläisen pohjanmaan alavilta mailta tänne kymenlaaksoon Tampereen kautta jossa olimme yötä.
Yllätyin täysin siitä miten mahtava laite se oli maantiellä, vaikka ajatusta pitkästä ajomatkasta täysin vieraalla laitteella kammosinkin etukäteen.
En mainannut malttaa yötä odotella Tampesterissä että pääsisi matkaa jatkamaan.
Rouva ajelikin sillä työmatkansa. Myöhemmin se vaihtui 76 2CV6:seen ja vielä 82 Charlestoniin.
Kun sitten muksun syntymän jälkeen rouvalta ajohalut ja autoharrastaminen jäi pois niin sovittiin että myydään sätkä raha/aika/innostus -syihin vedoten.
Sattumalta myynnin aikana tuli tietooni muutaman vuoden seissyt 71 DSuper lähimaastosta, jonka hinta ei ollut paha.
Näin moisen varmaan ensimmäistä kertaa niin läheltä ja kun istuin penkille ja kone käyntiin, hydrauliikka nostin minut korkeuksiin. Teknisesti ja kuvaannollisesti. Tekosyyt heitettiin ikkunasta mäelle ja siitä se sitten lähti.
Hydraulisitikoita on ollut DSuperin jälkeen, GSA, BX ja nyt Xantia sekä tietysti tuo projekti DS.
En kyllä osaisi poiskaan vaihtaa tuota messevää kyytiä.
Juu, onhan näiden kanssa välillä kiroillut ja se kuuluisa usko on horjunut, mutta kummasti tämä tapa vie...

Isä sairastui ensin, ei vaatinut kovia ponnisteluja vältellä tartuntaa. Tai ensin se kai osti beksin ja sairastui vasta jälkeenpäin. Oli niillä bekseillä kiva ajella, mutta olihan se vähän hassua kun ikkunaa avatessa ovi pomppasi auki. Mulla oli ollut ooppelia, voorttia, mazdaa ja tojotaa ja merkkivouhotus oli vähän vinksahtanutta hommaa.

Sitten kuutisen vuotta sitten kypsyin Camryyn ja piti löytää parilla tonnilla hyvä farkku alle. Jotain B-omegaa taisin silloin eniten himoita, mutta hintaluokassa varusteiltaan ihan ylivoimainen oli Xantia. Hyvällä tuurilla saattoi saada kakkoskoppaisenkin. Laguna ei taas houkutellut. Sitten löytyi ensimmäiseltä omistajalta '98 1.8 16V break-Xanttu, 185tkm ajettuna. Siitä se alamäki sitten alkoi. Jostain helmikuusta asti olen kylläkin itse ajellut rautajousilla, hyvää käyttöxantiaa tekisi kovasti mieli mutta toisaalta paku on kyllä kätevä. Ajellaan vaimon femmalla sitten jos ei penkit riitä.

Vaimolle femmaa hankkiessa yritin vähä ehdotella myös 307:aa, mutta tuon em. Xantian jälkeen halusi pysyä sitikoissa. Tauti leviää siis hiljalleen. Pieniä vastustuskyvyn rippeitä sillä vielä on jäljellä, viime viikolla osoittelin innoissani ykkössarjan d-mallia ja se oli kuulemma ruma...
Eteisen olen kuitenkin saanut täyttää D-aiheisilla tauluilla Nyt kun on omaa jälkikasvua niin saadaan isän kanssa muovata vinksauttaa viattoman lapsen mieli heti alusta alkaen Hyvin on ainakin lähtenyt alkuun...

Voisin ton VTS:n vaihtaa GTi-beksiin tai 16V-VSX-Xanttuun, mutta kukapa sellaiseen lähtisi... olis edes lelu mehuilla

Rivarinaapurinani asui Korpivaaran markkinointijohtaja. Siitä alkoi Camry-kausi. Sitten hänet nimitettiin Auto-Bonin toimitusjohtajaksi. Sitten alkoi Citikka-kausi. Ensimmäinen Citikka oli Xantis VSX -93. Eikä yhtään negatiivista muistoa. Loistava auto. Nyt menossa 2010 C5 dieselfarkku automaatilla. VSX oli eka automaatti ja kerran on ollut yksi sotkuvaihteinen sen jälkeen.

Seuraava saattaakin olla saksalainendieselfarkku.

Alkuvuonna 2000 minulla oli "uuskoppanen" HiAce. En viitsinyt lähteä sillä Rovaniemelle, oli se sen verran iso ääninen matkustamoltaan ja dieseli kelpasi. Tuttu autokauppias usutti matkaan -96 Xantia 1.9TD Break:lla. Ajan autolla vieläkin yli 300 000km yhteisen matkan jälkeen. Oli Vissiin HiAcen jälkeen aika mukava. Viisi sitikkaa on sen jälkeen ollut, kolme Xantiaa ja kaksi Xsaraa, ja käytössä on edelleen tuo 1.9TD ja Xsara 1.6 bensiini Breakki. 1.9TD ei lähde talosta, mikäli se minusta riippuu. Se ei ole koskaan jättänyt välille. Vikaviitosista en ole innostunut. Ehkä laitan joskus vielä 1.9TD Berlingon sillä uudemalla ilmeellä.

Autoilu alkoi Fiat 127:lla, mutta sillä ei aikaansa pidemmälle jaksanut ajella, joten jotain piti etsiä tilalle. Silloin ja siihen aikaan näillä nurkillä ei ollut montaakaan sopivan hintaluokan autoa, ja kun porukat sanoivat, ettei mitään micraa osteta niin ainut vaihtoehto olikin sitten punainen viistoperä ZX. Autohan saa olla minkä tahansa värinen, mutta ei punainen... tässä jo toinen punainen heti kärkeen. Porukat ajoi silloin myös ZX:llä, farkulla ja hieman omaani uudemmalla tosin. Tässä vaiheessa ei vielä kolahtanut, totesin vain, että auto kun auto.

Mutta sitten tapasin tulevan aviomiheni. Hänellä oli komea kattoluukullinen BX, olipa vielä auton värinenkin eli sininen. Mehujouset oli jotain ihmeellistä, enhän silloin oikeasti tajunnut autoista juuri mitään. Yhteiseksi autoksi hankimme kuitenkin Xantian, kun saman katon alle muutimme. Xantiota sitten päädyin hankkimaan myös itse, nyt toinen oma menossa.

Parantumista citikoista ei ole havaittavissa, sen huomasi viimeisimmästä hankinnasta.

No jaa se oli joskus 70-luvun lopussa kun meidän paikallisella Shellin isännällä oli diesel CX. Sitä salaa ihailin, mutta ei meillä Volvo-alueella voinut julkisesti siihen aikaan tulla kaapista ulos. Meni vuosia ja sitten 80-luvun lopulla ihailin taas CX:ää ja toivoin että se olis tullut silloiseen työpaikkaan vaihdossa niin olisin voinut ostaa sen, mutta toisin kävi. Sitten 90-luvun alussa entisellä duunikaverilla oli BX käyttöautona ja siitä sain päähäni että mulle kanssa taikamatto. Yritin vaihtaa 200-sarjan farkku Volvoa uuteen BX 19 malliin, mutta autokauppa ei oikein innostunut kauppaan, Volvo oli kuulemma heille hankala myytävä ja autojen hinnat olis olleet liian lähekkäin, taas se jäi. No 2000-luvun alussa Koivuhaan Vehossa oli sininen CX myynnissä ja kävin sillä tekemässä lenkinkin. Siinä oli kuitenkin jo alkavaa korroosiota runsaastikin esillä, ei tullut sitä vaan mese. No mesen vaihdoin sitten kyllä vuoden päästä ekaan omaan sitikkaan , Xantia Break 1,8 -99 ja sen jälkeen en ole sitikoista luopunut kokonaan missään vaiheessa. Siis meikäläinen on elänyt pitkän itämisajan , mutta nyt se on vuosien varrella puhjennut oikein kunnolla kun parhaimmillaan on pitänyt olla pihassa 4 sitikkaa. Nyt on menty kuukausi kahden sitikan voimin, mutta ensi viikolla homma muuttuu ja taas on kolme koossa.

Vaikuttiko isän esimerkki tähän nykytilanteeseen vai ei, en tiedä, mutta 1960-luvulla isä ajoi ajokortin Jyväskylässä Autokoulu Moottorissa Citroen ID:llä ja minä pääsin kerran koulupoikana kyytiin. Oli se elämys istua ID:n pehmeillä takasohvilla kun vertasi niitä aikakauden muiden merkkien takapenkkeihin.
Vaan kun isä kortin sai, ei ollut varaa ostaa Iidua, mutta merkki ei vaihtunut, taloon ostettiin uusi 2cv, tilava perheauto. Tämä 2cv oli sitten aikojen saatossa minunkin omistuksessa kun kortin sain vuosikymmen lopulla.
Tuoreella ajokortilla piti ruveta keräämään kokemuksia aikauden kulkupeleistä, autot vaihtuivat tiheään kun etsin sitä oikeaa. Kymmeniä automalleja tuli vuosikymmenien saatossa omistettua. Olipa joukossa GS:kin, mutta silloin en vielä päätynyt yhteen merkkiin.
V. 1986 ostin työautoksi Visan, jolla parissa vuodessa ajoin 100tkm. Vielä kerran Visan jälkeen sorruin Escorttiin, mutta sitten löysin dieselautomaatti BX:n. Siitä alkoi beksiputki joka jatkuu vieläkin... työautona ajoin beksillä yli 700tkm 14 vuoden aikana. Xantioita ja C5:ia on talossa ollut kakkosautona 2000-luvulta alkaen.

Vuonna -89, kun Suomen ajokortin ajoin oli ajatus että joku pirssi on hankittava... kaverin kanssa sit hankittiSin puoliks -74 vm Taunus.
Mutta kesähommiin kun olin menossa tarvitsin kulkimen millä ajella saaristossa olleeseen työapaikkaan ja vanhempien ystävät kun olivat käymässä alkoivat kauppaamaan poikansa Rättäriä.
Kävin katsomassa ja tein kaupat. Siitä se sitten lähti.
Nelkun kone oli vähän tehoton Paraisten mäessä, joten kävin Vantaalta ostamassa piristetyn kutosen. Sillä sitten ajelinkin joka kesärengaskausi alusta loppuun. Vuonna -99 kärähti sitten sähköt ja jäi talliin seisomaan. Tallia on vaihtanut pariin kertaan, mutta kunnostusta en ole alkuun saanut.
Vuona 2002 sit tuli ostettu patonkilaiselta -96 Xantia. Sillä sit ajelin parikin vuotta, mutta kaveri sai puhuttua ympäri hankkimaan volkkari bussin (linjuri), kun tuli kilsoja vuodessa niin runsaasti. Vaimo tosin ei saanut tuota bussia ajaa, niin hänelle hankin V6 XM:n (-91, automaatti)... taas patonkilaiselta. Sen jälkeen on talossa ollut kyllä aina vähintään yksi Citikka.
Rättärin lisäksi navetalla kunnostusta odottaa BX GT.
Rättärin jälkeen parhaimmat kyydit on kyllä antanut tuo V6 XM!!
Tahtoo joskus taas moisen. Sellaisen missä on automaattiloota kunnossa sekä alusta kunnossa!

Tämän allekirjoitan myös tuon XM:n osalta, koska rättärin ajelu mitataan melkein enemmän metreissä kuin kilometreissä mun kohdalla. Tosiaan jos semmoinen V6 toimiva vielä löytyy niin voin olla heikkoa lihaa

Kuten Teuskilla. Ensin Isä sai tartunnan kaveriltaan, ja hommasi D Superin. Sain kortin 1983 ja lahjaksi vanhan caprin, joka oli kamala ajettava.
Ei meinannut uskaltaa rekkkaa ohittaa, kun vauhdin noustessa yli 80 km/h auto tärisi kuin horkkatautinen.

Isän Citilkalla ajelu oli taas JOTAIN IHAN MUUTA !!! Isä kuolasti taas jo CX, niin homma helpottui kummasti. Ostin D mallin itselleni, ja Isä sai CX 2400 C-matic pallaksen.

Perheen perustettua tuli ajeltua farkku Kadetilla, Ja Rellu Nevadalla. Opel kiintiökin siinä tuli loppuiäksi täyteen.
Nyt on Xantia farkku. Jos olisi peli merkkejä, niin harraste D, Cx, C6 kyllä kelpaisi,.... mutta Xanitalla toistaiseksi.