|
Kirjoittaja |
Viesti |
Lemon
|
Viestin otsikko: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 02:16 |
|
Tähän liityin, koska oli ulkomaan matka edessä. Vasta liittymisen ja jäsenmaksun maksamisen jälkeen huomasin, että ulkomailla apu koskee vain alle 15 v vanhaa autoa. Vanhoja Moottori-lehtiä selatessani näin vastauksen johonkin kysymykseen, jossa autoliiton lakimies perusteli tätä sillä, että tätä vanhemmat autot ovat turvallisuusriski! Tsekissä tuli vastaan tilanne, jossa tarvittiin apua yli 15 v (vm 86) vanhalle 2CV:lle. Soitettiin Autoliittoon, jossa puheluun vastannut henkilö oli ensin haluton auttamaan lainkaan. Pienen neuvottelun jälkeen hän suostui soittamaan Tsekin paikallisosastoon, ja saimme maksua vastaan apua ja pääsimme perille.
Tänään vuorostaan ZX päätti oikkuilla. Pakoputki katkesi ilman minkäänlaista ennakointia, ei ennakoivaa meteliä tms. Mukana ei ollut rautalankaa eikä muutakaan jolla pakoputken olisi voinut kiinnittää. Jälleen soitto Autoliittoon, paikalle saapui hinausauto, joka otti ZXn kyytiin, vei korjaamolleen jossa pakoputki kiinnitettiin tilapäisesti ja pääsimme jatkamaan matkaa kotiin, kaikki ilman eri maksua. Tämä sai minut vakuuttuneeksi siitä, että maksan jatkossakin vuosittain Autoliiton turva-jäsenyysmaksun. Tietenkin ne, jotka osaavat itse tehdä kaikenlaista, ovat eri mieltä, mutta tällaiselle tumpelolle hyvä juttu...
|
|
|
|
 |
black_van
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 07:16 |
Viestit: 3152 Paikkakunta: Nummela
|
monenlaisia on kokemuksia kyseisestä liitosta. Kerran 0 kelillä saksalaisen laatuauton dieselpumppu petti ja soitettiin autoliittoon alkuyöstä. j-kylään matkaa 80km. Sieltä vaan kaveri tokaisi ettei nyt pääse,aamuun jos odotatte niin hinataan jyväskylään. ei hyvää makua jäänyt kyseisestä liitosta.
Black Van BX 1.9D -90 Megane 1.9dci -10
|
|
|
|
 |
ealab
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 08:10 |
Viestit: 4467 Paikkakunta: Paimio
|
black_van kirjoitti: monenlaisia on kokemuksia kyseisestä liitosta. Kerran 0 kelillä saksalaisen laatuauton dieselpumppu petti ja soitettiin autoliittoon alkuyöstä. j-kylään matkaa 80km. Sieltä vaan kaveri tokaisi ettei nyt pääse,aamuun jos odotatte niin hinataan jyväskylään. ei hyvää makua jäänyt kyseisestä liitosta. Tuossa kyllä porukka jätettiin suorastaan heitteille!  Olisipa ollut edes kesä, niin olisi voinut käydä tien vierelle nukkumaan kuusen alle, kusiaispesän kupeeseen. 
|
|
|
|
 |
Lemon
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 08:16 |
|
black_van kirjoitti: monenlaisia on kokemuksia kyseisestä liitosta. Kerran 0 kelillä saksalaisen laatuauton dieselpumppu petti ja soitettiin autoliittoon alkuyöstä. j-kylään matkaa 80km. Sieltä vaan kaveri tokaisi ettei nyt pääse,aamuun jos odotatte niin hinataan jyväskylään. ei hyvää makua jäänyt kyseisestä liitosta. Tuossa ei nyt ihan toteutunut lupaus "apu isossa taajamassa noin tunnissa, taajaman ulkopuolella kahdessa".
|
|
|
|
 |
r_a_n_u
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 08:24 |
Viestit: 2699
|
Lemon kirjoitti: Tuossa ei nyt ihan toteutunut lupaus "apu isossa taajamassa noin tunnissa, taajaman ulkopuolella kahdessa". Lupaako Autoliitto noin? Maailmassa niin usein lupaukset ja teot eivät vastaa toisiaan. Joskus jopa tuntuu siltä, että enenevässä määrin.
Tavallinen terve järki ei ole erityisen tavallista.
|
|
|
|
 |
niko
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 08:45 |
Viestit: 996 Paikkakunta: Nokia
|
Autoliitto on oikeastaan autokauppiaiden liitto. Jatkuvasti toitotetaan, kuinka meidän kaikkien pitäisi ostaa uusi auto, koska se on [lisää tähän aikakauteen parhaiten sopiva fraasi tai useampi]. Jos he oikeasti ajaisivat autoilijoiden asiaa, niin minäkin saattaisin kannatuksen vuoksi liittyä.
Eikö Apua-Helpistä löytynyt läheltä auttajaa, kun piti Suomeen soitella?
// Harrastekäyttöautoilla aikamatkaileva nörtti # 2CV4(6) -70 & 2CV4(6) -75 & BX 19GT -85 & CX Prestige -87 & "nelejä väärämmerkkistä"
|
|
|
|
 |
Lemon
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 09:02 |
|
niko kirjoitti: Eikö Apua-Helpistä löytynyt läheltä auttajaa, kun piti Suomeen soitella? Olisi saattanut löytyä, mutta kun ei tullut siinä paniikissa mieleen ennen kuin vasta vähän myöhemmin...  , on niin uutta vielä tuo kiltajuttu Apua-Helppeineen. Ei siinä Apua-Helpissä tosin montaa tsekkiläistä ole, ja nekin kaikki olivat todnäk silloin jo Mostissa
|
|
|
|
 |
T.mupez
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 09:29 |
Viestit: 118 Paikkakunta: Tuusula, Nuppulinna
|
black_van kirjoitti: monenlaisia on kokemuksia kyseisestä liitosta. Kerran 0 kelillä saksalaisen laatuauton dieselpumppu petti ja soitettiin autoliittoon alkuyöstä. j-kylään matkaa 80km. Sieltä vaan kaveri tokaisi ettei nyt pääse,aamuun jos odotatte niin hinataan jyväskylään. ei hyvää makua jäänyt kyseisestä liitosta. Olikos sulla se perusjäsenyyden lisäksi tyrkyllä oleva AL Turva (+45e/vuosi)? Sehän vasta lupaa avun tunnissa-kahdessa ja sisältää hinauksen kulujen korvauksen.
'91 XM V6 A Berline / RP 5135 / Vert Triton (ERT)
|
|
|
|
 |
Cikatti
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 10:23 |
Viestit: 5854 Paikkakunta: Tuusula
|
Noh, tämmönen kokemus autoliittoon kuulumattomalta: Vuosituhannen alussa naiseni Corollasta loppui veto Hartolan kohdalla keskellä arkipvää. Autoliiton ukko tuli ja totesi nokkaremmin olevan poikki. Näppärä ukko avasi venakopan ja totesi että yksi nostaja on murtunut männän lyötyä venttiiliin (nopeutta oli sata kun napsahti). 12 venasessa pakoventtiilit ovat kohti suorassa mäntää vasten joten ne ei taivu iskusta vaan nostaja toimii kuin "sulake" Äijä haki kotoaan romusta nostajan ja vanhan nokkahihnan. Rojut kiinni ja sen jälkeen tuupattiin mitään tekemättä 40 000 km ja auto myyntiin. Se uus remmi muuten katkes 27 000 km jälkeen  eli tällä vanhallakin sit päästettiin vapautuneesti 40 000 km. Autolliiton ukko väänsi hommia melkein 4 tuntia ja koko lysti maksoi 300 mk vuonna 2000. Saksassa oli toinentapaus kun velipojan Pökötti 505 GTi:llä puskettiin aamuyöllä kohta Brysseliä, edelleen ei kuuluuttu liittoon... Pökötti päätti sammua motarille 04:30 aamulla. Ohi pyyhältävä A-liiton kosla pysäs jeesaamaan. 30 min tutkiskelun jälkeen äijä vetäs tuhkakupin irti Tuhkiksen takana oli täysin sulakerasiasta erillään polttoainepumpun sulake joka oli palanut. Kiljuttiin kovaa ääneen että mitä helvettiä se sinne on asennettu, tuhkiksen takaseinään Se oli muuten ihan tehdasasennus. SAksan autoliitto veloitti muistaakseni huimat 200 Dmk vuonna -95, se oli melko kallista. Ihan hyvää palvelu tullut mutta kerran tuli kylmää vettä niskaan kunnolla. Talvipakkasessa Pasilan asemalle jäätynyt GS olis vain tarvinnut virtaa. Soitto liittoon ja ilta oli jotain 19:00 sunnuntaina. Vastaus oli että "sori, palveluaikamme on päättynyt klo 19" Kysyinkin että miksi sitten vielä siellä puhelimeen vastailetta, olen keskellä pääkaupunkia ja teillä EI muka ole palvelua tähän kellon aikaan kun ihmiset sunnuntaisin muutenkin ajelee sieltä ja täältä kotia kohti" Tämä oli niin paha takaisku että päätin silloin että "Autoliitto pitäköön tunkkinsa" ja tämä tapahtui noin 2001 tammikuussa. Geesu muuten tuli kotiin erikoisella käynnistystavalla... Mulla ei ollut mitään vara-akkua ja piuhoja enkä jäänyt odottelemaan sivullisen apua koska sellaista käsitettä ei tunneta Hesassa Kotiin vaan taksilla ja sitten lämmittämään öljyä. Laitoin kaksi litran muovipulloa öljyä upoksiin veteen ja keitin veden. Pullot autojääkaappiin ja lämmitys päälle. Velipoika heitti mut Pasilaan ja reilu litran lisäys kuumaa ööliä sai GS:n hyrähtämään hienosti 25 asteen pakkaselle. Yleensähän Geesuun voi lisätä litran öljyä ilman ylitäyttöä ja ylimääräinenkin tulee ulos hyvin pikaseen.
Honda Valkyrie F6C, Plymouth Fury Custom Suburban ja Pontiac Firebird Trans Am.
|
|
|
|
 |
Kami
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 12:40 |
Viestit: 1729 Paikkakunta: Nousiainen
|
Siitä lähtien kuin teimme ensimmäisen oman automatkan Eurooppan (v. -90, vm. -72 Kadetilla) olen kuulunut Autoliittoon. En ole harkinnutkaan eroamista sillä koen saavani tarpeeksi vastinetta tuolle muutaman kympin vuosimaksulle, kun saan Moottori lehden (mitä en nykyään ole ehtinyt lukeakaan... onneksi 2.5 v poikamme lukee sen yleensä...) ja pariin kertaan olen saanut laivareissusta alennuksen sekä neuvoja ja karttoja ulkomaan reissuille.
Itsellä AL:n tiepalvelusta on kylläkin vain ikävä kokemus. Joskus vuosituhannen vaihteessa jossain Lahti - Forssa välillä hyytyi vanha Volvomme. Ulkona oli 25 astetta pakkasta ja autossa vaimon lisäksi muutama näyttelykissa. Kellokin oli jo jossain 20 maissa illalla ja sunnuntai päivä kyseessä. Soitin Autoliittoon, mistä kerrottiin, että lähin Tietpalvelu auto on neljän tunnin ajomatkan päässä! Auto sammui paikkaan missä ei asutusta ollut ihan läheisyydessa saatikka huoltoasemaa... Meidät pelastikin "laupias samarialainen" tai parikin sellaista... Kohdalle pysähtyi perhe autonsa kanssa ja aikamme perheen isännän kanssa Volvoa ihmeteltyämme hän lastasi vaimoni ja kissat autoonsa ja vei heidät parin kilometrin päässä olleelle entiselle (huoltamo lopetettu) huoltoasemalle, missä oli kahvila juuri sulkemassa ovensa. Ystävällinen kahvilanpitäjä antoi vaimon ja kissojen jäädä lämmittelemään ja opasti auttamaan jääneen samarialaisen kotiinsa, mistä he lopetetun huoltamon jäämistöistä löysivät pullon Lasolia. Lasolit syötettiin Volvolle ja heti lähti käyntiin. Loppu matka selvittiinkin sitten ihan omin voimin.
Ilman tuota ystävällistä auttajaa olisi vaimolle ja kissoille tullut todennäköisesti hyvin kylmä, kun olisimme joutuneet odottamaan tuota Tiepalvelua 4 tuntia... Autoliiton mukaan kaikki autot olivat keskittyneet 4 tielle tai muille pääväylille. Me kun olimme käyttämässä "vähemmän tärkeää" väylää, jäimme ilman palvelua...
Ai mää vai... 1. Citroen Xsara 1.6 -05, 2. Cactus -14, 3. Chrysler GV 3.3 -04 (remontissa), 4.Citroen Xsara 1.6 -00 (remontissa), 5. XM V6 -92, 6.Saxo 1.4i -01, 7. BX 1.9 GT -85 (Proj) 8. 2 x 2CV6 ( proj) 9. Opel Kadett 1.2 -72 (Proj)
|
|
|
|
 |
Lemon
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 12:49 |
|
Tiepalvelumiehiä ei juurikaan ole enää Turussa, vaan apuun tulee yhteistyökumppani (ainakin silloin kun avun tarvitsija on turvajäsen), Turussa (ainakin) Harkka, joka toimiin 24 h/ vrk
|
|
|
|
 |
bxvan
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 13:57 |
Viestit: 57 Paikkakunta: Nurmijärvi
|
Keväällä 2009 ajoimme kolmostietä pohjoiseen matkalla H:linnaan. Kysäisin vaimolta onko hän nähnyt polttoainevalon koskaan palavan. Auto oli/on näet hänen käytössään oleva xanttu. Ei muistanut nähneensä. Enkä nähnyt minäkään kun veto loppui vasemmalla kaistalla 6 km ennen H:linnaa. Soitto Autoliittoon, sieltä yhdistivät alueen tiepalvelumiehelle joka toi bensaa puolen tunnin sisään sen loppumisesta! Sillä kertaa oli kyllä onni myötäinen. Kello oli hiukan yli 16.00 arkipäivänä, jolloin tiepalvelumies oli matkalla töistä kotiin, muttei ollut ehtinyt kääntyä rampista toisaalle, vaan jatkoi kolmostietä etelään ja kääntyi Janakkalasta takaisin tuomaan tolloille bensaa. Lysti maksoi vajaat 20 €. 10 litraa bensaa + kilometrikorvauksen. Kaveri kysyi Autoliiton jäsennumeroa/-korttia ja sanoi että sillä säästin parinkympin hälytysmaksun (vaimikäseoli nimeltään). Aion olla vastakin autoliiton jäsen, vaikka olenkin samaa mieltä siitä että ovat liiaksi uusien autojen myynninedistäjiä.
Ilman Citikkaa jo liian pitkään
|
|
|
|
 |
black_van
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 17:43 |
Viestit: 3152 Paikkakunta: Nummela
|
ealab kirjoitti: black_van kirjoitti: monenlaisia on kokemuksia kyseisestä liitosta. Kerran 0 kelillä saksalaisen laatuauton dieselpumppu petti ja soitettiin autoliittoon alkuyöstä. j-kylään matkaa 80km. Sieltä vaan kaveri tokaisi ettei nyt pääse,aamuun jos odotatte niin hinataan jyväskylään. ei hyvää makua jäänyt kyseisestä liitosta. Tuossa kyllä porukka jätettiin suorastaan heitteille!  Olisipa ollut edes kesä, niin olisi voinut käydä tien vierelle nukkumaan kuusen alle, kusiaispesän kupeeseen.  Näin siinä kävi. aika ikävä tunne ku ilma kipuaa nollan miinuspuolelle ja audi seisoo joutsan jälkeisellä vanhalla kapealla tiellä niin ojaan lykättynä kuin olla ja voi.Olisi saanut se al.n mies tulla kokeilemaan miltä tuntuu jäädä yöksi kylmään autoon. no, 4h odotusta ja ystävä tuli oulusta trailerin kanssa hakemaan. ei hyvä maku jäänyt tuosta.
Black Van BX 1.9D -90 Megane 1.9dci -10
|
|
|
|
 |
Vehvis
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 18:58 |
Viestit: 309 Paikkakunta: Konnevesi
|
Ihan semmoinen huomautus että: Ne tiepalvelumiehet ovat ovat ihan talkootyöläisiä jotka tekevät normaalin päivätyönsä jossain muualla kuin auttamassa autoilijoita teiden varsilla. Eikä niitä todellakaan ole kovin paljoa saati sitten että olisivat päivystysvuorossa kaikki yhtä aikaa.
Jokainen joka on jossain yhdistystoiminnassa mukana niin varmasti tietää miten helppoa tänä päivänä on saada talkootyöläisiä...Esimerkiksi AL Jyväskylän osastossa on jäseniä yli 3000 ja tiepalvelumiehiä taitaa olla kolme. Pahimmillaanhan tilanne voi esim. Pohjois-Suomessa olla se että avuntarvitsija on vaikka Inarissa ja päivystävä tiepalvelumies parasta aikaa keikalla Kemissä. Ei ehdi edes neljässä tunnissa.
AL-Turvan toimintaan en ota kantaa kun ei ole kokemusta. Jos lupaavat avun ajassa X niin kai sen sitten pitäisi silloin tulla.
Ford Transit 2.0 TDCi AWD -17, XM V6 24V -99, Subaru Forester 2.0 -14
|
|
|
|
 |
r_a_n_u
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 19:42 |
Viestit: 2699
|
Vehvis kirjoitti: AL-Turvan toimintaan en ota kantaa kun ei ole kokemusta. Jos lupaavat avun ajassa X niin kai sen sitten pitäisi silloin tulla. Koska täällä esitetty erilaisia versioita asiasta, niin tässä vastaus suoraan Autoliiton sivuilta kopioituna. Miten nopeasti apu on paikalla?
Kaupungeissa ja taajamissa avustus pyritään Suomessa aloittamaan alle tunnissa avustuspyynnöstä. Alle 50 km säteellä kaupungeista ja asutuskeskuksista tunnin kuluessa ja alle 100 km säteellä alle 2 tunnissa.Mitä sitten tarkoittaakaan avustuksen aloittaminen? Kas siinä uusi arvuuttelu.
Tavallinen terve järki ei ole erityisen tavallista.
|
|
|
|
 |
eskere
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 22:18 |
Viestit: 2201 Paikkakunta: Laukaa
|
Nuorempana olin Liiton jäsen, sitten en ollut vuosiin, ja nyt taas olen Suurin syy on matkailun edut Euroopassa ja matkalla sinne. Show your card antaa alennusta mm. määrätyistä hotelleista ja autolauttojen lipuista saa edullisemmin autoliiton kautta. Moottori-lehti tulee kylkiäisenä, ja siinäkin on joskus jotain luettavaa. Uusien autojen lobbarina toimiminen on ärsyttävää. Lainaa: Kaupungeissa ja taajamissa avustus pyritään Suomessa aloittamaan alle tunnissa avustuspyynnöstä. Alle 50 km säteellä kaupungeista ja asutuskeskuksista tunnin kuluessa ja alle 100 km säteellä alle 2 tunnissa. Tuo pyritään sana ei ole lupaus vaan kaunis toive Minäkin pyrin tekemään kaikki vaimon minulle määräämät työt, mutta kaikki pyrkimykseni eivät ole vieläkään toteutuneet 
Citroen Bx 19 Millesime -92 aut., Bx 19 TZI farm -92. Vw K70L -72 museorek., mopedi Crescent Topper -67 museorek., Yamaha 80 Ygs-1 -71 museorek.
|
|
|
|
 |
Cikatti
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 22:56 |
Viestit: 5854 Paikkakunta: Tuusula
|
Tiedän ja ymmärrän että Autoliiton palvelut ovat tiellä talkoovoimin tehtyä mutta organsoinnin täytyy olla perseestä jos sunnuntai-iltana ei saa apua klo 1900 keskellä pk-seutua. Se on minusta vähintään outoa. Ehkä auttjille vois suunnitella jonkinsortin liksaa siitä hommasta sillä jos vuosimaksu on melkein sata euroa liitolle niin eiköhän keikkakohtainen palkkio olis paikallaan. Nythän auttajajäsenet ei saa muuta kuin hyvän mielen. Näin olen ymmärtänyt.
Honda Valkyrie F6C, Plymouth Fury Custom Suburban ja Pontiac Firebird Trans Am.
|
|
|
|
 |
Lemon
|
Viestin otsikko: Re: Autoliitto Lähetetty: 10.08.2009 23:08 |
|
Kuten jo kerroin, homma ei toimi pelkästään talkoolaisten voimin, vaan tuohon lähes satasen vuosimaksuun saat (ainakin mä sain eilen ja esitteiden mukaan muutkin) Autoliiton ostaman palvelun eli yrittäjät ovat tehneet sopimuksia AL:n kanssa ja homma toimii niin, että soitat AL:oon ja AL puolestaan ottaa yhteyttä paikalliseen yritykseen jonka kanssa on tehnyt sopimuksen, hälyttää apua tarvitsijalle ja AL:n turvajäsen (tai mikä lie oikea termi) saa avun maksutta. Palvelu on minusta aika kattava Suomessa ja ulkomaillakin jos auto on alle 15 vuotta (siis ihan uusi  ). AL:n sivulta: "AL-turva –jäsen, jäsenmaksu perusjäsenmaksun lisäksi 45,- € / v Peruspalvelujen lisäksi kattavat matkanjatkamispalvelut: •Apua ajoneuvon pettäessä 24h vuorokaudessa Suomessa ja lähes kaikissa Euroopan maissa •Palveluun sisältyy tiepalvelu, polttoaineen tuonti, renkaanvaihto, hinaus, sijaisauto tai muu korvaava kuljetus tai majoitus, auton nouto korjaamolta •Autoliitto maksaa avustuskustannukset, kun apu on tilattu Autoliiton palvelukeskuksesta
|
|
|
|
 |
|
|