Ystävät!

On tarpeen keskustella mieltäni pitkään painaneesta, elintärkeästä kysymyksestä:

Kumpi on parempi marja, karpalo vai puolukka?

Karpalo on tuoreena kuin jumalan lempeä lahja maan matosille. Sen kuoren ohuus ja herkkä rapsahdus puraistessa muistuttaa tunnetta, jonka Minotauros kokee puristaessään impyen pään hajalle (poks) leukojensa välissä, siis noin mytologisessa katsannossa. Maku on hyvinkin elegantti, katkeran oloinen olematta kuitenkaan tölski tai raskas. Sellainen keveä suruinen maku jota voisi mielellään magustella seuratessaan maailmanlopun tapahtumia. - Pakastettuna ja jäisenä Karpalo on taas aivan erityyppinen kokemus, edelleen elegantti mutta myös hieman väritön. Eräänlainen ranskalaisen Pinot Noirin vastine marjamaailmassa. Sokeroimattoman kermavaahdon kanssa pakastettu ja jäinen karpalo nostattaa kaunotunteita mieleen.

Puolukka - tuo rahvaanomaisuuden uljas symboli metsissämme. Puolukka on ollut tärkeä vitamiini- ja ravintolähde monille pettusukupolville, ja kyllähän sitä nykyäänkin lähes kaikissa maaseudun taloissa kerätään ämpäritolkulla talven varalle. Onko puolukka siis marjojen peruna, eräänlainen kolmen euron pahvilaatikkoviini?

Ei! Puolukka on esimerkiksi aamiaisomeletin rinnalla survoksena aivan ihastattuva kokemus. Maultaa hieman hapanimelä, ei läheskään niin elegentti kuin karpalo - mutta puolukan maku viipyilee suussa pidempään ja särvittää vahvaakin tonnikalaomelettia ihan eri tavalla kuin karpalo unelmissaankaan voisi.

Puolukka on marja, joka sopii joka tilanteeseen olematta ylivoimainen juuri missään erikoisessa paikassa. Puolukasta tehdyt jälkiruuat ovat yleensä vastamielisiä, mutta sehän on vain kokin harhaanjohdattuneisuutta - puolukka on ruokamarja, ei jälkiruokaan sitä pidä mennä tuppaamaan.

Pakastettuna puolukka säilyttää hyvinkin pitkälle tuoreen "hapanimelä"-makunsa, tosin kuoren rapsahdus muuttuu havaittavaksi, ollen kuitenkin heikompi kuin karpalon vastaava.

Voisiko summata että hedonisti valitsisi lähes aina karpalon ja sitten kylkiäisruoan sen mukaan, kun taas pragmaatikko ottaisi lähes ruoan kuin ruoan kylkeen puolukkaa ja mussuttaisi menemään?

Ystävät; miten tämän asian kanssa on? Kumpi marja on kokonaisavuiltaan parempi, meille Citroen-ministereille?

Karpalolonkeroa saa, puolukka-, ei.

Puolukkaolutta oli pari vuotta sitten ja varsin maistuvaa olikin.

Omasta pihasta saatavana lähiruokana pitäydyn pääosin puolukassa, annettujen vaihtoehtojen lisäksi mustikka, metsämansikka ja vadelma ovat valikoimassa. Viinirypäleitä olen harkinnut korvaavaksi tuotteeksi vastaavin ehdoin sijainnin salliessa.

Kaikki marjat ovat hyviä. Itse suosin karpaloita. Käytän jäädytettyjä karpaloita jääpalojen sijasta mehuissa. Hyvää on.
Puolukkaolutta oli tosiaan teerenpelillä (Lysti) pari vuotta sitten. Perinteinen koff teki myös puolukkastoutia mutta ei se ollut mistään kotoisin.

"Maapähkinä-rusinaseos" on hyvä korvata "maapähkinä-kuivattuja karpaloita"-sekoituksella. Muutenkin pointsit karpalolle.

Jekkerin ja meidän muiden ikämiesten kannattaa suosia karpaloa, auttaa eturauhasvaivoihin

Miten arviointiin vaikuttaa jos tarkastellaan ketjun alkupäätä? So. puolukka on suhteellisen näppärä ja nopea kerätä kuivahkosta metsämaastosta poimurin avulla, kun taas karpaloita halajava joutuu työteliäämin porkkaamaan suoperäisessä maastossa, eikä pehmytkuorisempi marjakaan suosi koneellista poimintatapaa.

tuo xari :n suositus tuosta karpalosta toimii osittain . valtion apteekistakin kävin hakemassa karpalojuomaa , mutta kovin on hidas vaikutus eturauhaseen . päähän kyllä vaikuttaa .
liekkö annnostus ollu pieni tai kuuri liian lyhyt.

Molempia olen kerännyt, säilönyt ja syönyt. Hyviä marjoja molemmat. Miksi vastakkainasettelu tässäkin asiassa, mitä tarkoitusta
se palvelee? Kysehän on makuasioista, niistä ei kannata kiistellä.

Karpalo kelluu, tulvivalla karpalosuolla (kumi)veneen ja poimurin kanssa ei menen montaa aikaa kerätessä.
Puolalainen juomaehdotus: olutlasiin 4cl karpalosiirappia ja päälle olut juodaan pillillä siirapin ja oluen rajapinnasta.

Katohan, olipahan tähänkin tekninen innovaatio jo siis kehitetty. Ja tokihan karpalo myös kestää pakkasta, eli voihan sen poimia myös jäisenä jäätyneeltä suolta - jos ei joku ole ehtinyt ensin.

Karpalon maku parhaimmollaan, kun pakkanen pannut.

Tykkään sekä puolukoista että karpaloista ja ovat esimerkiksi mehuina hyviä janon sammuttajia. Kaukaisesta menneisyydestä muistan Pyynikin valmistaman puolukkalimonadin, jota kotinurkilla Jyväskylässä sai vain silloin tällöin. Nykyisin Heinolan Heila tekee vastaavaa ja mökkimatkoilla pääsee siitä nauttimaan. Myös puolukkatäytekakku on suurta herkkua.
Karpalosta juontuu kovasti mieleen kun nuorempana miestä pyöräilin Irlannin Connemaran halki karpalomehun voimalla. Voi niitä aikoja...

Tässä täytekakkuasiassa mielipiteemme eroaa. En ole vielä tähän havilliseen ikään mennessä maistanut jälkiruokaa, johon puolukka sopisi. Karpalohan on kuin nyrkki turpaan monissa jälkiruo'issa, sen sijaan puolukan luontainen hapanimelämaku ei vain mielestäni istu kakkuun, vanukkaaseen eikä oikein mihinkään jälkiruokaan. Puolukkajuusto, ehkä...?

Puolukan sovittaminen jälkiruokaan on vähän kuin yrittäisi hapanimeläpossua saada desertin komponentiksi. Vaikeaa!

Jaa'a, jospa saisin kaveriltani (hänellä saattaa jopa olla käyttäjätunnukset Sitruunapatonkiin...) sen puolukkatäytekakkureseptin, sen voisi laittaa tänne näkysälle. Luulenpa, että sen perusteella yhden ja ehkä toisenkin mielipide puolukasta jälkiruoassa saattaisi muuttua.

Jälkiruuista voisi vielä jatkaa puolukkapiiraasen, jollaisen tuossa männä syksynä tein. Kyllä se maistui minun lisäkseni useammallekin vieraalle:
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/16593/Helppo%20ja%20mehev%C3%A4%20puolukkapiirakka/
Muistaakseni tosin osan kermaviilistä korvasin rahkalla...

Kyllä minun mielestäni se hapanimeläpossu jälkiruokana olisi huomattavasti haastavampi juttu...

Toivottovasti tätä ei oteta ilonpilaamisena tai niuhotuksena, mutta otan kantaa tuohon piiraaseen. Siinähän pääasialliset ainesosat ovat

- 300 grammaa margariinia (joka on solumyrkky ja tyydyttämättömänä kasvirasvana (transrasvana) erittäin haitallinen esim immuunisysteemille, ks. Antti Heikkilä http://www.anttiheikkila.com/blogi/ita- ... -puolesta/)
- 500 grammaa (!!) sokeria, kun päivittäinen maksimiannos ihmiselle (jos ei halua sairastua aikuisiän diabeetes 2:seen) on painosta riippuen 7-14 grammaa!
- vajaa litra vehnäjauhoja - jälleen puhutaan solumyrkystä jota varovaistenkin arvioiden mukaan 20% suomalaisten ruoansulatus ei kestä särkymättä (pierettää, lihottaa ja diabeetteestä taas), tätä tavaraa grammakin päivässä on monille liikaa

En laittaisi nykyään valaistuneena palaakaan tuota "piirasta" suuhun. Miten siellä voisi puolukka maistuakaan tuon sokeri-, margariini- ja vehnävuoren alla!

Mitä se jekkeri taas vouhottaa? Miksi pitää aina jankuttaa näistä? Lääkäriliitto ja terveyskeskuksethan suosittelevat ja kertovat ihan päinvastaista!

No, painoin vielä vuosi sitten 115 kiloa ja db 2 oli jo menossa lääkitykseen. Päätin epigeneettisillä keinoilla korjata itseni enkä ruveta loppuiäkseni lääketehtaiden orjaksi ja rahasammoksi. Nyt painan 93.5 kiloa, ulkonäkö on kuin ritari ässällä, eikä pienintäkään oireitta diabeetteksesta ole jäljellä. Ei pieretä, ei ole huikaisevaa näläntunnetta. Ja kestää muuten viinaakin ryypätä paljon paremmin kuin ennen (kuiva punaviini ja calvados), ei tule sitä ns. haikeeta huomista ollenkaan kun kohtuuden rajoissa toimii.

Palaan paljon tarkemmin tähän vielä myöhemmin luentosarjassani "Elämän tarkoitus nykytieteen valossa".

En ota ilonpilaamisena...
Tiedän toki, että tuo on melko tanakkaa tavaraa, mutta puolukka maistuu silti, usko pois. Kohtuudella sitäkin voi nauttia, kuten viiniä ja calvadosia myös.

Kiitos vastauksesta. Joudun vielä toteamaan tuohon "kohtuudella sitäkin voi nauttia", että tämä on juuri se terveyskeskuksien ja lääkäri/sydänliittojen levittämä valhe. Minun genetiikallani vehnää ja margariinia ei voi nauttia kohtuudella, grammakin on liikaa. Yhdellä haukulla tuota "piirakkaa" menisi myös rikki päivittäinen sokerirajani. Piste. Jos en olisi tätä käsittänyt pitkällisten selvitystöiden jälkeen, olisin edelleen läski ja db2-lääkityksessä.

Varmasti on ihmisiä, paljonkin, jotka tuollaisen sokeri/transrasva/vehnäpommin kestävät nikottelematta (ainakin lyhyellä tähtäimellä), mutta itse en kuulu heihin. Toisaalta, lääkäriliittoko se tuossa vähän aikaa sitten arvioi että tuolla mainostetulla "kohtuusyömisellä" kymmenen vuoden päästä 70% yli 50-vuotiaista sairastaa lääkittävää diabetes 2:sta. Siis ei 7%, vaan 70%! Voidaan vaan kysyä onko vika silloin ruuassa, suosituksessa, vai lääkäreiden päissä.

Sen sijaan kuivaa punaviiniä ja calvadosta voi nauttia kohtuudella, minun genetiikallani.

Voi raukkaa, otan osaa

Mutta asiaan, puolukkaa on ainakin etelässä helpommin noudettavissa metsistä ja ei hernekeittoa lukuunottamatta ole ruokaa johon se ei sopisi. Tai miksei sitä hernekeitossakin voisi kokeilla...

Jatka vaan näitä tarinoita, nämä ovat viihdyttävää luettavaa. Tallinnassa ajoi eilen vastaan siniharmaa C6 siinä viiden aikoihin, olitko se sinä... tämä kuulunee toiseen ketjuun.

Että saisin tämän sopimaan ketjuun, viinihapolla tehty puolukkatuoremehu sopii jatkojalostettavaksi todella moneen suuntaan, helpoimpina lantrinki ja ruuanlaitto.

Mutta ds-jekkeriä kompatakseni,
jos elimistö ei jotain käsittele se ei sillä parane, että jos vaan ihan vähän kerrallaan. Hyviä esimerkkejä kuullut keliakia keskusteluissa "juu mäkin vähän oon keliaakikko, mut kyl mä nyt tän yhden pullan.." tai Isoäiti, joka anto maitoproteiini allergiselle pikkulapselle maitoon keitettyä kaurapuuroa, "ei kukaan voi niin allerginen olla" ja sit mentiin piipaallaa kovaa.
Sellainen ihminen joka ei ole allerginen tietoisesti millekkään, ei pysty käsittämään useinkaan sitä, että johonkin ruokaan tai asiaan, ei todella toisen pidä koskea - ollenkaan. Tosin se sama ihminen saattaa yllättäen tuntea vointinsa paremmaksi, kun jättää jonkun ruoka-aineen pois, vaikka sen vehnän.

Heinänuhat ja eläinallergiat on kokonaan toinen juttu, ne ei kuulu samaan kategoriaan.

Näin se on. Lyön vielä sen verran löylyä, että kuvatun kaltaista sokeri/transrasva/vehnäpommia (eli se "piiras) ei kyllä kenenkään elimistö kestä pitkällä tähtäimellä vaikka olisi minkälainen peltimaha. Se että kolmekymppisenä ei oireita vielä huomaa (vaikkakin pierettää ja nuhaa sairastellaan neljä kertaa vuodessa...), ei tarkoita sitä etteivät pitkäkestoiset vaikutukset olisi tuhoisia. Ja kyllä, myös "kohtuukäytöstä". Ehkäpä se juuri tähän perustuukin, että lääkäriliitot arvioivat kohta kaikkien yli 50-vuotiaiden suomessa sairastavan lääkittävää diabeettes 2:sta. Ja mikäpä sen enempää lääkefirmoja kiihottaisi.

ds-jekkeri:
Näin se on. Lyön vielä sen verran löylyä, että kuvatun kaltaista sokeri/transrasva/vehnäpommia (eli se "piiras) ei kyllä kenenkään elimistö kestä pitkällä tähtäimellä vaikka olisi minkälainen peltimaha. Se että kolmekymppisenä ei oireita vielä huomaa (vaikkakin pierettää ja nuhaa sairastellaan neljä kertaa vuodessa...), ei tarkoita sitä etteivät pitkäkestoiset vaikutukset olisi tuhoisia. Ja kyllä, myös "kohtuukäytöstä". Ehkäpä se juuri tähän perustuukin, että lääkäriliitot arvioivat kohta kaikkien yli 50-vuotiaiden suomessa sairastavan
lääkittävää diabeettes 2:sta. Ja mikäpä sen enempää lääkefirmoja kiihottaisi.

Liittyykö karpalon ja puolukan keskinäinen paremmuusjärjestys jotenkin ylläolevaan tietopläjäykseen

Toi on kyllä hyvä seos mutta mahtaako siinäkin olla lisätty sokeri? Pitää tarkastaa ens kerralla.
Ja kyllä, karpalo on vasta sitten kypsä kun pakkanen on pannut sitä metsässä.

Puolukka on mahtavaa rahkassa. Hyvin tehty puolukkarahka on melkein vaikeahko erottaa mansikkarahkasta. Kun puolukan ajaa todella atomeiksi 45 000 rpm leikkurilla niin maku on huikea.

Iso peukku tälle myös. En voinut ennen sietää puolukkamehua, mutta kun maistoin ekan kerran viinihapolla tehtyä puolukkamehua en voinut uskoa lähtöainetta samaksi. Todella hyvää ja rautapitoista!