Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




 Sivu 1/1 [ 8 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Xantian käynnistymisongelmat
ViestiLähetetty: 26.04.2015 19:23 

Viestit: 146
Jossain toisessa ketjussa kehumani parinsadan Xanttu on nyt noin vuoden ja 40 tkm:n jälkeen näyttämässä todellisen luonteensa. Viikko sitten juniori soitti ja kertoi, että käynnistyi ja sammui ja sen jälkeen startatessa vain hörähti käyntiin sammuakseen heti. Himaan tultuani kokeilin ja kottero käynnistyi ongelmitta. Viikon ajelin ja toimi tuon 600 kilsaa ilman ongelmia. Toissapäivänä kun isäntä ei taaskaan ollut kotona teki samat temput vaimon yrittäessä lähteä baanalle. Eipä sitten tosin tällä kertaa auttanut minunkaan paikalle saapuminen eli oireet samat kuin viikko sitten. Starttaa reippaasti mutta käynnistyy vain hetkeksi, ihan vain sellainen sekunnin, puolentoista hörähdys. Jätin pelin sikseen ja suunnittelin jo kaivavani YKK-anturia irti. Seuraavana aamuna kuitenkin piruuttani yritin ja neljännen yrityksen jälkeen kaasulla avittamalla lähti ensin röpöttäen käyntiin (koko ajan on saanut bensaa, tämä todettu) ja sen jälkeen kävi normaalisti. Ajelin naapurikylän Sitikka-miehen luo Lexia-istunnolle. Herjas muutaman kerran ettei saa yhteyttä ECUUN mutta varsinaiset vikakoodit (9 kpl) liittyivät vaan siihen, ettei avainta tunnistettu eli ajonesto. Onkos avain, "antenni" ja oikealla puolella moottoritilassa oleva boksi hommattava pakettina vai miten tätä lähtis ratkomaan ? Tosin mitään hintavia operaatioita tuohon nyt tietenkään en ole tekemässä. Tilapäistarpeeseen tuon ostin ja on jo hommansa hämmästyttävän hyvin tehnyt ja hintansa haukkunut :)


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Xantian käynnistymisongelmat
ViestiLähetetty: 26.04.2015 19:47 

Viestit: 146
Piti vielä kertomani, että tekee samaa molemmilla avaimilla. Boksin liittimet ja maadoitukset tsekattu.


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Xantian käynnistymisongelmat
ViestiLähetetty: 26.04.2015 20:14 

Viestit: 13
Joopa joo. Sama vika meikäläisen 1,8i -99 :ssä ollut jo vuosia. On käytetty korjaamollakin,autto vähän aikaa. On suihkuteltu moottoriboxin liittinkampaa,auttaa joskus vähän aikaa, On putsattu ja rasvattu maadoitusjohtojen liitoksia,auttanut joskus vähän aikaa, On vaihdettu joutokäyntimoottori:ei vaikutusta. On rakennettu uusi akun maajohto juotosliitoksin, auttanut vähän aikaa. On vaihdettu moottoriboxin lämpöanturi,ei vaikutusta. Edellinenkin omistaja oli vaihtanu kampiaxelin asentotunnistimen ja imusarjan painetunnistimen ja läppäkotelo puhdistettu. Lopulta olen väsynyt kokeikeiluihin ja alistunut siihen että saahan tuon käyntiin kaasupolkimen käytöllä. Olisko sittenkin kyseessä jonkimmoinen potentiaaliero jossain joka harhauttaa antureita, Nimittäin se käyttäytyy kuin tukehtuis huomattavasti liian rikkaaseen seokseen. Oikku esiintyy joskus kylmänä joskus lämpimänä. Pari kertaa kun kurnauttaa kaasua puoliväliin niin jää käyntiin ja pelaa sen jälkeen normaalisti. Olishan tuo kiva jos joku asiantuntija tietäis todellisen syyn. vaan tienneekö kukaan.


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Xantian käynnistymisongelmat
ViestiLähetetty: 26.04.2015 20:28 
Käyttäjän avatar

Viestit: 1687
Paikkakunta: Helsinki
Täällä breikki tekee samaa.
Lähtee käyntiin, mutta saattaa sammua saman tien.
Sammumisen jälkeen lähtee käyntiin, kun pitää kaasupolkimen pohjassa, luulen, että tulpat ovat kastuneet silloin.

Paitsi, jos antaa vähän jengaa heti käynnistymisen jälkeen.



-05 Citroen C5 2.0i 16V Break Aut
-89 C25 Matkailuvehje
-82 MB 500SEC
-92 MB SL500
-63 VW Karmann Ghia
-97 Honda VF 750 Magna

Entiset
-98 Citroen Xantia 2.0i 16V Break Aut
-93 Citroën Xantia 2.0i VSX Aut
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Xantian käynnistymisongelmat
ViestiLähetetty: 26.04.2015 23:16 

Viestit: 146
Tutulta kuulostaa tosiaan :lol:
Kun tuo vikatilanne on päällä, ainut tapa saada käyntiin on ikäänkuin kaasarikoneiden perinteitä kunnioittaen avittaa kaasulla. Tosin sekään ei autuaasti auta heti, mutta ilmankaan tuo ei tosiaan tulille suostu silloin kun vikatilanne on päällänsä.
Tänään teki taas vaimon yrittäessä lähteä tallille julkisen tenän, mutta kun hän aikansa feminiiniseen tapaan karjui saata peetä niin että mäki raikui ja että "tää on sitten eka ja vika gallialainen kun tälle tontille raahataan" lähti käyntiin. Vajaan parinkymmenen kilsan matkalla oli kahdesti sammahtanut risteykseen, mutta perille vei. Takas tullessa ei temppuillut lainkaan.
Luotto on nyt kuitenkin meikäläisellä sillä tasolla, että huomenna kun lähden aamulla Vantaalle peräkärryn kanssa, valitsen kyllä vetohommiin skandinaavisen vaihtoehdon kolmelitraisella suoralla bensakutosella ;)


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Xantian käynnistymisongelmat
ViestiLähetetty: 27.04.2015 10:10 

Viestit: 519
Kuulostaa kyllä just siltä mitä toisemmerkkinen teki kun bensapumppu antautui.



Dee Schneider ja Tepsu
Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Xantian käynnistymisongelmat
ViestiLähetetty: 27.04.2015 12:36 

Viestit: 146
Tuo mainitsemani L-alkuinen softa ei löytänyt siltä suunnalta mitään vikakoodia ja kun testejä ajettiin läpi, kuului "ääniä" juuri sieltä mistä kulloinkin piti.


Poissa
   
 
 Viestin otsikko: Re: Xantian käynnistymisongelmat
ViestiLähetetty: 10.05.2015 21:23 

Viestit: 146
Luontaisen laiskuuteni takia en ole vielä tehnyt mitään remontteja tuohon, kun Xanttu on noiden känkkäränkkäpäivien jälkeen käynnistynyt nöyrästi joka kerta kun on baanalle lähdetty. Reilut sata kilsaa/päivä on siis työmatka-ajoa tuolla taitettu taas pari viikkoa ilman minkäänlaisia ongelmia :)


Poissa
   
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
 Sivu 1/1 [ 8 viestiä ] 


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa


Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia vestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää: