Keväällä aloitin vanhan harrastuksen, pyöräilyn, henkiin herättämisen. Ihan sillai rauhallisesti, puolen tunnin tai tunnin lenkkejä omaan tahtiin. Innostus oli tietysti mahdoton, mutta huonon kunnon kanssa lopputuloksena oli vain lihaskrampit pohkeissa liiallisen yrittämisen seurauksena. (On muuten kiva tunne kun ylämäessä molempien jalkojen pohkeet pamahtavat kramppiin

). No, koko kesän ajelin, harvemmin tai muutaman kerran viikossa. Nyt lokakuun lopulla voin vaan todeta, että kannatti. Vaikka pyöräily ei ole ollut säännöllistä, olo on piristynyt kummasti. Ja ne ylämäetkin pääsee jo hieman helpommin ylös.
Istumatyöläisenä (suunnittelijana) kun ei liiku muu kuin hiirikäsi

niin kaikki omin lihaksin liikkuminen on positiivista. Sohvan ja kaukosäätimen väliin on niin helppo unohtua...Mutta se on vaan pakotettava itsensä ulos. Kannattaa.