Olen tässä miettinyt, että millainen pinnan alle piilotettu perusviesti kannattaisi lastenkirjaan leipoa, että se kasvattaisi nousevasta sukupolvesta juurevia, oman valtionsa ja oman kansansa, oman kylänsä ja klaaninsa parasta ajattelevia yhteiskunnan tuotteliaita mutta oikeudenmukaisia jäseniä. Samaten myös hyvin lisääntymiskelpoisia yksilöitä jotka voisivat muuttaa tulevaisuuden kansojen painopistettä oikeaan suuntaan. Siis eräänlaisia "philosopher king"-yksilöitä.

Nyt tietysti voi nostaa älämölön, ettei lastenkirjassa saa mitään poliittista viestiä olla. Joopa joo. Sellainen on muodossa tai toisessa ihan jokaisessa lastenkirjassa, niin hyvässä kuin pahassa. Veljeni Leijonamielen poliittinen viesti on vahva ja mielestäni suorastaan kaunis. Toisaalta esimerkiksi "Konsta etsii tyttökaveria" -kirjan poliittinen viesti on löysä ja minusta harhaanjohtava, mutta siellä se joka tapauksessa on.

Ei ole mikään vahinko että moni huippukirjailija on jossain vaiheessa kokeillut lastenkirjallisuutta. Minusta parhaita lastenkirjoja ovat sellaiset joita lukiessaan aikuinenkin nauttii. Ihan kuin parhaat piirretyt leffat, uutena esimerkkinä vaikkapa todella hyvä Big 6.

Lastenkirjoja kirjoittaessaan asiat pitää sanoa suoraan ja selvästi, ei voi olettaa jonkun hienopierun kirjailijakriitikon tulkitsevat moniselitteisiä puolilauseita punaviinituitereissaan ja kirjoittavan myönteisen arvostelun kun taskussa on puolueen (tänä päivänä SJW-establishmentin) valtakirja. Tämä on haaste. Ihan samalla tavalla kuin minun pitää pystyä selittämään jokainen keksintöni 5-vuotiaalle lapselle, pitää lastenkirjan pystyä selittämään maailma.

Listaankin tähän muutamia seikkoja joita mielestäni lastenkirjan poliittisen viestin pitäisi sisältää tänä päivänä:

- pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä, molemmat erilaisia ja erilailla käsiteltäviä eivätkä mitään LBGT-sotkua.
- vihollisia on lähellä ja kaukana
- mustin pahis naamioituu monesti valon enkeliksi
- vasta kun on yrittänyt 100 kertaa (ei kaksi kertaa niinkuin hollywood-leffoissa), saa heittää pensselit nurkkaan sen lähestymistavan osalta
- onni suosii rohkeaa
- auktoriteettien kyseenalaistaminen myös koulussa on tärkeä osa kasvamista ulos establishmentin kontrollista

Ihan potentiaalisia viestejä, mutta varmaankin myös suoraanverrannollisia siihen missä kirjojasi tullaan lukemaan ja ennenkaikkea ostamaan. Esim. tuolla auktoriteettikapinoinnilla tuskin pääsee nykyisen koulujärjestelmän piiriin. Sinänsä sekin on erittäin validi pointti, mm. itse kärsin koko koulu-urani järjestelmän tasapäistämispyrkimyksistä yms.

Eiköhän tuo nykynuoriso osaa tuon auktoriteettien kyseenalaistamisen koulumaailmassakin jo liiankin hyvin.

Mietin mitä tarinoita ja kirjoja on ollut itsellä lapsuudessa, ainakin mistä jotain jotain muistijälkiä on jäänyt, niin melko vanhat klassikot kattaa pääosan?

H. C. Andersen, Grimmin veljekset, tuhannen ja yhden yön tarinat, muutama kansansatu päälle ja kreikkalaiset tarustot/kirjoitukset taitavat kattaa aika suuren osan tarinoista, joko suoraan tai jotain sivureittiä pisin. Satoja vuosia vanhaa ja osin yli tuhatkin vuotta vanhaa tarustoa pyöritetään kun lapsia kasvatetaan nykypäivään. Tammen kultaisissa kirjoissa taisi olla kuitenkin aika liuta muitakin satuja/tarinoita, mutta niistä ei oikein muista kuin pari vakiolempparia. (mutta eiköhän melkein kaikki länsimaalaiset tunne samat tarinat, varmaan nykyään muualtakin päin maailmaa tulevat. Paljonkohan tuo on muuttunut tähän päivään, luulisin että lapset tuntevat samat tarinat vieläkin? Ainakin japanilaiset Pokemon ja muualtakin tulevat TV-animaatiot ovat hieman uudenlaista saippuasarjan kaltaista pyöritystä(.../mitä ne nykyään ovatkaan, Korealaisia youtube-pätkiä ja nettimeemejä))

Myöhemmin sitten vaikuttivat Astrid Lindgren, Enid Blyton ja Edgar Rice Burroughs, Walt Disney eri muodoissaan, Tove Jansson... (kai Kalevalakin jotenkin tuli mukaan), mutta onneksi ei silti maailmankatsomus muodostunut kenenkään yksittäisen kirjailijan ajatuksista. (Olihan tuolloinkin "ravistelevia" arkkityyppejä, mitäs Peppi (tai viisikon tyttö jota kutsuttiin Pauliksi) oli muuta kuin pojiksi identifioituvia tyttöjä. Sen sijaan Lesbokirjailijan Muumit kai asuivat ihan "perinteisessä" mies/nais parisuhteissa ja riiasivat vastakkaisen sukupuolen muumeja. Muumit toimivat kuitenkin sopivasti hieman järjestäytyneen yhteiskunnan alkopuolella).

hyvää lastenkirjallisuutta mahtuu aina lisää ja se kestää hyvin aikaa (oli motiivi sen kirjoittamiseen mikä tahansa). Nuorten kirjallisuus onkin sitten vähän lyhytkestoisempaa pop-kulttuuria.

Onkin validi pointti että lasten- vai nuortenkirja. Miksikäs esimerkiksi Veljeni Leijonanmieli kategorisoidaan, ja viisikot jne... kyllä ne tuntuvat iättömiltä myöskin eikä pop-kulttuurilta. Ehkä lasten- ja nuortenkirjan välillä tasapainottelu on se mitä haen.

En ole mitään 5-vuotiaiden kuvakirjaa kehittelemässä mutta toisaalta kirja pitäisi olla sellainen, että se ääneenluettuna jo alkaa senikäiselle mennä. 10-vuotiaan pitäisi pystyä lukemaan jo itsekseen.

Eiköhän useat vanhemmat/kummisedät lue iltasatuna omia suosikkejaan (minä ainakin), viisikko kuulostaa minusta nykypäivänä kovin oudolta maailmalta ja kieli/tavat (ja käännös) hieman vieraita tämän päivän suomalaisille, eväinä oli esimerkiksi aina "kylmää kananpoikaa ja kuumaa suklaata"... (=broiskuu ja kaakaoo) toisaalta tuo muuttaa viisikot tahattomasti fantasiakirjallisuudeksi, jossa asioita kutsutaan hassuilla nimillä.

Ihmisen muisti/ajatus on näemmä myös kovin valikoiva, kyllä jossain vaiheessa on tullut paljon myös ihan selvästi suunnattua (ei edes niin piilo-) viestintää, eli eiköhän lähes jokainen suomalainen osaa/tunne myös ainakin jotain kristinuskoon liittyvää tarustoa (omasta uskontokunnasta riippumatta), tai käsi ylös joka ei ole jo lapsena kuullut tarinaa Nooan arkista ja vedenpaisumuksesta?

Mutta vaikea kyllä itse tietää koska mitäkin on kuullut/lukenut ja radiot+televisiot vielä päälle, olihan joskus radiokuunnelmiakin, näin joulun lähestyessä tulee Mieleen vaikka Noita nokinenän Joulupamaus (jos se oli se, jonka muistaa) mutta aika vaikuttava yksittäinen teos täytyy olla, jos sillä saa muovattua tulevan elämisen mallin, voe tikkerperi.

Auktoriteettien uhmaamiseen kehottamisessa kannattaa olla hienovarainen. Auktoriteeteiksi pitää osoittaa opettajien, vanhempien ja viranomaisten lisäksi ennen kaikkea muut nuoret, ja se aika tiukka koodisto mikä nuorilla on ihan pikkuasioista alkaen (ei pidetä koskaan pipoa vaikka olisi semmoinen pakkanen että kusi jäätyy kaarelle/pipoa pidetään sisälläkin, lukuaineissa menestyminen on nörttiä jne.)

Ja yleensähän se menee niin että teini-iässä kapinoidaan ja jo parikymppisestä alkaen aletaan vähitellen huomata etteivät ne vanhemmat ihan joka asiassa väärässä olleetkaan. Kolmen kympin jälkeen sitten jo katsotaan teinejä pitkin nokkavartta ja puhutaan että "kelvottomat nykynuoret, toista oli minun nuoruudessani..."

Varsin erikoinen lasten tietokirja on Ruotsissa 1982 painettu Tuuloskorpi, Horst: De goda djuren. Siinä kerrotaan realistisesti valokuvin ja lyhyin tekstein, miten eri tuotantoeläimet päätyvät ihmisen ruoaksi. Etukannen kuvassa on grillikioski, ja takakannen siluettikuvassa roikkuu teuraseläimiä takajaloistaan.

Kirja kertoo, miten sika, nauta, hevonen ja siipikarja tainnutetaan, teurastetaan ja paloitellaan. Sisältö on neutraalin asiallista: ei sievistelevää eikä kauhistelevaa.

Kirjastoissa tämä lienee vähin äänin kerätty lastenosastojen hyllyistä, jos on sinne asti päätynyt. Omani ostin ruotsalaisesta antikvariaatista netitse.

Mielestäni ainoa vakavasti otettava lastenkirja on Hotakaisen Lastenkirja, todennäköisesti lapsilleni ainoa lastenkirja, piti tosin ihan ite lukea se heille. Poliittisia ja kasvatuksellisia mielipiteitäni olen lapsilleni syöttänyt iltatarinoisssani Salitsi-sedästä ja salapoliisi Viirusta.