Matkailusta on tehty tämänpäivän ihanne. Ihmiset oikein tursuavat foorumeilla ja naistenlehdissä matkakokemuksiaan ja jakavat knoppitietouttaan (eli elvistelevät) milloin minkäkin matkakohteen erikoishöysteistä. Et ole kukaan jos et perheinesi "matkaile" vähintään neljä kertaa vuodessa. Loman päätyttyä ensimmäinen asia maanantai-aamuna on avata matkatoimiston webbisivut ja ruveta katselemaan mihin sitä taas kolmen kuukauden päästä suunnataan.

Ystävät. Unohtakaa matkailu. Ei siinä ole mitään tolkkua. Unohtuu se perusasia ettei ihminen matkalla itsestään mihinkään pääse. Parasta on vaan istua kotipenkillä kaikessa rauhassa ja katsella akkunasta kun keltainen lehti leijuen lipuu pakkasenraiskaamalle nurmikolle - ja hymähtää hiljaa. Koti on paras paikka ihmiselle eikä sieltä pidä poistua vähässä kummassa. Eikä ainakaan "huvin vuoksi".

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista? No, minä totuin matkailuun verraten myöhään, ainakin nykypäivän ADHD-lapsiin verrattuna. Ruotsinlaivalla ei minun perheeni käynyt koskaan. Suurin ulkomaanmatka oli kerran vuodessa tehty parinsadan kilometrin autoreissu Tornion kautta Haaparantaan josta ostettiin voita ja vaahtokarkkeja. Minulle se riitti hyvin ulkomaanmatkailuksi 25 vuotta. Enempää en kaivannut, enkä kaipaa vieläkään.

Olin muuten ensimmäisen kerran lentokoneessa juuri 25-vuotiaana. Oulu-Helsinki-Tallinna-Helsinki-Oulu ja oli huimaava kokemus se riiureissu äkkipojalle. Sitten myöhemmin alkoikin liikemieselämä, kun rupesin kansainvälisesti tunnetuksi keksijäksi. Vuonna 2000 aloitin liikematkustamisen ja 2008 laskin, että olen mennyt lentokoneeseen tuhat kertaa sisällä ja yhtä monta kertaa ulos.

Olen nähnyt kaiken. Mitä vain voitte kuvitella ulkomailla tekevänne, minä olen jo tehnyt sen ja nauranut perään omahyväisen käheästi. Aasia on reissattu pitkin poikin, isäntien tarjotessa ruoaksi mm. pallokalaa ja apinan aivoja suoraan aivojen alkuperäisen omistajan kallosta. Olen syönyt lattialla lootus-asennossa istuen Japanin keskellä Toyotan pääjohtajan salaisessa vierastalossa, geishan takana odottaessa josko tarvisin lisää Sakea. Olen ällistellyt Korean Business Clubeja, sekä toisessa päätä skaalaa paikallisten työmaaruokaloita joissa ei juomista tarjoilla lainkaan, siis ei vettäkään. Kiinassa minut melkein ammuttiin tullissa kun laukussa oli 20 vilkkuvaa palloa, silläpä muistan loppuikäni sen kanton-kielisen fraasin joka tarkoittaa "housut pois". Myöhemmin samalla reissulla Kiinan Valtiollisen Investointipankin pääjohtaja korvasi nöyryytyksen antamalla meille veljenpoikansa mediayhtiönsä käyttöönsä ja nimeämällä pandan kunniaksemme.

Olen käyskennellyt sulassa sovussa niin sisä-venäjän aroilla kuin rättipäiden dollariparatiiseissa hiekkapalmujen alla, paikallisten mahtimiesten vieraina ja yksin. Olen saunonut lomakylä Sammulissa vanhoina hyvinä aikoina Baltian mafian johtajien kanssa, eikä tullut riitaa löylynheitosta.

Olen vetänyt Pariisissa Seinen rantaa Maseratilla pikku pieruissaan suljettua katua erään mediamogulin pojan ja hänen firmansa vieraana, maksamatta jääneen kolmen tähden michelin-lounaan jälkeen. Syönyt riisirisottoa Italiassa linnassa itse linnanherran koettaessa samalla myydä minulle pihalla makaavaa kullanväristä Citroen-Maseratia, vastaillen luontevasti suomeksi hänen Italiankieliseen pulinaansa.

Amerikka oli juttu sinänsä. Ensimmäistä kertaa sinne mennessäni olin erään mielenkiintoisen sotilaallisen henkilön matkaseurassa, tuolla henkilöllä ollen diplomaattipassi ja mauser kainalokotelossa. Siitä ei tykätty immigrationissa, ja niin jymäkkä perusjenkki immigration-virkailija katsoi minua tiukasti ja kysyi: "oletteko tuon henkilön kanssa samalla matkalla?". Erehdyin vastaamaan kyllä, ja sen jälkeen joka ikisellä amerikan lentokentällä minä olin aina "random checkin" kohde jossa kaikki ja vähän ylikin tutkittiin. Se loppui kun passi vaihtui vuosia myöhemmin - näytin vanhaa passiani asiantuntijalle sittemmin ja hän osoitti heti sivun 8 yläkulmaan piirrettyä pientä ruksia: "Tuo on amerikkalaisten salainen merkki - jos passissa on ruksi tuossa niin sinut tsekataan ihan aina".

Näitä kertomuksia voisi jatkaa loputtomiin, mutta riittäköön että päästään takaisin asiaan. Ja lisäähän voi lukea kirjastani ja sitten myöhemmin katsoa elokuvasta.

Olen tullut siihen tulokseen että matkustaminen on tuhoavaa toimintaa. Minäkuvan, yhtenäisyyden tunteen ja rotuidentiteetin romuttavaa, lähellä olevien asioiden tärkeyden hukkaavaa rahanpolttamista. Vahvinkaan yksilö ei voi välttää kaikkia niitä vaikutteita joita ulkomailla saa ja siellä ne alitajunnassa jylläävät vielä vuosia matkan jälkeen.

Miksi ihmeessä tavallisen keskipalkkaisen valkonaaman tarvii tietää miten etelä-Italiassa paikalliset pulittavat selkiintymätöntä kieltään grappaa naukkaillen, tai japanilaiset häärivät muurahaisenkaltaisissa toimissaan metroissaan. Miksi pitää nähdä Ranskan Alpit, ei siitä mikään asia kummene. Mihin se Miamissa viikon pyöriminen mitään muuttaa. Ja onko se niin pakko käydä Malediiveillä "kun kaikki ovat siellä jo käyneet". Australian kengurut ja Afrikan kirahvit tulevat aivan hyvin toimeen ilman että niitä käydään perähikiältä saakka pällistelemästä punaisin, selvästi krapulaisin naamoin.

Ystävät. Eiköhän tehdä niin että pysytään vapaa-aikana kotona tästä eteenpäin, pysyvästi. Katsotaan kymmentä lähintä ihmistä ja kymmentä lähintä taloa ja pannaan ne porukalla kuntoon. Antaa Intialaisten neekereiden siellä Goalla hoitaa ihan itse omat asiansa.

!!!!!!!!!!!!!

Tämä on just tätä, tusinaturisti menee sinne minne kaikki muutkin, tosin paskataudin saa Porvoossakin, ei sen takia tarvi Goalle mennä

Lentäminen on sitäpaitsi ihan perseestä, ainoa mistä näkee edes jotenkuten maisemia on MI-8:n tain penkki ja sekin vain ilman takaovia lennettäessä.

Virossa tota taloremppaa riittää kyllä.

Kyllähän matkustaminen on oman egon rakennuspalikka – lähes siinä missä autokin. Jos on paljon esim. työn puolesta reissannut, niin asia on varmasti juuri noin, eli lähiympäristö alkaa kiinnostaa enemmän. Itse kun vähemmän on reissannut, niin kyllä se vaan kiinnostaisi joskus jossain kauempana käydä. Ihan vaan että näkisi toisenlaista meininkiä. Uteliaisuutta.

Vuosi pari sitten, kun lapsia nukuteltiin rattaissa päiväunille, harrastin mikromatkailua. Suuntasin parin tunnin lenkkini kaduille, joilla en ollut ennen kävellyt. Tykkään katsella eri-ikäisiä taloja ja elämänmenoa niiden ympärillä. Antaa näkemänsä huuhdella mieltä ilman arvotusta (ylipäätään esim. taideteoksen kokeminen ilman kokemuksen sanoittamista, edes mielessään – on kokeilemisen arvoista). Tuollaisessa mikromatkailussa on se hyvä puoli, että siitä puuttuu täysin kaikki näyttämisenhalu.

Itsekin on koettu lasten kanssa vuosia sitten se, että kierrettiin Helsingissä korkeasaaret sun muut ja lopulta lapsista oli ihan parasta Rastilan leikkipuisto

No mikä on matkailua tai vain "matkailua". Meilläkin esim. on tuo as.vaunu talossa, mutta ei me silti mitään matkailijoita mielestämme olla, saati että sillä mitään egoa pönkitettäisiin. Ensikesänäkin tuo vaunu hinataan jo keväällä leirintäalueelle ja syksyllä vasta pois = siellä se seisoo "keämökkinä" koko kauden ja seuraavana kesänä mahd. jollain toisella alueella. Eli ikäänkuin siirrettävä kesämökki, ei mikään pitkin poikin eurooppaa perässä hinattava koppi

Egon rakentamisella on vähän ikävä kaiku, Suomessa. Sitä jotenkin hävetään. Toki valinnoilla tyydytetään omia tarpeita, mutta monesti myös rakennetaan julkisivua.

Meilläkin on vaunu pihassa, muttei itse juurikaan käytetä sitä. Egon pönkittämiseksi hankittu No ei. Kyseessä vanha Soliferi, joka toimii vierashuoneena ja jota vuokrataan hengellisiin tapahtumiin. Tuo mukanaan pyhyyttä meidän tontille

Aivan loistava avaus ds-jekkeriltä! Tuota filosofiaa olen itsekin vaimon kanssa noudattanut sen jälkeen kun 90-luvulla käytiin Keski-Euroopassa. Ei ulkomailla ole mitään sellaista nähtävää mitä ei nykyisin internetistä näkisi ja kuulisi. Suomalaiset juntit istuvat lomakohteen baarissa samalla tavalla kuin istuisivat kotipaikkakunnallakin. Mitä järkeä? Matkustaminen on kaikkine vaivoineen tylsää ja raskasta, ja myös kallista ja ympäristöä kuormittavaa. Kyllä en tykkää.

Nuorempana luulin haluavani matkustaa sitten, kun on ikää, työtä ja rahaa.

No, nyt on ikää, työtä, ja sen verran rahaa, että nyt matkustaa voisi, mutta ei oikein huvita eikä kiinnosta.

On yksi Euroopan maa, jossa käyn yksin ja vaimon kanssa ehkä kerran, pari vuodessa, mutta ei siksi, että päästäisiin matkalle vaan käänteisesti juuri siksi, kun siellä mestat on niin kotoisen oloisia, että kaipaillaan sinne aina vaan takaisin. Ehkä jopa joskus asutaan siellä. Usein on mietitty, että mentäiskö joskus Italiaan tai Ranskaan, mutta aina päädytään samaan vanhaan tuttuun maahan, kun kuitenkaan ei jatkuvasti voida sielläkään käydä.

Työmatkoilla tulee käytyä jonkun verran ja silloin on hyvä todeta, että puhutteleeko paikka ollenkaan. Usein jää viikonloppu vietettäväksi jossain sikäläisessä kaupungissa, ja harvat asiat tai nähtävyydet ovat sellaisia, joita viitsii lähteä katsomaan. Parhaiten tykkään kävellä vaan kaduilla ja aistia ilmapiiriä. En silti juuri moneenkaan paikkaan lähtisi omilla rahoilla käymään.

Yksin olemalla avartuu näkemys omasta itsestä kaikkein parhaiten. Matkat olisivat helposti pakoa siitä.

Jostain syystä ei ole ollenkaan paheksuttavaa suhata useamman kerran vuodessa suihkukoneella jonnekin tuhansien kilometrien päähän tai kauemmas, mutta omistapa auto jolla on vähän isompi ruokahalu niin johan olet huono ihminen, ja monen mielestä ei pitäisi autoilla ollenkaan.

Se minkä aikuisena on huomannut niin lähiympäristön tuntemus on aivan olematonta niihin lapsuusaikoihin nähden kun pyörällä poljettiin kaupungin kaikki kadut ja tiedettiin kaikki oikopolut, vaihtoautotarhat ja mielenkiintoista rojua usein sisältävät roskalavat. Samalla paikalla ollaan asuttu vuositolkulla ja useamman kerran viikossa tulee käytyä monen kilometrin kävelyllä mutta aina niitä samoja reittejä. Vähän aikaa sitten vähän eksyttiin tavallisilta reiteiltä, ja löydettiin puolen kilometrin päästä kotoa kaunis vanha suojeltu tiilinen teollisuusrakennus jonka olemassaolosta ei tiedetty mitään. Mistä se siihen oli tupsahtanut? Sen oli 1800-luvulla joku aikansa merkkimies siihen rakennuttanut, tiesi muistokilpi kertoa.

Ja vielä pitää lisätä että kaupunkimatkailu alkaa nykyään olla vähän tarkoituksetonta, ainakin jos haluaa löytää uusia elämyksiä. Kyllähän niitäkin löytää, mutta paljon on ihan samaa. Samat kauppa- ja pikaruokaketjut meni minne tahansa, eikä vastaantulijoista tiedä kuka on paikallinen, kun eri puolilta maapalloa saapuneita maahanmuuttajia on joka paikassa. Se missä Suomi on piristävästi erilainen, on autokanta. Monessa maassa merkki- ja mallikirjo ei ole niin suuri kuin Suomessa, ja kun romutusikäkin on useita vuosia pienempi niin vuosimallikirjokin on kapeampi.

On siinä. Työ edellyttää matkailua. Ja kun asuu täällä turhan tiheästi asutulla alueella, niin on pakko lomalla välillä matkustaa väljempään. Ja mukavampihan siellä väljemmässä on tallatakin.Melko nuorena siis. Ei silti, itsekin olin jo 28-vuotiaana pienkoneen kyydissä ja heti perään kolmekymppisenä isommassa.

Kovin vähän on tullut ulkomailla käytyä. Ei ole ollut liiemmin varaa, eikä kauheasti kiinnostanutkaan. Kotimaassa sen sijaan matkustelisin enempi.
Aapelin mainitsema mikromatkailusta pidän minäkin.
Omassa kaupungissa on mielenkjiintoista ympäristöä ja omakotitalo miljöötä (vanhempaa ja persoonallista), joita on kiva katsella apostolin kyydillä liikkuen.
Samoin monilla paikkakunnalla on tullut kävelten kuljettua ja katsellen miljöötä. Sitä matkailua olisin valmis lisäämäämään omalta kohdaltani.

Matkailusta voi etsiä ääripäitä, käy 30 vuotta putkeen samassa paikassa samassa hotellissa ja samaan aikaan, tai sitten jossain hevonvitunkuusessa kurjalassa johon kukaan ei mene vapaaehtoisesti ja kehua retostelee kuinka oli hienoa kun ei ollut yhtään turistia paikan aitoutta pilaamassa.

Parasta on silti nämä itkijät, paikka on huono, ruoka on kamalaa, hotelli surkea ja silti siinä samassa paikassa ollaan kymmenettä vuotta peräkanaa

Mää olin ekan kerran lentokoneen kyydissä 18-vuotiaana, tosin ekan kerran laskeuduin lentokoneen kyydissä kentälle 46-vuotiaana.

Mutta joo, paikkoihin voi tutustua lähempänäkin kuin ulkomailla. Kumpikin passaa meikäläiselle. Sätkällä tulee yleensä ajeltua pienempiä teitä ja näin toimien ehkä helpommin törmää monenlaisiin mielenkiintoisiin paikkoihin ja ihmisiin, kuin vain isoja teitä huristellessa.

Hep käsi ylös joka ei välillä arvosta/tee itse jotain, joka jonkun toisen mielestä voi olla täysin tarpeetonta ajanhukkaa. Eikä minusta ainakaan ole yhtä kivaa lukea jonkun tekstiä jossa kerrotaan arvostelevasti kuinka epämukavaa on Pariisissa, mieluummin päätän itse onko aivan turha mennä Pariisiin.

Voihan siitäkin lukea internetistäkin kaiken tai kirjoista, mutta missä iässä pitäisi kieltäytyä menemästä minne pääsee, ei minusta ainakaan nuorena! Jos kieltäytyy kaikista itselle uusista kokemuksista sen takia että ne on jo niin moni kokenut, niin siitä vaan, minä haluan itse kokea miltä tuntuu lämmin aurinko/vesi marraskuun loskakelien aikaan tai miltä maistuu hyvä ruoka tai tuntuu naisen rakastaminen. Ja olen niin paljon syönyt, jonkun verran (ihan liian vähän) rakastanut, mutta en silti hyvää ruokaa tai mukavaa paikkaa tai kaunista naista korvaa jollain muulla.

Ja äärimmäisenä kaiken matkailun välttäminen nuorena tekee pojasta mammanpojan/Peräkammarin pojan tai Italiaksi "Mammoni" (No totta sekin että tuon olen oppinut lehdistä/netistä, enkä ole itse niitä tavannut Italiassa (eikä varmaan moni muukaan))

Voihan sitä ajatella ekovihreästikin ja pyöriä kävellen/polkupyörällä lähimaastoissa, kunhan nyt lähtee ulos sieltä kammarista.

Ja miksi niistä matkailukokemuksista pitäisi muille kirjoittaa jos on todennut sen olevan ihan turhaa hommaa? Eikö vain voi lopettaa sen ja olla puhumatta siitä ja näyttää esimerkillä mallia muille, eikä ainakaan käydä shoppailureissuilla ja raportoida niistä? Eli eikös vielä turhempaa kuin ulkomaan matkailu ole lukea ulkomaan matkailusta, jonka vielä kertoo joku ulkomailla asuva?

Ja juu, työmatka jossa "helppoon" kohteeseen lähellä Euroopassa kuluu puolivuorokautta matkustamiseen ärsyttää, mutta ei työmatkojakaan kannata pakata ympärivuorokautiseksi suorittamiseksi,.Voihan ekana ilta mennä kaupungille tekemään jotain turhaa, sitä josta sattuu pitämään. (tai jos sattuu kommelluksia, niin kauemmankin lyhyet lennot voi kestää, muistelkaapa vaikka Islannin tulivuorenpurkauksia, silloin vasta pitääkin keksiä tekemistä)

Mutta onneksi ihmisiä on monenlaisia, itse muistan lapsuudesta monta mukavaa hetkeä jotka liittyivät matkoihin, ei tarvinnut olla kaukomailla vaan lähimatkailustakin jäi muistoja mieleen. Vaikka se eka ihan lentomatka, joka ei edes vienyt minnekään vaan vesitaso palasi aivan tismalleen samaan paikkaan (ihanan turhaa, sama koskee nykyään vaikka messulennätystä "helikopterikierrosta". Tai muistaa itämeren meduusat (olikohan niillä joku muu nimitys siihen aikaan?) monta ikävääkin asiaa varmaan muistuisi mieleen kun kaivelisi ja aivan varmasti usein oli "sairaan tylsää" ja vesikin oli kylmempää kuin mitä muistaa, eikä todellisuudessa joka talvi ollut metrikaupalla lunta eikä kesällä aina aurinko paistanut.

Tai miettikääpä kivalla urheiluautolla/moottoripyörällä lenkin tekemistä, voiko joskus mukavampaa turhuutta keksiä, itsellä kävi joskus niinkin että käveltävä työmatka venyi moottoripyörällä kymmeniin kilometreihin, kun piti suomalaisittain dekadentistä ilman syytä mennä ulkoilmakahvilaan, eikä siihen lähimpään vaan siellä saaressahan oli mukava paikka. Tai lapselle huvipuiston vekottimen kokeminen, ei se autorata tai joku muu vekotin mitään järkevää tee tai lyhyt ympyräjunarata, mutta selitä siinä vesselille että "Toihan on ihan turhaa hommaa".

Tai miettikääpä jos vaihtoehtona olisi jäädä teininä johonkin umpimieliseen kylään "mörön perseeseen" ja kuunnella mitä aivopesty vanhempi tai (pedo)lahkolaispappi yrittää väkisin ujuttaa ajatuksia tai vaihtoehtona olisi vaikka lähteä ja tavata joku norja norjatar joka joka on ...niin mukava, eli joskus matkailu on vaan mukavaa. Joskus on kiva olla kotona, mutta kivointa on kun sen saa itse päättää. Viihdyn minä kotonakin, vaikken juuri siellä olekaan, mutta tänään lupaan vielä mennä....

Eikä se ulkomaan matkailukaan ole edes kovin kallista, ei kai Suomessa tarvita edes keskiluokan tuloja että pääsee kauaskin Aasiaan, lähemmäs lämpimään pääsee vaikka useimmat opiskelijat/työttömätkin, ja Virossa matkaaat melkein säästävät enemmän kuin matkan hinnan. Itse en kauheasti pidä pitkistä lennoista joissa perse puutuu, silti mieluummin lähden (halvemmalla) etelään kuin pohjoiseen pakkaseen (mutta jotkut pitävät kylmässä/pimeässä hiihtämisestäkin, vaikka siinäkään ei yleensä päädytä kuin samaan alkupisteeseen joko omin voimin tai painovoiman avulla hissin tms. välillä avustamana- ihan turhaa hommaa sekin (mutta sitäkin olen joskus kokeillut ja ihan kohtuu kivaa sekin oli vaikkei minua varten ollutkaan, ja ymmärrän hyvin että joku voi siitä enemmänkin innostua).

No niin, kuten näkyy, minulla (kuten aloittajallakin) oli jäänyt matkailuista monta ikimuistoista hetkeä joita haluaa jakaa muiden kanssa, ja ihan turhaahan hommaa sekin on.

Itse kärsin vähän samasta, työmatka on liian lyhyt prätkälle, joten sen kerran kun tulee prätkällä tultua töihin, tuolle työmatkalle tulee kummasti lisää pituutta, varsinkin kotiinpäin mentäessä

Tai vastaavasti harvemmin tulee paahdettua sitä moottoritietä jos vieressä kulkee käyttökelpoinen wanha tie. Esim. Hki-Lahti on yksi tälläinen, joka tulee useammin ajettua wanhaa tietä kuin tylsää motaria pitkin. Itselleni kun ei sillä varsinaisella matkan kohteella ole yleensä silleen merkitystä, vaan se koko homman juju on siitä liikkeessä, itse matkan tekemisessä, maisemien vaihtumisessa. Saas vaan nyt nähdä ensikesänä kun tuo vaunu on "kesämökkinä", miten usein sitä tulee tuo 3h suuntaansa ajeltua "mökille". Onko se joka vkl vai saako vaunu olla siellä omissa oloissaan vain säilytyksessä

Onhan se tarkemmin ajateltuna aika surkeaa jos pitää kiertää 25v maailmaa huomatakseen ettei olisi kannattanut edes lähteä, pitäisikö palata kotisuomeen

Onko tämä kaikki sitä kaunista turhuutta, josta hyvä ystäväni Mika puhuu kohdassa 19:25?

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08 ... estapuhuja

Erinomaisen hienosti sanottu Valtarilta.

--------------

paussi

----------------

Niin, miksi pitää kirjoittaa matkailusta tällaiseen sävyyn. Miksi yleensäkään pitää jakaa mitään opittua ja koettua, eikö olisi parempi olla hiljaa vaan, antaa kaikkien oppia kantapään kautta tai olla oppimatta? Jokuhan voi melkeinpä loukkaantua jos pitää turhuusmatkailusta tai ei ole vielä päässyt sitä edes kokeilemaan. No, tällä periaatteella olisi Magna Carta jäänyt kirjoittamatta ja yleisemmin sivilisaatio syntymättä.

AIna pitää muistaa myöskin Putinin ja Bushin keskustelu, kun bensankulutuksen pienentäminen ja ympäristön suojeleminen tuli ensimmäistä ja viimeistä kertaa heidän asialistalleen. Bush loihe sanomaan jokseenkin että "Me Amerikkalaiset olemme tulleet tutkimuksissamme tulokseen, että bensankulutusta pitää vähentää ja autojen moottoreita pienentää. Pitää suosia pieniä, taloudellisia autoja.". Siihen Putin: "Näin on helppo sanoa kun on itse ensin ajettu V8-vaunuilla puoli vuosisataa. Te olette sen saaneet kokea. Nyt on venäläisten vuoro ajaa isomoottorisilla autoilla! Ja jos ilmasto lämpenee niin silloinhan Moskovan talvet ovat lempeämpiä.". (Suomennos kirjailijan).

Käsitän hyvin että nuoret opiskelijat ja sinkut kouhaavat äkkilähdöillä eri puolelle maailmaan katsomaan paikallista menoa. Eihän sillä ole suurta väliä onko päissään Roomassa vai Kajaanissa, ainakaan Roomassa ei palellu jos sammuu pientareelle. Viikon parin reissulla ei mitään opi, mutta hyvän krapulanhan siinä saa ja halvoilla ulkolaisilla tropeilla. Lisäksi jos matkailija on nainen voi vaivatta naitattaa itseään ulkolaisilla jännittävillä kikkarapäillä, tämähän on pitkälti esimerkiksi tiettyjen Afrikan- ja Kreikanmatkojen tarkoitus. Samaten voin hyvinkin ymmärtää aloitekykyisempiä nuoria jotka lähtevät ulkomaille pysyvämmin, eli vähintään puoleksi vuodeksi kerrallaan yhteen paikkaan. Se ei ole turismia vaan siinä kokeillaan omia rajoja, voidaanko selvitä ja sopeutua elämään vieraassa kulttuurissa. "Can I hack it."

Mutta tämä että lapsiperheiden, ihan pienienkin kakaroiden kanssa, pitää 4-6 kertaa vuodessa ängetä lentokoneeseen muiden vaivoiksi korvakipua itkemään ja vanhempien riitelyä levittämään. Miksi ei voida pysyä kotona ja kasvattaa lapsille lähiarvot kuntoon. Kiertää vaikka kävelemällä oma kaupunginosansa tai kylänsä ja kertoa lapsille tarinoita eteentulevista rakennuksista ja ihmisistä.

Pitäisi saattaa lainvastaiseksi toiminta jolla alle 18-vuotiaat altistetaan jatkuvalle kaukokaipuulle. Alaikäisten lasten kanssa ei saisi käydä ulkomailla kuin kerran kolmessa vuodessa, ja silloinkin mielellään Vaasa-Uumaja laivaa käyttäen Ruotsissa.

Näissä jatkuvasti reissaavissa perheissä lapsille kehitetään ajatusmaailma, että ainoa tärkeä asia on seuraava matka ja sen odotus. Töissä käydään että voitaisiin matkailla. Lähellä ei ole mitään tärkeää, kaikki kiinnostava on kaukana. On uljasta riippuliitää Andien vuoristossa, perkele! Siitä roolimallia kakaroille, niinkö? Kyllä se on kertaluokkaa uljaampaa auttaa naapurin äijää korjaamaan tukkeutunut takaisiniskuventtiili uppopumpun niskasta...

Osaako joku selittää, miten tunnettu fakta "tärkeät asiat ovat lähellä, vähemmän tärkeät kaukana" sopii yhteen nykyisen matkustusmanian kanssa? Vai onko taaskin niin, ettei millään ole enää mitään väliä. Lennellään vaan rääkyvine kakaroineen ympäri palloa ja sitten kotona ajellaan hybridi-priuksella kun se on niin luontoystävällistä, paheksuen naapuria jonka pihalla seisoo El Camino V8-koneella.

Karmea huomata, miten väärin ensin vanhemmat ovat kasvattaneet ja sen jälkeen vielä itsekin elänyt?

Ensin 6 vuotiaana ensimmäisen kerran vanhemmat vieneet Teneriffalle DC6 potkurikoneella, 12 tunnin lento ja vieraaseen kulttuuriin, on siinä nuori mies lähtenyt heti väärälle raiteelle! Sen jälkeen vähän väliä aina johonkin joko Suomessa tai ulkomaille

Sitten olinkin 15v, jolloin kysyttiin haluanko lähteä tuttava perheen luo 2kk San Franciscoon, johon vastasin ehdottomasti, kyllä! Reissusta selvisin kunnialla ja sain tutustua paikallisen nuorison paheelliseen elämään öisin rannalla viinin kera, sekä ystävystyin tummempi hipiäisiinkin. Siinä järkkyi nuoren miehen mieli niin paljon, että muutinkin jo vuoden kuluttua 16v omaan kotiin ja lopetin koulun ja menin perheen yritykseen töihin.

Matkailun saralla jatkoin edelleen samoin, mihin olin tottunut, eli jatkoin sitä. Yhdysvalloista toin kovinpaan buumiin farmari jenkkejä, koska niillä yleensä oli voittoprosentti yli 100% ja samalla tietysti korinvaihto projekteja Saksasta, koska se tuntui luonnolliselta, kun olin jo tottunut matkailuun ja kukaan nero ei ollut vielä huomannut silloin, että elän täysin väärin.

26vuotiaana tämä matkailu oli jo tehnyt niin paljon hallaa, että työllistin yli 100 henkilöä ja silloin kun jotku ikäiseni olivat juuri astumassa ensimmäistä kertaa lentokoneeseen, niin omistin jo lentolupakirjan.

Näistä matkoista on jäänyt lukemattomia järjestäin mukavia muistoja, sekä hyviä ystäviä ihonväristä tai rodusta riippumatta.
Näin väärin olen elänyt ja onneksi äitini on vielä elossa, niin voin kertoa, miten väärin kasvattivat. Olisivat vaan vieneet lähi Siwaan ja kertoneet, että maailmassa kaikki mitä tarvitset, on tässä!

Kuitenkin hän joka on elänyt 50km säteellä Nilsiän Nipasenmäen takana, on varmasti voinut elää vähintäänkin yhtä hyvän ja mielenkiintoisen elämän, enkä tule varmasti kertomaan hänelle, että on elänyt väärin.

Onhan se hyvä hei että Jekkeri on tulevaisuuden puolesta reissannu ja jaksaa kertoa miten väärin on tehny ettei tulevaisuuden toivojen tarvi samoja virheitä tehdä kiitos siitä, olishan toi itekin pitäny tajuta eikä olla tai yleensä lähtee Hikiältä mihinkään muualle duuniin ja viä kiljuvien kakaroitten kanssa kanssa. Kyllä nyt v.........ttaa

Matkailu avartaa ja siitä saa mukavia muistoja, se on kiva juoda kaljaa kun viereiselle paikalle baaritiskillä tulee parimetrinen yllätysvieras kärkkymään jääpaloja ja napsii niitä tiskiltä metrisellä kärsällään

Ainoa mitä en ymmärrä on nämä jotka vie pikkulapsia kehitysmaihin, mitään ne ei reissuista muista ja niihin pöpöihin voi oikeasti kuolla.

Mulla on samat lääkkeet

Itse matkailen lähinnä uteliaisuudesta. Ja toki työn puolesta. Noin 50 valtiota on käyty, niistä 45 melkolailla turhaan.

En ole koskaan astunut lentokoneeseen ja voin katsella pihallani kun sellainen pörisee taivaalla, et turhuuden turhuuden perässä sielläkin ihmisiä menee ja mitä koko lysti maksaakaan heille.
Harha maailmassa ihminen elelee, asunnossaankaan ei voi olla kuin yhdessä huoneessa kerralla, eikä ole mitään merkitystä materiaalilla kunhan vain on hyvä olla.