|
Kirjoittaja |
Viesti |
betaromeo
|
Viestin otsikko: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 10.02.2017 17:42 |
Viestit: 2161
|
Kaverilla oli C5:n jakopään osat torissa myynnissä, vesipumpun kanssa. Sovimme kaupat ja suoritin maksun viime perjantaina aikaisin aamulla, eri pankki kuin minulla. Lupasi lähettää osat heti, kun suoritus näkyy. Käsittäisin, että on jo maanantai aamuna näkynyt ja tiistaina pistin viesti, onko suoritus tullut tilille ja paketti lähtenyt? Sanoi vasta silloin tiistaina näkyneen ja vievänsä illalla postiin. Pyysin samalla laittamaan seurantanumeron, jotta tiedän, missä kulkee. Lupasi laittaa, mutta ei kuulunut, joten kysyin uudelleen. Sanoi unohtaneensa, mutta laittavansa, kun pääsee kotiin ja paketti kuulemma viety postiin silloin tiistai iltana. Ei tullut seurantanumeroa, eikä liiemmin pakettia ole kuulunut! Vastasi alkuun hyvin s-posteihin, mutta ei enää, eikä puhelimeen. Odotan vielä tämän illan, jos kuuluisi jotain, jonka jälkeen kerron kaikki tiedot julki. Olisi ollut halvempi käydä se kauppakoulu, kuin opetella kantapään kautta! 
BX16Valve88 C5V6-02 CEE-5 C62.7Hdi06ja07 CX2000 Pallas-79 CX25Prestige-87,Turbo-87 4xD-malli68 Pallas,DSuper70,DS23IE73,D-Super5-74 Dyane4-72 museo,2CV4-74 GSA Spesial-83aj.13tkm museo Jumpy2.0Hdi 80kw pitkä XM V6 12V 156tkm,2.0iBreakY4-96 ZX1.9Vol-92 ym.
|
|
|
|
 |
Pete H
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 10.02.2017 18:00 |
Viestit: 923 Paikkakunta: Etelä-Savo
|
No hö. Kuitenkin hyvää viikonloppua sinulle. 
Muista hymyillä, Pete 040-7334478
|
|
|
|
 |
olli__o
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 10.02.2017 19:44 |
Viestit: 5124
|
Yleensä pitäisi tilisiirtojen mennä seuraavaan pankkipäivän aamuun, jos laitettu maksuun ennen "cut-off" kellonaikaa eli aamulla maksetut ainakin, mihin aikaan se sitten näkyy castaanottajan tilillä, en tiedä viikonlopusta minä yönä ajot tehdään, mutta arkiöinä yleensä kai 01:00-06::00 välillä, mutta joskus joku mättää ja joudutaan yrittämään uudestaan ja joskus menee 08:00 asti ja joskus vasta kello 12. Ja aina ei mene kuin Strömsössä, noin vuosi sitten Nordealla mätti oikein kunnolla, mutta niistä pääsee yleensä uutisiinkin. Voishan tuossakin systeemissä olla nykypäivänä joku lukukuittauksen tyyppinen ilmaisu: nyt näkyy vastaanottajan tilillä asti?
Huono kommunikaatio tai postin moka ei ole vielä huijaus/rikos, en muista että olisi kertaakaan oikeasti huijattu netissä. Kerran muistan ostaneeni joltain puupäältä (MP-harrastukseen liittyen) pikkutavaraa ja kyselin ihan asiallisesti sopivan ajan päästä että tavaraa ei ole näkynyt. Vastauksena oli törkeyksiä ja syyttelyä että posti hukannut ja hän on kaiken hoitanut timantisti... Muutaman päivän päästä tuli asiallisempi viesti että löysikin sen kirjeen omasta autosta, oli tipahtanut penkin viereen ja laittoi sen tulemaan. Useimmin ongelmana on ollut väärän tavaran lähetys, ulkomailta se ärsyttää eniten postikulujen muodossa.
Posti sen sijaan on viivästellyt välillä ihan hillittömästi, muutama viikko ihmeteltiin tutun synttärikutsua, minulle ja muutamalle muulle tuli lopulta vasta bileitten jälkeen, mutta oli sitten kuultuaan varmistellut maililla ja puhelimella: onkos tullut kirjettä.
Sitten varsinaiseen asiaan, huono yhteydenpito tai hidas postitus ei liene mikään rikos vaikka ärsyttääkin. Vaikka ihan oikea kauppakin ilmoittaisikin toimitusajaksi 5 päivää, niin usein ne heittää, viimeksi juuri tuli 50 % lisää arvioon, eikä vielä lasketa huijaukseksi.. Tuskin yksityiskaupoissakaan kannattaa ihan heti hötkyillä, jos ei neljässä päivässä tule perille. Deal Extremen kanssa kävi joskus niin että tilaus jakaantui moneen pakettiin ja viimeiset tuli 5 kk tilauksen jälkeen, ei olleut onneksi kiire, mutta naurettava toimitusaika. Itse odottaisin pari viikkoa ennen isompia toimenpiteitä, mutta kun ei ole vielä huijattukaan, niin ei kokemusta. Oikeasta huijauksesta tekisin lopulta nettirikosilmoituksen, vaikkei olisi mahdoton summakaan, yleensä kun niitä onkin sitten reilusti enemmänkin käsittelyssä.
|
|
|
|
 |
betaromeo
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 10.02.2017 20:08 |
Viestit: 2161
|
Juuri näin! Aina kuitenkin, vaikka ollut toisesta pankista kyse, niin ennen puoltapäivää tehdyt suoritukset näkyneet seuraavana aamuna toisen tilillä, siksi tietysti heti ihmetytti, miksi olisi näkynyt vasta seuraavana päivänä, kun kysyin sitä. S-posteihin tuli alkuun vastaukset noin 10 min viiveellä. Erikoista, että selittely alkoi vasta, kun se seurantanumero piti saada? Myönnän harmituksella olevan osuutta asiaan ja vaivalla kysellä postista paketin perään ja postin tätien kommentit, nyt suo on kusetettu, kuten montaa muutakin. Ketutusta lisää tietysti se, että oli tarkoitus täräyttää tulille peli kannen vaihdon jälkeen, mikä odottaa vaan jakopään helyjä. Huomenna päivä uusi ja ostamaan toiseen kertaa tavarat. Rahallinen tappio on mitätön ja en edes ole vielä laskenut sitä luottotappioksi, sillä jos myyjällä on yleensä joskus vielä rahaa, niin sen palauttaminen ei jää halukkuudesta kiinni, mutta jos sitä ei enää ikinä ole, niin se ongelmallisempaa. Itse olen ollut niin hyväuskoinen patonkilaisia kohtaan, että pistänyt paketin menemään, ennen kuin suoritus näkynyt ja jopa ostanut yhden C6:kin, ennen kuin näkynyt tilillä rahat. Niin sen pitäisi toimia. 
BX16Valve88 C5V6-02 CEE-5 C62.7Hdi06ja07 CX2000 Pallas-79 CX25Prestige-87,Turbo-87 4xD-malli68 Pallas,DSuper70,DS23IE73,D-Super5-74 Dyane4-72 museo,2CV4-74 GSA Spesial-83aj.13tkm museo Jumpy2.0Hdi 80kw pitkä XM V6 12V 156tkm,2.0iBreakY4-96 ZX1.9Vol-92 ym.
|
|
|
|
 |
HiTec
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 10.02.2017 20:53 |
Viestit: 1940 Paikkakunta: Helsinki
|
Kännykkään saa Danske Bankin Mobile Payn, jonka käyttö on ilmaista eikä sen käyttö myöskään edellytä tiliä Danskessa. Mutta tuolla voi maksaa mm. Mc Donaldsissa skannaamalla kassan vieressä oleva QR-koodin tai näin yksityisten välillä ihan vain puhelinnumerolla menee maksu perille välittömästi ja viiveettä 
Citroën Berlingo 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20 Weinsberg CaraOne 550 UK -24 Suzuki GSF1250SA GT Bandit -08
|
|
|
|
 |
betaromeo
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 13.02.2017 08:08 |
Viestit: 2161
|
Asia saanut uuden käänteen! Nyt juuri sain lähetyksen seurantanumeron paketille, joka viety postiin perjantaina klo 17 jälkeen, eikä tiistaina, jolloin lähettäjä väitti sen vieneen. Olisiko valehtelun sijaan, ollut parempi kertoa, niin kuin asia on? Katsotaan nyt mitä sieltä tulee ja milloin, kun puh. numerokin laitettu väärin. Nyt lähettäjä sai täydellisen aivoveren syöksyn ja vaatii palauttamaan lähetyksen, koska ei kuulemma suostu myymään minulle mitään!  No jätän sen vaatimuksen täysin omaan arvoonsa, koska ainoa, joka toiminut puheiden vastaisesti on lähettäjä. Tämäkin asia saattaa saada vielä tyydyttävän lopputuloksen?
BX16Valve88 C5V6-02 CEE-5 C62.7Hdi06ja07 CX2000 Pallas-79 CX25Prestige-87,Turbo-87 4xD-malli68 Pallas,DSuper70,DS23IE73,D-Super5-74 Dyane4-72 museo,2CV4-74 GSA Spesial-83aj.13tkm museo Jumpy2.0Hdi 80kw pitkä XM V6 12V 156tkm,2.0iBreakY4-96 ZX1.9Vol-92 ym.
|
|
|
|
 |
Jari79
|
Viestin otsikko: Lähetetty: 13.02.2017 13:36 |
Viestit: 555 Paikkakunta: Lahti
|
Jottei pankkien välisiä viiveitä tarvis vatvoa, niin nettipankista maksun todistavasta kuitista kuvakaappaus sähköpostiin, niin ongelmaa ei ole. HUOM! Kuitissa kun näkyy arkistointitunnus, niin homma bueno.
Skoda Superb combi 1.5 TSI DSG
"Sitikat on ihan yhtä hyviä, kuin muutkin huonot merkit" Citikka Maken asentaja
|
|
|
|
 |
olli__o
|
Viestin otsikko: Re: Lähetetty: 13.02.2017 13:54 |
Viestit: 5124
|
Jari79 kirjoitti: Jottei pankkien välisiä viiveitä tarvis vatvoa, niin nettipankista maksun todistavasta kuitista kuvakaappaus sähköpostiin, niin ongelmaa ei ole. HUOM! Kuitissa kun näkyy arkistointitunnus, niin homma bueno. Pätee kai vain amatöörejä vastaan, ei kai vastaanottajalla ole mitään tapaa tarkistaa onko tuo vain leikkaa-liimattu jostain toisesta siirrosta peräisin oleva arkistointitunnus? Ei kai edes vastaanottajan pankki saa tuota selville ennen kuin siirtoajot on tehty.
|
|
|
|
 |
HiTec
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 13.02.2017 14:23 |
Viestit: 1940 Paikkakunta: Helsinki
|
Nykyisenä photo-shop aikana ei moisiin "kuvakaappauksiin" juuri ole luottaminen, ei meinaan ole juuri sen pätevämpi kuin ns. "miehen sana" vaikkapa puhelimessa 
Citroën Berlingo 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20 Weinsberg CaraOne 550 UK -24 Suzuki GSF1250SA GT Bandit -08
|
|
|
|
 |
Teuski
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 13.02.2017 15:00 |
Viestit: 7815 Paikkakunta: Eurajoki
|
betaromeo kirjoitti: Asia saanut uuden käänteen! Nyt lähettäjä sai täydellisen aivoveren syöksyn ja vaatii palauttamaan lähetyksen, koska ei kuulemma suostu myymään minulle mitään!  No jätän sen vaatimuksen täysin omaan arvoonsa, koska ainoa, joka toiminut puheiden vastaisesti on lähettäjä. Tämäkin asia saattaa saada vielä tyydyttävän lopputuloksen? Mua alkoi jännittämään että mitä sieltä paketista lopulta löytyykään  Viime kuussa eräälle patonkilaiselle lähettämäni paketti oli postin sekoilujen vuoksi reissussa liki pari viikkoa. Lopulta oli kai mennyt pakettiautomaatin sijasta lähipostiin eikä sieltä oltu ilmoitettu saapumisesta.
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
|
|
|
|
 |
Ralle
|
Viestin otsikko: Lähetetty: 13.02.2017 16:32 |
Viestit: 2821
|
Teuski kirjoitti: Viime kuussa eräälle patonkilaiselle lähettämäni paketti oli postin sekoilujen vuoksi reissussa liki pari viikkoa. Lopulta oli kai mennyt pakettiautomaatin sijasta lähipostiin eikä sieltä oltu ilmoitettu saapumisesta. Käynyt itsellekin tuo. Parisen viikkoa oli paketti hukassa ja kun kyselin perään se oli nyt jo edesmenneessä Postin konttorissa. Menin hakemaan ( onneksi ei ollut jo palautettu ) ja kysyin, että mitähän tämä täällä tekee kun pakettiautomaatilla on laitettu. Hätäinen vastaus oli että ei mahdu lokeroon. Kuulosti niin hätävalheelta, että tuli mitattua paketti oli 57cm. ja lokeron koko ilmoitettu Postin omilla sivuilla 60 cm. 
|
|
|
|
 |
Igor
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 14.02.2017 12:24 |
Viestit: 1599 Paikkakunta: Tampere
|
Postin kanssa asioidessa ei oikein yllätä enää mikään... tämä paketti lähti siis takaisin ulkomaille, kun en ehtinyt noutamaan. Onneksi lähettäjä oli käyttänyt ebayn omaa lähetyspalvelua, ja he ystävällisesti lähettivät sen uudestaan ilman lisäkuluja. Jos tuosta olisi tullut jotain lisäkuluja, niin postin mukaan lähettäjän(!) olisi pitänyt tehdä siitä reklamaatio postille. 
Liitteet: |

posti_palvelee.jpg [ 61.35 KiB | Katsottu 14836 kertaa ]
|
- Xsara Break Exclusive 2001 (ja Corvette Z51 4+3 1985 & Cooper S JCW++ 2006) - ex-patongit: Saxo SX, Xsara Exclusive, Xantia Break HDi ja pari V6 Activaa
|
|
|
|
 |
jd69dj
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 14.02.2017 12:30 |
Viestit: 56 Paikkakunta: Vantaa
|
Onpahan kuultu postin asiakaspalvelusta sellainenkin selitys, kun kyselin 14 lähetykseni perään, "ettei postinjakaja ollut löytänyt yritykseni ovea." Postilaatikolta, jonne oli löytänyt jättämään noutolapun, on suoraseinä ja ovellemme matkaa n.50m talossa 3 ovea ja jokaisen vieressä kyltti kuka sen takaa löytyy.
No mutta,
Olen myös vastaavaan vedätykseen törmännyt aikojen alussa, kun ostin huudosta kännykän, kaveri ilmoitti laittaneensa "heti postiin" kun maksu oli näkynyt 5? arkipäivän päästä ja kun seurantanumeroa kyselin, oli kuulemma heittänyt lapun roskiin, eikä voinut sitä antaa, laitoin muutamaa päivää myöhemmin postin ohjeistuksesta liitteen, jonkamukaan lähettäjällä on vain oikeus kysellä lähetyksen tietoja ja kulkua ilman seurantakoodia ja lupasin poliisin kanssa asioida seuraavaksi, luuri tuli ja oli lähetetty edellisenä päivänä.
Kuvan Santtu kierrossa, nykyisin Relluillen. Sydänvertaitkien joudun nyt jo Ooppeloimaan.
|
|
|
|
 |
Teuski
|
Viestin otsikko: posti säätää Lähetetty: 14.02.2017 12:45 |
Viestit: 7815 Paikkakunta: Eurajoki
|
Alkaa jo karkaamana aiheesta, mutta aikanaan kerrostalossa asuessa olin päivällä kotona ja ihmettelin ovelta kuuuvaa kolinaa. Menin katsomaan, ja siellä törrötti paketti jumissa postiluukussa ja postinjakaja oli rappukäytävässä matkalla poispäin.
Huikkasin kaverin takaisin ja kysyin, että mitä paketti tekee jumissa postiluukussa? Ei kuulemma tiennyt, että olen kotona, mutta eipä ollut viitsinyt ovikelloakaan soittaa. Vaadin sitten herraa repimään paketin itse pois postiluukusta, oli aika tiukassa ja rikkoontui irrottaessa. Eihän siellä ollut kuin Visan kumiset kuralätkät joten vahinkoa ei onneksi tapahtunut. Reklamoin kyllä tapahtuneesta.
Liekö ollut sama jakaja joskus aiemmin kun oli jättänyt reilun 100 euron arvoisen paketin rappukäytävään oven taakse lojumaan...
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
|
|
|
|
 |
jd69dj
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 14.02.2017 15:32 |
Viestit: 56 Paikkakunta: Vantaa
|
Ei ollut posti asialla, vaan joku kolmikirjaiminen lyhenne lähettivirma, joka jätti englannista tulleen 8 hlön teltan (n.800e) keskelle liikekiinteistön pihaa, osoite oli kyllä okea, mutta kenenkään kuittausta ei viittyny kysellä.
Kuvan Santtu kierrossa, nykyisin Relluillen. Sydänvertaitkien joudun nyt jo Ooppeloimaan.
|
|
|
|
 |
betaromeo
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 15.02.2017 08:20 |
Viestit: 2161
|
Asia sai tyydyttävän päätöksen ja osat tulivat perille eilen illalla. Tältäkin kirjoittelulta olisi selvitty, jos myyjä olisi puhunut totta! Miksi hän väitti laittaneensa osat postiin jo viime tiistaina, vaikka oli laittanut ne vasta perjantaina sen jälkeen, kun olin nostanut asiasta metelin? Toiseksi hyökkääminen sen jälkeen, kun asian todellinen laita alkoi selviämään, niin ilmoittaa, ettei suostu enää myymään, jo maksamiani osia ja vaatinut palauttamaan ne itselleen, se kertonee myyjästä jo jotain. Ketjun tiimoilta virisi keskustelu, milloin suoritus näkyy saajalla, jos maksettu eri pankista? Seurasin tiistaina kahta itselleni tullutta suoritusta, toinen laittoi maksun noin puolenpäivän aikaan ja toinen illalla noin klo. 20 tililleni, niin molemmat näkyivät seuraavana aamuna minulla. Sitä ihmettelen, miten niin myöhään illalla tehty siirto, näkyi jo aamulla? Se, että tässä ko. tapauksessa tein suorituksen aikaisin perjantai aamuna ja myyjä väitti näkyneen hänellä vasta tiistai aamuna pidän vaihtoehtoisena faktana. En näe tarpeelliseksi tuoda enää esille myyjän tietoja, mutta "patonkilaisesta" kyse!
BX16Valve88 C5V6-02 CEE-5 C62.7Hdi06ja07 CX2000 Pallas-79 CX25Prestige-87,Turbo-87 4xD-malli68 Pallas,DSuper70,DS23IE73,D-Super5-74 Dyane4-72 museo,2CV4-74 GSA Spesial-83aj.13tkm museo Jumpy2.0Hdi 80kw pitkä XM V6 12V 156tkm,2.0iBreakY4-96 ZX1.9Vol-92 ym.
|
|
|
|
 |
HiTec
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 15.02.2017 10:00 |
Viestit: 1940 Paikkakunta: Helsinki
|
betaromeo kirjoitti: Ketjun tiimoilta virisi keskustelu, milloin suoritus näkyy saajalla, jos maksettu eri pankista? Seurasin tiistaina kahta itselleni tullutta suoritusta, toinen laittoi maksun noin puolenpäivän aikaan ja toinen illalla noin klo. 20 tililleni, niin molemmat näkyivät seuraavana aamuna minulla. Sitä ihmettelen, miten niin myöhään illalla tehty siirto, näkyi jo aamulla? Se, että tässä ko. tapauksessa tein suorituksen aikaisin perjantai aamuna ja myyjä väitti näkyneen hänellä vasta tiistai aamuna pidän vaihtoehtoisena faktana. Pankkien välillä on myös eroja, toisten välillä siirtyy hyvinkin nopeasti, toisten välillä kun tosiaan voi mennä parikin pankkipäivää. Henk.koht. tulee harrastettua tuota Nordea > S-Pankki siirtämistä jonkin verran, niin kyllä siinä yleensä se pari arkipv aina vaan menee ennen kuin on saldo S-Pankissa päivittynyt 
Citroën Berlingo 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20 Weinsberg CaraOne 550 UK -24 Suzuki GSF1250SA GT Bandit -08
|
|
|
|
 |
Putkimies22
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 15.02.2017 11:50 |
Viestit: 3537 Paikkakunta: Espoo
|
Tilasin jotain (en nyt muista mitä), postilaatikkoon jätetyssä lapussa luki ettei kukaan ollut kotona. Sekä minä että koira olimme ko päivänä kotona ja jos joku olisi käynyt ulko-ovella olisi siitä 120% noussut meteli  Eli valhetta sekin. Kävin vähän ärisemässä postin tytöille pakettia noutaessa mutta eiväthän he syyllisiä olleet.
Volvo V70 D4 -15 A Citroen Xantia Berline 1,8-16V -95 Citroen Xantia Berline 1,8-16V -97 (purkuun) Citroen Xantia Berline 1,8-16V -00 Peugeot 406 Coupe V6 Aut -99
|
|
|
|
 |
Ishmael
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 15.02.2017 21:50 |
Viestit: 343
|
HiTec kirjoitti: betaromeo kirjoitti: Ketjun tiimoilta virisi keskustelu, milloin suoritus näkyy saajalla, jos maksettu eri pankista? Seurasin tiistaina kahta itselleni tullutta suoritusta, toinen laittoi maksun noin puolenpäivän aikaan ja toinen illalla noin klo. 20 tililleni, niin molemmat näkyivät seuraavana aamuna minulla. Sitä ihmettelen, miten niin myöhään illalla tehty siirto, näkyi jo aamulla? Se, että tässä ko. tapauksessa tein suorituksen aikaisin perjantai aamuna ja myyjä väitti näkyneen hänellä vasta tiistai aamuna pidän vaihtoehtoisena faktana. Pankkien välillä on myös eroja, toisten välillä siirtyy hyvinkin nopeasti, toisten välillä kun tosiaan voi mennä parikin pankkipäivää. Henk.koht. tulee harrastettua tuota Nordea > S-Pankki siirtämistä jonkin verran, niin kyllä siinä yleensä se pari arkipv aina vaan menee ennen kuin on saldo S-Pankissa päivittynyt  Joo, kyllä pankkien välillä on eroja rahojen siirtymisen suhteen - on tullut huomattua mm. Huutonetin (noin 15 vuoden käytön) myötä. Kyllä pariin arkipäivään kannattaa varautua ihan suosiolla, sekä myyjänä että ostajana + jos vielä noihin päiviin osuu arkipyhä, niin taas kestää lisää siirtyminen. Sinällään käsittämätöntä moinen viipyily näin tietoteknisenä aikana  Ehkä taustalla onkin joku muu syy kuin tietotekniikasta johtuva?
"Se mikä on määrätty tapahtuvaksi, tapahtuu. . . tai ehkei tapahdukaan."
|
|
|
|
 |
Plagu
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 15.02.2017 22:53 |
Viestit: 945 Paikkakunta: Vihti
|
Ishmael kirjoitti: Ehkä taustalla onkin joku muu syy kuin tietotekniikasta johtuva? Pankki "rosvoaa" parilta päivältä korot kun pitää rahojasi lunnaila.
|
|
|
|
 |
Puhi
|
Viestin otsikko: Re: Ensimmäinen kusetus netissä ja vielä patonkilainen Lähetetty: 17.02.2017 04:27 |
Viestit: 220
|
Itselle tulee lähes päivittäin idästä paketteja, pieniä ja isoja. Posti on ihan peppulaitos tekemään töitään. Jos lähetys ei mahdu luukusta, niin silloin alkaa arvonta. Paketti saattaa löytyä omasta postista, parista lähi "posti" pisteestä (siwa). Saapumisilmoitus kun tulee lähi postiin, niin löytyykin muualta, saapumisesta ei ilmoiteta ollenkaan... Emäntä vaihtoi ennen vuodenvaihdetta nimeä, johtuen avioliitosta kanssani, niin eivät kelpuuta valtakirjoja, vaikka sotu on oikein, niin sukunimi vaihtelee joko lähettäjällä, tai sitten hakijan ajokortissa, ennenkuin tällä viikolla tuli uusi kortti oikealla sukunimellä... Vaikeampaa systeemiä ole, kele... Ja kun varmasti naaman tunnistavat postissa. Aikoinaan pankkiasiatkin hoitui konttorissa ilman henkkaria, lapuissa luki tunnettu henkilö, ja meni smoothisti... Dhl, ym menee helpommin, sopii ajan, ja tuo vaikka muuhun osoitteeseen, tullaus tuntuu olevan vaan niillä vaikea ja hidas. Tämä liity yhtään patonkilaisiin, kaikki kaupat hoituneet, kuten sovittu. 
Xantia Break 1.8 16V Exclusive 00 (emännällä/rahtikuljetin), Xsara 2.0 16V VTS 99 (omalelu), 405 MI16 91 (ahdettu ikuisuusprojekti) Dacia Duster 1.2Tce 4wd Prestige 18´
|
|
|
|
 |
|
|